Merkitseekö 13. päivä ja perjantai jotain

erityistä sinulle. Odotatko jotain pahaa tai erityisen hyvää tapahtuvan tänään?
Onko sinulla mielenkiintoisia kokemuksia, jotka ovat jääneet mieleesi?
Pelottaako? Teetkö jotain erityistä?
9<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

En ole luulosairas enkä taikauskoinen.

Äänestä

Yhtä tylsä kuin muutkin päivät nykyääää äään....:`(

Äänestä

Odotan vain iloisia yllätyksiä, jos jotain odottelen. Päätin jo nuorena, että perjantai, 13 päivä voisi olla onnen päivä. - Joskus on onnistunut, useimmiten ei mitään erikoisempia yllätyksiä. Onneksi ei mitään huono-onnistakaan kai koskaan, kuten monet ihmiset kuuluvat pelkäävän.

Äänestä

se on mun ONNENPÄIVÄ- saan mahtavan lottovoiton kun on perjantai ja 13 päivä on EUROZÄT arvonta nääs,,,

Äänestä

Onnenpäivä on 13. sillä Talvisota päättyi 13.03. tänään... 75 vuotta sitten!

HELPOTUS JA ONNI oli rauha kauhean pakkastalven jälkeen, jolloin olivat
nuoret miehet kärsineet taistellessaan Karjalan metsissä pitkin ja poikin ,
taistelleet maamme itsenäisyyden puolesta.

Säästyimme heidän ansiostaan Baltian maiden kauhealta kohtalolta.

Kävimme Tallinnassa joskus venäläis-alistuksen aikana,
se oli kaikin puolin surkeaa ja säälittävää!


RAUHANpäivä 13.3.
Ensimmäinen RAUHANpäivä sinä vuonna! Onnenpäivä!

http://www.hs.fi/kotimaa/a1426140814482

Äänestä

Ihan hyvä päivä ollut tänään ainakin tähän asti.

Äänestä

Olen syntynyt 13.3. Onni vai onnettomuus?

Äänestä

Merkitsee.
Olen syntynyt perjantaina 13. päivä.
Nuorenpana urheilin 13:sta lajissa.
Olen ollut ilman kaljaa 13 vuotta.
Aloitin tupakoinnin 13 vuotta sitten.
Erosin avokkeesta 13 vuotta sitten.
Nyt etsin uutta avoketta marssijärjestyksessä 13.
13 kertaa olen kironnut, koko elämäni aikana, ellei mukaan lasketa kirosanaa jonka päästin suustani joulukirkossa, olin silloin 13 vanha, että ei vee vois vähempää kiinnostaa.
Olen saanut voittoja numerolla 13.
Kananmunia keitän 13 minuuttia, joita syön 13 minuuttia, riippuu puukkosahan terävyydestä.
Työt aloitan 13 yli 8 ja lopetan 13 vaille neljä.
Jos menisin naimisiin sanoisin Tahdon 13 kertaa - tai sitten olisin valehdellut 13 kertaa ?

Äänestä
  • Et maininnut 13 lasta , jäikö pois laskuista.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


OnnettarenSuosiota kirjoitti:

erityistä sinulle. Odotatko jotain pahaa tai erityisen hyvää tapahtuvan tänään?
Onko sinulla mielenkiintoisia kokemuksia, jotka ovat jääneet mieleesi?
Pelottaako? Teetkö jotain erityistä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu