Tradenomi -lehti 15.12.2003
Uppoaako laiva?
Koulutuksen kehittämissuunnitelma eli kesu asettaa tulevaisuuden tavoitteeksi, että kaiken kaikkiaan noin 32 000 opiskelijaa saa aloituspaikan ammattikorkeakoulussa vuosittain. Tradenomiopiskelijoita tuosta määrästä on kaavailtu olevan noin 7000. Suunnitelma perustuu yhtäältä opetusministeriön näkemykseen tulevaisuuden työpaikkojen luonteesta ja toisaalta työvoimaministeriön todistukseen korkeakoulutettujen ihmisten paremmasta työllistymisestä.
Ammattikorkeakouluista valmistuu tällä hetkellä 5500 tradenomia vuodessa. Ministeriöitten logiikan mukaan heidät pitäisi melkein repiä työmarkkinoille ansaitsemaan valitsemissaan asiatuntijatehtävissä työn vaatimustasoa vastaavia palkkoja. Moni kymmenennettä tai jopa kolmattakymmenettä työhakemustaan rustaava vastavalmistunut tradenomi näkee asian varmasti toisin, eikä syyttä. Etenkin, jos on vielä nainen.
Tradenomiliitto ilmoitti keväällä 2003, että naistradenomeista vain 25 % ja miehistäkin vain 75 % saa koulutustaan vastaavan työpaikan valmistuttuaan. Ongelman ydin onkin juuri arkitodellisuudessa. Neljän vuoden korkeakouluopiskelun jälkeen aivan liian moni joutuu tyytymään työtehtäviin, joihin olisi riittänyt vanha opistotason koulutus tai peräti ammattikoulu. Tradenomien ahdinkoa työnhaussa lisää vielä se, että juuri kaupan ja hallinnon esimiestehtävistä kilpailevat valmistuneet kaikilta korkeakoulutuksen aloilta.
Korkeakoulutuksen perusteleminen hyvällä työllistymisellä ei siis todellakaan enää päde. Kun itse hain yliopistoon kaksikymmentä vuotta sitten, puhuttiin vuolaasti korkeakoulutettujen paremmista ansioista. Tätä harhaa pyritään edelleen ylläpitämään tilastoilla. Osoittavathan ne, että yhteiskunnan parhaiten palkatut työt ovat korkeakoulutettujen reviiriä. Mutta kuinka paljon ansaitsevat ne 6 % diplomi-insinööreistä, jotka ovat koulutuksestaan huolimatta työttöminä? Entä ne 75 % naistradenomeista, jotka Tradenomiliiton mukaan eivät ole löytäneet koulutustaan vastaavaa työpaikkaa?
Näkemykseni on, ettei Suomessa enää tulisikaan lisätä korkeakoulutettujen määrää, toisin kun hallituksen koulutuspoliittisessa kehityssuunnitelmassa esitetään. Meiltä puuttuu sitä vastoin ammatillista peruskoulutusta, joka olisi niin korkeatasoista ja määrältään riittävää, ettei meidän tarvitsisi pelätä kattojen putoavan niskaan tai tuskailla mistä saada putkimies paikalle, jos keittiössä uhkaa vedenpaisumus.
Työtilaisuuksien puuttuessa korkeakoulutettuja alkaa myös kummasti kiinnostaa ura ulkomailla. Pitkän koulutuksen jälkeen, niillä jotka onnistuvat ylipäätään saamaan työpaikan, vastassa on mitä todennäköisimmin vain koulutusta vastaamattomia matalapalkkaisia pätkätöitä. Ulkomaille lähtöön houkuttelee tradenomia usein myös Suomea huomattavasti helpompi mahdollisuus jatkotutkinnon suorittamiseen. Itse ainakin käyttäisin mahdollisuuden hetkeäkään epäröimättä. Mutta uppoavaa laivaa ei saa jättää: paremman palkan ja minkäänlaisen uran luomisen takia ulkomaille muuttavia pitää peräti oma presidenttimmekin melkeinpä maanpettureina.
Siitä huolimatta, että meillä jatkossakin tarvitaan myyjiä lähistön ruokakaupoissa ja keskustan turkisliikkeessä ja pankkivirkailijoita - etenkin hyviä ja palveluhalukkaita - meillä uskotaan nyt vain korkeakoulutukseen. Kun silmät loistavat koulutusinnosta ei nähdä, että jos ikäluokasta jopa 80 % saa korkeakoulussa aloituspaikan ja oppilaitosten on rahoituksen takia huolehdittava näitten valmistumisesta, ei koulutuksen laadusta jää jäljelle muistoakaan. Miksei ole parempi jo lähtökohtaisesti tarjota ihmiselle heidän omien lahjakkuuksiensa ja taipumuksiensa mukaista koulutusta? Miksei ammattiylpeyttä saa tuntea kuin korkeakoulutettu?
Kaiken kansan kattava korkeakoulutus nielee myös paljon rajallisia resursseja. Se, että annetaan vähän kaikille, on vääjäämättä pois todellisten huippuosaajien koulutusresursseista. Saamme aikaan vain paljon keskinkertaisuutta, emmekä juuri mitään merkittävää. Korkeakouluja täytyy palkita myös huippututkimuksesta ja innovaatioista, ei pelkästään tutkintojen määrästä.
Tämän hetken haaste minulle poliitikkona on saada opetusministeriö uskomaan viestiäni. Onneksi en enää taistele yksin. Lehdistö on kiitettävästi ymmärtänyt asian ytimen. Toivon myös, että te tradenomit, kuten muutkin ammattikorkeakoulutetut, jaksatte olla aktiivisia ja välittää opetusministeriölle oikeaa ajankuvaa asemastanne työmarkkinoilla.
Hanna-Leena Hemming
kansanedustaja (kok)
fil.maist.
http://www.hemming.ws/ltuppoaako_laiva.htm
Uppoaako laiva?
Koulutuksen kehittämissuunnitelma eli kesu asettaa tulevaisuuden tavoitteeksi, että kaiken kaikkiaan noin 32 000 opiskelijaa saa aloituspaikan ammattikorkeakoulussa vuosittain. Tradenomiopiskelijoita tuosta määrästä on kaavailtu olevan noin 7000. Suunnitelma perustuu yhtäältä opetusministeriön näkemykseen tulevaisuuden työpaikkojen luonteesta ja toisaalta työvoimaministeriön todistukseen korkeakoulutettujen ihmisten paremmasta työllistymisestä.
Ammattikorkeakouluista valmistuu tällä hetkellä 5500 tradenomia vuodessa. Ministeriöitten logiikan mukaan heidät pitäisi melkein repiä työmarkkinoille ansaitsemaan valitsemissaan asiatuntijatehtävissä työn vaatimustasoa vastaavia palkkoja. Moni kymmenennettä tai jopa kolmattakymmenettä työhakemustaan rustaava vastavalmistunut tradenomi näkee asian varmasti toisin, eikä syyttä. Etenkin, jos on vielä nainen.
Tradenomiliitto ilmoitti keväällä 2003, että naistradenomeista vain 25 % ja miehistäkin vain 75 % saa koulutustaan vastaavan työpaikan valmistuttuaan. Ongelman ydin onkin juuri arkitodellisuudessa. Neljän vuoden korkeakouluopiskelun jälkeen aivan liian moni joutuu tyytymään työtehtäviin, joihin olisi riittänyt vanha opistotason koulutus tai peräti ammattikoulu. Tradenomien ahdinkoa työnhaussa lisää vielä se, että juuri kaupan ja hallinnon esimiestehtävistä kilpailevat valmistuneet kaikilta korkeakoulutuksen aloilta.
Korkeakoulutuksen perusteleminen hyvällä työllistymisellä ei siis todellakaan enää päde. Kun itse hain yliopistoon kaksikymmentä vuotta sitten, puhuttiin vuolaasti korkeakoulutettujen paremmista ansioista. Tätä harhaa pyritään edelleen ylläpitämään tilastoilla. Osoittavathan ne, että yhteiskunnan parhaiten palkatut työt ovat korkeakoulutettujen reviiriä. Mutta kuinka paljon ansaitsevat ne 6 % diplomi-insinööreistä, jotka ovat koulutuksestaan huolimatta työttöminä? Entä ne 75 % naistradenomeista, jotka Tradenomiliiton mukaan eivät ole löytäneet koulutustaan vastaavaa työpaikkaa?
Näkemykseni on, ettei Suomessa enää tulisikaan lisätä korkeakoulutettujen määrää, toisin kun hallituksen koulutuspoliittisessa kehityssuunnitelmassa esitetään. Meiltä puuttuu sitä vastoin ammatillista peruskoulutusta, joka olisi niin korkeatasoista ja määrältään riittävää, ettei meidän tarvitsisi pelätä kattojen putoavan niskaan tai tuskailla mistä saada putkimies paikalle, jos keittiössä uhkaa vedenpaisumus.
Työtilaisuuksien puuttuessa korkeakoulutettuja alkaa myös kummasti kiinnostaa ura ulkomailla. Pitkän koulutuksen jälkeen, niillä jotka onnistuvat ylipäätään saamaan työpaikan, vastassa on mitä todennäköisimmin vain koulutusta vastaamattomia matalapalkkaisia pätkätöitä. Ulkomaille lähtöön houkuttelee tradenomia usein myös Suomea huomattavasti helpompi mahdollisuus jatkotutkinnon suorittamiseen. Itse ainakin käyttäisin mahdollisuuden hetkeäkään epäröimättä. Mutta uppoavaa laivaa ei saa jättää: paremman palkan ja minkäänlaisen uran luomisen takia ulkomaille muuttavia pitää peräti oma presidenttimmekin melkeinpä maanpettureina.
Siitä huolimatta, että meillä jatkossakin tarvitaan myyjiä lähistön ruokakaupoissa ja keskustan turkisliikkeessä ja pankkivirkailijoita - etenkin hyviä ja palveluhalukkaita - meillä uskotaan nyt vain korkeakoulutukseen. Kun silmät loistavat koulutusinnosta ei nähdä, että jos ikäluokasta jopa 80 % saa korkeakoulussa aloituspaikan ja oppilaitosten on rahoituksen takia huolehdittava näitten valmistumisesta, ei koulutuksen laadusta jää jäljelle muistoakaan. Miksei ole parempi jo lähtökohtaisesti tarjota ihmiselle heidän omien lahjakkuuksiensa ja taipumuksiensa mukaista koulutusta? Miksei ammattiylpeyttä saa tuntea kuin korkeakoulutettu?
Kaiken kansan kattava korkeakoulutus nielee myös paljon rajallisia resursseja. Se, että annetaan vähän kaikille, on vääjäämättä pois todellisten huippuosaajien koulutusresursseista. Saamme aikaan vain paljon keskinkertaisuutta, emmekä juuri mitään merkittävää. Korkeakouluja täytyy palkita myös huippututkimuksesta ja innovaatioista, ei pelkästään tutkintojen määrästä.
Tämän hetken haaste minulle poliitikkona on saada opetusministeriö uskomaan viestiäni. Onneksi en enää taistele yksin. Lehdistö on kiitettävästi ymmärtänyt asian ytimen. Toivon myös, että te tradenomit, kuten muutkin ammattikorkeakoulutetut, jaksatte olla aktiivisia ja välittää opetusministeriölle oikeaa ajankuvaa asemastanne työmarkkinoilla.
Hanna-Leena Hemming
kansanedustaja (kok)
fil.maist.
http://www.hemming.ws/ltuppoaako_laiva.htm
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.