Olen 20 v nuori nainen ja minua on jo pitkän aikaa vaivannut ihmeelliset olotilat, jotka liittyvät sosiaalisiin tilanteisiin. Olen ollut pienestä asti todella ujo ja epävarma itsestäni, en ole koskaan osannut olla luonteva/rento muiden ihmisten seurassa, edes tutussa porukassa. Jännitän, jos joudun olemaan ihmisten kanssa tekemisissä. Mietin liikaa itseäni; miltä näytän, miten puhun.. Usein jutellessani jonkun kanssa asiat menevät toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, sillä en pysty keskittymään toisen puheisiin miettiessäni itseäni liikaa. Minulle tulee usein pahoja poissaolokohtauksia ja kaikki tuntuu epätodelliselta. Vaikutan hermostuneelta muiden silmissä. Pääni ja kehoni menevät lukkoon. Yksin ollessa näitä poissaolokohtauksia ym ei tule. Olen miettinyt epilepsian mahdollisuutta, mutta lääkärit ovat sanoneet, että eivät pidä sitä mahdollisena. Vaikka olen lukenut, että epilepsiaakin voi olla ilman varsinaisia kouristuskohtauksia. En vain jaksaisi tätä epätodellista olotilaa joka ikinen päivä. Johtuuko tämä vain huonosta itsetunnosta? Sosiaalisten tilanteiden pelosta? Onko muilla samanlaisia kokemuksia? Ja miten olette pääseet kohtauksista eroon?
Sosiaaliset tilanteet ahdistavat
ahdistunut
13<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Heippa, kehotan sinua hakemaan apua tilanteeseesi psykoterapiasta ja/tai psykiatrilta. Itse olen jo 50 vuotias ja kärsinyt vastaavasta jo 30 vuotta. Olen joskus hakenut apua, mutta en koskaan osannut kertoa tilanteestani ymmärrettävästi. Kun luin tekstisi, ajattelin, että tuossahan on minun oireeni. Minulla tuo ahdistus ei vuosien mittaan mennyt ohitse, niin kuin usein sanotaan, että aikuistuessa tuollainen vähenee, minulla ei ainakaan. En ole suoriutunut monista tärkeistä tilanteista haluamallani tavalla, vaikka tiedän, että edellytyksiä ja kykyjä on moneen. Eli ahdistukseni on haitannut elämääni todella paljon ja mietityttää edelleenkin lähes päivittäin. Joten suosittelen, että haet apua ja kerrot tuntemuksistasi, sinulla on se taito. Uskon, että saat sitä, kunhan et anna periksi mahdollisille vähättelyille.
Kaikkea hyvää sinulle!
Kiitos viestistäsi, olen käynyt muutamia kertoja juttelemassa psykiatrin kanssa, mutta tuntuu että siitä ei ole hirveästi apua, sillä aikoja ei ole kovin tiiviiseen tahtiin.. Ja yksityiset psykiatrit ovat kalliita. Olen jättänyt elämässäni tekemättä monia asioita oman epävarmuuteni/ahdistukseni takia. Minustakin tuntuu siltä, kuin tämä vain pahenisi mitä vanhemmaksi tulee.
Itse olin todella ujo nuorempana porukassa. Samoja ongelmia on joka toisella. Vanhemmiten homma yleensä helpottuu kun ymmärtää ettei elämässä ole mitään jännitettävää. Urheileminen tuo muuten itseluottamusta ja muuta hyvinvointia.
Joo, olen huomannut että urheilusta saa hyvän olon hetkellisesti. Pitäisi varmaan harrastaa enemmän, jotta siitä olisi pidemmän päälle paremmin hyötyä :)
Itselläni tuollaisa ongelmia on ollut ruokailussa/kahvipöydässä. Pahimpina aikoina en aterioinut edes puolisoni kanssa samassa pöydässä. Työpaikalla aikanaan ongelmaa oli usean vuoden ajan. Yksinkertaisesti ongelman hoitona oli altistus esim. olin kahvipöydässä vain hetken ilman syömisiä, vähitellen pitensin aikaa, otin kahvikupin, mutta en pullaa. jne Arvaa kuulinko muiden puheita? En todellakaan, päässä takoi: Miten selviän? Mikä on olotila? Huimaako? jne.
Olen työpaikalla kertonut sairastavani paniikkihäiriötä ja vaikeudesta syödä muiden kanssa samassa pöydässä. Kertomisen jälken olen saanut syödä joko omissa oloissa tai muiden kanssa, eikä kukaan ole sen jälkeen ääneen ihmetellyt käytöstäni.
Onko sinulla niin ymmärtäväinen yhteisö, että voisit kertoa vaikeuksistasi? Itse olen kertonut sairaudestani niissä tilanteissa, missä jännitän, enkä ole vielä koskaan saanut halveksuntaa osakseni. Ja jos joku halveksii niin siitä vaan. Pystyisitkö olemaan enemmän sosiaalisissa tilanteissa samanlaisella altistusmenetelmällä? Kun saat positiivisia kokemuksia, saat varmuutta lisää ja käännettyä ajatuksia itsestäsi pois päin. Altistus on ainoa tie vapauteen, olen sen itse kokenut. kertomalla ongelmastasi saat jännitystä laskemaan ja vapautuu energiaa puheiden seuraamiseen, itsensä konrolloimisen sijasta.
Usko lääkäriä, et sairasta epilepsiaa. Hyvää kevättä ja onnea altistukseen!
Heips!
Minua on myös auttanut altistus tilanteet. Minulla ei ole ollut ihan noin pahaa ongelmaa, mutta vähän samankaltaista. Esimerkiksi jossain vaiheessa minua rupesi ahdistamaan paikat missä oli paljon ihmisiä mm. koulun käytävät, kaupungin keskustat, kaupat jne.
Kävin muutaman kerran psykologilla ja sain neuvoja miten voin saada psyykkisiä/fyysisiä oireita lievennettyä ahistavissa tilanteissa. Esim. kun hengitystiheys ja syke nousi sekä pään sisällä hoin, että apua apua, niin aloin laskemaan hitaasti kymmeneen mielessäni ja hengitin syvään, yritin vain olla rauhallinen ja rauhoittaa itseäni. Sitten mietin, että mitä kamalaa voisi muka tapahtua ja, jos tapahtuu, niin olisiko se loppujen lopuksi niin kamalaa? Ja mietin, että jos se sama asia tapahtuisi jollekin toiselle niin mitä ajattelisit siitä ihmisestä silloin, en todennäköisesti mitään negatiivista ainakaan. En tiedä ymmärsitkö pointtia mun selityksestä, mut jotenkin noin.. :D
Minua helpotti myös se, että kerroin läheisille ystävilleni tilanteesta ja sen jälkeen kun liikuin heidän kanssa ihmisten ilmoilla niin oloni helpottui ja pikkuhiljaa pystyin olemaan normaalisti, tosin jos hävitin ystäväni, niin saattoi iskeä hetkeksi paniikki kunnes löysin hänet taas.
Sitten kun olen joutunut yksin kulkemaan moniamonia kertoja, niin nyt pystyn taas suht normaalisti olemaan ihmisten ilmoilla. Kun pakotin itseni erilaisiin tilanteisiin pikkuhiljaa niin aloin sietämään niitä. Asian kertominen jollekin oli tosi hyvä siirto, joka edisti "selviytymistä". :)
Tällähetkella ongelmanani on olla miesten kanssa tekemisissä. Ihan vain jonkun miespuolisen henkilön kanssa keskustelu on jotain aivan kamalaa. Se ahdistaa aivan hirveästi. Olen yrittänyt miettiä, että miten siitä pääsis eroon. Voisi melkein olla sama "kahvipöytätilanne", mutta kyseessä olisi miespuoliset henkilöt. Mutta en tiedä missä semmoisia siedätystilaisuuksia oikein tulisi, koska aina on joku muukin tyttö todennäköisesti siinä, ja se ei ole niin paha, kun joutuisi olemaan yksin ainoana tyttönä. Eli toisaalta toivois, että tulis niitä tilanteita, että sais siedätystä, mutta toisaalta hirvittää koko ajatuskin.
Tsempit minulta!! :)
Kutiaako peräaukko?
varmaan sulla sairas hintti.
Oireistasi tulee mieleen oma paniikkihäiriöni ja sitä on hoidettu vuosia lääkityksellä ja niin se pysyy poissa. Lääkityksen lopetus ei onnistu sillä oireet palaavat heti. Eli syön mielummin lääkkeitä, itselleni ei niistä ainakaan tule mitään sivuvaikutuksia eli toimii minulla, kuin kärsin siitä helvetillisestä paniikkihäiriöstä joka pilaa elämäni kaikilla tavoin. Itselleni ei mistään psykologeista ja keskusteluista ole ollut mitään apua. Miksi siis ei syödä lääkkeitä vaikka loppuelämänsä jos elämänlaatu paranee potenssiin sata.
Lääkkeet vie sulta hengen satavarmasti. Sisäelimet ei kestä noita vitun myrkkyjä kymmeniä vuosia. Syö mahdollisimman vähän niitä myrkkyjä jos on aivan pakko käyttää.
kannattaa ehdottomasti tarkistaa kilpirauhasarvot. kilpirauhasen vajaa ja liikatoiminta aiheuttaa monenlaisia oireita. ahdistuksesta, paniikkihäiriöstä ja masennuksesta lähtien.
Mikset kokeilisi jos saisit apua teaniinista?
Mulla on ollut aina ihan sama juttu ku sulla. Ja se liittyy siihen että hermostut tilanteessa ja sun aivojen välittäjäaineet menee vähän epätasapainoon, eli jäät niinku pääsi sisään ja on vaikea keskittyä. Teaniinin pitäisi juuri tuohon auttaa, palauttamalla aivot normaalitilaan.
Teestä saa teaniinia. Ei luontaistuotteet auta koviin jännitysoireisiin ja paniikkeihin.