Totaalimuutos tarvitaan nopeasti!

TuhoonTuomittuMaa

Kaikki suuret puolueet on syyllisiä, ja itse asiassa homma on niin huono, että jouduttaneen joka tapauksessa sanomaan hyvästit nykymalliselle Suomelle.

Menkää lukaisemaan vaikkapa Suomen valtion tasekuplasta. Linkkinä http://blogit.iltalehti.fi/pauli-vahtera/2013/08/06/suomen-valtion-tasekupla/

Kertoo hyvin poliitikkojemme "onnistuneista" toimista. Tämä maa on menossa konkurssiin. Valtion velasta on jätetty pois vaikkapa velkakikkailulla rakennetut valtion virastotalot ja moottoritiet ym. sekä velkaelämisen seurauksena valtionyhtiöiden taseeseen piilotetut velat, jotka on otettu. Esimerkiksi monet valtionyhtiöt myydään, kun monessa niistä on sisällä "velkapommi".

Myös vaikka Valtion Eläkerahaston 80 miljardin euron nettovelkaa ei ole mitenkään käsitelty valtion tilinpäätöksessä.

Maamme tilanne on todellisuudessa huonompi kuin Kreikan. 1990-luvun alun lamasta useampi hallitus (Keput, Demut, Kokkareet) ovat saaneet totaalituhon aikaan; tilanne on korjaamattomissa. Vaikka KAIKKI Suomen valtion omaisuus myytäisiin, jäisi velkaa silti n. 70 miljardia.

Korjaustoimia ei ole tehty, vaan on eletty koko ajan ottamalla lisävelkaa. Vasta maamme otti jo lainaa pelkkiin valnhojen lainojen korkoihin... Demarit vaan haluaa säilyttää vanhan "kaverileikin" ja korottaa kansan veroja niin, että on saavutettu piste, jossa verokertymä itse asiassa alkaa laskea yritysten paetessa maasta ja ihmisten todetessa työntekoa kannattamattomaksi; Keskusta taas jyväjemmarituilla ja vastaavilla vääristää todellisuutta aiheuttamalla jättilaskua kansalaisille; Kokkareet puolestaan leikkaisi veroja laskematta samaan aikaan menoja. Eli kaikki em. toimii vastuuttomasti. Sitten "vaihtoehdolla" Persuilla ei ole edes esittää toimintaan mitään todellista vaihtoehtoa tai suunnitelmaa saati suunnitelmaa vaikka homman rahoittamisesta, jos osaakaan heidän ehdottamistaan lisärahareikävaalihuuteluista toteutettaisiin saati velan maksamisesta. Kaikki ovat ilmeisesti huonoja ja täystuho tullee, jos meno ei muutu.

Syöksykierre alkoi Keskustan Esko Ahon hallituksen eriyttäessä maassamme tulo- ja pääomaverotuksen, jolloin tuloerot alkoivat kasvaa ja pääomaa kertyä pienelle joukolle niin, että se on poissa kansantalouden aktiivisesta kierrosta. Tilanne pahentui merkittävästi Demareiden Lipposen valtakaudella, jolloin hallituksessa mukana olleet Vihreät tarjosivat lisäverottamista kannattaville Demareille ryöstöaseen; ympäristöverot, energiaverot ja haittamaksut. Ne ovat tasaveroluoteisia, ja rankaisevat pieni- & keskituloisia; samalla aiheutuu työpaikkakato yritysten poistuessa maihin, joissa tällaisia kulurasitteita ei ole, varsinkaan teollisuudessa. Kokkareet tukivat tätä, koska kyseinen puolue kannattaa tasaveromalliin siirtymistä.

Mikä avuksi, kun ns. suuret puolueet ovat tuhonneet tämän maan? Lisäksi on sementoitu asema D'Hondtin vaalimatematiikalla niin, että vaihtoehtopuolueet tuskin pääsevät valtaan ja entinen meno jatkuu. Tässä maassa olisi kai muutettava vaalijärjestelmä pois puolue- ja listavaalista henkilövaaliin eduskuntavaaleissa.

57

69

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jupelis

      "Syöksykierre alkoi Keskustan Esko Ahon hallituksen eriyttäessä maassamme tulo- ja pääomaverotuksen, jolloin tuloerot alkoivat kasvaa ja pääomaa kertyä pienelle joukolle niin, että se on poissa kansantalouden aktiivisesta kierrosta."

      Tuo lainaus aloittajan viestistä kiteyttää sen mimmonen on se poliittinen virhe, joka vie maatamma kohti konkurssia. Lisäksi tuo virhe on tuonut inhimillistä pahaa, kun "kakkua" ei jaetakaan enää läheskään tasapuolisesti.

      Sisämarkkinoiden toimivuutta vähätellään monesti. Se on kuitenkin talouspolitiikan laji, johon voidaan vaikuttaa ja joskus nopeastikin.

      • äänestäjät_valinneet

        Elämme demokratiassa, ja tilanne on ilmeisimminkin ollut äänestäjien valinta. Ihmisethän poliitikot ovat valinneet heidät tekemään nuo ratkaisut! Demokratiassa kaikki joutuu sitten tyytymään ratkaisuun, vaikkei miellyttäisikään.

        Suomessa tulojen eriytyminen alkoi tosiaan Keskustan Esko Ahon hallituksen eriyttäessä tulo- ja pääomaverotuksen. Silloin alkoi hyvinvointiyhteiskunnan rapautuminen ja tuloluokkien selkeä muodostuminen progressiivisen verotuksen vähentyessä. Aikaisemmin hyvinvointiyhteiskunnan mahdollistaneen tulotasauksen pohjan hajotessa siis. Yhä enemmän pääomia alkoi kasautua vain tietyille tahoille ja siirtyessä pois kansantalouden aktiivisesta kierrosta. Tilannetta pahensi Demareiden Lipposen pari hallitusta, jotka ottivat käyttöön Vihreiden ehdottamat kulutus- ja energiaverot, jotka ovat luonteeltaan tasaveroja. Kuten vaikka arvonlisäveron nostot, sähköverot ja polttoainevero ym. Ne rankaisevat pieni- ja keskituloisia, mutta eivät suuremmin keikauta suurituloisia; entisestään voimistui yhteiskunnan jakautuminen.

        Ilmeisesti Suomessa palataan takaisin isäntä - torppari -yhteiskuntaan, vähän vaan modernimmassa versiossa. Mutta sitähän ihmiset ovat mitä ilmeisimmin halunneetkin? Koska demokratiassa enemmistön valinta ratkaisee ja ihmiset ovat poliitikot äänestäneet nuo valinnat tekemään. Ja tuon kehityksen aloittaneen puolueen kannatus on ainakin tällä hetkelläkin kaikkein suurin, vaikka tilastojen valossa heidän eturyhmänsä ihmisiä yhteiskunnassa on noin 3%; työvoimasta nimittäin alle tuon osuuden on maanviljelijöitä. Joten kyseisen kehityksen suunta on ilmeisimmin äänestäjien nimenomaisesti haluama ja tilaama. Ei silloin asiasta pidä vinkua, työttömät ja yksinhuoltajat ym. joutuvat tyytymään tähän.


      • Verovaalit
        äänestäjät_valinneet kirjoitti:

        Elämme demokratiassa, ja tilanne on ilmeisimminkin ollut äänestäjien valinta. Ihmisethän poliitikot ovat valinneet heidät tekemään nuo ratkaisut! Demokratiassa kaikki joutuu sitten tyytymään ratkaisuun, vaikkei miellyttäisikään.

        Suomessa tulojen eriytyminen alkoi tosiaan Keskustan Esko Ahon hallituksen eriyttäessä tulo- ja pääomaverotuksen. Silloin alkoi hyvinvointiyhteiskunnan rapautuminen ja tuloluokkien selkeä muodostuminen progressiivisen verotuksen vähentyessä. Aikaisemmin hyvinvointiyhteiskunnan mahdollistaneen tulotasauksen pohjan hajotessa siis. Yhä enemmän pääomia alkoi kasautua vain tietyille tahoille ja siirtyessä pois kansantalouden aktiivisesta kierrosta. Tilannetta pahensi Demareiden Lipposen pari hallitusta, jotka ottivat käyttöön Vihreiden ehdottamat kulutus- ja energiaverot, jotka ovat luonteeltaan tasaveroja. Kuten vaikka arvonlisäveron nostot, sähköverot ja polttoainevero ym. Ne rankaisevat pieni- ja keskituloisia, mutta eivät suuremmin keikauta suurituloisia; entisestään voimistui yhteiskunnan jakautuminen.

        Ilmeisesti Suomessa palataan takaisin isäntä - torppari -yhteiskuntaan, vähän vaan modernimmassa versiossa. Mutta sitähän ihmiset ovat mitä ilmeisimmin halunneetkin? Koska demokratiassa enemmistön valinta ratkaisee ja ihmiset ovat poliitikot äänestäneet nuo valinnat tekemään. Ja tuon kehityksen aloittaneen puolueen kannatus on ainakin tällä hetkelläkin kaikkein suurin, vaikka tilastojen valossa heidän eturyhmänsä ihmisiä yhteiskunnassa on noin 3%; työvoimasta nimittäin alle tuon osuuden on maanviljelijöitä. Joten kyseisen kehityksen suunta on ilmeisimmin äänestäjien nimenomaisesti haluama ja tilaama. Ei silloin asiasta pidä vinkua, työttömät ja yksinhuoltajat ym. joutuvat tyytymään tähän.

        Niinhän siinä kävi, kuten "äänestät valinneet" kirjoittaa. Esko Ahon, kepu, pääministerikaudella ja 90-luvun alun lamassa palkkatulot jätettiin progressiivisen veron piiriin ja pääomatuloista ryhdyttiin perimään vain 17 %:n tasaveroa. Rikkaat lääkärit, lakimiehet .... miljonäärit ryhtyivät verosuunnittelemaan ja ottivat palkkatulonsa pääomatuloina.

        Kehittyvien Maakuntien Suomen - Merisalon ja Sauna-Mäen luoma vaalirahoitusorganisaatio - piti luoda Suomeen porvarihallitus: "Rahaa jaettiin yrittäjäystävällisille isänmaan ystäville tasisesti ympäri Suomea sekä lisäksi muutamalle kaverille, kuten Juha Miedolle", toteaa Arto Merisalo Hesarin kuukausiliitteessä 3/2015. "Esimerkiksi Jyväskylässä tuettiin kaupunginjohtaja Anderssonin tytärtä Hennariikkaa. Tiesimme, ettei hän menisi läpi, mutta hän keräsi mukavasti tukiääniä Henna Virkkuselle, jonka halusimme menevän läpi ensimmäistä kertaa", toteaa Merisalo.

        "Loppumetreillä meni niin tiukaksi, ett jouduttiin antamaan pääasiassa keskustalle viel 277.000. Yhteensä annoimme KMS:n (Kehittyvien Maakuntien Suomen) ja siinä mukana olleiden tahoen piristä sellaiset 700.000 - 800.000 euroa", Merisalo sanoo.

        Lyhyt on äänestäjien muisti. Keskustapuolueen silloinen kehittämispäällikkö Lasse Kontiola oli Merisalon mukaan korvaamaton apu neuvoessaan, kenelle keskustalaiselle kannattaisi misäkin vaalipiirissä rahaa antaa. (Kontiola kiistänyt tämän.) Yli-Saunamäen mukaan Kontiola antoi vinkkejä Lapin vaalipiirin ehdokaista ja kertoi ihmisistä, joita kannattaisi tukea, koska he olivat vaa'ankieliasemassa.

        Kehittyvien Maakuntien Suomen ja keskustan yhteinen vaalirahapeli alkoi paljastua, kun Timo Kalli, kepu, ilmoitti televisiossa, että jätti tuet ilmoittamatta, koska siitä ei ollut mitään seuraamuksia.

        Lyhyt on äänestäjien muisti. Kehittyvien Maakuntien Suomen ja keskustapuolueen yhteinen vaalirahajärjestely on näköjään unohtunut ja Keskustapuolue johtaa vaaligalluppeja puheenjohtajansa Sipilän johdolla. Keskustapuolue on entinen Maalaisliitto, joka teki profiilimuutoksen keskustapuolueeksi onnistuneesti, joten äänestäjät eivät koe nykyistä keskustapuoluetta maalaisliitoksi. Keskustapuolueen tukena on MTK ja niinpä Suomessa on yli 200 erilaista tukimuotoa, joiden perusteella maataloustukiaisia myönnetään. Sekä EU-tuki että kansallinen tuki ovat erittäin suuret, vaikka ruuan hinta Suomessa on länsimaiden korkeimpia. Maataloustukiaisten lisäksi maatalousyrittäjät saavat tuntuvia veroetuja sekä sukupolvenvaihdos verotuen, jota muilla yrittäjillä ei ole.

        Unto Hämäläinen on kirjoittanut Hesarin kuukausisiitteeseen 3/2014 hätkähdyttävän artikkelin: VALLANKAAPPAUS SUOMESSA. Suomessa on kyty 50 viime vuoden aikana kolmettoista eduskuntavaalit, ja niissä on annettu yhteensä 35,5 miljoonaa äntä. Entä onko demokratia toteutunut.

        "Keskustalla on vuodesta 1966 alkaen ollut maa- ja metsätalousministerin paikka perti 32 vuotta. Mikään toinen puolue ei ole pystynyt pitämään omana läänityksenään toista ministerinsalkkua yhtä kauan. Keskustalla saattoi olla hallituksessa jopa enemmän ministereitä kuin demareilla, vaikka Sdp oli keskustaa suurempi puolue", kirjoittaa Hämäläinen.

        Hämäläisen mukaan sodan jälkeen Suomi joutui tiiviiseen liittoon Neuvostoliiton kanssa ja suurvaltana NL vaikutti siihen minkälaisia hallituksia tänne perustettiin. Niinpä keskustasta tuli lähes pysyvä hallituspuolue 1960-luvulla, 1970-luvulla ja vielä1980-luvun alussa.

        Mihail Gorbatsovin aikana Suomen hallitukseen kelpasi kokoomuskin (jota aiemmin oli edustanut maalaisliitto, nyk.keskusta). Holkerin hallituksen jälkeen kokoomus oli 21 vuoden oppositiokauden jälkeen keskustan "sillanpääasemassa". Kokoomuksesta tuli pysyvä hallituspuolue tukenaan Bryssel keskustaa tukeneen Moskovan sijaan.

        Vuoden 1987 jälkeen kokoomus on ollut 24 vuotta hallituksessa. Oppositiossa kokoomus oli vuosina 2003-2007. Kokoomuksella oli 12 vuotta yhtä mittaa valtiovarainministerin paikka, ensin Iiro Viinanen viisi vuotta ja sitten Sauli Niinistö seitsemän vuotta.

        Tällä vaalikaudella kokoomus on ollut eduskunnan suurin puolue. Katainen ja Stubb ovat johtaneet omia sinipunahallituksiaan. Kannattaa lukea Hämäläisen juttu, jonka mukaan äänimärään nähden liikaa valtaa on ollut Sdp:lla, keskustalla ja Rkp:lla.

        Tällä vaalikaudella Suomi on tipahtunut AA -luokkaan AAA-luokasta ja korkomenot kasvavat. Valtio on ottanut uutta velkaa velan päälle kun rakenteellisia uudistuksia ei ole kyetty tekemään. Suomessa on poistettu varallisuusvero, poistettu työnantajien kela-maksut, vähennetty yhteisöveroa 4% ja nyt halutaan poistaa perintöverokin. Yritysten tukiaispolitiikkaa ei ole korjattu, vaikka tukien on todettu vääristävän kilpailua. Osinkotulot ja myyntivoitot ovat aliverotettuja. Pääomatuloista peritään matala tasavero.

        Leikkausten sijaan verotuskohtelu pitäisi muuttaa veronmaksukyvyn mukaiseksi, jotta verokertymä riittäisi hyvinvointipalveluihin.


      • äänestä-viisaasti

        Ainoa puolue, jolla on puhtaa paperit on valtamedian syyttömästi vähettelemä Perussuomalaiset. Timo Soinille on annettava mahdollisuus, hän tason valtiomiehiä syntyy vain kerran vuosisadassa.

        Nämä vaalit ovat pääministrerivaalit ja jos kesksuta voittaa vaalita hyvin todennäköistä on sama pelleily jatkuu.


    • Kepulityttöilijät

      Helvetti, ei tule ainakaan Keskustalle ääntä. Sipilä pakoilee vaalitilaisuuksia, etttei kielitaidon puute ja totaalinen tietämättömyys paljastu. Sen sijaan sinne laitetaan naismaisesti kiljuva Rehn, joka skitsoaa siitä, että muu maailma ei tanssi vielä Keskustan pillin mukaan... Ja idiootit ihmiset ilmottaa kannattavansa tollasta puoluetta, gallupjohtaja? No täysi tuho on luvattavissa Suomelle.

      http://www.esaimaa.fi/vaalit/2015/03/18/Kommentti: Juha Sipilä katunee, ettei EU-paneelin aika sopinut/2015518785580/478

      • ikihippi

        Uusi

        Päättäjille tiedoksi, että tulevaisuudessa tuo turvapaikanhakijoiden määrä tulee vain kasvamaan - miettikääpä siis valmiiksi kantaväestön verotuksen tiukentamiset ja palveluiden karsimiset tulijoiden elättämiseksi.

        Aniharva turvapaikanhakijoista saa turvapaikkastatuksen - suurin osa saa oleskeluluvan toissijaisen suojelun perusteella itsensä sekasortoiseen tilaan saattaneista muslimimaista sekä Venäjältä. Ja tulijoita todellakin tulee riittämään...

        Päättäjillemme tiedoksi myös, että olette sitoutuneet Suomen kansan etuja ajamaan, ette koko maailman sosiaalitoimistoksi!


      • hijwpok

        mitään muutosta ei tule, jos vanhat puoleet (keskusta, Kok. sdp) saavat taas johtoaseman.

        Uskon, että kaikki on jo sovittu kabinetissa, vaalit ovat vain välttämätön paha.

        enää ei uskalla juuri muita kun perussuomalaisia äänestää, tosin on sinnekin näitä tossavaisia jo ujutettu.


    • 4021

      Kekkosen kaltainen persoona voisi olla suomen pelastus nykyisessä tilanteessa sillä hän oli todellinen koko kansan politikko ! .

      • aikako_kullannut

        Kyllähän Kekkosen politiikassa yhtenä tärkeimpänä päämääränä oli oman valta-aseman säilyttäminen.


      • Talousvahinko
        aikako_kullannut kirjoitti:

        Kyllähän Kekkosen politiikassa yhtenä tärkeimpänä päämääränä oli oman valta-aseman säilyttäminen.

        ja 90-luvun lama oli puhtaasti Kekkosen harjoittaman politiikan aikaansaannos: keskityttiin ainoastaan puuhastelemaan cccp:n kanssa ja sen kaatuessa loppui ulkomaankauppa. saatiin lama tänne, ei ymmärretty toimintaa suunnata myös länteen. Kekkonen oli hyvin vahingollinen maallemme.


      • TuhoonTuomittuMaa
        Talousvahinko kirjoitti:

        ja 90-luvun lama oli puhtaasti Kekkosen harjoittaman politiikan aikaansaannos: keskityttiin ainoastaan puuhastelemaan cccp:n kanssa ja sen kaatuessa loppui ulkomaankauppa. saatiin lama tänne, ei ymmärretty toimintaa suunnata myös länteen. Kekkonen oli hyvin vahingollinen maallemme.

        Nykyhetken ongelmista voi erityisesti kiittää keskustaa ja sosiaalidemokraatteja, mutta eivät muutkaan ole kovin kunnostautuneet. Selitän tässä ongelman taloudellista pohjaa, joka on ostovoiman pieneneminen:
        Suomessa taloutta on sopeutettu leikkauksin joka vuosi vuoden 2009 elvytyksen jälkeen; ja sen seuraukset nähdään. Kiristävä politiikka on nimenomaan lisännyt velkaantumista. Syy tähän on siinä, että suurimmat leikkaukset kohdistuvat tulonsiirtoihin.Tutkimustiedon valossa se on juuri kaikkein haitallisinta, kukaan ei edes puhu leikkausten mahdollisista haitoista. Tosiasia on, että tulosiirtoja pienennettäessä pääomat keskittyvät pienelle joukolle ja isolta osalta ihmisistä ostovoima pienenee merkittävästi. Silloin ei ole kysyntää ostaa palveluita tai hyödykkeitä ja työttömyys lisääntyy entisestään. Kurjistumiskierre on valmis. Keskustan Esko Ahon hallituksen aloittama tuloerojen kasvattaminen tulo- ja pääomaverotuksen eriyttämisellä sekä demareiden Lipposen hallitusten käyttöönottamat tasaveroluonteiset kulutus- ja haittaverot (alv-nostot, energiaverot, autoverot ym.) ovat aiheuttaneet pieni- ja keskituloisten ostovoiman merkittävän heikkenemisen sekä ns. vapaan pääoman poistumisen kansantalouden kiertokulusta kertyessään hyvin rajalliselle joukolle. Suuntaus on ollut maallemme tuhoisa.
        Lisäleikkaukset erityisesti tulontasauksessa pahentavat tilannetta entisestään, toisin sanoen vaikkapa eläkkeiden indeksikorotusten leikkaus, palkkamalttivaatimus ja em. tasaveroluonteisten verojen & maksujen ylläpitäminen/korottaminen.
        Suomen ongelmat on itse aikaansaatuja, erityiskiitos kuuluu Keskustalle ja Sosiaalidemokraateille. Ihmettelen ko. puolueiden kannatusta, ilmeisesti ihmiset haluavat lisää samaa sarjaa ongelmiin? Ainakin hyvinvointivaltiolle voidaan sanoa hyvästit.


      • Veronkorottelijatprkele
        TuhoonTuomittuMaa kirjoitti:

        Nykyhetken ongelmista voi erityisesti kiittää keskustaa ja sosiaalidemokraatteja, mutta eivät muutkaan ole kovin kunnostautuneet. Selitän tässä ongelman taloudellista pohjaa, joka on ostovoiman pieneneminen:
        Suomessa taloutta on sopeutettu leikkauksin joka vuosi vuoden 2009 elvytyksen jälkeen; ja sen seuraukset nähdään. Kiristävä politiikka on nimenomaan lisännyt velkaantumista. Syy tähän on siinä, että suurimmat leikkaukset kohdistuvat tulonsiirtoihin.Tutkimustiedon valossa se on juuri kaikkein haitallisinta, kukaan ei edes puhu leikkausten mahdollisista haitoista. Tosiasia on, että tulosiirtoja pienennettäessä pääomat keskittyvät pienelle joukolle ja isolta osalta ihmisistä ostovoima pienenee merkittävästi. Silloin ei ole kysyntää ostaa palveluita tai hyödykkeitä ja työttömyys lisääntyy entisestään. Kurjistumiskierre on valmis. Keskustan Esko Ahon hallituksen aloittama tuloerojen kasvattaminen tulo- ja pääomaverotuksen eriyttämisellä sekä demareiden Lipposen hallitusten käyttöönottamat tasaveroluonteiset kulutus- ja haittaverot (alv-nostot, energiaverot, autoverot ym.) ovat aiheuttaneet pieni- ja keskituloisten ostovoiman merkittävän heikkenemisen sekä ns. vapaan pääoman poistumisen kansantalouden kiertokulusta kertyessään hyvin rajalliselle joukolle. Suuntaus on ollut maallemme tuhoisa.
        Lisäleikkaukset erityisesti tulontasauksessa pahentavat tilannetta entisestään, toisin sanoen vaikkapa eläkkeiden indeksikorotusten leikkaus, palkkamalttivaatimus ja em. tasaveroluonteisten verojen & maksujen ylläpitäminen/korottaminen.
        Suomen ongelmat on itse aikaansaatuja, erityiskiitos kuuluu Keskustalle ja Sosiaalidemokraateille. Ihmettelen ko. puolueiden kannatusta, ilmeisesti ihmiset haluavat lisää samaa sarjaa ongelmiin? Ainakin hyvinvointivaltiolle voidaan sanoa hyvästit.

        Suomessa verotus on jatkuvasti kiristynyt. Vuoden 2014 verotus ei ole vielä valmistunut, mutta Suomen kokonaisveroaste tulee olemaan vuonna 2014 kärkisijalla verrattuna kaikkiin 27 EU -jäsenvaltioon. Veroasteella tarkoitetaan julkisen sektorin keräämien pakollisten verojen ja veronluonteisten maksujen vuosikertymää suhteessa saman ajanjakson bruttokansantuotteeseen. Ennusteen mukaan Suomen veroaste suhteutettuna bruttokansantuotteeseen on Suomessa n.58% kun se EU -maissa keskimäärin on 48%. Suomen kanssa korkeimman verotuksen tittelistä taistelevat Tanska (56,5%) ja Ranska (56%). Linkiksi http://www.novasigma.com/suomen-kokonaisveroaste-nousee-eu-maiden-korkeimmaksi-2014/

        Erityisesti Sosiaalidemokraattien ansioihin kuuluu vielä ison osan verotuksesta muuttaminen tasaveroiksi (Lipposen hallitukset noita alv-korotteluja, auto energiaveroja ym.), jotka rankaisevat pieni- ja keskituloisia. Lisäksi nyt Sdp:n Rinne esitti valtion leikkausten lisäksi verojen LISÄKOROTUSTA. Ei tule ääntä ainakaan kyseiselle puolueelle. Muutenkin jos korottavat veroja, rupean harkitsemaan jättäytymistä töistä pois. Matkakustannukset ym. huomioiden on kohta verotuksen vielä noustessa tuottavampaa olla kotona vaikka ansiosidonnaisella; maksakaa sitten Sdp:n kannattajat minunkin koko olemiseni?


      • suomenalasajo
        Veronkorottelijatprkele kirjoitti:

        Suomessa verotus on jatkuvasti kiristynyt. Vuoden 2014 verotus ei ole vielä valmistunut, mutta Suomen kokonaisveroaste tulee olemaan vuonna 2014 kärkisijalla verrattuna kaikkiin 27 EU -jäsenvaltioon. Veroasteella tarkoitetaan julkisen sektorin keräämien pakollisten verojen ja veronluonteisten maksujen vuosikertymää suhteessa saman ajanjakson bruttokansantuotteeseen. Ennusteen mukaan Suomen veroaste suhteutettuna bruttokansantuotteeseen on Suomessa n.58% kun se EU -maissa keskimäärin on 48%. Suomen kanssa korkeimman verotuksen tittelistä taistelevat Tanska (56,5%) ja Ranska (56%). Linkiksi http://www.novasigma.com/suomen-kokonaisveroaste-nousee-eu-maiden-korkeimmaksi-2014/

        Erityisesti Sosiaalidemokraattien ansioihin kuuluu vielä ison osan verotuksesta muuttaminen tasaveroiksi (Lipposen hallitukset noita alv-korotteluja, auto energiaveroja ym.), jotka rankaisevat pieni- ja keskituloisia. Lisäksi nyt Sdp:n Rinne esitti valtion leikkausten lisäksi verojen LISÄKOROTUSTA. Ei tule ääntä ainakaan kyseiselle puolueelle. Muutenkin jos korottavat veroja, rupean harkitsemaan jättäytymistä töistä pois. Matkakustannukset ym. huomioiden on kohta verotuksen vielä noustessa tuottavampaa olla kotona vaikka ansiosidonnaisella; maksakaa sitten Sdp:n kannattajat minunkin koko olemiseni?

        kokoomus-kepu ahneet siat vetää pikaa ja renkiä ahneushimolla hanuriin. ahneesti aah aaah.

        sdp-vihreät super-naivistit suorittaa idealismin palvontaa ja korvaa suomalaiset arvot afrikalaisilla ja siirtää työt aasiaan.


      • vahinkotalous
        Talousvahinko kirjoitti:

        ja 90-luvun lama oli puhtaasti Kekkosen harjoittaman politiikan aikaansaannos: keskityttiin ainoastaan puuhastelemaan cccp:n kanssa ja sen kaatuessa loppui ulkomaankauppa. saatiin lama tänne, ei ymmärretty toimintaa suunnata myös länteen. Kekkonen oli hyvin vahingollinen maallemme.

        "90-luvun lama oli puhtaasti Kekkosen harjoittaman politiikan aikaansaannos: keskityttiin ainoastaan puuhastelemaan cccp:n kanssa ja sen kaatuessa loppui ulkomaankauppa."

        Tuo on totaalinen virhetulkinta ja suurta tietämättömyyttä, laman syyt olivat aivan muualla, myös muut Euroopan maat kärsivät tuoloin lamasta, Ruotsi ja Norja hoitivat lamansa huomattavasti Suomea fiksummin, Suomessa politiikot lisäksi syvensivät lamaa toimillaan samalla sopeuttaen maata Euroopan unioniin.

        Suomessa tehtiin kolmevuotinen suuri lamatutkimus Suomen Akatemian toimesta, yli sata tutkijaa reilussa kahdessakymenessä projektissa työllistänyt selvitys totesti idänkaupan vain vähäiseksi ongelmaksi laman syvyyteen.

        ”1990-luvun talouskriisi. Suomen Akatemian tutkimusohjelma: Laman opetukset. Suomen 1990-luvun kriisin syyt ja seuraukset

        ”Työttömyyden nousu ja laman alku aiheutettiin ensin tahallaan, mutta sitten kävi niin kuin silloin tällöin käy kulotuksessa. Tarkoituksena oli tiettävästi nostaa työttömyys 250.000 henkeen, mutta lama pääsi ryöstäytymään valloilleen.”

        -Soininvaara 1994-”

        Pdf muodossa:

        http://www.vatt.fi/file/vatt_publication_pdf/j27-5.pdf

        Sovellettiin omintakeista NAIRU-ajattelua shokkiterapiaan yhdistettynä jo 90-luvun laman aikoihin aiheuttaen pysyvän suurtyöttömyyden.

        "Leikkaukset ja höyläykset tosiasiassa vain rampauttivat taloutta ja kampittivat nousua mm. hidastamalla työllistämistä."

        ------------------>

        ”Suomen Pankin pääjohtaja Rolf Kullberg kertoi tulevasta (Länsi-Savo-lehti 3.11.1988):

        ”Kysyntä Suomessa on pakotettava alas ja tarpeen niin vaatiessa se on tehtävä luomalla Suomeen keinotekoinen taantuma, ja taantuman on oltava melko syvä.”

        Lama tuli, ja riittävän syväkin...”

        ”Hallitus pyrki vaihtotaseen alijäämän ja markan yliarvostuksen purkamiseen leikkauksien ja deflaation kautta. Kasvavan työttömyyden toivottiin olevan se uhka, joka pakottaisi ammattiliitot palkkojen alennukseen.”

        Valtiovarainministeriön silloinen ylijohtaja Sixten Korkman totesi saman näin: ”Työttömyyden uhka on mekanismi, joka pakottaa palkkasopeutumiseen, jos kustannusremonttia ei tulopolitiikalla saada aikaan.”

        http://hannu.puheenvuoro.uusisuomi.fi/2010/04/26/miksi-kansa-nielee-mukisematta-porvarihallituksen-toimet#comment-352190


    • Opserver

      Muutosta todellakin tarvitaan ja isoa. Muutos olisi tullut jo 4 vuotta sitten, mutta Kokoomus torppasi ehdoillaan Perussuomalaisten pääsyn hallitukseen ja päätti koota mieluummin sillisalaattihallituksen.
      Nyt on hukattu 4 vuotta aikaa ja joka vuosi valtio on ottanut 8-10 miljardia lisää syömävelkaa. Hallitus ei loppujen lopuksi tehnyt juuri mitään tilanteen pelastamiseksi vaan riitaantui ja kaatoi jopa omat lakiesityksensäkin. Tällaisen sukelluksen pysäyttäminen vaatii kovia toimia ja siihen Kokoomus ei enää kelpaa, koska se on suurin syyllinen tilanteeseen. Tarvitsemme Keskustan, SDPn ja Perussuomalaisten yhteisen hallituksen, sillä vain se porukka pystyy viemään läpi kovat vyönkiristystoimet ilman että kansa nousee barrikadeille ja järjestää massamielenosoituksia.
      Avainsana on Oikeudenmukaisuus. Kansalle on ehdottomasti saatava aikaan tunne, että rajut vyönkiristykset tapahtuvat Oikeudenmukaisesti. Tätä sanaa SDPn Rinne on toistanut useamman kerran televisiossa ja syystä. Mutta myös Soinin on otettava juuri tämä sama sana sisältöineen käyttöön vaalipuheissaan ja -lupauksissaan. Perussuomalaisissa on eniten sellaisia kansanedustajia, jotka suoraan ymmärtävät köyhempien kansalaisten ajatuksia. Heilä on vielä "tatsi" kansaan. Heidän kauttaan hallitukseen myös luotetaan niin, että se pystyy oikaisemaan Suomen syöksyn.
      Yhteiskuntamme menee nyt vuosien mittaiseen talouskriisiin ja siitä ei nousta kunnialla jollei em oikeudenmukaisuustunnetta saada aikaiseksi. Tilanne on myös vaarallinen, koska Venäjä rajan takana pullistelee kuin vähä-älyinen sotakalustollaan ja ydinpommeillaan. Jos Venäjä vie tilanteen suursodaksi, niin silloin ongelmat vasta alkavatkin Suomessa.

      • tuumitaas

        " koska Venäjä rajan takana pullistelee kuin vähä-älyinen sotakalustollaan ja ydinpommeillaan."

        Katsotaas nyt tätä hieman tarkemmin väittämääsi kun et tiedä, tämä juttu on selitetty jo aikoja sitten, mistä on kyse, lyhyt lainaus pitemmästä artikkelista:

        "Lisäksi Yhdysvaltain Keski-Eurooppaan suunnittelema uusi ohjuspuolustusjärjestelmä on herättänyt muissa EU-maissa vakavaa huolta uuden varustelukierteen käynnistymisestä.

        Yhdysvallat aikoo rakentaa ohjuspuolustusjärjestelmän Puolan ja Tshekin maaperälle. Asiasta se on käynyt vain kahdenvälisiä neuvotteluja kyseisten maiden kanssa. Nato-liittolaiset on näissä kaavailuissa sivuutettu.

        Venäjä vastaa
        varustautumiseen

        Hankkeesta ärsyyntynyt Venäjä on reagoinut sen verran voimakkaasti Yhdysvaltain uusiin hankkeisiin, etteivät varoitukset uudesta varustelukierteestä ole tuulesta temmattuja. Venäjä on ilmoittanut viime viikkoina uusivansa sotilasoppinsa. Näissä kaavailuissa Natoa ei ole mainittu nimeltä, mutta tarkkailijoiden mukaan uusi oppi tulee vastaamaan nimenomaan Naton muodostaman uhan kasvuun Venäjän näkökulmasta.

        Ensi-iskun oppi
        nousi kuolleista

        Arvovaltainen Foreign Affairs -aikakauslehti arvioi tasan vuosi sitten, että Yhdysvallat on jo nyt ensi kerran historiassa lähellä ydinaseistuksen yksinvaltaa. Ollaan lähellä tilannetta, jossa Yhdysvallat pystyy tuhoamaan Venäjän ja Kiinan ydinaseet ensi-iskulla ilman pelkoa vastaiskusta.

        Tämän varmistaakseen Yhdysvallat on nyt luomassa uusia ”puolustuksellisia” ohjustentorjuntajärjestelmiä.

        - Yhdysvalloissa herännyt oppi onnistuneesta ensi-iskusta on dramaattinen käänne huonompaan sitten kylmän sodan, jolloin kostoiskun mahdollisuus varmisti sen, ettei ydinaseita käyteä.

        Vastauksena Venäjä ja muut ydinasevallat todennäköisesti vahvistavat omaa kapasiteettiaan Yhdysvaltain uhkaa vastaan ja uusi varustelukierre saa käyttövoimaa. Venäjällä ja Kiinalla on kaikki syyt olettaa olevansa mahdollisen Yhdysvaltain iskun kohteita."

        http://hirvasnoro.blogspot.fi/2007/04/euroopan-ohjuskilpi-vasta-alkua-usan.html


      • T.I.Lintirkistelijä

        On se hieno sana...oikeudenmukaisuus. Avataanpa sitä hiukan. Miksi pidetään oikeudenmukaisena sellaista järjestelmää, joka sallii täydellisen vapaamatkustuksen vailla velvoitteita? Miksi on edes mahdollistettu tilanteet, joissa työn ottamata jättäminen on kannattavampaa kuin töihin meno? Miksi ahkeria ja lahjakkaita syyllistetään, jos he haluaisivat saada jotain itselleen ja perheelleen? Miksi niitä, jotka oikeasti ovat nettoveronmaksajia kaiken koulutuksen ja terveydenhuollon kulujenkin jälkeen oletetaan jatkavan hyvillä mielin maksamista vuodesta toiseen kyvyttömien ja haluttomien elämistä? Miksi 45% kansasta maksaa 100% elämisen? Miten oikeutetaan tuon 45%:in lypsäminen? Miksi olemme tiellä, jolla hyvinvoinnin jakamisesta ollaan siirtymässä kurjuuden jakamiseen? Miksi ihmiset, jotka pystyvät elättämään itsensä myös jossain muualla ja eivät koe saavansa vastinetta maksamilleen hyvinvointisakoille, lähtevät maasta jos pystyvät?

        Miksi näitä pitää edes kysyä??


      • Plebeiji

        Koska sellainen järjestelmä jossa mikään ei riitä ja kaikki varallisuus siirtyy eliitin haltuun on kestämätön.

        Töihinmeno kiinnostavutta heikentää, jos siitä ei saa riittävää palkkaa. Miksi pitäis raataa orjana eliitin ahneuden eteen? Yltiöahneet tulosvaatimukset ja johtajien palkat alas niin työntekijällekin voidaan taas maksaa riittävä korvaus.

        Haluttomia tässä yhteiskunnassa ovat veroparatiiseissa lymyilevä eliitti ja veronkiertoa harjoittavat suuryritykset.

        Hyvinvoinnin jakamisesta on siirrytty ahneen eliitin kaiken omimiseen itselle.


    • rarl

      suurimpana ongelmana on raha ja rahapolitiikka on yksityisten pankkien hallinnassa eli vaaleissa voidaan tehdä vain kosmeettisia muutoksia - leikataan hölmöläisten tapaan samaa peittoa, mutta ei todellisuudessa tehdä mitään muutoksia.

      jos vaalikeskusteluissa voitaisiin tai uskallettaisiin puhua todellisista asioista, esim. kuka meitä hallitsee? löydettäisiin syyt ja parannuskeinot vallitsevaan tilanteeseen... ts. oma raha ja keskuspankki, kansallisia etuja ajava politiikka (japanin ja israelin tapaan) - suomi voisi päästä nousuun upottavasta suosta.

      kansallisia etuja ajava politiikka tarkoittaisi kansallisen omaisuuden säilyttämistä tuleville sukupolville, kuten vesi ja mineraalit, monikulttuurisuuden totaalinen kieltäminen, yhden virallisen kielen asettaminen, aseteollisuuden lisääminen, puolueettomuuden korostaminen...

      suurimmat säästöt tulisivat kehitysavusta, maahanmuutosta, monikulttuurisuudesta ja pakkoruotsista - tuloja aseteollisuudesta ja viennin lisääntymisestä myös itään, jonne on nyt asetettu perusteettomia kauppapakotteita... kun tuottavat huume- ja ihmiskauppa ovat mielestäni eettisesti tuomittavia ja tuhoavat yhteiskuntaa sisältä käsin.

    • Jytky_2

      Ainoa vaihtoehto on äänestää perussuomalaisia. He eivät ole mokanneet

      • Snapper

        Älä edes viitsi. PS:lla ei ole minkäänlaista ohjelmaa taloutta ajatellen. Nämä vaalit ovat nimenomaan talousvaalit. Jos Soini edes kerrankin pystyisi taloudesta rationaalisella tasolla keskustelemaan voisin heitä äänestääkin. Oman lompakon suhteen voit tehdä mitä haluat, mutta yhteisen lompakon vartijaksi haluan sellaisen tahon, joka siitä jotain ymmärtää.


      • Opserver
        Snapper kirjoitti:

        Älä edes viitsi. PS:lla ei ole minkäänlaista ohjelmaa taloutta ajatellen. Nämä vaalit ovat nimenomaan talousvaalit. Jos Soini edes kerrankin pystyisi taloudesta rationaalisella tasolla keskustelemaan voisin heitä äänestääkin. Oman lompakon suhteen voit tehdä mitä haluat, mutta yhteisen lompakon vartijaksi haluan sellaisen tahon, joka siitä jotain ymmärtää.

        Meillä juuri istui neljä vuotta hallituksessa joukko perinteisiä puolueita, jotka oikein hyvin osaavat Suomen valtion ja maan talouden säätämisen haluamaansa suuntaan. Erityisesti Kokoomus ja SDP ovat asiantuntijoita talouden alueella, mutta ne Kieltäytyivät hoitamasta valtion taloutta kuntoon riitaannuttuaan keskenään! Tämä oli nähtävissä jo viime syksynä kun lakien kirjoittaminen alkoi takkuilla ja räikeästi nyt talvella kun ne äänestivät Omat lakiesityksensä nurin Eduskunnassa!
        Mitä äänestäjä voi tehdä kun kaksi hyvää ja kolme kaunista luvanneet puolueet jättävät hoitamatta valtion asiat puolue-etujen vuoksi? Eipä juuri muuta kuin äänestää sellaista puoluetta, joka Ei ole osoittanut haluttomuutta valtion ja Koko kansan asioiden hoitamiseen.


    • vapaus47

      Koneet ja automaatio ovat vieneet hyötyliikunnan eli tekemisen työnä sekä harrastuksena ja niiden (koneet, automaatio) tuottaman hyödyn oikeudenmukainen jako on jäänyt suorittamatta. Palkat koneistetuilla ja automatisoiduilla (ahtaajat, paperimiehet, veturinkulj. jne.) nousivat korkeammaksi kuin muilla aloilla (lähinnä palvelualoilla) ja omistajat myöskin ottivat kohtuuttoman suuren osan itselleen.
      Politikointi on ainakin minusta negatiivinen sana, joka tarkoittaa yksityisen henkilön tai jonkin ryhmän (puolue, ammattiryhmä tms.) etujen ajamista kieroilemalla. Olisin toivonut poliitikkojen ja ammattiyhdistysväen joskus tekevän toisenlaista politiikkaa, mutta ei, jokainen uusi vaalien jälkeinen eduskunta kuin myös ay-liike jatkaa samaa vuosikymmeniä jatkunutta linjaansa.
      Kuinka näiden vaalien jälkeen samat, koko kansan etuja ajamaan, yhteistyökyvyttömät puolueet, poliitikot ja ay-ihmiset olisivat muuttuneet toisenlaisiksi? Tähänkään asti he eivät ole välittäneet (niin kuin ei kansakaan) mitään mm. asiantuntijoiden elintason alentamisvaatimuksista. Kansa ehkä paremminkin suostuisi, jos ”leikkaukset” tehtäisiin tasapuolisesti, mutta varakkaille se ei käy eikä kaikkein rikkaimmille, joilla on suuret pääomatulot. Heille kukaan ei mahda mitään, koska he piilottavat rahansa, jopa itsensäkin, muille maille vierahille. Kiitos EU:n ja globalisation. Kaikkea meillä on riittävästi: rahaa, ruokaa, tavaraa, vain tasapuolinen jako puuttuu.
      Paljon kehuttu alkoholin ja seksin vapautuminen, sekä muu moraalittomuuden lisääntyminen, eivät ole parantaneet tilannetta. Eikä tiede eli evuluutiojumala ole pystynyt ”pelastamaan” meitä näiltä ankeilta ajoilta. Minun elämänkokemukseni perusteella lähimmäisten rakastaminen (joka näkyy tekoina) tuottaa parhaan tuloksen kaikilla yhteiskunnan tasoilla. Tosin Jari Tervon(?) mukaan kaikkein alhaisinta hänen mielestään on sotkea uskontoa politiikkaan. (Miksi sitten politiikka sotkeutuu kirkon hallintoon, kirkkovaltuustoon ja -neuvostoon, ylemmäksikin.) Minä ainakin pyrin nimenomaan kristinuskoa noudattamalla päätöksilläni ja teoillani auttamaan lähimmäisiä, varsinkin heikompia ja köyhempiä, olin politikoimassa tai tekemässä mitä muuta tahansa.

      • Uskonto-Joulupukkiin

        Kaikkein pahinta "tuubaa" on politiikka yhdistettynä uskontoon... Ehkä tosinuijia totaalinuijille?

        Uskonto on muutenkin laillistettu mielisairaus. Jos normi aikuinen kertoo vakavalla naamalla vaikka etsivänsä elämänohjeita Toven Muumikirjasta tai saavansa neuvoja Joulupukilta, joutuu tavallisesti pakkohoitoarvioon psykiatriselle osastolle. Jos saman tekee vaikka kristillisten sisäministeri, ilmoittaa päivittäin saavansa rukouksiinsa maan asioiden hoidossa neuvot Jumalalta ja etsivänsä ohjeet Raamatusta, niin vapaalla kulkee... Ainoatakaan vedenpitävää todistetta osoitettu Jumalasta, kukaan ole koskaan nähnytkään. Joulupukkeja vaikka viipottaa kauduilla joulun ja pikkujoulun seutuun suht runsaasti. Lisäksi vaikka niksi-Pirkasta löytyy nykypäivään toimivampia ohjeita kuin Raamatusta.

        Hävetkää, jos joku vakavissaan noille huruhulluille ääniä!


      • Vihreä_Vaara_Suomelle

        Toinen vaarallinen typerysten sakki on Vihreät. Vihreät on yhteiskunnan vihollisia ja heillä tuntuu olevan tarkoitus saada ihmiset työttömiksi istumaan nälissään kylmissä & pimeissä kämpissä. Mutta ohjelmansa perusteellahan he ovat muutekin ihmisvihapuolue, kannattaa lukea se heidän puolueohjelmansa tarkemmin... Kannattavat aktiivista sairaiden ja vanhojen tappamista; lisäksi pitäisi ilmeisesti palauttaa Suomi keräilytalouteen kivikaudelle luoliin asumaan? Ai niin miten se ruoan laitto, kun nuotiokin saastuttaa??? Vihreät on fasistinen sakki ja taloustuho ainakin.


    • LompakollaÄänestäjä

      Vaalien avulla tässä maassa ei ole tulossa mitään muutosta. Jos ette ole huomanneet, meillä eduskunta ei päätä asioista vaan päätökset tehdään jossain aivan muualla. Palkoista päättää EK ja AY-liike ja sama porukka antaa reunaehdot missä poitteissa eduskunnan tulee toimia. Virkamiehillä on myös hyvin paljon valtaa. Poliittinen valta on puolueilla, ei kansan valitsemilla edustajilla. Puolueita ohjataan piiloon jäävien taustavaikkuttajien toimesta.

      Ainoa asia miten voi vakuittaa on äänestää lompakolla

      http://thorblog.net/minimalisti/2015-04-02-aanestamisesta.html

    • hirveää_roskaa

      hirveetä roskaa koko alkuperäinen höpötys!

      Suomi ei ole lähelläkään konkurssia, maailmassa ja euroopassa on monia maita millä
      enemmän velkaa, myös suhteellisesti.

      Ei velka ole ongelma, maksukyky voi olla.

      Ihan turhaa maailmanlopun maalailua.

      • Herää_pahvi

        Ootko joku tyhmä demari-totuudenkieltäjä/silmänsäummistaja???


      • vttusentäänmitämenoa

        Demarit on verojen korottelupuolue ja maan tuho! Urpilainen pisti rahat Kreikkaan ja otti lisälainaa, samaa aikoo jatkaa Rinne. Tuholaisia ovat.


    • eisomaleitatänne.enää

      Kimppu mamuja hyökkäsi. Kansanedustaja Mika Niikko kertoo:

      Tänään vaalitiimissäni mukana ollut keski-ikäinen nainen oli yksin vuokraamassani toimistokopissa Koivukylässä. Pihalla liehui tuulessa komeasti perussuomalaisten värein ja logoin varustettu vaalilippuni. Yhtäkkiä alkoi pauke kopin seinissä. Vaalityöntekijäni meni ulos ja näki lähes kymmenen maahanmuuttajaa potkimassa ja hakkaamassa ”vaalikoppia”. ”lopettakaa heti!” Huusi vaalityöntekijäni. Tämän jälkeen alkoi ala-arvoisen kielenkäytön opinnäyte, joka sisälsi valkoisen itseään myyvän naisen termit, tämä maa on meidän ja me hakataan sut, sanavaraston.

      Tämä ei ollut ensimmäinen kerta kun maahanmuuttajanuoret ovat Koivukylässä osoittaneet halveksuntaa valtaväestöä tai heidän aatettaan kohtaan.

      https://blogit.perussuomalaiset.fi/mika-niikko/missa-oli-maahanmuuttajien-

    • VihreePersuKokoomusNuori

      En viitti edes koittaa maskirovskata tätä muuksi kun mitä se on (infosotaa on jo nähty tarpeeksi ja valehtelua ja keinottelua) eli mainokseksi siitä, että vaihtoewhtoja on, n niitä, joilla on arvoja useammasta puolueesta. Jos et usko, kato 55-räppivideo. Niin. https://www.youtube.com/watch?v=NHuD-cMHUwA&spfreload=10

    • töissä66v

      Taas on mennyt neljä vuotta lähes hukkaan. Tiedossa oli jo etukäteen ettei tälläinen hallituspohja toimi. Kokoomus pystyy kyllä pitämään suuliyuiloisten puolta mutta on parempi etteivät he tee sitä hallituksesta käsin. Jos Perussuomalaiset pääsee kakkosssijalle niin he joutuvat lunastamaan lupauksiaan hallituksesta käsin. Eivät he ole vielä pääministeripuolue, siihen heillä ei riitä kokemus. Että saataisiin nykymenoon muutosta niin Kokoomus täytyisi olla vaalien jälkeen siellä nelossijalla. Tulevien vaalien voittajien suosiokin jäänee neljän vuoden mittaiseksi, siksi kovia leikkauksia joudutaan tekemään ettei ne ole kansan mieleen. Veroparatiiseista pitää saada rahat takaisin suomen rakentamiseen. Veroalet pitää nyt kokonaan unohtaa. Omanmaan kansalaisia pitää saada pois kortistoista eikä tuoda enää niin paljoa ulkomaalaista maahanmuuttajaa.

    • KakkaKenttä

      Alatalon Mikko sen myönsi myös... Ruotsin kasvu selittyy osin devalvoinnilla. Eli oma kruunu pelasti ruotsin ja auttaa sen talouskasvua. Euro ei suomea auta. Kreikan tie väistämätön. Rajut leikkaukset edessä jos nekään auttaa. Oma raha lisäisi kotimaista kysyntää. Kotimaisten tuoteiden hinta laskisi, vienti vetäisi. Ainoastaan Alatalon Mikko sen ruottin mallissa myönsi.

      • Veksi

        Euro on todellakin ollut Suomelle viime vuosina suunnattoman haitallinen. Se on aiheuttanut valtavat taloudelliset tappiot ja niiden myötä paljon inhimillistä hätää. Liian vahva valuutta on tuhonnut tuotteittemme kilpailukyvyn niin kotimaassa kuin viennissä. Oman valuutan kurssia säätelemällä siltä olisi voitu välttyä ja pitää talous vedossa ja työllisyystilanne ainakin kohtuullisena kuten Ruotsissakin.

        Nykypoliitikot puhuvat sisäisestä devalvaatiosta, mutta sillä tarkoitetaan lähinnä vain palkkojen jäädyttämistä tai alentamista. Ei se riitä ratkaisuksi ja se sitäpaitsi rankaisee vain työssä käyviä. Oman valuutan kurssin muutoksilla taakka saataisin jaetuksi tasaisemmin kaikkien kannettavaksi. Oman valuutan devalvointi toki nostaa tuontituotteiden hintaa, mutta sehän juuri kirpaisee myös muitakin kuin palkansaajia. Lisäksi se tekee suomalaisista tuotteista myös kotimaassa kilpailukykyisempiä ulkomaisiin tuontituotteisiin verrattuna.

        Ongelmahan on nyt siinä, että eduskuntapuolueiden ehdokkaat - saati puheenjohtajat - eivät uskalla puhua eurosta ja siitä eroamisesta juuri mitään, eivätkä esim. televisio- ja radiotenttien vetäjät uskalla sitä vaalitenteissä kysellä. Kansa pidetään ilmeisen tahallisesti pimennossa. Tutkimusten mukaan jo nyt runsas viidennes suomalaisista kannatta eurosta eroamista, mikä vastaisi noin 40 edustajapaikkaa eduskunnassa! Eron kannattajia olisi paljon enemmän, jos tosiasiat kansalaisille kerrottaisiin. Eurosta eroamisen vaikutukset olisi nopeasti, puolueetomasti ja perusteellisesti selvitettävä ja kerrottava kansalle. Sitten vain kansanäänestys asiasta.


    • SuomiOnSosialismissa

      Verojen korottelun tie on viety loppuun ja se on kääntynyt itseään vastaan; kaikki kuihtuu. Vaaleissa ainakin äänestän sellaista, joka lupaa merkittävästi leikata valtion menoja ja siis pienentää veroja. Muuten Suomi kuituu.

      • Verotalas

        Sillon vaihtoehtoja ei oikein ole muita, kuin kokkareet ja joistain pienistä piraatit sekä itsenäisyysp. Muut on tavalla tai toisella korottamassa veroja; demarit suoraan miljardin, keskusta mm. autoilijoille lisää polttoaineveroa, vihreät kaikkia energiaveroja jne.


      • suomentuohoajademarit

        verojenkorottelu/kateellisuuspuolue demareiden politiikkaahan on nähty muutenkin Suomen tilanteessa, siis mitä käy, kun päästetään demareita rahakirstun vartijoiksi. eletään yli varojen, luodaan silmälumetta = "hyvinvointi"valtio johon ei ole oikeasti varaa ja syytetään porvareita sitten siitä. lisäksi otetaan valtiolle vaan lisälainaa kuormaksi tuleville sukupolville ja työnnetään nekin aateveljille/sisarille Kreikkaan jne., eikä siis korjata tilannetta kotimaassa. siis koska demareiden kannatus edellytää 100-200 tuhatta työtöntä. demarit on Suomen vihaajapuolue


    • hämmästelijä3

      Suomi pelastuu vain eroamalla EU:sta ja palauttamalla markan. EU syytää jatkuvasti direktiivejä jotka sitovat oman demokratiamme käsiä. Jäsenyydellä ei ole mitään hyötyjä, joita ei saataisi ilmankin; vapaa kauppa ja liikkuvuus ovat ETA,- ja Schengen-sopimusten ansiota. Mikään maa EU:n ulkopuolella ei ole kärsinyt mitenkään ulkopuolisuudestaan. Eurovaluuttaan mentiin vastoin lupausta ja se on rikkonut kaikki lupauksensa halvoista hinnoista. Talouskriisi ei koske omia valuuttojaan säilyttäneitä Britanniaa, Tanskaa ja Ruotsia.
      Oma valintani onkin vastedes Itsenäisyyspuolue, kunnes nämä tavoitteet on saavutettu. Kristilliset sai ensimmäisen kansanedustajansa vuonna 1970 noin 28000 äänellä ja persut ensimmäisensä 1999 noin 26000 äänellä. Se on kuitenkin 1/200-osa tai 0,5% kaikista yli 4,5 miljoonasta äänioikeutetusta, niin se tuntuu aivan mahdolliselta. Yksikään eduskuntapuolue ei vaadi EU-eroa eikä markkaan paluuta, joten elleivät ne ota järkeä käteen, ne tulevaisuudessa kuihtuvat Itsenäisyyspuolueen tieltä.

      • ikuinenalamaiskansa

        Samaan sarjaan tuon kanssa politiikassa kuuluu tuo pakkoruotsiasia.

        Kyllä tässä pakkoruotsissa on suurin ongelma hukkaan heitetyt voimavarat yhteiskunnassa sekä jo pelkkä kustannus sekä hyödyttömyys. Monelta eri kannalta tarkastellen asia ei kestä ainakaan rationaalista tarkastelua... Koska pakkoruotsittajat esittävät aina näitä puolustavia kantoja, listaan tässä muutamia, mitäkä mielestäni taas sotivat sitä vastaan:

        Suomi on ilmeisesti ikuinen alamaiskansa perimältään; täällä ei kyetä itsenäiseen toimintaan? Ensin piti olla Ruotsi ja sieltä pakkokieli edelleen, sitten Venäjä josta byrokraattinen sekä hankala hallinto; näistä kun eroon, koko Kekkosen ajan nöyristely silloiseen CCCP:n suuntaan ja sen kaatuessa vaihtuu EU:iin.

        Kummallista on kuitenkin enemmistön pakko-opettaminen vähemmistön kielen puhujiksi; miksi ei tässä sitten ole perustuslain turvaamaa kansalaisten samanarvoista kohtelua? Meillä on vaikka saamen, venäjän ja viittomakielen puhujia suunnilleen samanlaiset vähemmistöt kuin ruotsinkielisiäkin...

        Hyötynäkökohtakaan ei voi olla, koska maailman puhutuin kieli on kiinankieli, sitten hindi, kolmantena englanti, neljäntenä espanjan kieli, viidentenä arabia jne.; jos vanhoista hallintokielistäkin valitaan, niin ennemmin venäjä, koska se on maailman 8. puhutuin kieli; toisin kuin pakkoruotsi, joka kuuluu samaan pienuus-sarjaan suomenkielen kanssa.

        Vähemmistöjen aseman helpottaminen ei kelpaa selitykseksi pakkoruotsitukselle, koska meillä on maahanmuuttajavähemmistöjä liki jokaisesta maailman maasta; sitten pitäisi kantaväestö pakko-opettaa kaikkiin maailman kieliin; ei taitaisi onnistua?
        Onko tässä taustalla edelleen se, että virkamiespakkoruotsi-jutulla jne. halutaan varmistaa, että Pekka tietää edelleen paikkansa sekä Pär-Erik säilyttää oman asemansa? No, eihän meillä vaikka maahanmuuttajiakaan yritetä sopeuttaa Suomen kulttuuriin, vaan Suomi ja kantaväestö yritetään pakkosopeuttaa kaikkiin maahanmuuttaneiden kulttuureihin; on ilmeisesti pakkoruotsi tätä samaa ajatusmallia?


      • JumalaVihreätVaarallisia

        Vihreät ja kristilliset vaarallisia; molemmat pienpuolueet haluaa päättää kaikkien puolesta. Kristilliset tahtoo oman Raamattunsa ohjeiden vastaisesti päästä tuomionenkeleiksi tuomitsemaan kaikkia muita ja päättämään siitä, mikä oikein/mikä väärin. Raamatun perusteellahan heidät kuuluisi koko sakki kadotukseen...
        Vihreät on taas fasisti-ihmisvihaaja -sakki, joka kanssa katsoo oikeudekseen sanella elämänohjeet & toimintamallit kaikille muille; ihmisvihapuolue kaiken lisäksi: Suomen kansantalous & työpaikat heidän haluamillaan energiaveroilla ja rikkidirektiiveillä jo tuhottu, ihmisviha (puolueen ohjelmassa oleva aktiivinen sairaiden ja vanhusten "armo"murha) lähentelee fasistien toimia 2. maailmansodan aikaisessa Saksassa.


    • yhtj

      Jytkyä pukkaa sorry hipit .

    • mmmmaaaaaa

      Minä haluan muutosta suomeen ja pois kerjäläiset suomesta . Äänestän Muutos 2011 puolueen James Hirvisaarta.

    • rotuerotteluaSuomessa

      Omaa ehdokasta valitessa painotan sitä, että kyseinen ehdokas kannattaa pakkoruotsin lakkauttamista. Muuten sitten lähinnä niin, ettei korota veroja. Nämä kulkevat tavallaan käsikädessäkin, koska erityisaseman ylläpito yhdelle vähemmistölle maksaa ja verovaroja hukataan vaikka Ahvenanmaan sekä ruotsinkielisten erioikeuksien tukemiseen.

      Hesari uutisoi 9.6.2013 jo, että suurimmassa osassa Suomea toinen kotimainen kieli on jo venäjän kieli. Linkkinä http://www.hs.fi/sunnuntai/a1370662540973 Sen perusteella jos on oltava toinen pakkokieli, olisi meillä oltava pakkovenäjä.

      Itse olen sitä mieltä, että Suomessa puhutaan suomea. Muita kieliä voi sitten jokainen opetella sen verran, kuin kokee tarpeelliseksi/osaa/haluaa.

      Arvostelen ainakin itse sitä tosiasiaa, että vain yhdelle vähemmistölle on luotu erityisasema, joka lisäksi luo heille paremmat oikeudet, kuin valtaväestölle. Kyseinen vähemmistö saa helpommin vaikka opiskelupaikan, koska ruotsinkielisillä on omat kiintiönsä; ja erityisoikeudeksi liki muinoisen Etelä-Afrikan rotuerotteluopin kaltaiseksi on tulkittava tosiasia siitä, että enemmistön on pakko-opeteltava yhden vähemmistön kieli.

    • Kuristusote

      Vaikuttaa siltä, että valtaosa puolueista toimisi jatkossakin Suomen vahingoksi. Yliverottaminen kuristaa koko maan hengiltä ja tappaa työpaikat. Ainakin Sdp (Rinne sanoo verojen korotteluun puolueen tähtäävän vähintään miljardilla), Keskusta (erityisesti autoilijat 5 snt/polttoainelitra lisää; mutta myös kaikki keski- ja suurituloiset: hehän eivät ole maanviljelijöitä, koska maatilat on yritysmuotoisia ja verotettavat tulot kiinteällä pääomaveroprosentilla & verovapaus 90 000 euron ansioon saakka), Persut (yritysveron kiristys ja vast.), Vihreät (ei tarvetta leikata menoja, vaan korottaa ympäristö-, energia- ja autoiluveroja sekä rankaisumaksuja),... jne. Jää kai hallitusepäonnistuja kokkareet ja sitten muutama piensakki. Näyttää kamalalta, ainakin pien- ja keskituloisen kannalta.

      • ahneus-talkoot

        kepu-sdp-kok-rkp-vihreä -politiikka on ahneiden hyysäämistä. mikä näitä läpiahneita ihmisiä vaivaa, koska työn ja tulon rehellinen jako ei kelpaa? ei kaikille riitä jakaa, jos pöydän toisessa päässä syödään liikaa! tämä on tulonjako-ongelma, mutta sitä kutsutaan mediassa massatyöttömyys-ongelmaksi silti. leipäjonot ja massatyöttömyys: kiitos aho-lipponen-vanhanen-katainen-stubb ja taustavoimat. ja ahneet laittaa vielä Jumalan, papiston, virkamiehet sekä poliisin suojelemaan omaa omaisuuttaan. ja köyhät tuomitaan syntisinä ja rikkaat ahneet jatkaa ahnehtimistaan. tiedotusvälineet on täysin hampaattomia, juu-juu miehiä & naisia, ahneiden eläätejä sekä äänitorvia propagandamantraa toistamassa.


      • Lisäverokuppausta
        ahneus-talkoot kirjoitti:

        kepu-sdp-kok-rkp-vihreä -politiikka on ahneiden hyysäämistä. mikä näitä läpiahneita ihmisiä vaivaa, koska työn ja tulon rehellinen jako ei kelpaa? ei kaikille riitä jakaa, jos pöydän toisessa päässä syödään liikaa! tämä on tulonjako-ongelma, mutta sitä kutsutaan mediassa massatyöttömyys-ongelmaksi silti. leipäjonot ja massatyöttömyys: kiitos aho-lipponen-vanhanen-katainen-stubb ja taustavoimat. ja ahneet laittaa vielä Jumalan, papiston, virkamiehet sekä poliisin suojelemaan omaa omaisuuttaan. ja köyhät tuomitaan syntisinä ja rikkaat ahneet jatkaa ahnehtimistaan. tiedotusvälineet on täysin hampaattomia, juu-juu miehiä & naisia, ahneiden eläätejä sekä äänitorvia propagandamantraa toistamassa.

        Keskusta tulee varmistamaan Suomen epäkuntoon laittamisen. Muutenkin maassa, jossa verotus on EU:n korkein, kyseinen puolue haluaa ihmisten lisäverottajaksi maakunnat kuntien ja valtion lisäksi. Kuka ajattelee, että verotaakka pienenisi yhden lisäkuppaajan ilmestyessä?
        Ja johan niiden Sipilä ilmoitti ajavansa 5 snt/litra -polttoainelisäveroa autoilijoille. Eikä tuo Keskustan Pekkarisen junailema tuulivoimatuki verorahoista ainakaan veronmaksajia hyödytä, sehän valuu jo nyt lähes puhtaasti ulkomaisten sijoittajien taskuun...
        Kun muistetaan Talvivaaran kaivos, jonka Keskustan Vanhasen hallitus aloitti aluepolitiikkana, niin sen talousvahinko ja ainakin ympäristövahingon siivoaminen n. 50 seuraavaa vuotta tulee viemään verovaroja niin paljon, että jälkipolville riittää maksettavaa.
        Joko Suomi on täynnä masokisteja tai täysiä idiootteja, en osaa sanoa kumpia. Mutta vähintään Keskustan kannatuslukujen verran niitä löytyy väestöstä.


      • venileikuinen

        Kyllä ihmisten pitäisi ymmärtää ettei Keskustasta ole pelastajaksi Suomelle. Ehkä pahin hyvävelipuolue. Nyt tarvitaan Persuja. Esimerkki Kepun epärehellisyydestä. Kepulle sopii kuntaliitokset kun ovat itse vain vallassa. Seinäjokeen on liitetty ainakin Nurmo, Peräseinäjoki, Ylistaro oliko muita. Seinäjokea hallitsee Kepu. Kepu Mari Kiviniemi ministerinä ollessaan vieraili Vähässäkyrössä opastamassa asukkaita että, ette kai te Vaasan nukkumalähiöksi halua, aikaan kun vaasan ja Vähänkyrön liitoksesta pidettiin yleisötilaisuutta.


      • ahneusKepu
        venileikuinen kirjoitti:

        Kyllä ihmisten pitäisi ymmärtää ettei Keskustasta ole pelastajaksi Suomelle. Ehkä pahin hyvävelipuolue. Nyt tarvitaan Persuja. Esimerkki Kepun epärehellisyydestä. Kepulle sopii kuntaliitokset kun ovat itse vain vallassa. Seinäjokeen on liitetty ainakin Nurmo, Peräseinäjoki, Ylistaro oliko muita. Seinäjokea hallitsee Kepu. Kepu Mari Kiviniemi ministerinä ollessaan vieraili Vähässäkyrössä opastamassa asukkaita että, ette kai te Vaasan nukkumalähiöksi halua, aikaan kun vaasan ja Vähänkyrön liitoksesta pidettiin yleisötilaisuutta.

        Kepu ei korjausta ainakaan saa aikaan. Kepun takia tässä ahneus-Suomessa vaikka peruskansaneläkkeellä oleva mökin mummo maksaa tönöstään useamman satasen kiinteistöveroa, mutta maanviljelijä-suurmetsänomistaja ei sadoista hehtaareistaan senttiäkään. Mökkimummon tuloista pahimmillaan se on melkein kuukausitulon verran; ökyisäntä taas pääsee ilmaiseksi.
        Olikos tämä sitä PERUSTUSLAIN MUKAISTA KANSALAISTEN TASA-ARVOISTA KOHTELUA Kepun malliin?
        Tähän on saatava heti korjaus! Kiinteistövero koskemaan maa- ja metsätalousmaatakin; metsätalousmaasta suuren osan omistaa lisäksi monikansalliset metsäteollisuusyritykset, joten jotain korvausta Suomeen heidän puuhistaan kanssa.
        Voisi vähän sitten sitä yleistä kiinteistöveroakin laskea, jos saataisiin tasa-arvoiseen tilanteeseen ihmiset, eli kaikki maa-alueet samanarvoisesti verotettavaksi.


      • Yliverotus_tappaa

        Suomen kokonaisveroaste on tällä hetkellä 58%, katso yst. vertailugraafi linkistä http://www.novasigma.com/wp-content/uploads/2014/03/Suomen-veroaste.png

        Talousopillisesti oikea termi silloin, kun kokonaisveroaste on yli 50% bkt:sta on SOSIALISMI. Silloin ei puhuta siis markkinataloudesta enää.

        Suomessa tuo verojen ja lakisääteisten maksujen kustannusrasite on siis jo lähellä 60%, toisin sanoen sosialismissa ollaan oltu pitkään. Silti verotulot eivät riittäneet edes hyvinä vuosina velan lyhennykseen, ja nyt ei edes korkoihin. Vasta valtio otti lisävelkaa PELKKIEN KORKOJEN maksamiseen... Historiassa vaikka itäblokin kaatuessa tai jos katsotaan esimerkiksi Pohjois-Korean tilannetta (kommunistinen valtio), on tullut osoitetuksi toistuvasti SOSIALISTISEN TALOUSMALLIN TOIMIMATTOMUUS. Suomessa poliitikot, etunenässä Sdp ja Keskusta ovat vieneet maatamme 80-luvun lopulta enemmän ja enemmän sosialismiin. Seuraukset näkyvät nyt, työpaikat katoavat ja jatkuva kurjistuminen vain pahenee. Koska kaikki järjissään olevat yritykset lähtevät maasta (ja vievät työpaikat mennessään) kustannusrasitteen yhteiskunnan osalta ollessa niin suuri, kuin se Suomessa on tällä hetkellä.

        Suomen hyvinvointi on tapettu sosialismiin viedyllä talousmallilla. Tosiasia vaan on, ettei hyvivointi lisäänny jakamalla kurjuutta tasaisesti kaikille. Jos kymmenen euroa jaetaan tasan kymmenelle, ei se rahan määrä lisäänny. Seurauksena vain kymmenellä on euro. Toisin sanoen sosialismi ei lisää hyvinvoinnin määrää; asia on toimimaton jo perusajatukseltaan.

        En voi ajatella äänestäväni tällä hetkellä kuin kokoomusta (ja sitä varauksella, koska epäonnistuivat hallituksessa ja myivät ajatuksensa) tai piraattipuoluetta. Kaikki muut ovat tuoneet esiin ajatusta nykymenon jatkamisesta tai jopa pahimmillaan verojen lisäkorottamisesta (sdp, kepu ja vihreät). Nykymalli tai verojen lisääminen syöksee Suomen tuhoon!


    • Halla-ahon_äänestäjä

      ON VAIKEA KUVITELLA OLI VAALITULOS MIKÄ TAHANSA ETTÄ RKP JA HAGLUND OLISIVAT SEURAAVASSA HALLITUKSESSA

      nolla paikkaa hallituksessa näillä näkymin Rkp:llä

      Carl Haglund luuli pystyvänsä tekemään vaalityötä ULKOPOLITIIKALLA JA HAUKKUI ASIANTUNTIJAN TOHTORI Jussi Niinistön

      http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/80317-taysin-virheellinen-luulo-jyrahdys-jussi-niinistolle

      mutta Haglundin harkintakyky petti kertoo Soini

      http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/soini-venajan-hermostuttaneesta-lausunnosta-harkintakyky-petti/4990464

      ja lopputulos on, että PRESIDENTTI NIINISTÖ HAUKKUI HAGLUNDIN

      http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015041319510621_uu.shtml

      Niinistöltä moitteet Haglundille: Olisi hyvä keskustella etukäteen

    • Juche

      Tätä tyranniaa ei pysty enää poistamaan äänestämällä, pelkästään demokratiajanoisen kansan verellä. Uusi järkevä perustuslaki = Demokratia

      • munattomatpoliitikot

        ainoallakaan nykyisistä poliittisista puolueista ei ole uskallusta tehdä tarvittavia korjausliikkeitä Suomessa; siis politiikassa saati perustuslakiin. korjattavaa riittäisi vaalimatematiikasta ja vaikka pakkoruotsin poistamisesta saakka, puhumattakaan näistä merkittävistä talousongelmista. pistetään pää pensaaseen, niin ongelmat vaan pahenee lisää.


    • vapaus47

      Uskovat ovat selvästi yksi parhaista ryhmistä, joka yhteiskunnissamme esiintyy. Eivät ryyppää, huoraa, varasta, kierrä veroja jne. vaan kunnioittavat esivaltaa ym. koska he yrittävät noudattaa Raamattua. Minä itse olen antanut perintöni eräälle yksityisyrittäjälle ja ottanut velkaakin samassa tarkoituksessa, niin että nyt olen velkavankeudessa, enkä omista muuta kuin ruosteisen pikku Volvon vm. 1993, arvo huomattavasti alle 1000 euroa. Olen myös auttanut muutamaa henkilöä vuosikausia, ettei heidän olisi tarvinnut turvautua sosiaalihuoltoon jne. Lomilla ja jonkin verran nyt eläkkeellä ollessani olen ”talkoillut” toisten hyväksi. Ammattini oli mat. fys. kem. ja ATK ope enimmäkseen yläasteella, joten lomia piisasi. Itselle en ole rakennellut mitään ja autonkin olen korjauttanut korjaamoilla kuitin kera.
      Näin ollen ihmettelen millä perusteella minua sanotaantaan vanhoilliseksi, eli kaiken edistyksen jarruksi (kuten kaikki libilaari teologit) ja funtamentalistiksi, jota vastaan on taisteltava, kuten mm. Olli Rehn on sanonut. Millä tavalla kauheampi maailma olisi nykyiseen verrattuna, jos kaikki eläisivät samoin kuin minä. Vaadin selkeää perusteltua vastausta. Näyttäkää elämällänne te, jotka meitä uskovia ja juutalaisia jatkuvasti haukutte, että teillä on varaa siihen eli olette hyödyllisempiä kansalaisia kuin me ja parempia lähimmäisiänne kohtaan. Nykyajan pilalle hemmotellut ihmiset vain puhumalla ja kirjoittamalla vaativat muita korjaamaan nykyisen tilanteen. Tehkää ensin itse voitavanne asioiden muuttamiseksi parempaan suuntaan ja vaatikaa vasta sitten muilta tekoja.
      Minulta on nykyisin ”mennyt hermot”, olen usein masentunut ja useina öinä yöunetkin ovat jääneet lyhyiksi, kun ajatuksissani kiertää vain ihmisten pahuus, eniten rikkaiden (meitähän varsinkin ”sivistyneessä” maailmassa riittää), sitten ay-liikkeen (oikeastaan koko vasemmiston erityisesti komministien), median ja teologien.

      Raamatun oppi lyhyesti (tätä yritän nuodattaa Jumalan avulla)
      Rakasta (1.) Jumalaa yli kaiken ja (2.) lähimmäistäsi niin kuin itseäsi!
      1 Vaikka kuinka pitäisimme sukupuolineutraalia avioliittoa hyvänä asiana, emme voi sitä hyväksyä Jumalan kielteisen suhtautumisen takia.
      2 Jos minulla olisi rahaa ostaa itselleni uusi pesukone (ehkä aikomuskin), mutta tietäisin rahattoman naapurini tarvitsevan sellaisen välttämättömämmin kuin minä, ostaisin pesukoneen ensin hänelle.
      1 Jumalan mieli pitää ehdottomasti ottaa huomioon.
      2 Lähimmäinen ei ole nykyisin vain metreinä lähellä oleva, vaan myös ruudussa näkyvä. (Milloin me näimme sinut ….)

      Te varmaan ajattelette, että ompa siinä oma hyväinen, ylpeä ihminen. Näin ei ole, vaan katson olevani itsessäni heikoimmia ja huonoimmia ihmisiä, koska en päässyt omin voimin eroon edes kaupungilla, elokuvissa ja tanssipaikoilla käymisistä. Kaikki negatiivinen minussa on minua itseäni ja positiivinen on Jumalan vaikutusta eli Kristus minussa. Tätähän valitettavasti ei ymmärrä ja usko muut kuin uskovat. Kuten ei sitäkään, että tahdon kaikille ihmisille hyvää. Tekoni pitäisi todistaa tämän.
      Raamatun Jumalahan on mm. rakkaus. Hän haluaa auttaa meitä jokaista iankaikkiseksi parhaaksemme. Hänen puoleensa kannattaa kääntyä rukouksessa. Hän pystyy auttamaan aivan pienimmistäkin käytännön asioista suurimpiin asti. Häneltä saa mm. voiman rakastaa lähimmäisiään. Tämä ei kelpaa useimmille ymmärtääkseni siksi, että ihminen ei halua luopua pahoista ajatuksistaan, puheistaan ja teoistaan. Minulla on ploki, josta löytyy perustelut, ilman viittauksia Raamattuun, kaikkiin tämän keskustelun alkupuolella esittämiini ajatuksiin. Täällä ei kukaan ollut puuttunut perustavan laatuisiin asioihin, eli koneiden ja automaation vaikutuksiin ja näiden tuoman hyödyn oikeuden mukaisempaan jakoon, vaan tyydytään pintapuoliseen asioiden tarkasteluun, joka ei pysty tuottamaan nykyiseen huonoon tilanteeseen parannuskeinoa, saati sitten kaikista suurimpaan ongelmaamme, ihmisen pahuuteen.

      • uskontovaara

        onhan tuollainen ihastuttavaa. mutta ensinnäkin pelkään kommentoijan olevan trolli (eilen oli vaikkapa ylellä ohjelma, kuinka pappi huijaili vanhoilta seurakuntalaislta testamentteja, ohjelma taisi olla joku perintöriita-asia).

        ja toisekseen uskontofanaatikot ovat jarruttaneet kehitystä kautta maailman historian; uskonto kun ei pohjaa tietoon. vaikka nyt keskiajalla mm. lääkärit, tiedemiehet ja vastaavat tapettiin noitina tai vääräuskoisina. voi miettiä, kuinka paljon kehittyneempi ihmiskunta olisi, jos uskontohihhulit eivät näin olisi toimineet.

        ja tuohon kommentoijan mainitsemaan suurimpaan ongelmaan, ihmisen pahuuteen, uskonto ei tuo helpotusta vaan pahennusta. uskonnon varjolla on maailmassa tehty niin paljon vahinkoa, ettei mitään rajaa. valtaosa sodista on aloitettu uskonnon varjolla, ja taitaa ihmiskunnan historiaa tarkastellen edelleen vaikkapa kristinusko olla edelleen se verisin. kyllä "älä tapa" -käskystä huolimatta meilläkin sotiin lähteneet kirkko on aina siunannut ja kehunut. puhumattakaan nyt ristiretkistä, uskonsodista jne. muista uskonnoista taitaa islam kovaa kyytiä kiriä kristinuskon verenvuodatuslinjaa kiinni. toisin sanoen uskonto ja uskovat ovat ihmiskunnan suurin ongelma ja uhka.

        politiikassa se uskonto on sitten kaikkein pahin, koska päätöksenteossa ratkaisujen tulisi perustua tosiasioihin eikä uskomuksiin tai johonkin taantumukselliseen jarruttamiseen. lisäksi meillä on jo perustuslaissa uskonvapaus, joten ainakin jonkin yhden uskontokunnan nimiin vannova puolue, kuten kristilliset, olisi perustuslain ajatuksen perusteella kiellettävä laittomana.

        mutta taisi kannatus ainakin kd:lla vaaleissa laskea, joten kansan kannalta hyvä.


      • uskontovaara
        uskontovaara kirjoitti:

        onhan tuollainen ihastuttavaa. mutta ensinnäkin pelkään kommentoijan olevan trolli (eilen oli vaikkapa ylellä ohjelma, kuinka pappi huijaili vanhoilta seurakuntalaislta testamentteja, ohjelma taisi olla joku perintöriita-asia).

        ja toisekseen uskontofanaatikot ovat jarruttaneet kehitystä kautta maailman historian; uskonto kun ei pohjaa tietoon. vaikka nyt keskiajalla mm. lääkärit, tiedemiehet ja vastaavat tapettiin noitina tai vääräuskoisina. voi miettiä, kuinka paljon kehittyneempi ihmiskunta olisi, jos uskontohihhulit eivät näin olisi toimineet.

        ja tuohon kommentoijan mainitsemaan suurimpaan ongelmaan, ihmisen pahuuteen, uskonto ei tuo helpotusta vaan pahennusta. uskonnon varjolla on maailmassa tehty niin paljon vahinkoa, ettei mitään rajaa. valtaosa sodista on aloitettu uskonnon varjolla, ja taitaa ihmiskunnan historiaa tarkastellen edelleen vaikkapa kristinusko olla edelleen se verisin. kyllä "älä tapa" -käskystä huolimatta meilläkin sotiin lähteneet kirkko on aina siunannut ja kehunut. puhumattakaan nyt ristiretkistä, uskonsodista jne. muista uskonnoista taitaa islam kovaa kyytiä kiriä kristinuskon verenvuodatuslinjaa kiinni. toisin sanoen uskonto ja uskovat ovat ihmiskunnan suurin ongelma ja uhka.

        politiikassa se uskonto on sitten kaikkein pahin, koska päätöksenteossa ratkaisujen tulisi perustua tosiasioihin eikä uskomuksiin tai johonkin taantumukselliseen jarruttamiseen. lisäksi meillä on jo perustuslaissa uskonvapaus, joten ainakin jonkin yhden uskontokunnan nimiin vannova puolue, kuten kristilliset, olisi perustuslain ajatuksen perusteella kiellettävä laittomana.

        mutta taisi kannatus ainakin kd:lla vaaleissa laskea, joten kansan kannalta hyvä.

        ai niin, tuossa on linkki ylen areenan mot-ohjelmaan http://areena.yle.fi/1-2467195 siis Sairaan väärä testamentti. yhtenä esimerkkinä jutussa mm. pappi, joka päätti sitten taivutella seurakuntalaisiaan. uskovat ovat pahimpia yhteiskunnassamme.


      • Vapaus47

        Uskontovaara. Millä tavalla minä olen syyllistynyt noihin asioihin? Sinä sotket toisiinsa mm. uskovat ja kirkon. Katolinen kirkkohan on tappanut miljoonia kristittyjä jne. Väität, että minä olen tieteellisen edistyksen jarru. Miten minun ATK:n, matematiikan, fysiikan ja kemian opettamiseni on tällainen jarru. Monet uskovat kieltäytyvät aseellisesta palveluksesta. Ym. Eli et vastaa ollenkaan kysymykseeni miten maailma olisi huonompi, jos kaikki eläisivät kuten minä. Kirjoitat vain kirkosta ja kristinuskon hyväksi käyttäjistä. Sinun esittämien väitteiden kaltaisia kuulee aika harvalta, onneksi. Kun me ollaan niin kauheita, niin miten sitten esim. äiti Teresalle, Mandelalle, Albert Schweitzerille, Martin Luther Kingille ... on annettu niin suuria kunnianosoituksia? Millä tavoin huumeiden, tupakan ja alkoholin käyttö, ylensyönti, turha kulutus, varastelu, valehtelu, väkivaltainen käytös edistävät hyvinvointiamme, koskapa minä niitä välttämällä olen niin haitallinen ihminen?


    • vapaus47

      Olin positiivisesti yllättynyt, kun niin moni oli huomannut viimevuosien pahimman vikaanmenon Suomessa. Siis pienituloisimpien ahdinkoon saattaminen "tasaveroilla" ja yhä uusilla kaikille yhtä suurilla maksuilla. Kuitenkin myös pitempi aikaiset (40-50v) harhapoluille menot pitäisi oikaista. Esim. naisten alkoholin käyttö on 8-kertaistunut 40. viime vuoden aikana. Palkat nousivat myöskin liian suuriksi jo 40 v. sitten. Silloinhan jalkineiden ja vaatteiden hinnat palkkojen mukana nousivat niin suuriksi, ettemme itsekään ostaneet niitä, vaan itämaiden tuotteita. Ko. alojen tuotanto loppui Suomesta ja tietenkin työpaikat häipyivät samantien. Kulutuskin on nioussut 3-kertaiseksi mmaapallon sietokykyyn nähden.
      Viimeaikaisten tapahtumien hyödyllisyyttä maapallolle kysyisin myös. Mitä iloa on ollut Muhamedin ja yleensä uskontojen pilkkaamisesta? Mitä on vaikuttanut ordotoksien, venäläisten ja Putinin halveeraaminen meidän avioliittolain hyväksymisen yhteydessä? Ainakin se lopetti suomalaisparien adoptiolasten saamisen Venäjältä. Mitä hyödyttää homouden ja lespouden suosiminen, kun katselee AIDS tilastoja?
      Kaikesta huolimatta toivotan kaikille myös minua vihaaville kaikkea hyvää!

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      302
      6907
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      65
      2079
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      175
      1807
    4. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      15
      1297
    5. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1257
    6. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      169
      1190
    7. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      7
      1166
    8. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      54
      1076
    9. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1041
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      288
      982
    Aihe