halpa-halli

Avaa ovensa huomenna keskiviikkona. miten tulee käymään säästökuopalle? veikkaan että ei oo vuotta enään. tai sitten pitää puottaa hintoja palijon
7145
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Eipä kiinnosta.

Äänestä

saako sieltä keppanaa???

Äänestä

Et itiedä lainkaan mistä puhut.

Halpa-Halli ei ole Säästökuopan kilpailija niissä tuotteissa missä Säästökuoppa tekee tuottonsa. Säästökuopan rautapuoli on aivan eri tasolla valikoimaltaan ja se on tärkeä alueelle Rautian lopetettua. Lisäksi Säästökuopan puutarhapuoli kesällä tuottaa heille. Vaatteet ja ruoka eivät ole Säästökuopan myynnin kannalta tärkeitä.

Äänestä
  • Kyllä molemmat menestyy ja asiakkaille on hyväksi, että on valintoja. Miksi asettaa aina vastakkain. Ajattele joskus positiivisesti, mikäli osaat!

    Äänestä

Enempi huolettaa se, että ihmiset (varsinkin koululaiset) ylittävät kävellen Haukiväylän, kun eivät viitsi 100 metriä pidemmästi kulkea, turvallisesti alikulun kautta.

Äänestä

Vituiks meni se aikulkuristeysremontti. Alikulun kaide peitää näkyvyyden kun tulee halpahalliltapäin haukiväylälle. Haukiväylää pitkin tulee autot kuitenki ainaki kaheksaa kymppiä. Siihen olis pitänyt tehdä kiertoliirtymä risteyksen sijaan niin olis saatu pakotettua nopeudet alas.

Äänestä
  • Risteykseen tehdään tänä vuonna liikenneympyrä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


tämmöstätänään kirjoitti:

Avaa ovensa huomenna keskiviikkona. miten tulee käymään säästökuopalle? veikkaan että ei oo vuotta enään. tai sitten pitää puottaa hintoja palijon

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu