Olen käyttänyt kuusi vuotta neuroleptiä, josta en ole pitkän yrittämisenkään avulla päässyt irti. Olen kaksi kertaa yrittänyt, mutta jouduin sairaalaan. Nyt olen jälleen vieroittautumassa uudelleen, mutta nähtävästi tahti on ollut liian kova , kosa alkoi tulla kauhea olo, ja oli pakko palata edelliseen annokseen. Toivottavasti saan korjatuksi tilanteen joutumatta sairaalaan. Koin vuosia sitten eräänlaisen kiusaamistilanteen naapureiden takia, ja oli myös muita traumaattisia tapahtumia muutaman ihmisen kanssa. Menin lopulta psykoosiin, ja jouduin sairaalaan. Muuta apua en ole tilanteeseeni saanut kuin neuroleptien pakonomaista syömistä. Ne ei auta tilanteessa paljon mitään, koska painajaiset jyllää sisälläni kaiket päivät ja yöt. Varsinkin yöt ovat todella painajaismaisia, kun ei saa nukutuksi painajaisten takia. Unilääkkeet ja muut neuroleptit eivät paljoa auta. Sellaisia neuroleptejä ei ole, jotka auttaisivat "unohtamaan" tapahtuneet. Tarvitsisin psykoterapiaa, mutta Kela ei maksa sitä, koska en ole työelämässä, vaikka veroja olen maksanut koko elämäni ajan, ja maksan edelleen. Psykiatrit toitottaa typerää hokemaa "sairaudestani", jota ei ole olemassakaan. Olen viime vuosina hankkinut paljon tietoa psykiatriasta, ja tiedän, mitä huuhaata se suurelta osin on. Mitä voisin tehdä psykoterapian sijasta, että alkaisin löytämään psyykkistä tasapainoa ja pääsemään yli traumaattisista tapahtumista?! Auttaako aktiivisena oleminen, osallistuminen etiöaisiin tapahtumiin, harrastuksen hankkiminen vai joku muu? Entä kävelylenkit, onko miistä apua?Tietenkään tämän neuroleptin takia ei ole helppoa toimia, koska tämä tekee toimintakyvyttömäksi. Tällainen painajaismainen elämä ei kuitenkaan ole elämisen arvoista. Psykiatrithan vain lisäävät neuroleptien määrää. Siitä ei vain ole mitään apua, koska minun täytyisi päästä käsittelemään tapahtumia, joita olen kokenut. Ja sitä kautta toivoisin sen auttavam neurolepteistä irti pääsyyn.
Painajaismainen tilanne
7900
4<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Hidasta vain vieroitustahtia ja pysy päättäväisenä. Kärsivällisyys on tärkeää. Unettomuus on varmasti aivan helvettiä sen voin kuvitella. Tee kaikki mitä voit jotta saisit nukuttua/levättyä mahdollisimman hyvin. Kofeiini pois? Tuuletusta, puhtaat lakanat, kevyt kävelylenkki muutamia tunteja ennen nukkumaan menoa, rauhoittavaa lukemista ennen nukkumaan menoa (ei radiota, kännykkää, telkkaria tai tietokonetta) ja kokeile venytellä ennen sänkyyn menoa. Toivottavasti noista olisi joku kokeilunarvoinen ja antaisi edes pientä parannusta. Psykiatrialta on valitettavasti turha apua toivoa. Siellä puolella ei ole osaamista, ymmärrystä tai kiinnostusta auttaa ihmisiä elämän ongelmien, psyykkisen hädän tai vieroittautumisen kanssa. Muistathan, että voi olla mahdotonta välttää kaikkia vieroitusoireita vaikka kuinka hitaasti vieroitat. Jossain vaiheessa vo olla pakko vain taistella läpi vieroitusoireiden kunnes alkavat ajan kanssa helpottaa. Tämä vaihe voi kestää useita kuukausia ja voi eittämättä olla aika hirveä kokemus. Voin neuvoa ja tarjota oman näkemykseni vain yleisellä tasolla, kun sanon, että tärkeintä on välttää hakeutumasta terveydenhuollon ja erityisesti psykiatrian pakeille ellei ole valmis hyväksymään pakolla syötettäväksi joutumista, mikä voi pilata jo saavutetun vieroituksenetapin. He tulkitsevat kaiken "mielisairaudesta" johtuvaksi ja "sairaudentunnottomuuden" nimissä pakottavat takaisin aineille. Karmeaa...
Hyvä, että olet jo ymmärtänyt, ettei mielisairaus ole oikea sairaus. Mielisairaus on vain kielikuvallisesti sairaus, joten sellaista mitä ei ole olemassa ei voida tietenkään myöskään parantaa. Ihmisen elämän tuskaa ja vastoinkäymisiä voidaan kyllä oikaista, ratkaista, muuttaa, tukea, auttaa ja niin pois päin, mutta koska ongelma ei ole lääketieteellinen (eli ei sairaus) on sitä absurdia "hoitaa" kuin sairautta. Virheellisen ajattelutavan vuoksi meillä on Suomessakin kirjaimellisesti kymmeniä tuhansia ja tuhansia ihmisiä, jotka "hoitavat" mielikuvituksellista sairauttaan "lääkkeillä", eli oikeammin huumeilla psykiatrian valheisiin nojaten. Siinä missä jollekin "toimiva" huume elämän vastoinkäymisiin on alkoholi tai amfetamiini, on se psykiatrian asiakkaille SSRI, bentsodiatsepiini, metyylifenidaatti, neurolepti tai vaikka amfetamiinijohdannaiset. Ymmärrys todellisuudesta on voimistavaa ja vapauttavaa. Jokainen on täysin vapaa ja oikeutettu päättämään miten elämän vastoinkäymisiä ja tuskaa hallitsee ja helpottaa, käyttääkö aineita vai ei enkä huumekäyttäjiäkään tuomitse. Arvostan jokaista ihmistä ja kunnioitan heidän omaa päätösvaltaansa. Ihmisiä ei saa pakottaa aineille eikä irti.
Kerroit, että olet jo ehtinyt tutustua psykiatriaan, siihen miten humpuukia sen teoriat ja toimintatavat ovat? Siten uskallaudunkin rohkeasti _sinulle_ suosittelemaan, jos koet olevasi valmis, et pienestä hätkähdä ja olet halukas tietämään juuria myöden mistä psykiatriassa on kyse, kirjaa Schizophrenia: The Sacred Symbol of Psychiatry. Kirjoittaja on edesmennyt psykiatrian emeritus professori, joka tunnetaan ennen kaikkea alan totuuden torvena. Varoitan, että kirjan tyyli on provokatiivinen, joten en suosittele heikkohermoisille tai stressaavaan elämäntilanteeseen, mutta, jos tuntuu, että antaa tulla vaan ja olet valmis kohtaamaan psykiatrisen todellisuuden, tarjoaa se tajuntaa laajentavan ja silmät avaavan lukukokemuksen. Näkemyksesi on selvästi jo asioita tiedostava, joten uskon, ettei kirja sinua liikaa järkyttää.
Aku Kopakkala on maininnut sivuillaan www.akukopakkala.fi, että eteläiseen Suomeen olisi tekeillä jonkinlainen vieroitustukiryhmä 'masennuslääkkeitä' koskien. Voisit ehkä kysellä onko vastaavaa apua suunnitteilla myös neuroleptivieroittautujille.
Olen kyllä alkanut vähentämään kahvin juomista. Olen siinä tilanteessa, että juon enää yhden kupin aamulla, ja senkin lopetan vähitellen. Polilta minut on siirretty Terveysasemalle, jossa olen lääkärin seurannassa. Olen vähentänyt neuroleptia, jota käytän, neljän kuukauden välein. Ajattelin kokeilla vähentää sitä kolmen kuukauden välein, ja silooin alkoi pian mennä huonommin. Palasin sitten edelliseen annokseen, ja hidastan vieroittautumista. Ei ne todellakaan psykiatriassa auta ihmistä millään muulla lailla, kuin syöttävät neurolepteja ja muita 'lääkkeitä'. Onneksi en valitellut masennusta. Siitäkin kyseltiin,että olenko masentunut. En nyt niin paljon ollut, mutta vaikka olisinkin, en kertoisi,koska en todellakaan halua lisää huumeita syötäväksi. Täytyy hankkia se mainitsemasi kirja. Täytyy myös kysellä, jos neurolepteistä vieroittautujille olisi tulossa tukiryhmää. Täytyy katsoa Aku Kopakkalan sivuja.
Oletko aloittaja kokeillut melatoniinia unilääkkeenä,saa nykyisin ilman reseptiä?
Olen kyllä käyttänyt melatoniiniakin, mutta ei se kovinpaljon ole auttanut. Vähän ehkä. Herään joka tapauksessa muutaman tunnin kuluttua yöllä painajaisiin, vaikka sitä otankin.