Avioliitto elämäni rakkauden kanssa päättyi ex-vaimoni lähtöön kohta neljä vuotta sitten. Rakastin häntä, rakastuin joka aamu uudestaan ja uudestaan hänen vierestään herätessäni. Suhteessamme ei ollut väkivaltaa, ei alkomurheita, oli kunnioitusta toista kohtaan, päivittäisiä kävelyretkiä yhdessä. Kun vaimoni lähti romahdin täysin, koko maailmani romahti. Hyvä kun töistäni selvisin. Kävin läpi eroryhmät, lukuisat "kevyet suhteet", joista sain lohtua hetkeksi yksinäisyyteeni, tässä välissä oli pari yli puolen vuoden suhdettakin, mutta päätin ne itselleni perustellen naisista löytyvillä "vioilla". Vika taisi kyllä olla ihan omassa päässäni.
Hain uusia harrastuksia, matkustelin paljon, kävin ulkona: parisuhteessa elävien kavereitteni silmissä elin täydellistä poikamiehen elämää, vaikka itse asiassa olin hyvin onneton.
Toissa syksynä törmäsin ihan mukavaan, tasapainoiseen naiseen, jonka kanssa meillä synkkaa hyvin. Tunnen itseni rakastetuksi, halutuksi, onnistuneeksi kaiken kaikkiaan. Teemme yhdessä paljon asioita, mutta mutta... Pidän hänestä hyvin paljon, ja hän kutsuu minua elämänsä rakkaudeksi. Haluaisin tuntea rakkautta häntä kohtaan, mutta jostain syystä se tunne ei vain herää. Hänen kanssaan on helppo ja hyvä olla, elämme hyvää arkea yhdessä ja voisin kuvitella eläväni hänen kanssa hyvän loppuelämän.
Mieltäni askarruttaa kuitenkin se, onko tämä oikein toista kohtaan. Tuleeko se rakkaus joskus vielä suhteeseen? Vai tuleeko jossain vastaan joku, johon rakastun tulisesti kuin ex-vaimooni?
Oma tuntemukseni suhteessa on enemmänkin kaverisuhde kuin parisuhde, rakkaussuhteesta puhumattakaan. Kun olen ollut rakastunut, on minun ollut helppo sanoa se. Tässä suhteessa en ole pystynyt noita sanoja ainakaan vielä sanomaan. Asiasta on puhuttu ja avauduttu, ja hänen mielestään asia on ok. Hän on minulle tärkeä ihminen, en halua hänelle mitään pahaa, välitän hänestä hyvin paljon.
Millaisia kokemuksia teillä on, voiko "kaverisuhde" syventyä rakkaudeksi vuosien saatossa, voiko suhde kestää vain siksi, että toisen kanssa on hyvä ja turvallinen olla. Voiko hyvä suhde romuttua, jos elämään ilmestyy jostain toinen "elämän rakkaus"?
Hain uusia harrastuksia, matkustelin paljon, kävin ulkona: parisuhteessa elävien kavereitteni silmissä elin täydellistä poikamiehen elämää, vaikka itse asiassa olin hyvin onneton.
Toissa syksynä törmäsin ihan mukavaan, tasapainoiseen naiseen, jonka kanssa meillä synkkaa hyvin. Tunnen itseni rakastetuksi, halutuksi, onnistuneeksi kaiken kaikkiaan. Teemme yhdessä paljon asioita, mutta mutta... Pidän hänestä hyvin paljon, ja hän kutsuu minua elämänsä rakkaudeksi. Haluaisin tuntea rakkautta häntä kohtaan, mutta jostain syystä se tunne ei vain herää. Hänen kanssaan on helppo ja hyvä olla, elämme hyvää arkea yhdessä ja voisin kuvitella eläväni hänen kanssa hyvän loppuelämän.
Mieltäni askarruttaa kuitenkin se, onko tämä oikein toista kohtaan. Tuleeko se rakkaus joskus vielä suhteeseen? Vai tuleeko jossain vastaan joku, johon rakastun tulisesti kuin ex-vaimooni?
Oma tuntemukseni suhteessa on enemmänkin kaverisuhde kuin parisuhde, rakkaussuhteesta puhumattakaan. Kun olen ollut rakastunut, on minun ollut helppo sanoa se. Tässä suhteessa en ole pystynyt noita sanoja ainakaan vielä sanomaan. Asiasta on puhuttu ja avauduttu, ja hänen mielestään asia on ok. Hän on minulle tärkeä ihminen, en halua hänelle mitään pahaa, välitän hänestä hyvin paljon.
Millaisia kokemuksia teillä on, voiko "kaverisuhde" syventyä rakkaudeksi vuosien saatossa, voiko suhde kestää vain siksi, että toisen kanssa on hyvä ja turvallinen olla. Voiko hyvä suhde romuttua, jos elämään ilmestyy jostain toinen "elämän rakkaus"?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Otan osaa kokemukseesi ap. Ero on hirveän rankka kokemus. Kysymyksesi on hyvin vaikea. Rakkaushan niin suhteessa kuin iänmyötäkin muuttaa muotoaan. Se todellinen, jalat alta vievä rakkaus ei välttämättä tapahdu koskaan tai jos tapahtuu niin pitäisi tarttua siihen, mutta sekään ei silti takaa mitään. Suhdehan muuttaa muotoaan ja ne samat asiat mitkä sinua kahnasivat edellisessä suhteessa palaavat helposti tuohon uuteenkin suhteeseen, jos et niitä yritä korjata.
Millainen ihmine sinä ap muuten olet? Oletko sellainen jalat alta, hetkessä rakastuva vai tarvitsetko enemmän aikaa rakastumiseen? Ehkä nuo kysymykset avaavat asiaa sinulle. Tekstistä sain vaikutelman, että ihastut tulisesti. Mitä nyt sitten valitsetkin niin muista, jos suhteeseen jäät, että sitoudut tuohon ihmiseen kunnolla. Eron jälkeen varmaan vaikeaa, mutta ainoa tapa, jolla tuo suhde voi toimia. En tiedä, onko tästä höpinästä mitään apua.
Ihastun nopeasti ihmiseen, ja myös rakastun. Tai siis aikoinaan rakastuin, nyt tuota tunnetta ei eron jälkeen (3,5vuotta sitten) ole tapahtunut. Vaikka siis nykyinen naisystäväni on täydellisen ihana: fiksu, nätti, nauttii seksistä, harrastaa kanssani samoja asioita, on kiltti ja ymmärtäväinen... Edustaa melkein kaikkea sitä, mitä exäni ei, silti en osaa olla onnellinen.
se on läheisriippuvuutta
Ei ole kokemusta. Itse olen parisuhteessa, jos en yhtäkkiä olisi, en ikinä voisi tyytyä vain ns. hyvään parisuhteeseen ilman intohimon liekkiä. Mutta jokainen tekee aina valinnat itse ja toiset arvostaa eri asioita. Kuitenkin kaikki kaikessa on rakkaus toista kohtaan, miten ikinä ihmiset jaksaa aloittaa ilman sitä.
Toivon sulle tsemppiä. Itse olen fyysisesti ihastunut johonkin ja se haittaa parisuhdetta, yritän kaikin keinoin saada itseni raiteille ja ajattelemaan järkevästi, mutta se on vaan pirun vaikeeta joskus. En vaivu epätoivoon, joku päivä kaikki vielä kirkastuu.