Tökkiikö teilläkin?

O-Okyseelee

Olen välillä kirjoittanut jonkin kommentin ja aikonut valita jonkin lyhennenimimerkeistäni, joista ainakin vanhemmat palstalaiset tunnistaisivat kirjoittajan. Eikä sillä oikeastaan ole edes merkitystä.

Aika usein on viime aikoina käynyt niin, että ohjelma väittää ko. nimimerkin olevan käytössä. Jopa ihan satunnaisten kirjainketjujen, joita ei taatusti voi olla käytössä. Aika usein on sitten käynyt myös niin, että olen luovuttanut ja jättänyt koko kommentoimisen sikseen. Onko teillä vastaavia kokemuksi?

Pitäisikö aina kirjautua, jos tänne jotain kirjoittaa? - En ole kuullut mitään sellaisista uudistuksista, ja täällä näkyy paljonkin nikittömiä tekstejä.

46

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Meillä vast tökkiikin jossei ihan tikulla silmään niin kirjautuminen ainakin,koko aikaa putoo pois.
      Kun yrittää kirjautumatta niin laskutoimitus on väärin ja ei tuu uutta laskua, toisaalt olisko sitä jotain tärkeet eres sanottavana.

      • Itse asiassa otin tämän nimimerkin juuri sen vuoksi, kun ei nuo laskutoimitukset onnistuneet.

      • laskenkoväärin
        prisca kirjoitti:

        Itse asiassa otin tämän nimimerkin juuri sen vuoksi, kun ei nuo laskutoimitukset onnistuneet.

        Väittää laskutoimituksen olevan väärin vaikka ei ole. Pistettä ei hyväksy viimeiseksi ym....

    • ent.siivoojaparka

      Kyllä se silti lähettää viestin, vaikka ensin väittää nimimerkin olevan jo käytössä. Tänään istuin taskulaskin valmiina kädessä ja kirjoitin viestejä, mutta esiin ei tullut mitään laskutoimitusta ja ilman sitä ei pystynyt lähettämään.
      Katsoin aikani olevan enemmän itselleni hyödyksi, kun menin päiväunille kirjoittamisen sijaan. Nyt sitä taas jaksaakin aamuun...

    • niinpä.on

      Niitä harvoja kertoja jolloin olen saanut keskustelupalstan auki iltaisin on vastauksen lähettäminen pyörinyt kauan aikaa, joskus on mennyt perille, joskus ei. Laskutoimitukset hyvinharvoin olen joutunut uusimaan, nimimerkitkin melkein aina onnistuneet.

      Nytkin laittamani nimimerkki herjasi sen olevan liian lyhyt, mutta kelpasi kun klikkasin laskutoimitukseen.

    • de-meter

      Tökkii niin pahasti, ettei juuri viitsi kirjoittaa. Nimimerkki ei kelpaa, laskutoimitus on väärin, eikä viesti lähde minnekään.
      Eikö nyt ole jo sen verran kulunut aikaa tästäkin uudistuksesta, että palstan pitäisi toimia edes jotenkin ? Miksi ylipäätään piti laittaa liikkeelle puolivalmista tuotetta ?

    • Eipä ole minulla ongelmia.
      Varmaan siksi että pienet asiat eivät häiritse.
      Palsta on tänään tällainen.
      Huomenna kaikki voi olla toisin.
      Ja jos ei ole, niin ei sitten.
      Minä kuitenkin olen yksi ja ainoa.

      H.

    • Viatonsivullinen

      Tuntuu että kapuloita laitetaan rattaaseen. Laskut on väärin tai lasku puuttuu, viestiä ei voi kirjoittaa. Useamman kerran saa tökätä kunnes lähtee.
      Saattaa pyöriä kauan, eikä laske sivulta pois jne.

    • Kokeillaan tökkiikö, aamupäivällä oli hiukas hidasta viestin liikkeellelähtö, mutta aikansa kun kiukutteli niin viimein pyrähti matkaan.
      Rekatulla kirjoittaessa ei tarvitse ynnälaskuja laskea, joten niistä ongelmista en tiedä mitään.

      • Kyllä ei tökkinyt ollenkaan.
        Joku muu juttu saattaa tökkiä, mutta sepä ei liity tähän.

      • piätiukastikii
        Anceli kirjoitti:

        Kyllä ei tökkinyt ollenkaan.
        Joku muu juttu saattaa tökkiä, mutta sepä ei liity tähän.

        Tökkiikö hunksun holhoojaa nyt viaton vai mikä muu juttu se tökkii.

      • piätiukastikii kirjoitti:

        Tökkiikö hunksun holhoojaa nyt viaton vai mikä muu juttu se tökkii.

        Ei töki viattomat eikä vialliset. Jos nyt ihan välttämättä haluat tietää niin vähän tökkii yks epäonnistunut lääkekokeilu. Sekin täällä kotioloissa.

      • miskas

        Ota kuule jotain rauhottavaa. Ehkä sun olis hyvä keksiä muu harrastus, tää kirjoittelu saa sut aggressiiviseksi. Ei hyvä.

      • miskas kirjoitti:

        Ota kuule jotain rauhottavaa. Ehkä sun olis hyvä keksiä muu harrastus, tää kirjoittelu saa sut aggressiiviseksi. Ei hyvä.

        Olet oikeassa, kyllä täällä on niin paljon rasittavia nuuskijoita että paree olis pysyy poissa. Mä otan heti diapamia 10mg, se rauhoittaa.

      • miskas kirjoitti:

        Ota kuule jotain rauhottavaa. Ehkä sun olis hyvä keksiä muu harrastus, tää kirjoittelu saa sut aggressiiviseksi. Ei hyvä.

        Vahingosta viisastuneena otin jo heti aamusta diapamin, nyt pysyn rauhallisena koko päivän.

      • ent.siivoojaparka
        prisca kirjoitti:

        Vahingosta viisastuneena otin jo heti aamusta diapamin, nyt pysyn rauhallisena koko päivän.

        Se oli viisaasti tehty. Kirosanafiltteri poistui näköjään uudistuksen myötä.

      • ent.siivoojaparka kirjoitti:

        Se oli viisaasti tehty. Kirosanafiltteri poistui näköjään uudistuksen myötä.

        Pöh ei helevetti ole kirosana, helvetti vois ollakin.

      • k-kk
        prisca kirjoitti:

        Vahingosta viisastuneena otin jo heti aamusta diapamin, nyt pysyn rauhallisena koko päivän.

        Nyt olis käyttöö kylmän rauhalliselle apurille, verhokotelon purku ja uuren katon teko taitaa aiheuttaa asumuseron.

      • k-kk kirjoitti:

        Nyt olis käyttöö kylmän rauhalliselle apurille, verhokotelon purku ja uuren katon teko taitaa aiheuttaa asumuseron.

        Kyllä mä voin tulla, voit olla varma että tänään en hermostu.

      • ent.siivoojaparka
        prisca kirjoitti:

        Pöh ei helevetti ole kirosana, helvetti vois ollakin.

        Savon murteella se on helevetti. Palstamurteella heevetti.

    • Välillä en pääse millään kirjautumaan, koska päällä on "Palvelinvirhe, yritä uudestaan". Silloin yritän kirjoittaa ek:na, mutta usein käy niin että yhteenlaskun tulos on virheellinen. Ole saanut oppia, että vanha Ojalan laskuoppi ei kelpaa, enkä näin ollen voi arvata, mikä summa voisi olla 12 2, kun se ei ole 14. Olen havainnut, että näitä estoja on enemmän kuin läpimenoja, joten ymmärrän olevani jonkinlaisen silmälläpidon alaisena. Mielipiteeni eivät ole kaiken kansan lukemisen arvoiset.

      • eppu2

        Sama juttu monella muulla, ihan samojen ongelmien kanssa paininut.
        En viitsi enää usein edes kirjautua, koska kirjautuminenkin häviää vähän väliä.
        Eräällä sivulla eräs asiallinen kirjoitukseni poistettiin, muka sääntöjen vastaisena, samalla sivulla huoran veet saa kyllä olla.
        Kun kyselin syytä ylläpidolta viime viikolla, ei vastausta ole kuulunut.

      • de-meter
        eppu2 kirjoitti:

        Minuakin harmitti, että kun kerrankin ehtii kirjoittaa pitkän, harkitun esseen (vitsi, vitsi),ketju meneekin poistoon..Kyseessä oli kai sitten arka aihe: kehitysvammaisten lasten "hoito" Venäjällä... Enää saa sydäntäänkään purkaa.

    • Viatonsivullinen

      Meilläpäin sanotaan että" täähän on menny ihan lekkeripeliks" kun asiat on menneet pieleen.
      Mikähän se lekkeri on?

      • ent.siivoojaparka

        Tulisiko ruotsin sanasta lek. Meni leikkipeliksi?

      • bessie-
        ent.siivoojaparka kirjoitti:

        Tulisiko ruotsin sanasta lek. Meni leikkipeliksi?

        Sähläämistä, pelleilyä ja hölmöilyä sana minun mielestäni tarkoittaa, eli pistetään hulinaksi sen sijaan että hoidettaisiin homma asiallisesti. Lekkerissä oli usein viinaa tai olutta.

      • bessie- kirjoitti:

        Sähläämistä, pelleilyä ja hölmöilyä sana minun mielestäni tarkoittaa, eli pistetään hulinaksi sen sijaan että hoidettaisiin homma asiallisesti. Lekkerissä oli usein viinaa tai olutta.

        "feikki-bessie"

        Läkare
        Lekare
        Lekkeri

        Ensimmäinen parantaa.
        Toinen leikittää.
        Kolmas tekee molempia.

        H.

      • ent.siivoojaparka
        bessie- kirjoitti:

        Sähläämistä, pelleilyä ja hölmöilyä sana minun mielestäni tarkoittaa, eli pistetään hulinaksi sen sijaan että hoidettaisiin homma asiallisesti. Lekkerissä oli usein viinaa tai olutta.

        Wikiltä lainattua:
        "panna lekkeriksi = lyödä leikiksi, jonka seurauksena asiasta ei tule mitään"

      • bessie-
        hunksz kirjoitti:

        "feikki-bessie"

        Läkare
        Lekare
        Lekkeri

        Ensimmäinen parantaa.
        Toinen leikittää.
        Kolmas tekee molempia.

        H.

        Juujuu...

        Sanan "lekkeripeli" alkuosa nyt kuitenkin tarkoittaa astiaa jossa pidetään nestemäisiä aineita. Joten ajattelin että sieltä suunnasta sanonnan alkuperä voisi löytyä, huom. ALKUPERÄ. Kiva ja kuvaava sanonta, jota useimmiten kai käytetäänkin tilanteista joissa porukka tai osa siitä, - ja ihan selvin päin - ei 'pysy asiassa' vaan lyö kaiken leikiksi. "Lääkäri" on jo turhan kaukaa haettu... .
        Ai kolmas vaihtoehtosi sekä parantaa että leikittää, no jaaa... Riippunee siitä, mitä lekkerissä on?

        Joo, kyllä lekkeri on viinaleili.

      • eppu2 kirjoitti:

        Joo, kyllä lekkeri on viinaleili.

        "eppu2 "

        Helpottiko kun toistit?

        H.

      • ent.siivoojaparka
        bessie- kirjoitti:

        Juujuu...

        Sanan "lekkeripeli" alkuosa nyt kuitenkin tarkoittaa astiaa jossa pidetään nestemäisiä aineita. Joten ajattelin että sieltä suunnasta sanonnan alkuperä voisi löytyä, huom. ALKUPERÄ. Kiva ja kuvaava sanonta, jota useimmiten kai käytetäänkin tilanteista joissa porukka tai osa siitä, - ja ihan selvin päin - ei 'pysy asiassa' vaan lyö kaiken leikiksi. "Lääkäri" on jo turhan kaukaa haettu... .
        Ai kolmas vaihtoehtosi sekä parantaa että leikittää, no jaaa... Riippunee siitä, mitä lekkerissä on?

        Mitä taas sanoo Urbaani Sanakirja lekkeristä:
        http://urbaanisanakirja.com/word/lekkeri/

      • bessie-
        ent.siivoojaparka kirjoitti:

        Mitä taas sanoo Urbaani Sanakirja lekkeristä:
        http://urbaanisanakirja.com/word/lekkeri/

        Urbaani sanakirja mielestäni vilisee aivan käsittämättömiä virheitä ja 'virheitä' ja mauttomuuksia, 'lapsellisuuksia' ja älyttömiä uusien merkitysten keksimisiä ja aika usein jotenkin viestii sivistymättömyydestä, minun mielestäni.

        Koskaan en sitä tarvitse, mutta joskus (ani harvoin) uteliaisuuttani sieltäkin katson että onko tosiaan jonkun minulle tutun sanan vakiintunut merkitys muuttunut oleellisesti.

        Lesta = lekkeri, just joo voi hyvänen aika miten tyhmää.

      • eppu2
        hunksz kirjoitti:

        "eppu2 "

        Helpottiko kun toistit?

        H.

        En minä toistanut, vaan vahvistin. Siinä on vissi ero.

    • bessie-

      Aika usein toistuvasta tökkimisestä en tiedä kun olen ollut aika paljon poissa, mutta viime sunnuntaina kävin kotona kääntymässä ja silloin kyllä tökki aika pahasti. Mikään ei tuntunut kelpaavan mitä tuli nimimerkkiini, ja jos ja kun onnistuin saamaan vihreän ruksin nimimerkin kohdalle niin laskutoimituksen kohdalla tyssäsi varmasti.
      Kerta toisensa jälkeen yritin vaatehuolto- ym. hommieni lomassa jatkaa juttua erään viestiini vastanneen kanssa, mutta ei millään onnistunut ja sitten jo pitikin lähteä uudelle reissulle.
      Jokaiseen saamaansa viestiin ei kai kukaan vastaa, en minäkään, mutta sen kerran kun haluaa vastata ja sitten viestinsä kirjoittaa mutta ei saakaan sitä läpi niin kyllä se harmittaa.

      Se, että ensimmäinen ja varmasti oikea laskutoimituksen tulos ei kelpaa, on mielestäni ollut enemmänkin sääntö kuin poikkeus jo pitkään.

      • ent.siivoojaparka

        Tietysti, jos on mielestään kirjoittanut jotain oikein älykästä, niin saattaa se harmittaa. Minulle on monesti taas käynyt niin, että onnittelen itseäni, ettei se viestini lähtenytkään minnekään.
        Olisi ihan hyvä käytäntö, jos joka kommenttiin olisi sellainen sääntömääräinen puolen minuutin ajatteluaika ennen lähettämistä ja sitten vielä kysyttäisiin, että haluatko varmasti lähettää kyseisen kommentin.

      • onk.se.vaikeeta

        Mikset sä kirjaudu, voihan silloinkin valita ettei kirjoita rekatulla, lasku vain jää pois.

        Tuolta (älykkäästi kirjoittamisen) kannalta en lainkaan ajatellut tätä asiaa.

        Se, etten saa kirjoittamaani viestiä läpi harmittaa siksi etten haluaisi nimimerkin joka on vastannut minulle, ajattelevan etten pidä hänen kirjoitustaan vastaamisen arvoisena ja myös siksi että jos kirjoitan hänelle niin haluan nimenomaan keskustella. En siis loistaa älylläni tai kirjoitustaidoillani.

        En todellakaan itse tarvitse mitään 'ajatteluaikaa' ennen viestini lähettämistä, ja ihan 'sietämätön' ja ärsyttävän naurettava ajatus että minulta kirjoittamani viestin lähetysvaiheessa kysyttäisiin että oletko nyt varma että haluat lähettää kommentin.

      • bessie-
        onk.se.vaikeeta kirjoitti:

        Mikset sä kirjaudu, voihan silloinkin valita ettei kirjoita rekatulla, lasku vain jää pois.

        Ai minä vai?

        Noku mä tuun ja mä meen koko ajan, välillä suljen koneen kokonaan, käytän eri selaimia, jne.jne.. En vain viitsi aina kirjautua. Saatan jopa mukaunohtaa salasanan ellen kuukausiin sitä tule käyttäneeksi, ja silkkaa laiskuuttani en sitten jaksa asettua ja keskittyä sitä päästäni kaivamaan.

    • tyttönen85
      • Samaa mieltä monen kanssa, kun kirjoittaa ihan kelpoisan viestin, kone väittää etten ole kirjautunut tai en enää osaa laskea. Onko jotain ihan uusia sääntöjä vai mikä on??????

      • Alkaa tuntua siltä, että Suomi24:ssä on lyöty vetoa siitä, kuinka kauan noi pöhköt eläkeläiset viitsivät tyrkyttäytyä palstalle, vaikka annetaan ymmärtää, etteivät osaa laskea yksinkertaisintakaan laskutoimitusta oikein, tai ei osaa kirjoittaa nimeään ymmärrettävästi.
        Tänään olen kirjoittautunut sisään, kommentoinut jotain mielipidettä, eikä teksti lähtenyt, olen uudelleen kirjoittautunut ja kirjoittanut uuden aloituksen, teksti ei lähtenyt, olen eekoona vastannut johonkin tekstiin, laskutoimitus oli virheellinen.
        Nyt olen onnistunut taas kirjautumaan, saa nähdä meneekö tekstini palstalle. Mutta osallistumiseni alkaa olla loppusuoralla, joka tapauksessa.
        Minun kohdallani Suomi24 on voittanut. Paljonko vedonlyönti tuotti?

      • Makriina kirjoitti:

        Alkaa tuntua siltä, että Suomi24:ssä on lyöty vetoa siitä, kuinka kauan noi pöhköt eläkeläiset viitsivät tyrkyttäytyä palstalle, vaikka annetaan ymmärtää, etteivät osaa laskea yksinkertaisintakaan laskutoimitusta oikein, tai ei osaa kirjoittaa nimeään ymmärrettävästi.

        "Makriina"

        "Mikään ei ole ikuista.
        Vain kirjoitus säilyy.
        Eikä sekään niin tärkeää ole"

        H.

      • eppu2
        Makriina kirjoitti:

        Alkaa tuntua siltä, että Suomi24:ssä on lyöty vetoa siitä, kuinka kauan noi pöhköt eläkeläiset viitsivät tyrkyttäytyä palstalle, vaikka annetaan ymmärtää, etteivät osaa laskea yksinkertaisintakaan laskutoimitusta oikein, tai ei osaa kirjoittaa nimeään ymmärrettävästi.
        Tänään olen kirjoittautunut sisään, kommentoinut jotain mielipidettä, eikä teksti lähtenyt, olen uudelleen kirjoittautunut ja kirjoittanut uuden aloituksen, teksti ei lähtenyt, olen eekoona vastannut johonkin tekstiin, laskutoimitus oli virheellinen.
        Nyt olen onnistunut taas kirjautumaan, saa nähdä meneekö tekstini palstalle. Mutta osallistumiseni alkaa olla loppusuoralla, joka tapauksessa.
        Minun kohdallani Suomi24 on voittanut. Paljonko vedonlyönti tuotti?

        Minä olen tullut siihen tulokseen, että hän, joka on ohjelmoinut laskutoimitukset, ei ole osannut laskea.
        Kirjautumisella yritin välttää raivostuttavia laskutoimituksia, niin sitten kirjautuminen hävisi, aina olisi pitänyt vaan kirjautua miltei joka kommenttiin uudestaan.
        Kun lukee tuota palautesivua, niin samat ongelmat ovat muillakin palstoilla..

      • Viatonsivullinen

        Laskeminen on kivaa, päässälaskutaito paranee pienestäkin ponnistelusta.

      • Turhaanyrittänyt

        No laskepa sitten, mitä on 12 2?
        Ei ainakaan 14, mikäli on luotamme Suomi24:ään.
        Ponnistele.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      12
      4070
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      82
      2091
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      550
      1658
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      99
      1395
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      67
      1117
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      1048
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      216
      943
    8. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      60
      893
    9. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      171
      864
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      838
    Aihe