NE Sipsit Woi

8 syytä, miksi sipsejä ei kannata syödä
Keskiviikko 18.3.2015 klo 20.40
Lue tämä, niin sipsipussi voi jäädä jatkossa ostamatta.

(MOST PHOTOS)
1. Ajattele ympäristöä

Sipsien on tutkimuksessa osoitettu kuormittavan ympäristöä. Yhden sipsikilon valmistaminen aiheuttaa nimittäin 2,2 kiloa kasvihuonekaasupäästöjä, mikä on kaksikymmentä kertaa niin paljon kuin yhden raakaperunakilon tuottaminen.

2. Syömistä ei voi lopettaa

Tutkimusten mukaan aivojen palkkiojärjestelmä tulee riippuvaiseksi, kun elimistö saa ruokaa, jossa on paljon rasvaa, sokeria tai suolaa. Palkkiojärjestelmän syömistä motivoivana viestiaineena toimii dopamiini, joka voi kannustaa syömään roskaruokaa ja haluamaan sitä aina vain lisää.

3. Akryyliamidi

Sipseissä on akryyliamidia, elintarvikkeiden valmistusprosesseissa muodostuvaa yhdistettä, joka on luokiteltu ihmiselle todennäköisesti syöpää aiheuttavaksi sekä kromosomeja muuttavaksi. Euroopan Elintarviketurvallisuusviranomaisen (EFSA) lokakuussa 2012 julkaiseman raportin mukaan eurooppalaisten elintarvikkeiden akryyliamidipitoisuudet eivät ole merkittävästi laskeneet viime vuosien aikana.

4. Palmuöljy

Monet sipsivalmistajat jatkavat palmuöljyn käyttämistä siitä huolimatta, että siinä on runsaasti tyydyttynyttä rasvaa. Palmuöljyn uskotaan myös olevan ilmastovaikutuksiltaan jopa fossiilisia polttoaineita huonompi vaihtoehto, sillä sademetsien raivaaminen plantaasien tieltä aiheuttaa runsaasti kasvihuonekaasupäästöjä.

5. Rasva

Rasvan saantisuositus on aikuisilla ja yli 2-vuotiailla lapsilla 25-35 prosenttia energiasta. 30 prosenttia energiasta vastaa keskimäärin miehillä 80 grammaa ja naisilla 60 grammaa rasvaa päivässä. Suositusten mukaan rasvojen kokonaismäärästä tulisi olla 2/3 pehmeää ja enintään 1/3 kovaa rasvaa. Yksi sipsipussi voi sisältää jopa 44 grammaa tyydyttynyttä eli kovaa rasvaa. Tyydyttynyt rasva lisää veren kolesterolia, mikä puolestaan lisää sydän- ja verisuonisairauksien riskiä.

6. Suola

Aikuisella suolan eli natriumkloridin saantisuositus on enintään 5 grammaa päivässä. Lapsilla suositus on alle 3 grammaa päivässä. Yksi sipsipussi voi sisältää jopa yli kaksi grammaa suolaa, mikä on miltei puolet päivittäisestä tarpeesta.

7. Painonnousu

Suurimpia syyllisiä ylipainoon ovat sipsit ja virvoitusjuomat. Harvardin yliopistossa tehdyn tutkimuksen mukaan sipsit ovat jopa pahempia kuin jäätelö, makeiset ja alkoholi. Eli jos haluaa pitää painonsa kurissa, sipsien syömistä on syytä välttää.

8. Kalorit

Yhdessä 300 gramman pussillisessa perunalastuja on 1 560 kaloria eli enemmän kuin tuhdissa päivällisessä.
057
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

dfrtyu kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu