aion prostituoiduksi

että lapset eläisivät

Tällä hetkellä olen pienipalkkainen, naisvaltaisella teollisuusalalla työtä tekevä 5 lapsen äiti. Rahapulani on huonosta palkasta jotuen mittava ja sen vuoksi etsin uutta työtä. Näin tv.ssä ohjelman jossa prostituoitu kertoi saavansa 100 eurosta ylöspäin per homma. Joten heräsi innostus hankkia esimerkiksi 1000 euroa päivässä, sillä eläisivät lapsenikin. Olen siis aikonut ryhtyä prostituoiduksi joten te jotka tiedätte, kertokaa miten alalle hakeudutaan. Missä koulutus on, mikä on ala- ja mikä yläikäraja alalle, pitääkö perustaa klubi tai olla joku
välittäjä-sutenööri vai pitääkö työskennellä yrittäjänä? Mitkä ovat eläke- ym. edut ja miten asiakkaalle kuitti kirjoitetaan? Miten toimitaan
tilanteessa jos asiakkaaksi tulee tuttu, esim. isä, veli tai puoliso? Missä hinnat on määritelty? Kyseinen julkkis-prostituoitu kertoi miesten olevan innostuneita maksamaan esimerkiksi kasvoille virtsaamisesta, joten diabeetikkona voisin tienata aika paljon. Miten siis toimin laillisesti ja eettisesti lapsiani, itseäni ja yhteiskuntaa kunnioittaen?

20

3098

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vaikka

      paikkakuntasi työvoimatoimistosta ensin montako prostituoidun paikkaa on avoinna - samasta paikasta saat sitten neuvot starttirahasta ym.

    • toinen aikova

      sullahan on jo vankka koulutus takana. Jatko-opintoja voi suorittaa vaikka pääkaupunkiseudulla A.K...kadulla tai ravintola M:ssa.
      Alaikäraja taitaa olla tuo 18 yläikää ei olekaan, kunhan pönttö kestää.

      Hinta määräytyy asiakkaan pärstäkertoimen ja halutun palvelun mukaan myös ammattitaitosi ja koulutuksesi taso vaikuttaa korottavasti. Niin ja alue missä toimit onko siellä kilpailua.
      Itse siis määrität hinnan. Kannattaa repiä reippaat rahat, jos asiakkaalla on tarve niin maksaa ilomielin ja usein palvelua tarvitseva on erittäin hyvin toimeentulevia ja erittäin hyvässä asemassa.

      Laitapa toiminimi itsellesi, niin saat kaikki tykötarpeet alv vapaana.
      Maksat itse sotu- ja eläkemaksut. Siinäpä niitä etuja.

      Sinähän saat valita asiakkaasi, ei tarvitse myydä palvelujaan sukulaisille ei edes ale-hinnalla.

      • enkä antais kusta päälleni

        Minkähän mukaan se työttömyyskorvaus tulee jos niinku joutuu vaille duunia vai voiko tossa hommassa niin käydä? Oikeestaan jos työtä em. alalla on niin
        miksi sitten on työttömiä. Oisko Filatovin alettava etsiäkin tältä saralta kaikille työttömille aikamiespojille ja -tytöille hyväpalkkaista hommaa.
        Tuo kusijuttu, en kusisi kenenkään äijän päälle vaikka se maksais mitä, en myöskään antaisi kusta itseni päälle. Onks se jotain seksiä olevinaan? Mitä lakikin sanoo päälle kusemisesta, eikös se ole tapon yritys, jos on vaikka aids kusessa?

    • vaan ala

      Ei tuota asiaa kannata kauaa miettiä, siinä vanhenee vaan ja hinnat sen mukaisia,
      jos on 5 lapsen äiti saattaa ansiot jäädä pieniksi, kukas nyt sellasta,

      Ite käyn tuolla syvällälammella muutaman kerran viikossa, 100e laaki, kyllä siinä hyville tuloille pääsee, eiku pyllistää, vähän ähisee ,
      tervetuloa vaan alalle, vähä-älyisiä rahamiehiä löytyy .

      • urologiaa

        Feministien ja konservatiivien mielestä prostituutio on naista alentavaa käyttäytymistä ja sitäpaitsi usein miehet käyttävät ennenpitkää väkivaltaisia otteita itseänsä alistavien naisten kanssa.

        Paritus samoin kun itsensä myyminen (ei tosin seksin ostaminen) on Suomessa rangaistava rikos.

        Jos aiot HELVETIN huoraksi lähde vittuinesi Venäjälle siitä viettelemään seksuaalisten himojensa orjina olevia miehiä.

      • Pöljä
        urologiaa kirjoitti:

        "itsensä myyminen (ei tosin seksin ostaminen) on Suomessa rangaistava rikos."

        Ei ole. Rangaistavia ne ovat vain julkisella paikalla.

      • ...että...
        Pöljä kirjoitti:

        "itsensä myyminen (ei tosin seksin ostaminen) on Suomessa rangaistava rikos."

        Ei ole. Rangaistavia ne ovat vain julkisella paikalla.

        ...aika todella, sanoisko, moraalitonta alkaa huoraks jos on viis lasta ja mikä toi juttu puolisostaki oli? tai mikä mä oon sanomaan, ehkä se on teilläpäin teidän normien mukaista puuhaa. itse ennemmin vaikka varastaisin rahaa kun alentuisin itseäni myymään. kuka sua enää sen jälkeen haluu?

        hyh, ihan alkoi kuvottamaan....

      • kokenutduunari
        ...että... kirjoitti:

        ...aika todella, sanoisko, moraalitonta alkaa huoraks jos on viis lasta ja mikä toi juttu puolisostaki oli? tai mikä mä oon sanomaan, ehkä se on teilläpäin teidän normien mukaista puuhaa. itse ennemmin vaikka varastaisin rahaa kun alentuisin itseäni myymään. kuka sua enää sen jälkeen haluu?

        hyh, ihan alkoi kuvottamaan....

        vinkki sinulle aloittelija:

        Parhaimpaan liikevaihtoon pääset, kun tarjoat palvelua ilman ehkäisyä, tästä voi pyytää riippuen tilanteesta jopa 300 euroa per kerta.
        Mikäli haluat että eläkkeesi karttuu, tulee sinun toimia virallisesti ja olet ilmoitusvelvollinen ansioistasi, näistä maksat velvoitetut eläke- ym. maksut.

        Onnea matkaan, niin ja yksi tärkeä asia mikä tulee kun ikä lisääntyy, käy lenkillä ja urheile paljon, punttisali ym. on plussaa silloin pysyy kroppa kuosissa ja asiakkaita riittää.

      • Jokapaikanhöyläke
        kokenutduunari kirjoitti:

        Tuo aloittaja kirjoitti jo yli puolenkymmentä vuotta takaperin ja oli jo silloin synnyttänyt viisi kakaraa eläväksi asti. Ei niillä muodoilla silloinkaan olisi pystynyt mitään 100 euron bisnestä tekemään, eikä siinä enää mitkään punttisalitkaan mitään auta. Tänä päivänä tod.näk. toinen mokoma lisää kakaroita synnyttänyt ja lookki vielä kamalampi. Joten opimme, että ei noilla markkinoilla pärjää 100 euron taksoilla raskausarvet ja riippurinnat löysän mahanahan päällä roikkuvana ja yleisenä vetelyyden perikuvana. Sensijaan nuorta kiinteätä ja synnyttämätöntä lihaa hyvin muodostuneena voi tarjoilla kyseiseen taksaan näinä päivinä.

    • metripillu

      lol mitä paskaa. hei c'moon järki käteen. vitun paskaa hommaa ei voi muuta ku nauraa LOLOLOLOL

    • tekismieli:P

      50€ maksan ekasta kerrasta sulle koska olen varmaan ensimmäinen asiakas !
      -Panettaa

      • tyttö joka tarttee tätä

        hei mietin vaan että olen vasta 17 mutta kauhea raha pula on kun äitini on yh äiti ja hän on taas alkanut käyttää huumeita ja haluaisin päästä muuttamaan pois kotoa ja saada apua äidille mutta kun koulu ei ole menny oikeen nappiin ja tarvitsen kipeästi rahaa nii haittaako monia se että olen ala ikäinen? olen kuitenkin menettänyt neitsyyteni kolme vuotta sitten minun entiselle poika ystävälleni joka on minua kuusi vuotta vanhempi joten ei hänenkään olisi pitänyt saada silloin harraastaa seksiä kanssani.. enkä odotakkaan kenenkään maksavan mitään ihan huikeita summia ehkä noin 80 kerta.

      • näin on
        tyttö joka tarttee tätä kirjoitti:

        mitä eroa on naisilla ja prostituoiduilla? ei periaatteessa mitään muuta kuin se että naiset antavat "ilman" ja prostituoidut maksusta. toisaalta taas miehethän käytännössä aina maksavat seksistä tavalla tai toisella, nainen kun yleensä vie joka tapauksessa mieheltä rahat, rahallisesti miehiä hyväksikäyttäviä huoria nuo kaikki naiset ovat, joten prostituutio on sinänsä ihan sama asia kuin olisit seurustelusuhteessa miehen kanssa, paitsi että niitä miehiä on pirun monta ja kaikki ovat helvetin rumia ja rahaa tulee enemmän.

      • penaalin terävin
        näin on kirjoitti:

        Samaa terävää logiikkaa noudattaen: mitä eroa on miehellä ja mieshuoralla?

      • EL HORO
        penaalin terävin kirjoitti:

        Samaa terävää logiikkaa noudattaen: mitä eroa on miehellä ja mieshuoralla?

        se että mieshuoraa on vaikea löytää, naishuoran löytää vaikka naapurista, tai itseasiassa minun kohdallani naapurissa asuukin huora, tai näin minä oletan kun työtön on ja kuitenkin yöt aina jossain menossa, eikä työttömällä ole varaa pitää audi a4:sta, joten minusta asia on aika päivän selvä, en kuitenkaan ole kehdannut kysyä että paljon maksaa? ehkäpä siksi että en kyllä itse maksaisi mitään, on sen verran halvan oloinen ja rumakin että hyi saakeli, saisi maksaa minulle, ja paljon saisikin maksaa.

      • tralallala
        EL HORO kirjoitti:

        Ok, sinä olet siis huora, ja nyt keskustellaan enää hinnasta.

      • Jklöhgf
        EL HORO kirjoitti:

        se että mieshuoraa on vaikea löytää, naishuoran löytää vaikka naapurista, tai itseasiassa minun kohdallani naapurissa asuukin huora, tai näin minä oletan kun työtön on ja kuitenkin yöt aina jossain menossa, eikä työttömällä ole varaa pitää audi a4:sta, joten minusta asia on aika päivän selvä, en kuitenkaan ole kehdannut kysyä että paljon maksaa? ehkäpä siksi että en kyllä itse maksaisi mitään, on sen verran halvan oloinen ja rumakin että hyi saakeli, saisi maksaa minulle, ja paljon saisikin maksaa.

        Miten meistä kukaan tietää toisen rahoista. Ei tarvitse leimata!
        Onhan hän voinut vaikka periä rahansa tai tehnyt hyviä sijoituksia.
        Minäkin olen työtön (oma valinta) ja silti rahaa löytyy sekä tililtä että omaisuutena. Joka kuukausi tulee vielä lisääkin ansiosidonnaisena.
        Audi on meilläkin mutta yöt vietän kyllä mieheni vieressä. Päivät hoidan kotia ja pidän huolta itsestäni.

    • täys pelle

      Mitäs olet niitä pentuja tehny oisit ottanu kierukan niin ei ois tullu niitä järjenjättiläisiä eli YH.äiteen kakaroita IHAN oma on vikasi älä ruikuta kurjuuttas pentuja pitää tehä mutta vastuuta ei ole nimeksikään nykynuorissa!!

    • kukkis5

      IHMISET HEI! ÄLKÄÄ MYYKÖ ITSEÄNNE, MYYKÄÄ VAIKKA KEKSEJÄ! JA MUNUAISTRANSPLANTEISTAKIN TIENAA IUHAN HYVIN, MUISTAKAA ETTÄ MOLEMPIA EI KUITENKAAN OLE SUOTAVA LUOVUTTAA :/ PÄÄT PYSTYYN JA NOKAT KOHTI UUSIA KOKEMUKSIA JA KUNNIOITTAKAA ITSEÄNNE NAISETR SEKÄ MIEHENPUOLEISEYTKUIN. HYVÄÄ KESÄÄ TERVEISIN KUKKAHATTUTÄTI

      • Päivi Räsänen (kd)

        Keksit käy huonosti kaupaksi, piparin myynnillä tienaa paremmin;)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Moikka rakas

      Oon miettinyt meidän välistä yhteyttä viime aikoina. En ihan osaa pukea sanoiksi, mitä kaikkea tunnen, mutta halusin vaa
      Ikävä
      21
      6755
    2. Malmin tapaus on järkyttävä

      Kolme ulkomaalaistaustaista miestä raiskasi nuoren tytön tavalla, jota ei meinaa uskoa todeksi. Mikä voisi olla oikeampi
      Maahanmuutto
      556
      2313
    3. Mitä haluaisit kysyä

      Kaivatultasi?
      Ikävä
      147
      1867
    4. Mitkä asiat teidän elämässänne on

      Tällä hetkellä parasta?
      Ikävä
      85
      1271
    5. HS: Kuka vielä uskaltaa mennä sairaalan ensiapuun?

      https://www.hs.fi/mielipide/art-2000011212025.html Tässä on hyvin ajankohtainen mielipidekirjoitus koskien Malmin sairaa
      Maailman menoa
      98
      1065
    6. Mitä haluaisit nähdä

      Kaivatullasi päällä?
      Ikävä
      72
      980
    7. Ökyrikas Kurkilahti mussuttaa veroistaan

      Pakeni aikoinaan veroja Portugaliin mutta joutui palaamaan takaisin kun Suomi teki verotussopimuksen Portugalin kanssa.
      Maailman menoa
      90
      963
    8. Kaupunki ostaa Kauppamatin

      Joutuukohan yrittäjät lähteen muualle?
      Haapavesi
      32
      850
    9. Jos tämän vaan sulkee ja avaa 5 vuoden päästä

      Täällä on luultavasti edelleen näitä ihan samoja juttuja. On kuin kauniit ja rohkeat samat jutut junnaa. Heips. 👋🏻 E
      Ikävä
      10
      843
    10. Yhdysvalloissa työllisyys paranee, Suomessa työttömyys kasvaa, missä vika?

      Miten tämä on mahdollista että 177 000 uutta työllistä tuli USAssa yhdessä kuukaudessa, vaikka Trump on ruorissa? Orpon
      Maailman menoa
      152
      783
    Aihe