Vauva-arki

Voi vittu; entisestä suhteesta 4v penikka ja se on ollut 3v kun olet uutta alulle laittanut. Mikä sua vaivaa?

Mitä muita vaihtoehtoja sinulla on kuin elää vauva-arkea, kun olette vauvan kerran maailmaan saattaneet?
Vai suunnitteletko toimivasi samoin kuin edellisen lapsen kohdalla?
Nyt on lapsi tärkein, sinun harrastuksesi ja kaverisi tulevat kaukana perässä tai putoavat kokonaan kelkasta.

En haaveile siitä entisestä yksin elosta. Tottakai olen täysillä mukana ja tämä tuntuu hyvältä. Silloisesta suhteesta jäi ns, arvet jotka nyt kaivertaa.. Tiedän että nykyinen naisystäväni on eri ihminen eikä todellakaan toimi samoin kun entinen. Ehkä sekin persmäki piti silloin kokea, en ainakaan nyt toista niitä virheitä.

Tällä keskustelulla nyt hain että onko kenelläkään vastaavia tilanteita ollut..

Ap

Minulla on erilainen tilanne, koska en ole hypännyt vauva-arkeen, mutta kylläkin perhe-elämään sellaisesta etäisän roolista.

Kun muutimme naiseni kanssa yhteen, minulla oli yksi lapsi, jota tapasin joka toinen vkl. Juurikin silloin 4v, kuten sinullakin. Naisella oli kaksi lasta, joista toinen oli 5v ja toinen 3v. Noiden lasten isä oli muuttanut meren taakse jo naisen nuorimmaisen odotusaikana. Ja minun lapseni oli "vahinko", eli parisuhteessa en koskaan ollut lapseni äidin kanssa. Mutta vastuuni olen aina halunnut hoitaa ja lapsesta välitän.

No, jo kohtuullisen ikäiselle ikisinkulle oli hyppy tuntemattomaan kun muutin yhteen naisen kanssa, jolla oli pari pientä lasta. Ja omani vielä välillä porukkaan. Muuttoa harkittiin vuosi, eli ihan hetkessä ei hyppyä tehty. Olin kuitenkin omassa mielessäni tehnyt muutamia päätöksi ja miettinyt ajatuksia näin:

-Halusin perheen. Olin halunnut jo jokusen vuoden, mutta ei löytynyt aiemmin sopivaa vakavasti otettavaa naista.
-Ikää oli 40v, yksi omakin lapsi jo oli, eikä ollut mitään hinkua enää saada vauvaa. Oli siis oikein ok, että lapset tuli ns. valmiina.
-Pelisäännöistä piti puhua etukäteen: molemmille oli selvää, että perheessä on oikeudet ja velvollisuudet molemmilla aikuisilla. Jotkut asiat ovat enemmän naisen vastuulla etenkin lasten suhteen, mutta minä en voi olla vain "vieras" lasten elämässä.
-Sovimme että jos muutos alkaa ahdistamaan minua, ja alan kaipaamaan enemmän tilaa, rauhaa, hiljaisuutta ja aikaa, niin nainen auttaa sitä järjestämään, eikä suhde siihen heti sitten kaadu. Eli sitouduttiin, ja tiedostettiin että muutos voi tuntua isolta. Molemmille. Naisenkin piti oppia antamaan tilaa mulle ja lapsille muodostaa oma suhteemme.

No, yhteiseloa takana jo vuosia. Yllättävää oli se, että vaikka tavallaan pelkäsin sitä työmäärää, äänimäärää ja hässäkkää, mitä lapset tuovat tullessaan, sekä sitä että pitkä parisuhde aina saman katon alla alkaisi vaivaamaan, niin EN OLE KOSKAAN KAIVANNUT ENEMPÄÄ OMAA AIKAA. Sitä tunnetta ei vaan tullut. Perhe-elämään siirtyminen kävi todellakin vaivatta. Ehkä aika oli minun kohdalla vaan kypsä sille.

Hyvä ajoitus. Tietysti edelleen minulla on harrastuksia. Kerta viikkoon yhdessä naisen kanssa urheilua. Ja kerta viikkoon oma harrastus. Joskus sitten kausittain on muita omia harrastusreissuja tms. Nainen ei ole koskaan minua estellyt tai rajoittanut niiden suhteen.

Koska nainen oli tottunut huolehtimaan lapsista yksin jo aikoinaan ennen minun kanssa yhteen muuttoa, niin hänelle se että jää toisinaan huolehtimaan perheestä yksin, ei oikein tunnu missään. Hän ei koe sitä raskaaksi. Nyt lapset ovat jo suht isojakin, eli eivät enää vaadi sellaista jatkuvaa hoitoa.

Mitään baarissa kulkijoita emme ole kumpikaan. Ei sellainen mielestäni normaalille perheelliselle tai aikuiselle kovin usein sopivaa olekaan.

Minun biologinenkin lapsi on meillä nykyään joka toinen viikko. Koska hän muodosti nopeesti aikoinaan läheiset suhteet uussisaruksiinsa, niin ei ollut parin vuoden päästä temppu eikä mikään hakea laajempia tapaamisoikeuksia. En ehkä niitä olisi saanut, jos käräjät eivät olisi painottaneet näiden uussisarussuhteiden merkitystä. Hyvin siis meni senkin suhteen.

Koen että elämän palikat ovat nyt kohdallaan. Perheessäni on kolme lasta. Vaikka en koskaan ole päässyt vauva-aikaa kovin läheltä seuraamaan. Koen silti olevani isä kolmelle lapselle.