Talvisota päättyi 13.03. 75 vuotta sitten

HELPOTUS_JA_ONNI

kauhean pakkastalven jälkeen, jolloin olivat nuoret miehet kärsineet Karjalan metsissä
pitkin ja poikin ja taistelleet maamme itsenäisyyden puolesta.

25

314

    Vastaukset 25

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Taatustisehelpotti

      Kyllähän se sillon kait onnenpäivä oli ja helpotti heitä niinku sanotkii.

      • Onnenpäivä se ei ollut. Suomen liput olivat puolitangoissa ja surunauhoilla koristeltuina.
        Helpottavaa oli tietysti tietää, että enää ei kukaan menetä henkeään sotatoimissa, mutta edessä oli satojen tuhansien ihmisten elämän järjestäminen ja asuttaminen.


    • Valtava.ilo
      • mmmooouuuummm

        Ne Suomen nuoret, jotka 5 vuotta olivat Karjalan metsissä korpia kömynneet,

        kokivat 13.03. RAUHAN tullessa SUURTA ILOA. Kuten myös heidän omaisensa.

        Se on pääasia.


    • Aluksi papiksi opiskellut J.S halusi Suomen kun olimme saaneet itsenäisyytemme vain 22v. aikaisemmin.
      Hyvät sattumat tulivat hätiin, kun Suomen puolustuskalusto oli lähellä romahduspistettä.

      Saksalainen taistelulentue Kuhlmey pelasti paljon tuhomalla NL:n lentoontoa rajan takana. Toisaalla saksa oli jo lyöty itärintamalla. J.S halusi voitonjuhliin Berliiniin.

      • juuri_niin_

        totta, CC, tuon olen kuullut myöskin, vaikka siitä ei lue missään. Vai lukeeko?


      • captcöpenick
        juuri_niin_ kirjoitti:

        totta, CC, tuon olen kuullut myöskin, vaikka siitä ei lue missään. Vai lukeeko?

        Kai niistä on kirjojakin. Netistä olen näitä lukenut. Myös sotakolumneista.


      • captcöpenick kirjoitti:

        Kai niistä on kirjojakin. Netistä olen näitä lukenut. Myös sotakolumneista.

        Tuotanoin, Kuhlmay vaikutti suames vasta jatkosovas, joten ehket ihan liene tietopuolisesti jyvällä?



    • jjoutava

      Kokemattomia punikkien poikia heitettiin suoraan kuolemaan toivottomassa puolustustilanteessa kuten kaksi setääni. Ehtivät aivan talvisodan viimeisellä viikolla rintamalle Viipurin lahdella ja niin kaatuivat.

      • Sama-jatkuu

        Nyt ISIS ,radikaali-islamistinen kopla samoin värvää nuoret ja tyhmät riveihinsä tapettaviksi tai itsemurhapommittajiksi
        lupailemalla heille maailman muuttuvan yhtäkkiä paratiisiksi-


      • jakolasku

        Kuka sinne ryssien suuhun Suomen toivoja ylioppilaita olisi työntänyt. Heikommin koulutetut oli sopivaa tykin ruokaa jj...mutta näin on käynyt että punikki ei päässyt sotimaan ryssää vastaan koska oli epäluotettava.


      • jjoutava

        Molemmat isäni veljet olivat siviilissä jo työnjohtajia ja armeijassa alikersantteja. Talvisota oli täynnä kokemattomuutta päällystöä myöten. Meri oli Suomenlahdella tankin kantavassa jäässä ja yllätyshyökkäys pimeän aikana oli tuhoisa suomen joukoille.


      • jakolasku

        Joo en ollut aliarvioimassa sukulaismiehiäsi jj.


      • Kyllä ne muutkin olivat kokemattomia ja Malli Cajanderin asussa. Tasapuolisesti siellä kaatui nuoret miehet kaikista yhteiskuntaluokista.


      • Suomussalmi_rules
        Makriina kirjoitti:

        Kyllä ne muutkin olivat kokemattomia ja Malli Cajanderin asussa. Tasapuolisesti siellä kaatui nuoret miehet kaikista yhteiskuntaluokista.

        Kun suuren ja mahtavan sotilaat lähtivät vapauttamaan Perämeren asukkaita Raatteentietä pitkin, heillä oli heppoiset varusteet aseidensa lisäksi.
        Olen lukenut, että he olisivat olleet enimmäkseen ukrainasta ja muuallta etelä-venäjältä. Marssin suomen läpi piti käydä rivakasti.
        Toisin sitten kävi. Suomalaisilla oli aikaa ottaa "vapauttajat" vastaan.


      • Olen käynyt siellä, kauniina kesäisenä päivänä. Tie oli hiljainen, ei muita liikkujia.
        Menneisyyden kauhut tuntuivat yhä henkivän tiuhasta metsästä. Se oli vaikuttava käynti, veti hiljaiseksi jokaisen mukanaolijan.


    • havumetsien_mies_

      Talvi 1939-40 oli toiseksi kylmin viime vuosisadalla.

      Talven keskilämpötilat Helsingissä ja Kuusamossa.1939-1940:

      Joulukuu: Helsinki -4,4 / Kuusamo -13,1
      Tammikuu: Helsinki -15,9 / Kuusamo -16,7
      Helmikuu: Helsinki -12,1 / Kuusamo -14,1
      Maaliskuu: Helsinki -8,8 / Kuusamo -12,3

      Maaliskuussa oli siis jo leudompaa. Kylmintä oli tammikuussa.

    • evakko

      Kauhulla kuuntelee Suomen ja Itänaapurin uhittelua. Vielä ovat muistissa edelliset konflektit. Uusi sukupolvi uhoo , kun ei tiedä mitä siitä voi seurata. Pienestä se viimeksikin alkoi. Ja loi surun ja pelon meihin kaikkiin. Ja sitä me kannamme vieläkin mukanamme, me sodan lapset.

    • Niin....omaan syntymääni oli aikaa Talvisodan loppuessa noin kaksi ja puoli kuukautta. Sainkohan minä joitain traumoja äitini kohdussa isäni palatessa sodasta haavoittuneena. Mistäpä sen tietää. Mutta kummastellen olen aina lukenut ´evakkojen´ mainintoja sodan muistoista, viisivuotiaatko tai sitäkin nuoremmat muistavat sodan. Onko masokismia väittää itse kokeneensa jotain sodan kauhuista. Kantavat vieläkin mukanaan...hohhoijaa.

    • mamuttelua

      Tällä nämä talvisodassa sotivat ja äänestävät persuja, josta seuraa uusia sotia.
      Mamuttelijat valittiin valtaan, naapurimaalle on nyt kunnolla pyllistetty, kai ne kesäsotaa nyt seuraavaksi täälläkin--------- toivon

    • kaksitoista666

      Merkillisiä heittoja idän suunnalta lähetellään, oudoksun noita uhoamisia noinkin suuren maan johdolta, puhutaan toista ja tehdään aivan muuta.
      Ei tunnusteta vaiko ei tiedetä mitä tehdään sotavoimilla, ja valtion päämies käy kauneusleikkauksessa??
      Valtavia määriä koneita ja miehiä sotaharjoituksissa kansainvälisillä meri- ja ilmailualueilla, häiritsemässä sivililiikennettä, olisiko aukko mitenkään tietoisuudessa paikattavana.

    • tuntematonkuuluisuus

      Punaset ja valkoset soti sisällissodassa, oli aivan eri sota kuin talvisota ja jatkosota.

      • Ja mitä ajattelit moisesta, sisällisodasta? Isoiso ukilta olet ehkä kuullut sen oikean tilanteen, mikäli oli sodassa mukana ja kirjoista voit lukea kirjoittajan mielipiteitä, kuka milloinkin sen kirjoittaa.

        Niin, olihan tuo kirjoituksesi tyhjentävä näistä sodista, mutta kuinka moni punikki pakeni itään leveämmän leivän perään? Jokunen tuli sieltä takaisinkin, kuten äitini heinäliiteriin.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 163
      2138
    2. Naisten liian suuret vaatimukset?

      Palstalla näkee usein vlituksia siitä, että naisilla on miehille liian suuria vaatimuksia. Haluankin nyt mielenkiinnosta
      Sinkut
      400
      1572
    3. Johanna Tukiainen oli seonut ja hyökännyt ystävänsä kimppuun.

      Ollut suora lähetys ja repinyt hiuksista ystäväänsä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      178
      1112
    4. Olen Aito Narsisti

      Kysykää mitä haluatte liittyen tähän aiheeseen. Joitain kokemuksiani asiaan liittyen voin harkintani mukaan jakaa.
      Sinkut
      279
      764
    5. PÄIVÄN KYSYMYS

      Haluatko SINÄ afkaani-muslimin ministeriksi?
      Kajaani
      273
      660
    6. 33
      651
    7. Outo liikkuja

      Tämä tyyppi josta kirjoitettiin Ähtärin Ilmoitustaululla. Joka yritti varastaa auton meijeritieltä. Hän liikkui koulut
      Ähtäri
      12
      641
    8. Mara puhuu narsuista

      Eikö toi ämmä itse ole suurin sellainen?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      191
      593
    9. Iso käsi pormestarille hyvin hoidetusta työstä

      Puolangan kunta on siistinyt Paljakan rinteitä kesän aikana – yksi keskeneräinen lakiasia hidastaa vielä rinnekeskuksen
      Puolanka
      22
      557
    10. Onko tämä meidän yhteys

      Vähän liian vaikeaa? Joskus voimakkaatkaan tunteet ei riitä.
      Ikävä
      43
      541
    Aihe