Yle-radio kertoo talvisodan päättymisestä kuluneen tänään 75v. 0lin 2v.2kk ikäinen. Mitään muistikuvaa ei ole jäänyt mieleen.
Äitini ja isosiskoni kertoi, että mummo tuli muutaman kilometrin päästä "korpeen" kertomaan ilosanoman tunnekuohun vallassa. Rauha, rauha, on saatu aikaan rauha.
Tapahtuma paikka tässä oli Iisalmen Lappetelän kylä.
Meillä ei ollut tuolloin vielä radiota, josta mummo oli kuullut ilosanoman varmaan presidentti Risto Rydin radiossa ilmoittamana.
Jollakin palstalaisella lienee jotain muistikuvaa tuosta meille suuresta päivästä?
Missä olit talvisodan päättyessä?
4
58
Vastaukset 4
- Kukkahame
Olen todennäköisesti ollut Rautalammin (Heikkilän tai Häkkilän) tilalla evakossa sisarusteni ja äidin kanssa.
En muista yhtään mitään itse koko reissusta olen ollut sodan loputtua 2v 6kk meilkein päivälleen, huomasin että cc kanssa samoja ikiä käydään.
Tuossa vuosimallissa on hyvät mittarit ja vieterit, edelleen käydään eteenpäin joskus mitä hiukan vilkuillaan taaksepäin menneitä muistellen ;-)).
Taitaa olla lahjana saatu valikoiva muisti on pettämätön, joko muistaa tai ei. - flegu
Viipurissa, syvällä loppuun uupuneen isäni alitajunnassa.
Esiintulo vaati aikaa 1,5-vuotta 0,5:n vuoden sairaalareisun. - jjoutava
Viimeisellä talvisotaviikolla 2 setääni kaatui Viipurinlahdella. Olin 4v silloin mutta muistan ne mustareunaiset kirjekuoret ja sen itkun .
Olemme saaneet elää kolme sukupolvea rauhan vallitessa. Ei kai nyt ole näkyvissäkään meillä rauhan rikkoutumista. Ikäviä muistoja, surua ja traumoja meille siviiliväen nuorimmille vieläkin.
Nykyinen laaja-alainen taloustaantumakin helpompi kestettevä kuin ne pahaaenteilevät papin käynnit surusanomaa tuomaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1092250- 103896
- 67861
- 48835
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???22832Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha538761- 80687
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76650Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23600- 57561