westerdal kateellisena

Kuinkahan tämä kaupunginvaltuutettu päätoimittaja westerdal voi olla näin katkera ja kateellinen. eilen hän laittoi feissariin seuraavan kommentin:
Olen seurannut Näe Minut-konsertin mainontaa eri medioissa sekä julisteissa. Otin yhteyttä suomalaiseen kouluun, sillä mielestäni mainonnasta ei käy selville, kuka keräyksen tekee ja mihin sen tuottamat varat suunnataan. Sain vahvistuksen, että koulu ei saa konsertin tuotosta yhtään killinkiä. Tämä tiedoksi mahdollisille lipun ostajille.

Taisi saada koululaisten vanhempien ja esiintyvien taiteilijoiden vihat niskoilleen oikein kunnolla. Ilmeisesti tätä konserttia ei mainostettu hänen lehdessään niin hän sitten suuttui. aika naurettavaa. tänään hän oli jo ottanut nuo tekstit pois feissarista, taisi tulla turpiin sen verran pahasti.
16241
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Jos mainostetaan, että varat menee koululle, niin silloin avoimuus olisi paikallaan. Hyvä Westerdahl! Näitä hyväuskoisia rannikon ihmisiä on niin helppo huijata. Itse sain mainoksesta kuvan, että lipputuotot menee koulun hyväksi, mutta asia ei taidakaan olla niin. Ihme suhmurointia. Kumma, kun täällä kerätään hyväntekeväisyyden nimissä, milloin koululle, milloin seurakunnalle... Maksakaa itse niistä palveluista! Tai ainakin julkistakaa tulot ja menot.

Äänestä

Katiahan ilmoitti, että olisi ilmaiseksi mainostanut. Ihme suhmurointia ne "työpaja"-jutut. siinä taida koululle jäädä kuin joku lasku loppupeleissä.

Äänestä

Mikähän ketjun aloittajan motiivi tässä on??? Opettelisi edes kirjoittamaan.

Äänestä

Näyttää suomalaisella koululla olleen kivaa tänään Näe minut-porukan kanssa. Älkää tuomitko heti!

Äänestä
  • Odottaisi Aurinkorannikon Suomalaisen Koulun omaa kommenttia tässä asiassa.
    Se voisi olla koulun omana tiedotteena tai paikallisessa lehdessä tai radiossa.
    Turhaan ruokitaan epäluuloja, kun ei anneta mitään kommenttia.
    Jokainen on ollut hämillään, kun tilaisuuden järjestäjää ei mainoksissa mainita.

    Äänestä

  • Kyllä koulu ottaa asiaan kantaa.
    Seuraava lainaus on koulun sivuilta:

    NÄE MINUT -OHJELMA 6. LUOKAN OPPILAILLE

    Näe minut -ohjelman tavoitteena on tukea lasten ja nuorten tulevaisuutta rakentavan omanarvontunteen ja itsetunnon vahvistamisen avulla. Ohjelma käsittää 9 oppituntia, jotka on jaettu kolmeen kategoriaan: tunteet, vuorovaikutustaidot ja erilaiset riippuvuudet. Oppitunnit pitää kouluttaja Irene Kristeri mentoreineen.
    Ensimmäinen oppitunti pidetään 23.3.

    Tiistaina 24.3. klo 18.00 pidetään 6. luokan oppilaiden huoltajille vanhempainilta, jossa Näe minut-ohjelmaa esitellään tarkemmin.

    Lauantaina 21.3. n. klo 20.00 alkavan Samuli Edelmannin, Eija Ahvon ja Tuija Rantalaisen hyväntekeväisyyskonsertin tuotto menee Näe minut-ohjelman toteuttamiseen meidän koulussa.

    Että näin Koulu itse kommentoi

    Äänestä

9 oppituntia * esim. 150 e/h = 1350 euroa oppituntien palkkakulut. Tähänkö ja tätäkö varten pitää järjestää hyväntekeväisyyskonsertti?

Äänestä
  • Koirat haukkuu...

    Äänestä

  • Butjetti
    lipputulot enakkoon 350*40=14000e
    lipputulot ovella 75*45= 3375e
    - esiintyjän. Lennot, majoitus,ruoka...... 1700*2= 3400e
    - Esintymistilat ilmaiset tarjoilua vastaan
    - Koulun tilat ilmainen, kopiot, muu materiaalia
    - opetus työpajat 9*200e=1800e
    - Markkinointi, illmoittelu yms. osa ponsoria 1500e
    VOITTO Järjestiän palkio MarjaLiisalle, Leenalle
    völitysfirmalle. 10675e

    hyvä tili koulun nimellä yksitykiseen taskuun

    Äänestä

  • Ai no ei se olekaan ihme että Westerdal on kateellinen ;-/

    Äänestä

Eiköhän se konserttimainos vaan ollut väärässä lehdessä. Ei siinä mitään harhaanjohtavaa kyllä ollut "koulun nuorten hyväksi". Onhan tuo koulutus koulun nuorten hyväksi. Vai olisiko sitten pitänyt jakaa ne rahat tasan jokaiselle koululaiselle taskurahoiksi?

Äänestä

Eikös ne varat menneet koululle? Minusta ne meni! Ainakin oppilaat tykkäsivät eilisestä päivästä. Tuki voi olla muutakin kuin rahaa!

Äänestä

Kyse on nimenomaan vain ja ainoastaan siitä että hänen lehtiinsä ei ilmoituksia laitettu ja sen takia sitten pitää alkaa jälleen kerran mustamaalaaminen. Miettikää nyt ihan oikeasti millainen ihminen on kyseessä. Katia jatkaa samalla linjalla jonka hänen vanhempansa aloittivat. Yhdellekin edelleen toimivalle yrittäjälle aikanaan ilmoitettiin että jos ilmoitus ei tule ole-lehteen tehdään hänen yrittämisestään rannikolla erittäin vaikeaa. Ihmeellistä ettei ihmiset näe hänen läpi sitä häikäilemättömyyttä mitä siellä on.

Äänestä
  • Katiahan nimenomaan ilmoitti, että olisi mainostanut ilmaiseksi, millainen puusilmä sinä maijaliisa68 olet? pizzallahan on pelissä isänsä, siihen asti kun noita kähmintöjä väännellään.

    Äänestä

  • Maijaliisa on oikeassa, olen tismalleen samaa mieltä! Piste!

    Äänestä

Tätä "Näe Minut"-ohjelmaa vetävää Irene Kristeriä "mentoreineen" arvostellaan Suomessa halpahintaisen sosiaalipornopsykologian viljelystä, josta esimerkkejä saatiin kuulemma jokunen vuosi sitten televisiota myöten kun hyvinkin henkilökohtaisia terapia-istuntoja näytettiin kaikelle kansalle.
Onko sitten hyvä että tällainen tyyppi ottaa kohteekseen nuoret on jokaisen itse mietittävä.
Konsertilla on tuettu lähinnä Kristerin ja hänen lähipiirinsä taloutta - jos tuotosta lohkeaa koulun oppilaille yhdeksän oppituntia niin "keräyskulujen" osuus alkaa olla legendaarista syöpäkeräys-luokkaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


feissarista kirjoitti:

Kuinkahan tämä kaupunginvaltuutettu päätoimittaja westerdal voi olla näin katkera ja kateellinen. eilen hän laittoi feissariin seuraavan kommentin:
Olen seurannut Näe Minut-konsertin mainontaa eri medioissa sekä julisteissa. Otin yhteyttä suomalaiseen kouluun, sillä mielestäni mainonnasta ei käy selville, kuka keräyksen tekee ja mihin sen tuottamat varat suunnataan. Sain vahvistuksen, että koulu ei saa konsertin tuotosta yhtään killinkiä. Tämä tiedoksi mahdollisille lipun ostajille.

Taisi saada koululaisten vanhempien ja esiintyvien taiteilijoiden vihat niskoilleen oikein kunnolla. Ilmeisesti tätä konserttia ei mainostettu hänen lehdessään niin hän sitten suuttui. aika naurettavaa. tänään hän oli jo ottanut nuo tekstit pois feissarista, taisi tulla turpiin sen verran pahasti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu