Tänään aamusella ulkoillessani mietin taas sinua. En voi olla miettimättä. Näkemisestämme on muutama viikko, enkä tiedä pystyisinkö edes kohtaamaan sinua silmästä silmään, niin paljon se vielä sattuu. Nukahtaminen on vaikeaa, herään silti ennen herätystä. Pitkiä minuutteja, joina on aikaa ajatella pimeässä sinua ja meitä. Ei tekisi mieli nousta ylös ollenkaan, vaan jäädä koko päiväksi makaamaan pimeään. Haavat on auki vielä pahasti.
Kaipaan sinua välillä niin paljon, että hengittäminenkin sattuu. Tuntuu siltä, kuin minusta olisi revitty väkisin se toinen puoliskoni irti. Väkisin, mutta tarkoituksella.
Sillä sinä et rakasta minua enää. Et halua, että olen osa elämääsi tai että olisit osa minun, meidän elämää. Ja se kipu viiltää niin syvältä. Olisin tehnyt puolestasi mitä tahansa.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.