Suomen Rikoslaki luku 21

TarkoitukselErehdytys

"Rikoslaki luku 21



13 § (21.4.1995/578)



Vaaran aiheuttaminen



Joka tahallaan tai törkeällä huolimattomuudella aiheuttaa toiselle vakavan hengen tai terveyden vaaran, on tuomittava, jollei teosta muualla laissa säädetä yhtä ankaraa tai ankarampaa rangaistusta, vaaran aiheuttamisesta sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi."


Oy Teboil Ab maahantuo, markkinoi,
myy ja jakelee öljy- ja energiatuotteita
Suomessa.

Vuonna 2014 yhtiön liikevaihto oli 2,1 miljardia euroa ja markkinaosuus 26 prosenttia.


Teboilin liiketoiminta jakautuu kahteen liiketoimintayksikköön. Huoltoasema- ja automaattiliiketoiminta vastaa noin 550 liikepaikan huoltoasema-, automaatti- ja ammattiliikenteen D-automaattiverkostosta sekä kanta-asiakaskorteista.

Suoramyyntiliiketoiminta vastaa polttoöljyjen ja dieselin yritys- ja tukkumyynnistä, lämmitysöljyn kuluttajamyynnistä sekä voiteluaineiden ja nestekaasun myynnistä.

Moottoriajoneuvoissa, työkoneissa ja teollisuudessa käytettävät Teboilin markkinoimat voiteluaineet valmistetaan Haminassa.

Teboil



huoltaa autoja



ja


ihmisiä



Teboilin valtakunnallinen jakeluverkosto muodostuu 130 huoltoasemasta ja 203 automaattiasemasta, joista 66 on Teboil Express -automaattiasemia. Ammattiliikennettä palvelee 450 tankkauspaikkaa, joista varsinaisia D-automaatteja on 215.

Teboil-huoltoasemien tavoitteena on

tarjota lähialueen
parasta palvelua.

Osaavan
kauppiasyrittäjän johtama Teboil on mukava ja helppo nopean asioinnin paikka.

Liikepaikasta riippuen aseman palveluihin kuuluu polttoaineiden lisäksi kahvio-ravintola, pikaruokaa, päivittäistavaroiden ja autotarvikkeiden myymälä sekä auton pesu ja huolto.

Teboilin vankkaa asemaa luotettavana autonhuoltopaikkana vahvistaa Örum Oy, jonka myötä Teboilin huoltokeskukset toimivat Autoasi-tuotemerkin alla."

Yhteystiedot


Teboilin pääkonttori

Puhelinvaihde:

020 47001 (arkisin klo 8-17)

Postiosoite:

Oy Teboil Ab
PL 57
01511 VANTAA

Käyntiosoite:

Plaza Loiste, Äyritie 20
01510 Vantaa



"Opi tunnistamaan huijaus



Huijauksille on yhteistä se, että sinua houkutellaan antamaan rahasi, henkilötietosi tai tili- ja luottokorttitietosi, etkä yleensä saa mitään vastineeksi tai tuote ei vastaa luvattua. Huijausten taustalla on usein ammattimainen rikollisuus.

Huijausten uhrien mahdollisuudet saada rahansa takaisin ovat usein heikot, joten parhaiten ongelmat välttää tunnistamalla vaarat ja suojautumalla oikein. Näiltä verkkosivuilta saat vinkkejä erilaisten huijausten torjumiseen.

Jos tarjous kuulostaa liian hyvältä, se on harvoin totta

Paras tapa suojella itseään on useimmiten terveen järjen käyttö. Jos tarjous kuulostaa liian hyvältä ollakseen totta, se on harvoin totta. Kannattaa aina kysyä:
miksi juuri minua lähestytään
mitä minulta tosiasiassa halutaan
mitä riskejä minulle koituu, jos teen niin kuin kehotetaan.

Huijausten onnistumista lisää se, että niissä hyödynnetään usein tehokkaasti psykologisia keinoja:
Vedotaan ihmisten toiveisiin nopeasta rikastumisesta, elämän kohentumisesta tai laihtumisesta
Vedotaan auktoriteettiin
Kerrotaan, että tarjous on voimassa vain hyvin lyhyen aikaa tai tuotetta on tarjolla rajoitetusti
Annetaan jokin nimellinen lahja, jonka jälkeen kuluttaja tuntee olevansa vastapalveluksen velkaa ja tarjouksesta kieltäytyminen on vaikeampaa

Ota yhteyttä viranomaisiin

Tiedon välittäminen epäilyttävistä tapauksista on tehokkain keino katkaista huijauskierre ja saada asia myös viranomaisten tietoon.

Huijauksen kohteeksi joutumista ei kannata hävetä. Huijatuksi voi joutua kuka tahansa iästä tai koulutuksesta riippumatta. Kertomalla tarinasi voit ehkä auttaa toisia välttämään saman ongelman ja panemaan huijareiden toiminnalle pisteen."

http://www.kkv.fi/Tietoa-ja-ohjeita/Ostaminen-myyminen-ja-sopimukset/huijaukset/

0

179

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Mikä kaivatussasi

        on parasta?
        Ikävä
        79
        1080
      2. Mitä haluaisit sanoa hänelle?

        Jos joskus kohtaatte?
        Ikävä
        104
        1075
      3. haluaisin paljastaa

        Kuka tämä :/ on
        Ikävä
        67
        512
      4. Olen jo oppinut tuntemaan

        sinun kirjoitustyylisi
        Ikävä
        47
        473
      5. Nainen, onko se nalle hehkuttelija poistunut keskuudestamme?

        Ei ole näkynyt, joten onkohan. R.I.P :/
        Ikävä
        112
        441
      6. Taiteiden yö

        Kuhmon taiteiden yössä tapahtui. Tsat satss saaatts... Ja Sammon takoja... Tsat satss saaatts...
        Kuhmo
        8
        436
      7. Hyvää yötä kaipaamalleni

        Vanhwmmalle naiselle, olet rakas❤️❤️
        Ikävä
        13
        430
      8. Mikä kaivatussasi

        on pahinta?
        Tunteet
        42
        412
      9. Et vaan tajua

        Että rakastan sua
        Ikävä
        15
        396
      10. Kysymys palstalaisille: kuinka moni nainen sietää miehen "pakkomielteistä" sekaantumista elämäänsä?

        Siedättekö tai sietääkö teidän naisenne miehen "pakkomielteistä" sekaantumista naisen harrastuksiin, ulkonäköön, työhön
        Sinkut
        83
        391
      Aihe