SÄÄNTÖ NRO #3

Tulimme tänne jonkin syyn vuoksi.
Elä ja selvitä se.
Sitten on lupa kuolla.
6<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Mikälie sekin sitten?

Äänestä

Kasvaminen on se syy. Sitten emme enää tule kun tietoisuus on tarpeeksi korkea.

Äänestä
  • On sekin. Mutta ennenkaikkea se, että tietää mikä on hyvää ihmiskunnan kannalta, luonnon ja sen eläinten. On hyvä ymmärtää syy-yhteyksiä, seurauksia myös pitkällä tähtäimellä. Sekä ymmärtää kuinka tärkeää on oppia ajattelemaan enemmän muita, ja unohtaa itsensä. Tyytyy vähään ja kuluttaa luontoa niin vähän kuin mahdollista. Kun ymmärtää hyvän merkityksen, alkaa olla esimerkkinä ja monistaa sitä hyvää mahdollisimman rohkeasti ja siten, että kun kuolen maailma muistaa minut, tuhannet ja sadat tuhannet muistavat minut, rohkeuteni, periksiantamattomuuteni, ja ennen kaikkea sydämellisyyteni, suurisydämisyyteni, iloisuuteni ja elämäntarkoitukseni tuottaa kaikille, niin hyville kuin pahoille iloinen mieli ja tunne siitä, että minä rakastan kaikkia kaikkine vikoineen ja puutteineen sellaisina kuin kukakin on. Se on minun ja jo nyt tiedän eläneeni ja tuottaneeni paljon iloa ja hilpeyttä. Voin kuolla milloin vain. Ikää vaivaiset 40 v.

    Äänestä

  • aloittajanainen_ kirjoitti:

    On sekin. Mutta ennenkaikkea se, että tietää mikä on hyvää ihmiskunnan kannalta, luonnon ja sen eläinten. On hyvä ymmärtää syy-yhteyksiä, seurauksia myös pitkällä tähtäimellä. Sekä ymmärtää kuinka tärkeää on oppia ajattelemaan enemmän muita, ja unohtaa itsensä. Tyytyy vähään ja kuluttaa luontoa niin vähän kuin mahdollista. Kun ymmärtää hyvän merkityksen, alkaa olla esimerkkinä ja monistaa sitä hyvää mahdollisimman rohkeasti ja siten, että kun kuolen maailma muistaa minut, tuhannet ja sadat tuhannet muistavat minut, rohkeuteni, periksiantamattomuuteni, ja ennen kaikkea sydämellisyyteni, suurisydämisyyteni, iloisuuteni ja elämäntarkoitukseni tuottaa kaikille, niin hyville kuin pahoille iloinen mieli ja tunne siitä, että minä rakastan kaikkia kaikkine vikoineen ja puutteineen sellaisina kuin kukakin on. Se on minun ja jo nyt tiedän eläneeni ja tuottaneeni paljon iloa ja hilpeyttä. Voin kuolla milloin vain. Ikää vaivaiset 40 v.

    Kannattaa seurata vaikka ennemmin politiikkaa kuin pilata päänsä näitä lukemalla.

    Äänestä

  • neuvoakosaako kirjoitti:

    Kannattaa seurata vaikka ennemmin politiikkaa kuin pilata päänsä näitä lukemalla.

    seuratkaa mieluummin venäjää ,kohta tapahtuu.....

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


meitäonliikaa_ kirjoitti:

Tulimme tänne jonkin syyn vuoksi.
Elä ja selvitä se.
Sitten on lupa kuolla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu