Jos vertailee Lidlin tuotteita ja melkein mitä tahansa muovia sisältäviä suomalaisia pakkauksia, niin huomaa eron: suomalaisissa pakkauksissa ei ole kierrätysmerkintää, esim.sitä kolmiota, joka ilmaisee voiko ko. muovin panna energiakierrätykseen tms. Miksi Suomi on niin jälljessä muovin kierrätyksessä muutenkin?
Ei ole muuta mahdollisuutta kuin panna sitä sekajätteeseen tai energiakierrätykseen. Toinen huonosti hoidettu asia on vanhojen rikkinäisten vaatteiden, lumppujen keräys ja uudelleekäyttö. Valtio voisi pakottaa lainsäädännöllä merkintöihin ja tukea osuuuskuntia tai yhdistyksiä hoitamaan näitä asioita, jos ne eivät ole taloudelisesti kannattavia. Siinä tulisi myös työpaikkoja monelle. Energiahuolto ja ympäristönhuolto samoin kuin terveydenhuolto eivät oikein tule hoidetuksi yksityisen voitontavoittelun piirissä, jossa korostuu voiton saaminen laadun kustannuksella. Nyt tämä ajattelu on saatu kytkettyä myös mon een julkiseen toimintoon.
suomi jäljessä
5
153
Vastaukset 5
Ennen lumppua käytettiin setelipaperin tekoon - kannattavaa.
- sifj
Edelleen olen sitä mieltä , että 20-vuotta sitten oltiin menossa hyvään suuntaa, nyt 5-10 purettu systeemiä ja palattu paljon taaksepäin, näin siis normi kuluttajasta näyttää ?
- Normitettu
Mitä normia tuolla sanomallasi tarkoitat, joka olisi mennyt huonompaan?
- ksfij
Ihan perusasiat kierrätyksessä , tavoitettavuus , hinta , yleinen mielipide , laatu, ts. tavara menee tänään kaatopaikalle penkan täytteeksi, kun sen pitäisi mennä kierrätyksen kautta esim. uusio valmistukseen tai ongelmajätteen kierrätykseen, antaisi töitäkin tuollainen kierrätys muillekkin kuin jätekuskille ja tana-koneen ajurille , esim . käsityöläiset saisivat materiaalia ja taiteilijat.
- assssss31
No nyt yritetään huijata niin, että kaikki roskat menisivät vain jätekeräysautojen mukana mihihin menevätkin. Oletteko huomanneet, että elintarvikepakkauksissa (muoviset) ei enää ole ohjetta, että "voidaan polttaa tulipesässä puiden kanssa pieniä määriä kerrallaan" tms, joka oli muutama vuosi sitten. Miksi perkeleessä en itse haja-asutusalueella saa päättää että käytän energiaksi itse oman muovipakkaukseni? Miksi luovuttaisin sen muille ja vielä maksaisin siitä? Kyllä varaavaan takkaankiin kelpaa lämpöä tuottamaan elintarvikemuovi. Nyt on joku vain keksinyt, että se hajottaa tulisijoja. Miten niin, iso takka ja puiden seassa polttaa vähän kerrallaan?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 143985
Pyhäjärvi syvällä kusessa
Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha110925Miten voi sinun
tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät63738PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE
...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.49537- 42509
Missä vaiheessa
Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et30455- 63453
- 22407
- 13381
Selviytyjät kisaajat kismittävät - Erityisesti yksi saa tylytystä: "Miksi hän änkee joka ohjelmaan?"
Uusi Selviytyjät Suomi kausi starttaa - ja ohjelman kisaajat eivät saa pelkästään kiitosta somessa. Myös täällä Suomi249363