Isän tyydyttäminen saunassa

Isänkaa

Oli keskikesä. Isäni oli lämmittämässä saunaa ja äitini tekemässä puutarha töitä, en keksinyt mitään tekemistä joten päätin mennä vanhan huvilamme terassille.
Olen pian 18vuotias ja olen tuskaillut yksinäisyyttäni ja neitsyyttäni. Olen huomannut isässäni muutoksia, en kuitenkaan odottanut tälläistä...
Hetken kuluttua isäni huusi saunan olevan valmis. Juoksin rantaan ja riisuin lyhyen kesä mekkoni. Etsin pyyhkeeni kaapista ja heitin sen vaatteideni päälle. Vanhempani olivat vierekkäin ja jutustelivat. Istuin aivan seinän viereen. Tunsin silmieni painuvan kiinni...
- Hei Anna, mentäisikö jo uimaan, isä ehdotti ja havahduin, olin ilmeisesti nukahtanut.
- Joo, vastasin ja nousin. Raikkaaseen ulkoilmaan päästyäni kirmasin laiturin päähän ja tapani mukaan hyppäsin veteen. Vesi oli raikasta, vaikka vesimittari näytti 23 astetta.
Uin hetken, kunnes vanhempani kompuroivat ylös. Nousin laiturille pian heidän jälkeensä.

Saunoimme vielä hetken, kunnes äitini halusi lähteä tekemään iltapalaa. Jäin isäni kanssa kahden.
- Anna-kulta. Mitäs sanoisit, jos vähän pesisit minua? isä ehdotti ja suostuin, aavistamatta mitään. Isä käski menemään alimmalle lauteelle.
- Pese vaikka ensin tuo kyrpä, isä sanoi ja vastustelin, mutta isä piti päästäsi kiinni.
- Nuole, nuole! isä karjahti, enkä voinut vastustaa isääni. Nuolin isäni kyrpää varmaan kymmenen minuuttia, tai siltä minusta tuntui. Isä hieroi rintojani ja laittoi välillä nännini suuhunsa. Kiihotuin tilanteesta aivan valtavasti, mutta isän haluja se ei tainnut tyydyttää.
- Tule viereeni ja pyllistä isään päin, hän käski ja tottelin. Isä nuoli klitoristani, aloin vapista ja pian tunsin jonkun tulevan sisääni, se oli isä. Isä pani minua, vain pienen hetken, kunnes silmäni pimenivät ja koin valtavan hyvän tunteen. Kiljuin ja isääni se kiihotti niin paljon, että hän laukesi sisääni.

Kiitos, jos luit ja pahoittelen kieliopillisia virheitä yms.

19

31876

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • häiriintynytaiheesta

      Ok........

    • Kaikkea_sitä

      Kaiken kruunasi tuo "Kiitos, jos luit". Ei vittu että repesin ;D

    • ihmetauno

      vai repesit! no pahvihan repeilee. toivotaan että joku liimaa kasaan.

    • Fiktiota-

      lukematta paskaa

    • Sen jälkeen kun annoin peppua meidän koiralle niin olen tykännyt näistä insesti jutuista. Kiva lukea että muutkin tekee jotain pervoa.
      Aamulla heräsin alasti. Olin yksin koiran kanssa kotona. Tän ikäisellä ei ole vielä kesätöitä. Se tuli sänkyyn ja alkoi nuolla mun pakaroita. En tiedä miksi? Säikähdin nousten kontalleni. Se hyppäs selkääni ja rupes nylkyttää hirveesti. Menin ihan kauhusta jäykäksi. Äkisti sen kalu meni mun peppu reiästä sisään. Sitten se pani mua ja mä painoin kasvoni tyynyyn ja huusin. Se laukesi ampuen siemenet mun sisään. Mä haukoin henkeä kun se nuoli mut puhtaaksi. Mä lysähdin vatsalleni. Se nuolas parikertaa vielä. Käännyin selälleni. Katsoin kattoon miettien mitä mä oon tehnyt. Kuono työnty mun reisien väliin. Mä levitin jalkojani ja laitoin kädet suuni päälle. Koira kävi mun päälle sitten makaamaan. Sen jälkeen ei ole tarvinnut käydä aamulenkillä sen kanssa. Tätä on jatkunut joka arkiaamu koko kesäloman ajan. Mä vaan mietin mitä kun syksy tulee ja koulut alkaa?

      • SöpöPentu

        KOIRA POIS TOLLASELTA IHMISELTÄ HYVÄ JUMLALA SENTÄÄN !!

        olet päästäsi sairas !!


      • SöpöPentu kirjoitti:

        KOIRA POIS TOLLASELTA IHMISELTÄ HYVÄ JUMLALA SENTÄÄN !!

        olet päästäsi sairas !!

        Musti oli kyllä aloitteen tekijä.


      • SöpöPentu kirjoitti:

        KOIRA POIS TOLLASELTA IHMISELTÄ HYVÄ JUMLALA SENTÄÄN !!

        olet päästäsi sairas !!

        Koira on pannut mua joka arkiaamu. Ei koskaan viikonloppuisin kun muita on kotona. Mä päätin lopettaa tän leikin. En nouse kontalleni vaikka miltä tuntuis. Se tuli mun sänkyyn aamulla kun vanhemmat lähtiessään avas oven sille. Istu mun vieressä kunnes kuuli auton käynnistyvän ja ajavan pois. Haisteli mua peiton läpi ja lopulta kaivoi mut esiin sieltä. Mä olin siinä mahallani ja hoin puoliääneen, ei ei, ei nyt, ei ikinä. Se on iso, painava ja vahva. Työnsi kuononsa mun reisien väliin ja nuoli. Viis minuuttia ja mä rupesin huutamaan. Ohjelmat vaan vaihtu olohuoneen telkassa ja mä huusin patjaa vasten peitto pään päällä. Lopulta se kyllästy. Se seiso ihan hiljaa toinen tassu mun pakaran päällä ja toinen reiden päällä. Se tavallaa avas mut kuin jonkun simpukan. Se mietti hiljaa. Vaihto asentoa. Työnsi kuonollaan mun reittä. Mä säikähdin ihan vitusti. Hampaat painu mun pakaraan ja toiset vatsan puolelle. Luulin et purasee mun koko pillun irti kun mä en sitä anna sille. Mut se nostikin mut vaan kontalleni. Mä olin sille niin kiitollinen kun se ei syönytkään mua että annoin sille koko päivän. Vasta kolmelta laitoin pikkarit jalkaan.


    • jatka-kirjoittamista-m

      Kirjoituksesi oli söpö ja herttainen, eikä kielikään ollut hassumpi. Sinusta on varmaan tulossa kirjailija. Suutelen suloista vittuasi!

    • homonistikin

      "Kiitos että luit" nimeni on oikeesi Armas Kullervo.

      • ei-mee-täydestä

        Ei kuulosta uskottavalta, että kirjoittaja olisi homo. Tyyli estää. Jos on kuitenkin mies, on taitava mies. Kirjoituksesta ei nouse miehen käyttämä tyyli.

        Sen sijaan useiden seksitarinoiden "mies" on aika kökkö, koska hän paljastaa itsensä naiseksi käyttämällä vain naistenkielen ilmaisuja: "menin sisään" = työnsin kyrpäni sisään, "tulin" = sain orgasmin, laukesin.


    • Paanettaa

      Olisihan tuosta nätimmänkin ja pidemmän saanut.

      • j-k-m

        Varmaan sinä siis kirjoitat mieluisiasi.


    • Koulut on alkanut. Koiran kanssa homma jatkuu. Niinä aamuina kun mulla alkaa myöhemmin se tulee ja kaivaa mut peiton alta. Älykäs koira se tietää milloin me ollaan kahdestaan.

      • Anonyymi

        koirasi panee sua ????


      • Anonyymi kirjoitti:

        koirasi panee sua ????

        Kyllä sen voi noinkin ilmaista.


    • Anonyymi

      saunapanosta en ole kertonut miehelleni eikä tarvitsekkaan. Venevajan teossa oli kolme mieheni tuttua nuoria 20-25v. Miehet tietenkin joi viinaa välillä illemmalla mieheni simahti ei pysynyt poikien tahdissa makasi makkarissa.
      Pojat kävi saunassa ilosella mielin ja sanoivat olisit tullu meidän kanssa. Sanoin laitan samalla saunan kuntoon kun käyn, kerkisin virutella ja nousta lauteelle kaikki kolme tuli sisään alasti tietenkin ja minä jäin väliin. Olin 36v ja rinnat vielä nätit.
      Sain heti hyväilyjä vartaloon yritin nousta pitivät lauteella, Marko sanoi tissiä ainakin annat, kaikki oli tulossa yhtä aikaa rinnat reakoi heti hyväilyihin ja imemiseen, annoin huomaamatta selkä kaarella imeä, äkkiä oli kahdet kädet haaroissa en voinut mitään minut nostettiin lattialle ja käännettiin Marko työntyi heti syvälle, halusin jo heti katsoin vierelle kaksi kovaa kalua odotti.
      kun ensimmäinen laski sisään kiljahtelin mutta sain uutta heti perään aloin saada orgasmeja en tiedä kuka nai mutta joku pani aina. Sain kaikilta ainakin kahdesti.
      Pojat antoi pestä istuivat lauteilla ja katselivat. Mentiin kaikki sisälle mieheni kuorsasi juotiin sauna juomia, Marko vähän väliä hyväili kuisski antaisitko vielä.
      Lopulta lähdin saunalle pillu oli entisitä paksuna, heti sisällä sain kalua sisään toiset yritti imeä rintoja alkoi tuntua taas samalta että annan vaikka aamuun, sain taas kuudesti sisään.
      Seuraavana päivänä oli pakko kävellä saaneen näköisenä ja ilman housuja että mikään ei hierrä. Päivällä mieheni lähti nostamaan rahaa palkkoja varten sanoin lähden mukaan ei ottanut piti pojille keittää kahvit.
      Pojat vei saunalle päin, panivat kiitoksesksi vielä kerran jokainen onneksi oli pillussa voiteet, kehuivat kuinka liukas olen .
      Illalla mieheni tuli viereen sanoi saitko tarpeeksi saunassa suukotin sain koske vähän olin arka sanoin katsoa saa ei koskea miheni ihaili ja antoi sinne suukkoja, nukuttiin aamuun asti.

    • Anonyymi00030

      Setä teki minulla samalla lailla kun sai tietää että minulla on poikakaveri. Uinnin jälkeen houkutteli saunaan repi heti bikinit alas ja imi tissejä hoki että tästä tytöt tykkää työnnin pois kirosin, en minä ainakaan.
      Pian oli nuolemassa pillua vastustelin vaikka tuntui hyvältä. Setä huomasi sen ja nousi piti kättä suuni edessä en nähnyt mitään vaan tunsin valtava kalu repi sisään mietin voiko olla noin iso vastustelin vaikka himot kasvoi setä sanoi ethän hhuda puistin päätäni.
      Olin niin kiimoissani että pyysin nai kunnolla, setä retuutti minua ja imi rintojani kuiskin nai nai.
      Setä hymyili tiesin että haluat, olin saamassaorgasmia ja hhusin spermaa ruiski kiitettävästi sisään. Setä kääntyi ja pesi itsensä. Illalla kysyi sattuiko puistin päätä pillua tykytti sanoin jos panet vielä en kerro kellekkään.
      Sain aa.uun mennessä ihanaa kalua kaksi kertaa äiti tuli aamulla

    • Anonyymi00031

      Kivahan nuori tyttö olis saada tuohon sängylle pillu paljaana...avata ihanat reidet ja työntää kieli häpyhuulien väliin...nostaa pakaroiden alta ja nuolaista peppureikää...tulla polvillaan reisien väliin ja hieroa terskalla häpyhuulia...61v isokyrpäinen 22/6 haaveilee...

    Ketjusta on poistettu 17 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      100
      1753
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      59
      1150
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      440
      1117
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      170
      1043
    5. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      58
      821
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      130
      804
    7. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      84
      753
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      47
      741
    9. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      708
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      57
      671
    Aihe