Vaikuttaako sähkömangnetismi uniin?

Lemi_city_nyt

Pitkään aikaan unielämä ei ole näyttänyt sellaista unimateriaalia mitä viime yönä näin. Osa niin pahoi tilanteita, ettei unisensori sallinut niitä muistettavan herättyäni.
Olin myös yhtä väsynyt kuin goisaamaan mennessäni. Kuitenkin tunnin lisäuni jo virkisti kuten olisin koko yön nukkunut rauhallisesti.

Sanottiin, ettei 10 vuoteen avaruuden sähköilmiöt, revontulet ole olleet niin villeinä kuin viimeyönä olliit. Niettä vaikuttaatko ne uniin?

3

345

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Mielenkiintoinen ajatus. En suoralta kädeltä sulkisi pois, mutten varsinaisesti sitä syleilisikään.

      Onko yleisempää havaintopohjaa ilmiölle? Onko kukaan muu kokenut unielämänsä piristyneen auringon aktiivisuuden myötä?

      Ihmiset vanhenevat ja maailma muuttuu. Emme näe samanlaisia unia koko ikäämme, tai sitten jotain voi olla pahasti vinossa.

      Voimme etsiä selitystä muuttuviin uniimme lähes mistä tahansa, auringon aktiivisuus on minulle ihan uusi asia. Sanoisin, että tutkittavaa riittää.

    • Tuo aloitus, noloo sanoa, on omani. Voi tuolla olla vaikutusta. Ehkä ilmiötä on jo tutkittu, mutta uskon, että tullaan tutkimaan.
      Mahdoton meikäläisen taidoilla kuvata sitä värikkäisen unitapahtumien mylläkkää. Oikeastaan erikoisen värikkäät unisarjat ovat koko elämänkaaren aikaista jatkumoa.

      Perinnöllinen juttu tuokin unennäkeminen. Mummoni näki myös toteutuneita enneunia.
      Rytmimunat. Sinua kiinnostaa unielämä! Mitähän C.C Jung lienee unista sanonut. Olen lukenut mielenkiintoista Jungia suomennetuista teoksista nuorena.

    • En ole niinkään Jungin kannalla. Olen Freudilaisesta lähtenyt ja osan oppi-isäni ajatuksista hyljännyt. Tosin niin teki Jungkin Freudin suhteen. Mitä Jungiin muuten tulee, en vain ole pitänyt hänen tavastaan esittää asioita niin mystifioidusti. Freudin analyyttinen vakuuttavuus vei minut jo nuorena.

      En oikein tiedä enneunista, olen niistä kuullut ja lukenut. Kaikki omakokemani ovat selitettävissä. Enneunia on myös tutkittu ja jotkut yksilöt ovat osoittaneet unissaan olleen erikoisia yhteensattumia. Unien perusteella ei kuitenkaan ikinä voi varmuudella sanoa, että jokin ennalta nähty tosielämän tapahtuma on tietyssä paikassa tapahtuva tiettyyn aikaan tulevaisuudessa. Vaikka unet antaisivat kelle yksilölle mitä tahansa vihjeitä tulevasta, ei sitä koskaan voida pitää muuna kuin sattumana.

      Vihjeiden merkitys selviää vasta kun vihjattu sattuma on todellisuudessa tapahtunut. 9/11 iskun tiimoilta sanotaan ainakin yhden enneunien näkijän tulleen esiin. Hän oli kuulemma esittänyt etukäteen (tai jälkikäteen, en muista tarkasti) viranomaisille tietoa mahdollisesta tai tapahtuneesta iskusta. Kertomuksen mukaan häntä kuulusteltiin tekoon epäiltynä jälkikäteen. Taisi olla BBC tai jokin brittiläinen yhtiö kun teki aiheesta dokkarin, joka oli Youtubessa esillä jokin aika sitten.

      Maailmassa on vielä mysteereitä.

      Mitä uniin tulee, vietämme suuren osan elämästämme unessa. Mitä ikinä sen aikana koetuksi havaitaan, voidaan pitää merkityksettömänä mielikuvikuvituksen kohinana. Vaihtoehtoisesti sitä voidaan pitää kanavana, joka tarjoaa yksilölle mahdollisuuden katsella sisimpäänsä taikka tilaisuuden sisimmälle näyttäytyä yksilölle.

      Unien perusteella on helppo sanoa sitä taikka tätä. Tosiasia on, että unen aikana koetaan tunteita. Unikuvat ovat tietyssä mielessä tunteiden kuvajaisia. Välttämättä unennäkijä ei muista tunnetta, mutta hän muistaa sen kuvajaisen eli unen. Unet ovat tässä mielessä vain kuvitettuja tunteita. Jostain syystä olemme arkielämässämme niin irti tunteistamme, että ihmettelemme omia uniamme ja niiden visuaalista erikoisuutta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      193
      1462
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      138
      923
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      85
      892
    4. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      57
      883
    5. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      53
      806
    6. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      255
      693
    7. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      10
      690
    8. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      334
      664
    9. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      58
      654
    10. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

      "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
      Maailman menoa
      74
      626
    Aihe