irvailijat

Kysillä hoitajat pilkkaa ja irvailee potilailla on tämä meininkiä nähty on!
13<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Ei ainakaan yhteispäivystyksessä sunnuntai-iltana pilkattu. Kiitos hyvästä hoidosta. Terveisin nilkkansa murtanut.

Äänestä

Jospa tuollaista tapahtuu psykiatrisella puolella?

Äänestä
  • psykiatrian puoli on hoitajien "kaatopaikka".
    Epäpätevimmät laitetaan sinne, parhaat otetaan kysiin.

    Äänestä

  • Arvelen, että juuri toisin päin!

    Äänestä

  • Minä en arvele, tiedän. Olen käynyt molemmissa. Kysissä useita kertoja ja käyn edelleen, pisin aika viikko. Julkulassa kerran, 4kk:a. silloinkin kysin ansiosta selvisi syy somaattiseksi.
    ilman kysin ammattitaitoa olisin ehkä jo haudassa, neurolepteillä harvemmin paranee endogrinologiset sairaudet.

    Äänestä

Olin 19 vuotta sitten ohitusleikkauksessa Kyksissä. 7/ vrk siellä ja kolme Joensuussa. Molemmissa sain hyvää hoitoa. Elän vieläkin!

Äänestä
  • Olisikohan hoitajien asenne potilaisiin muuttunut kahdessa vuosikymmenessä.

    Äänestä

  • Tuli hoitovirhe.

    Äänestä

Aloittajan olisi syytä pysyä poissa KYS:ltä!

Äänestä

Siellä on varmaan tuhansia hoitajia, kävikö ne kaikki irvailemassa?

Äänestä

Myö käytiin, pienenä poikien kanssa, apukoulun aijan takana nauramassa hulluille

Äänestä

Ihan normaalia toimintaa. Nytkö vasta sulle selvisi?

Äänestä

Soitto johtajaylilääkärille ja asia etenee sitä kautta! Kuvaile ne hoitajat tarkkaan loppuu se irvailu! Samaa ollaan valitettu kuulemma jo useaaan otteeseen ja myös johtoon saakka! Tuo vaarantaa potilasturvallisuudenkin entä jos tuommonen oisi jollekin viimeinen niitti vaikka masentuneelle yksinäiselle?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


vuode kirjoitti:

Kysillä hoitajat pilkkaa ja irvailee potilailla on tämä meininkiä nähty on!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu