Hei
Käviitselle viime kesänä hieman huonosti. Olin vaimon kanssa hääpäivää viettämässä ja lähdettiin kanootilla merelle. Oli molemmilla hieman varaukselinen olo... Kuinka ollakkaan kanootti kaatui jossain vaiheessa. Merivesi oli TOSIKYLMÄÄ... tuli mieleen, ettei ehkä pääse koskaan kuiville...Opin kunioittamaan merta ja yleensä vettä... Ihminen on niin pieni, jos luonto niin haluaa...niin turha on yrittää olla parempi. Toivottavasti ensi vuonna onni hymylilee... Onko kukaan muu joutunut samaan tilanteeseen??
Käviitselle viime kesänä hieman huonosti. Olin vaimon kanssa hääpäivää viettämässä ja lähdettiin kanootilla merelle. Oli molemmilla hieman varaukselinen olo... Kuinka ollakkaan kanootti kaatui jossain vaiheessa. Merivesi oli TOSIKYLMÄÄ... tuli mieleen, ettei ehkä pääse koskaan kuiville...Opin kunioittamaan merta ja yleensä vettä... Ihminen on niin pieni, jos luonto niin haluaa...niin turha on yrittää olla parempi. Toivottavasti ensi vuonna onni hymylilee... Onko kukaan muu joutunut samaan tilanteeseen??
Vastaukset 2
Vanhimmat
itse olen pörrännyt vesillä jo sylilapsesta lähtien, mutta merestä kokemuksia on vasta reilulta kymmeneltä vuodelta.
kyllä kokemus tuli opittua kantapään kautta. liian kova keli opetti kunnioittamaan.
..jälkiviisastelua..
jos itsellä on sellainen tunne että epäröi niin hulluutta on lähteä - on kyse mistä tahansa - siitä harvoin seuraa hyvää.
kanootille meri ON liian suuri, ainakin kokemattomalle - kokeneet menevät sillä vaikka ruotsiin..
itse olen purjehtinut purjeveneellä jo monta kesää ja vasta viimekesänä avomerelle uskaltautuessani tunsin hallitsevani itseni ja veneen - miehistö oli epävarma mutta uskalsin heidät sinne viedä koska luotin itseeni ja veneeseeni täydellisesti, me olimme yhtä.
kanootilla en lähtisi merelle - vain pienelle lammelle että varmasti jaksan uida maihin, liivit päällä..
kipparin, on hän sitten kanootin tai veneen kippari - täytyy luottaa itseensä ja kykyihinsä ja toimia sen mukaisesti.
hyvää jatkoa - onneksi olet kirjoittamassa - etkä - meren pohjassa..