Olen reilu 20-vuotias nainen pk-seudulta ja kärsin ahdistuksesta, masennuksesta ja niihin liittyvistä asioista, kuten itseinhosta. Olen aina ollut ujo ja epävarma itsestäni, jonka takia ei ole ollut paljon ystäviä. Mulla on ollut pintapuolisia ystäviä, mutta heidän seurassaan en pysty olemaan oma itseni ja he muutenkin ovat täysin erilaisia kuin minä.
Tutuistuin joskus vuosia sitten internetissä ikäiseeni mieheen ja meillä oli yhteisiä kiinnostuksen kohteita. Oltiin eka tuttavia internetissä, mutta pikkuhiljaa alettiin tapailemaan toisiamme kasvokkain. Hän oli ihastunut muhun ja tahtoi seurustella mun kanssa, mutta mä olin niin ujo ja epävarma itsestäni, että kaikki läheisyys ahdisti. Jossain vaiheessa suostuin harrastamaan seksiä hänen kanssaan, mutta tahdoin, että se tehdään pimeässä ja peittelin koko ajan itseäni. En myöskään saanut siitä mitään nautintoa, koska olin niin ahdistunut.
Pidin hänestä hyvin paljon, mutta sen myöntäminen oli vaikeaa. Lopulta hän löysi uuden naisen ja mut on unohdettu kokonaan. Pidän hänestä vieläkin ja ajattelen koko ajan, että jos olisin ollut itsevarma ja muutenkin parempi ihminen, niin en olis jäänyt yksin.
Mun ahdistus, masennus ja itseinho on vaan pahentunut tän myötä, koska hän oli mun ainoa ystävä ja nykyisin oon vaan yksin kotona, silloin kun en käy koulussa tai töissä. Tahtoisin vain kelata aikaa taakse päin ja tehdä kaiken toisin, vaikka tuskin ahdistuneisuudeltani siihen kykenisin. En halua tutustua uusiin ihmisiin, koska pelkään, että nekin karkaa pois kun tajuavat minkälainen ihminen olen. Tahtoisin kuitenkin jonkun ihmisen elämään, joka tahtois seurustella mun kanssa ja auttaa mua pääsemään yli itseinhosta ja kaikkeen seksuaalisuuteen liittyvistä asioista. Tuntuu vaan, että kaikki miehet haluaa vaan seksiä ja naisten kanssa en voi olla, koska vertailisin vaan omaa vartaloani heidän vartaloon.
Oon umpikujassa ja en tiedä mitä tekisin. En tiedä miksi edes päätin kirjoittaa tänne mitään, mutta jotenkin oli pakko purkautua jonnekkin, kun oon niin pitkään ollut yksin ajatusteni kanssa.
Hävettää omat ajatukset
0
<50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hallitus pyrkii rajoittamaan kaupan omien halpamerkkien myyntiä
Helsingin Sanomien mukaan hallitus valmistelee lakihanketta, joka suitsii kaupan valtaa ja rajoittaa omien halpamerkkien1012456- 2252006
Huomenna sähkö maksaa jo yli 60 snt/kWh. Milloin ALV putoaa?
Kysynkin persuilta, että milloin aiotte pudottaa sähkön arvonlisäveron kuten Marinin hallitus teki sähkön hinnan noustes1761792- 401437
Persut päättivät hiilivoimaloiden alasajosta
Persut ovat Suomen kansan vastainen putinistiporukka, josta nyt maksamme kovaa hintaa.1031359- 1221138
Onko jollekin vielä epäselvää Raamatun kanta homoseksuaaliseen käytökseen?
😺 On oma mielipiteesi mikä tahansa on hyvä muistaa, mikä on Jumalan mielipide. Edelliset ketjut ovat tulleet täyteen jo278869Mietin sua liikaa
Mietin nytkin sitä, että millaista se olisi tulla kotiin, kun sinä olisit täällä vastassa. Tai niin päin, että sinä tuli64778Vanhemmassa miehessä
on sellaista elämän mukana tullutta viehättävää charmia. Hän paranee iän myötä niinkuin hyvä viini tai juusto! Tuli tuo5573090kW kulutus
Joku kirjoitti sellaisesta tehomaksuaiheen yhteydessä. Tuollainen kulutushan vaatisi pääsulakkeiden kooksi jo vaikka mit181723