Sossu yritti taas "vanhanaikaista"

Tuli toimeentulotukipäätös jossa hain tukea mm. hammaslääkärilaskuihin. Itse päätösosassa ei ollut mainittu mitään hammashoidon korvaamisesta, siinä alussa kyllä oli jossa on ne tiedot johon olin tukea hakenut. Laitoin "nootin" sähköpostilla sossuun ja vaadin päätöksen täydentämistä. Sossutantta soitti ja yritti olla korjaamatta päätöstä sanomalla että kyllä ne hammashoidon laskut maksetaan, en tyytynyt moiseen joten uusiksi menee se päätös. Sanoin todella suoraan sen etten luota yhtään heidän touhuihinsa ja kaikesta pitää olla mustaa valkoisella.

Tuo "vanhanaikainen" oli se, että luvataan suullisesti, mutta kun olisin laskun lähettänyt niin ei olisi korvattu kun sitä ei ole päätöksessä. No "sotahan" siitä olisi alkanut vaikka entinenkin on vielä kesken. Sitkeitä ovat yrtittämään vaikka mitä välttääkseen lain toteutumisen. Jos ei tehdä päätöstä niin siitä ei voi valittaa, eikä tule sitten "pataan" hallinto-oikeudessa, tuo taitaa olla nykytrendi. Outoa logiikka ja aika moni menee "vanhanaikaiseen".
22107
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

v***u sä oot luuseri.
oo kiitollinen tälle järjestelmälle.

Äänestä

Järjestelmä on hyvä vain silloin kun se toimii oikein. Jotkut sossutantat tekevät kaikkensa ettei toimi vaikka heidän tehtävänsä on totetuuttaa tuota järjestelmää toimeenpanemalla mm. toimeentulotukilakia.

Äänestä
  • Monessa kunnassa on niitä "käytäntöjä", jotka on todella kaukana toimeentulotukilaista & muista pykälistä, yksi kätevin temppu toteuttaa näitä käytäntöjä on jättää kirjaamatta päätöksiin erinäisiä tietoja ja perusteita, jolloin sitten ei tarvi myöskään vastata minkäänlaisiin muutosvaatimuksiin, kanteluihin, hallinto-oikeuksiin, tms...

    Äänestä

  • NääOnNiinNähty kirjoitti:

    Monessa kunnassa on niitä "käytäntöjä", jotka on todella kaukana toimeentulotukilaista & muista pykälistä, yksi kätevin temppu toteuttaa näitä käytäntöjä on jättää kirjaamatta päätöksiin erinäisiä tietoja ja perusteita, jolloin sitten ei tarvi myöskään vastata minkäänlaisiin muutosvaatimuksiin, kanteluihin, hallinto-oikeuksiin, tms...

    Virheellisiin ja puutteellisiin kirjauksiin sekä suoranaiseen valehteluun päätöksessä pitää puuttuaa tuoreeltaan. Onneksi tuo hakumenettely on kirjallinen niin jää todisteet noiden "käytäntöjen" soveltamisesta. Päätöksestä muutoksenhaku normaalia tietä ja sitten erikseen joko kantelu tai törkeimmissä tapauksissa rikosilmoitus virkanilkin menettelystä.

    Äänestä

  • SossullePataan kirjoitti:

    Virheellisiin ja puutteellisiin kirjauksiin sekä suoranaiseen valehteluun päätöksessä pitää puuttuaa tuoreeltaan. Onneksi tuo hakumenettely on kirjallinen niin jää todisteet noiden "käytäntöjen" soveltamisesta. Päätöksestä muutoksenhaku normaalia tietä ja sitten erikseen joko kantelu tai törkeimmissä tapauksissa rikosilmoitus virkanilkin menettelystä.

    Ei muuten ole kirjallinen kaikissa paikoissa, monessa kunnassa tt-tukea pitää hakea asioimalla sos.toimistossa paikanpäällä, eli hakeminen ja käsittely on suullinen = mitä tahansa järjettömyyksiä ja laittomuuksia voidaan lätkäistä päätöksiin... tästä on pitkä kokemus yli 20 vuoden ajalta esim entisestä asuinkunnastani!

    Äänestä

  • Pätkätyöläinen20vuotta kirjoitti:

    Ei muuten ole kirjallinen kaikissa paikoissa, monessa kunnassa tt-tukea pitää hakea asioimalla sos.toimistossa paikanpäällä, eli hakeminen ja käsittely on suullinen = mitä tahansa järjettömyyksiä ja laittomuuksia voidaan lätkäistä päätöksiin... tästä on pitkä kokemus yli 20 vuoden ajalta esim entisestä asuinkunnastani!

    "käsittely on suullinen = mitä tahansa järjettömyyksiä ja laittomuuksia voidaan lätkäistä päätöksiin"
    Ensimmäinen laittomuus on juuri tuo suullisen käsittelyn vaatiminen, laki ei anna sossulle oikeutta vaatia sitä. Päätös pitää tehdä AINA kirjallisena ja siinä olevat järjettömyydet ja laittomuudet pitää oikaista heti. Jos kuitenkin käsittely on suullinen niin se kannattaa AINA äänittää, mieluummin salaa. Myös kaverin voi ottaa mukaan tuohon suulliseen käsittelyyn, sossu ei voi estää sitä laillisesti.

    Nuo laittomuudet ja järjettömyydet jatkuvat niin kauan kun annamme niiden jatkua.

    Äänestä

"Sanoin todella suoraan sen etten luota yhtään heidän touhuihinsa ja kaikesta pitää olla mustaa valkoisella."

Sinä et luota, vaikka sossu on sinusta pitänyt huolen jo vuosia. Miksi et itse huolehdi toimeentulostasi? Sinuun ei taida olla luottamista.

Äänestä
  • "Sinä et luota, vaikka sossu on sinusta pitänyt huolen jo vuosia."
    Sossu on todellakin pitänyt huolen niin että on pitänyt laillisia oikeuksia hakea hallinto-oikeuden kautta moneen kertaan, sossulle on siellä aina "pataan" tullut. Lisäksi olen tehnyt useita kanteluita sossun laittomista "yleisistä käytännöistä", ovat niitäkin joutuneet muuttamaan laillisisksi.

    Jos minun elämä olisi jäänyt sossun huoleksi niin huonosti olisi käynyt. Aika pieni osa tuloistani tulee sossusta mutta tarpeeseen sekin tulee.

    Äänestä

  • Näitä riittää mun serkku päätti 45v että ei huvita työt. Ihan ammatimies. Nyt elää sossun varoilla ja hyvin elääkin. Tehnyt kanteluja että on tällä törkeetä sakkia. Luulisi olevan sen verran ylpeyttä että antaisi muiten elättää itseään mutta ei- Haukutaan. mee töihin . Kaiken lisäksi näitten lapset oppivat kotona samanlaisiksi luusereiksi. Olen alkanut arvostamaan erilaista politiikkaa jossa rahalle täytyy saada vastine. Ymmärrän oikean masennuksen mutta liian paljon siiihen vedotaan.

    Äänestä

Kiinnostaisi tietää, että onko hammaslääkärilaskusi yksityisestä vaiko kunnalllisesta hammashuollosta. Eli voiko saada toimeentulotukea yksityisen hammaslääkärin laskuihin.

Äänestä
  • Mitenhän tuon sanoisi etten paljasta liikaa. Kyseessä ei ole terveyskeskuksen hammaslääkäri mutta taitaa se silti julkisen puolen tavallaan olla, hinnat on ainakin samat. Vääntöä oli siitäkin viime syksynä, siitä syttyneen "sodan" jälkipuinti on vieläkin menossa. Helpommalla olisin päässyt jos olisin terveyskeskushammaslääkärille mennyt ja ennen kävinkin siellä ja ihan hyvää oli hoito. Yksityiselle ei kai saa ellei ole jotain palveluseteleitä, joissain kunnissa sellaisia on kun ostavat palvelut yksityiseltä.

    Äänestä

Että on otsaa vielä haukkua. Miksi me elätetään tälläistä sakkia.

Äänestä
  • No kun heikommista on pidettävä huolta. Mutta haukkumista ei kyllä ymmärrä.

    Äänestä

  • Laki on laki. Jokaisella on omat syynsä, miksi joutuu sossun apuun turvautumaan. Se on niin pieni raha ja viimekätinen, ettei kukaan huvikseen siihen ralliin ryhdy jos on muita vaihtoehtoja, sen voin vakuuttaa.

    Sossun pitää toimia lain mukaan. Jos sinua harmittaa, että ihmiset saa sossusta rahaa, yritä vaikuttaa että lakia muutettaisiin. Niin kauan kuin järjestelmä on tämä, sen mukaan on toimittava.

    Äänestä

  • Elätetään nyt vain ihan rauhassa, onhan meille varaa tuoda eläteltäviä täysin vieraista kulttuureistakin.
    Elätettäviä, jotka järjestävät puolestaan tänne uusia elätettäviä joko lähtömaistaan tai tuottamalla niitä ihan itse, miehet enemmän kuin naiset, jotka eivät pysty ylittämään paljon yhden kappaleen vuosituotantoa.

    Äänestä

  • Voi sitä ihanuutta, asioiden hoidon joustavuutta ja nopeutta kun perustoimeentulotuki siirtyy kela:n hoidettavaksi! Hyvin perusteltuja ja "selkeitä" päätöksiä odotellessa. Jaksakaa vielä vuoden 2017 alkuun.

    Äänestä

Sossu on kyllä haukkunsa ansainnut laittomalla ja asiakasvastaisella toiminnallaan. Ei kenenkää tarvitse sietää viranomaisen laitonta ja kieroa toimintaa eikä suoranaista valehtelua jota yhä useammin ja enenemässä määrin tapahtuu. Valitettavan moni suomalainen on sellainen velliperse ettei uskalla kyseenalaistaa virkanilkkien toimintaa. Nuo velliperseet syövät vaikka paskaa jos virkanilkki väittää sitä leiväksi, ja vaikka tasan tarkkaan huomaa mitä syö niin ei uskalla kertoa sitä suoraan.

Äänestä

Oliko tää taas näitä juttuja että aloit valittamaan soitä että päätöksessä luki vain että "korvataan päätöksen ajalta olevat terveydenhoitokulut" ja sinusta olisi pitänyt vielä erikseen mainita ne hammaslääkärikulutkin kun kerta niihin tukea hait?

Äänestä
  • Kyllä siellä oli maininta julkisen terveydenhuollon menojen korvaamisesta mutta ei hammashoitomenojen korvaamisesta vaikka hain niihinkin. Aikaisemmmin oli erillinen päätös noista hammashoitokuluista jonka tiukan väännön jälkeen sain. Kyseinen hammashoitopaikka kun ei ole yksityinen mutta ahtaan tulkinnan mukaan ei julkinenkaan vaikka hinnat ovat samat kun terveyskeskuksessa. Jos olisin laittanut hammaslääkräilaskun sossuun niin olen täysin varma että sossun kiero virkailija olisi palauttanut laskun ilmoittaen etttei ole päätöstä tämän korvaamisesta. Halusin riistää tuon laskun palauttamisilon narsistipaska virkanilkiltä, viimeinenkin toivo siltä meni kun tänään tuli postissa erillinen päätös hammashoitokulujen korvaamisesta. Parempi oli hoitaa asia ennen laskun tuloa, sen jälkeen se on hankalampaa. Päätösten ja lakien tulkinta asiakasvastaisesti johtaa siihen että kaiksesta pitää olla mustaa valkoisella, luottamusta kun ei lukuisten sossun laittomuuksien ja kieroilujen sekä ilmiselvän valehtelun jälkeen enää ole. Sitä saa mitä tilaa.

    Äänestä

  • mikset sä voi käydä normi kunnallisessa hamppilääkärissä niin kuin muut normi sossun kanssa tekemisissä olevat ihmiset? päässä ja asenteessa niin paljon vikaa?

    Äänestä

  • 3434455 kirjoitti:

    mikset sä voi käydä normi kunnallisessa hamppilääkärissä niin kuin muut normi sossun kanssa tekemisissä olevat ihmiset? päässä ja asenteessa niin paljon vikaa?

    Voin toki ja olen käynytkin mutta suosittelivat tuota paikkaa missä käyn sieltä kunnalliselta niin heillä jonot lyhenee ja siitä on jopa hyötyä yhteiskunnalle ja enemmän vaivaa minulle (en kerro enempää paikasta), silti menin sinne vaikka sossu yritti estää. Sinä se taidat olla valelääkäri ja teet diagnooseja "potilasta" näkemättä. Ei ole mitään todisteita siitä että päässäni olisi vikaa, hampaatkin on ihan ehjät jo. Asenteitani et sinä määrää eikä kukaan muukaan, vääriä asenteita ei ole olemassakaan, jokainen valitsee omansa sinulta kysymättä. Vain tosi luuseri antaa toisen päättää asenteestaan.

    Äänestä

Aikoinaan Vantaan sossu yritti kiristää allekirjoittamaan kertoimen 21,5 käyttöönoton kiristämällä toimeentulotuen hakemuksen käsittelemättä jättämisellä. Petu hoiti asian ja kaiketi nyt ei enään käytetä 21,5 kerrointa missään sossuissa. Tässä linkki kiristysdokumenttiin :
http://i60.tinypic.com/1zf4t8j.jpg

Äänestä

Kommentoi aloitusta


SossullePataan kirjoitti:

Tuli toimeentulotukipäätös jossa hain tukea mm. hammaslääkärilaskuihin. Itse päätösosassa ei ollut mainittu mitään hammashoidon korvaamisesta, siinä alussa kyllä oli jossa on ne tiedot johon olin tukea hakenut. Laitoin "nootin" sähköpostilla sossuun ja vaadin päätöksen täydentämistä. Sossutantta soitti ja yritti olla korjaamatta päätöstä sanomalla että kyllä ne hammashoidon laskut maksetaan, en tyytynyt moiseen joten uusiksi menee se päätös. Sanoin todella suoraan sen etten luota yhtään heidän touhuihinsa ja kaikesta pitää olla mustaa valkoisella.

Tuo "vanhanaikainen" oli se, että luvataan suullisesti, mutta kun olisin laskun lähettänyt niin ei olisi korvattu kun sitä ei ole päätöksessä. No "sotahan" siitä olisi alkanut vaikka entinenkin on vielä kesken. Sitkeitä ovat yrtittämään vaikka mitä välttääkseen lain toteutumisen. Jos ei tehdä päätöstä niin siitä ei voi valittaa, eikä tule sitten "pataan" hallinto-oikeudessa, tuo taitaa olla nykytrendi. Outoa logiikka ja aika moni menee "vanhanaikaiseen".

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu