Perhetyötä mainostataan virallisesti ja virheellisesti perheiden ongelmia ennaltaehkäisevänä avohuollon "tukena" . Tosiasiassa perhetyö on pääsääntöisesti kaikesta käyttökelpoisesta esim. kodinhoidollisesta avusta riisuttu, yleensä huostaanottoon tähtäävä lastensuojelun valvonnan ja mielivallan muoto.
Perhetyötä tarjotaan usein vasta siinä vaiheessa kun tulevasta huostaanotosta on jo päätetty. Perhetyöntekijä lähetetään kotiin pohjustamaan huostaa eli kerämään/ keksimään ja kirjaamaan perheestä sosiaalityöntekijän ennakko- oletusten mukaisia irtohavaintoja.
Asiakkaille ei yleensä anneta oikeutta lukea eikä korjata perhetyöntekijän kirjauksia, joita sitten käytetään "todisteina" hallinto- oikeudessa.
Perhetyö, joka voi olla koulutuspohjaltaan ja sisällöltään mitä hyvänsä muodostaakin vakavan oikeusturvariskin mille hyvänsä perheelle.
On käsittämätöntä, että tätä valvonnan muotoa markkinoidaan jo neuvolassakin "tukena" lapsiperheille. Perhetyön kohteeksi joutuvien kannattaakin nauhoittaa kaikki perhetyöntekijöiden kanssa käydyt keskustelut tarkoitushakuisen väärinkirjaamisen estämiseksi. Muutoin mitään puolustautumisen mahdollisuuksia vääriä syytteitä vastaan ei ole.
Ani Leikoniemen tapaus on yksi tunnetuimpia varoittavia esimerkkejä siitä, kuinka perhetyöntekijän valheelliset ja mustamaalaavat kirjaukset tuottavat laittoman ja turhan huostaanoton.
Hyvä keskusteluketju ihmisten perhetyö-kokemuksista:
http://vanhemmat.com/phpbb/viewtopic.php?t=7161
Lastensuojelun perhetyö tuhoaa perheitä
4
156
Vastaukset 4
- 888888888
CIA agentit ovat tummalyhythiuksisia, hoikkia ja punanaamaisia, sillä he käyttävä päihteitä, jolla työn vaativuustasosta selvitään. Sellaisia agentteja kutsutaan myös MIB:eiksi. He toimivat ympäri maapalloa hyvin soluttautuneita ja tavallinen ihminen tuskin huomaa niitä, ellei ole oppinut tuntemaan heitä.
Ukrainan kriisin aikana MIB:it aaltoina levisivät Eurooppaan. Samassa tehtiin monta ihmisoikeusrikkomus. Sodan aikana oikeutta ei kannata hakea, mutta rikottua perhettä on vaikea korjata.
Militantyt vaikka kuinka ovat vahvoja, niin sortuvat painostamaan kansaa, viemällä heidän lapsiaan ja vaimojaa. Soda on aina alhaistakin alhaista touhua. En kannata. Viattomat kärsivät siitä, mitä huippupoliitikko päättää. Sota on kauhea.- Gigantti008
Lääkärit piikittävät helposti jotakin muuta kuin rokotteeseen kuuluu. Uskon, että käskyt tulevat Usasta ja leviävät maailmalle, milloin testataan uusia lääkkeitä, osasia, käytäntöjä ym. Niitä testataan tavallisilla ihmisillä.
Lääkkeet, huumeet muuttavat ihmistä toisenlaiseksi, mutta loppupelissä, uskon, että mikään kemia pysty voittaa ihmisyyttä! Rakkaus on tärkeintä, eikä mikään muu.
Uusi pelottava teknologia, joka saavuttaa Suomea - mikrokoneet-, vakoojat, jotka pääsevät kaikkialle vievät kaiken yksityisyyden. Voit rakastella ja huoneessa on kamera tallentamassa sitä, mitä teet. Siksi Selfiet ovat tulleet. Kansa näyttää pillunsa ja kullinsa, jotta viranomainen tietää, että muuta ei ole. Selfiessä on voimaa.
Yksityisyys on aika lailla muuttumassa ja olla avoin ihminen - tuntuu jopa joksikin antoisalta, sillä on kivaa, että ei ole mitään salattavaa, toisin kuin MIB:eillä, joille hiki nousee otsaan, kun aivastat väärään aikaan. Arkirakkaus ja ihminen kunniaan!!! - HimperiSoikoon
Lisäksi tahalliset virukset, joita levitetään tahallisesti. Pelottavaa. MIB:it eivät pärjää ilman tavallsta tyhmää kansalaista, sillä jos jokainen olisi sotilas, niin varmaan ihmiskunta sotisi koko ajan. Varmaan siksi on naisia ja lapsia, jotta suuri osa ihmisistä olisivat heikompia. Häpeilee, mies! Hyi sinua, mitä teet! Gandhi on Paras!
Agentit muuttavat tietoisuutensa lääkkeillä, mutta peli on vaarallinen, sillä, uskon, että oma luonnollinen tietoisuutensa on paras tila.
- GiselleMartinez
Suomi ei kannusta lasten tekoon. Pakottaminen ei ole ystävyyttä, jolla luodaan suhdetta perheeseen, eikä pakottamisella ja sanktioilla. Sanktiot tarkoittavat rahaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1062195- 103886
- 64801
- 46790
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???21706Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha511698Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76630- 64595
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23570- 57551