Demla Tuija Brax kieltäytyi suostumasta Ruandan pyyntöön luovuttaa massamurhaaja Bazaramba kotimaahansa tuomittavaksi, laskua tuli Suomelle 5 plus miljoonaa euroa. SAMAAN AIKAAN PANTIIN HEINOLAN REUMALASAIRAALA PYSYVÄSTI KIINNI MUUTAMAN MILJOONAN EURON PUUTTEEN TAKIA JA KOKO POTILAS-TAUTITIETOKANTA JOUTUI HEITTEILLE
Demla Tuija Brax teki varkauden sallituksi ilman rangaistusta http://www.janneheikkinen.fi/sakkojen-muuntorangaistus-palautettava-kaleva/ Oikeusministeri Tuija Braxin (Vihr.) vuonna 2008 ajaman lakimuutoksen jälkeen poliisin kirjoittamia sakkoja ei ole voinut enää muuttaa vankeudeksi. Oulun Läänin Kokoomusnuorten mielestä uudistuksen epäonnistuminen tulisi hyväksyä ja sakkojen muuntorangaistus palauttaa välittömästi
https://www.suomenuutiset.fi/packalen-rikoksesta-seuraa-taas-rangaistus/ Eduskunnassa äänestettiin tänään sakon muuntorangaistuksen palauttamisesta. Tällä hetkellä vain käräjäoikeuden tuomitsemat sakot on voitu muuntaa vankeudeksi niiden jäätyä maksamatta. Perussuomalaisten Tom Packalén teki alkukaudesta lakiesityksen muuntorangaistusmahdollisuuden palauttamisesta myös poliisin antamien rangaistusvaatimusten osalta.
DEMLAT SUOMALAISTEN KIMPUSSA. Demla Tuija Brax halusi aikanaan erottaa puhemies Joutsenlahden http://www.hs.fi/politiikka/a1305628310954 Brax: Eduskunnan varapuhemies Joutsenlahti vaihdettava Politiikka 14.12.2012 16:58 Helsingin Sanomat
Tehkää oikeita ratkaisuja maalisvaaleissa oli viimeinen pätkä TV2 ajankohtaisessa kakkosessa, kun näytettiin MEITÄ KOLMEA POISJÄÄVÄÄ KANSANEDUSTAJAA, JOILLE KANSALAISET HALUSIVAT TUODA KIITOKSIA. Kuva oli 80-luvulta jostain puoluekokouksestamme, näytin kyllä vähän nuoremmalta - peräti poikaselta - nykyiseen verrattuna. Ei ne näytetyt kuvakatkelmat todella pitkiä olleet, mutta kuitenkin kaikki saivat nähdä nämä mieltä lämmittävät kiitokset, joita siis saimme vastaanottaa Jan Vapaavuoren ja Kari Rajamäen kanssa.
MIKSI KANSA YLISTÄÄ JOUTSENLAHTEA, ESIMERKIKSI http://yle.fi/uutiset/anssi_joutsenlahti_jattaa_eduskunnan__kaksi_hoitajaa_joutuu_tyottomaksi/7741731 Eduskunnan 2. varapuhemies Anssi Joutsenlahti on antanut palkkionsa suoraan Pohjois-Satakunnan sosiaali- ja terveyspalveluista vastaavalle kuntayhtymällä PoSalle. Joutsenlahti jättää eduskunnan, joten rahoilla palkattujen hoitajien työsuhteita ei jatketa.
MIKSI KANSA INHOAA DEMLA TUIJA "pakkoruotsi" BRAXIA, ESIMERKIKSI Lapin yliopiston lainkäytön professori Jyrki Virolainen kertoo http://jyrkivirolainen.blogspot.fi/2012/10/654.html 6. Oikeusprosessiin jouduttiin, kun oikeusministeriö Tuija Braxin johdolla kieltäytyi suostumasta Ruandan pyyntöön luovuttaa Bazaramba kotimaahansa tuomittavaksi. Prosessi tuli Suomelle kalliiksi. Jarkko Sipilän eilen blogissaan tekemän lopputilityksen mukaan prosessi esitutkinoineen ym. vaiheineen on aiheuttanut ja tulee vielä FB:n vankilassaolon ajalta aiheuttamaan Suomelle kaikkiaan noin viiden (5) miljoonan euron kustannukset; FB on istunut tutkintavankeudessa jo viitisen vuotta
0Äänestä
Halla-ahon_äänestäjä
Yleisesti en niuhottaisi paljon valokuvista ja islamilaisista kun katsoo mitä tapahtuu
Sisäisesti toisiaan vihaava kansanryhmä ja niiden yksityistapaukset tappavat toisiaan yleisesti muka-pyhissä paikoissa moskeijoissa yli sata tapettu Jemenissä äsken
ISIS claims credit for twin suicide attacks in Yemen that reportedly killed more than 100 Published March 20, 2015 ·FoxNews.com ISIS militants claimed credit for suicide bombings that medical sources on the ground said killed more than 100 and injured hundreds more in two mosques during midday prayers Friday in the Yemeni capital of Sanaa, as the nation continued its collapse into chaos, terror and death amid fighting between Islam’s two major sects.
0Äänestä
78963453456704
Nora Jama tervehtii raiskattua suomalaisnaista otsikolla ”Somalinaisen vilpittömät terveiset rasisminvastaisella viikolla!” http://aijaa.com/MsIb8o Luitko? Pistikö vihaksi? Allekirjoita adressi Rikokseen syyllistyneen ulkomaalaisen karkottaminen osoitteessa https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/970 Kannatusilmoituksia on koossa 70 % vaaditusta 50 000:sta, joten paljon lisää tarvitaan, nyt on toiminnan aika!
0Äänestä
närkästynyt
Rangaistuksena saisivat itse raiskaajat pistää pölkylle kalunsa ja lyödä poikki jonka jälkeen joutuisivat itse syömään kalunsa rippeet ja kyyytipoikana juomaan verensä mitä toimenpiteen jälkeen vuotaa. Paastotessa tulee nälkä. Pahuuteen viettelevät elimet on silloin pois.
0Äänestä
närkästynyt
Olisiko kenelläkään tietoa siitä että onko Suomalainen mies raiskannut Suomessa musliminaisija?
0Äänestä
Hommatietää
"Jos kuvaaminen olisi harmittanut naista, miksei hän vilautellut sentteriä kaikille kuvaajille? Miten tämä selittyy? Ehkä sillä, että ukko on täysi höyrypää, kuten linkistä ja habituksesta käy ilmi, ja käyttäytyi häiritsevästi ennen nauhalle päätynyttä tilannetta. En missään sanonut kuvaamisen olleen mikään synti ja arvostaisin suuresti, että keskityttäisiin enemmän toistemme sanomisiin kuin kuviteltuihin "rivien välistä" luettuihin olettamiin. Ilman tietoa kyseisestä miehestä ja tilanteesta oleellinen konteksti jää uupumaan, mikä sitten on johtanut mitä mielikuvituksellisimpiin tulkintoihin, esim. että nainen näyttää sentteriä uhrille/Suomen kansalle/sotaveteraaneille, jne vaikka kyseessä on kahden ihmisen välinen kränä."
0Äänestä
inhottavaotus
"Entäpä sitten se kuuluisa keskisormi? Se oli osoitettu kuvaajalle, joka kiinnitti huomionsa tähän raskaana olevaan naiseen jo oikeussalin ulkopuolella. Kuvaaja käyttäytyi tungettelevasti eikä lopettanut kuvaamista pyynnöistä huolimatta. Paikalla ollut poliisikaan ei reagoinut kuvattavan pyyntöön tulla keskeyttämään kuvaaminen. Kuten tuon aiemman juttuni kuvanauhasta näkyy, niin kuvaajaan ilmeisen tympääntynyt nainen näyttää sormea saliin mentäessä kuvaajalle, joka yhä jatkaa toimintaansa." Saku Timonen: Sormennäyttäjän puheenvuoro
Vastaukset 7
Vanhimmat
Onko kuvat näköisiä?
Demla Tuija Brax kieltäytyi suostumasta Ruandan pyyntöön luovuttaa massamurhaaja Bazaramba kotimaahansa tuomittavaksi, laskua tuli Suomelle 5 plus miljoonaa euroa. SAMAAN AIKAAN PANTIIN HEINOLAN REUMALASAIRAALA PYSYVÄSTI KIINNI MUUTAMAN MILJOONAN EURON PUUTTEEN TAKIA JA KOKO POTILAS-TAUTITIETOKANTA JOUTUI HEITTEILLE
Päälle vielä demla Tuija Brax - ammatiltaan laillinen yhteiskunta - panisi suomalaisille suukapulan
https://www.youtube.com/watch?v=qrzMZEN4-0I
Mikä on Demla? http://hommaforum.org/index.php?topic=3379.0
Demla Tuija Brax teki varkauden sallituksi ilman rangaistusta
http://www.janneheikkinen.fi/sakkojen-muuntorangaistus-palautettava-kaleva/ Oikeusministeri Tuija Braxin (Vihr.) vuonna 2008 ajaman lakimuutoksen jälkeen poliisin kirjoittamia sakkoja ei ole voinut enää muuttaa vankeudeksi. Oulun Läänin Kokoomusnuorten mielestä uudistuksen epäonnistuminen tulisi hyväksyä ja sakkojen muuntorangaistus palauttaa välittömästi
https://www.suomenuutiset.fi/packalen-rikoksesta-seuraa-taas-rangaistus/ Eduskunnassa äänestettiin tänään sakon muuntorangaistuksen palauttamisesta. Tällä hetkellä vain käräjäoikeuden tuomitsemat sakot on voitu muuntaa vankeudeksi niiden jäätyä maksamatta. Perussuomalaisten Tom Packalén teki alkukaudesta lakiesityksen muuntorangaistusmahdollisuuden palauttamisesta myös poliisin antamien rangaistusvaatimusten osalta.
DEMLAT SUOMALAISTEN KIMPUSSA. Demla Tuija Brax halusi aikanaan erottaa puhemies Joutsenlahden http://www.hs.fi/politiikka/a1305628310954 Brax: Eduskunnan varapuhemies Joutsenlahti vaihdettava Politiikka 14.12.2012 16:58 Helsingin Sanomat
Mutta KANSA YLISTÄÄ JOUTSENLAHTEA http://anssijoutsenlahti.blogspot.fi/ http://anssijoutsenlahti.blogspot.fi/2015/03/eduskuntatyon-lopuksi.html
Tehkää oikeita ratkaisuja maalisvaaleissa oli viimeinen pätkä TV2 ajankohtaisessa kakkosessa, kun näytettiin MEITÄ KOLMEA POISJÄÄVÄÄ KANSANEDUSTAJAA, JOILLE KANSALAISET HALUSIVAT TUODA KIITOKSIA. Kuva oli 80-luvulta jostain puoluekokouksestamme, näytin kyllä vähän nuoremmalta - peräti poikaselta - nykyiseen verrattuna. Ei ne näytetyt kuvakatkelmat todella pitkiä olleet, mutta kuitenkin kaikki saivat nähdä nämä mieltä lämmittävät kiitokset, joita siis saimme vastaanottaa Jan Vapaavuoren ja Kari Rajamäen kanssa.
MIKSI KANSA YLISTÄÄ JOUTSENLAHTEA, ESIMERKIKSI http://yle.fi/uutiset/anssi_joutsenlahti_jattaa_eduskunnan__kaksi_hoitajaa_joutuu_tyottomaksi/7741731 Eduskunnan 2. varapuhemies Anssi Joutsenlahti on antanut palkkionsa suoraan Pohjois-Satakunnan sosiaali- ja terveyspalveluista vastaavalle kuntayhtymällä PoSalle. Joutsenlahti jättää eduskunnan, joten rahoilla palkattujen hoitajien työsuhteita ei jatketa.
MIKSI KANSA INHOAA DEMLA TUIJA "pakkoruotsi" BRAXIA, ESIMERKIKSI Lapin yliopiston lainkäytön professori Jyrki Virolainen kertoo http://jyrkivirolainen.blogspot.fi/2012/10/654.html 6. Oikeusprosessiin jouduttiin, kun oikeusministeriö Tuija Braxin johdolla kieltäytyi suostumasta Ruandan pyyntöön luovuttaa Bazaramba kotimaahansa tuomittavaksi. Prosessi tuli Suomelle kalliiksi. Jarkko Sipilän eilen blogissaan tekemän lopputilityksen mukaan prosessi esitutkinoineen ym. vaiheineen on aiheuttanut ja tulee vielä FB:n vankilassaolon ajalta aiheuttamaan Suomelle kaikkiaan noin viiden (5) miljoonan euron kustannukset; FB on istunut tutkintavankeudessa jo viitisen vuotta
Yleisesti en niuhottaisi paljon valokuvista ja islamilaisista kun katsoo mitä tapahtuu
Sisäisesti toisiaan vihaava kansanryhmä ja niiden yksityistapaukset tappavat toisiaan yleisesti muka-pyhissä paikoissa moskeijoissa
yli sata tapettu Jemenissä äsken
ISIS claims credit for twin suicide attacks in Yemen that reportedly killed more than 100
Published March 20, 2015
·FoxNews.com
ISIS militants claimed credit for suicide bombings that medical sources on the ground said killed more than 100 and injured hundreds more in two mosques during midday prayers Friday in the Yemeni capital of Sanaa, as the nation continued its collapse into chaos, terror and death amid fighting between Islam’s two major sects.
Nora Jama tervehtii raiskattua suomalaisnaista otsikolla ”Somalinaisen vilpittömät terveiset rasisminvastaisella viikolla!” http://aijaa.com/MsIb8o
Luitko? Pistikö vihaksi? Allekirjoita adressi Rikokseen syyllistyneen ulkomaalaisen karkottaminen osoitteessa https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/970
Kannatusilmoituksia on koossa 70 % vaaditusta 50 000:sta, joten paljon lisää tarvitaan, nyt on toiminnan aika!
Rangaistuksena saisivat itse raiskaajat pistää pölkylle kalunsa ja lyödä poikki jonka jälkeen joutuisivat itse syömään kalunsa rippeet ja kyyytipoikana juomaan verensä mitä toimenpiteen jälkeen vuotaa.
Paastotessa tulee nälkä.
Pahuuteen viettelevät elimet on silloin pois.
Olisiko kenelläkään tietoa siitä että onko Suomalainen mies raiskannut Suomessa musliminaisija?
"Jos kuvaaminen olisi harmittanut naista, miksei hän vilautellut sentteriä kaikille kuvaajille? Miten tämä selittyy? Ehkä sillä, että ukko on täysi höyrypää, kuten linkistä ja habituksesta käy ilmi, ja käyttäytyi häiritsevästi ennen nauhalle päätynyttä tilannetta. En missään sanonut kuvaamisen olleen mikään synti ja arvostaisin suuresti, että keskityttäisiin enemmän toistemme sanomisiin kuin kuviteltuihin "rivien välistä" luettuihin olettamiin. Ilman tietoa kyseisestä miehestä ja tilanteesta oleellinen konteksti jää uupumaan, mikä sitten on johtanut mitä mielikuvituksellisimpiin tulkintoihin, esim. että nainen näyttää sentteriä uhrille/Suomen kansalle/sotaveteraaneille, jne vaikka kyseessä on kahden ihmisen välinen kränä."
"Entäpä sitten se kuuluisa keskisormi? Se oli osoitettu kuvaajalle, joka kiinnitti huomionsa tähän raskaana olevaan naiseen jo oikeussalin ulkopuolella. Kuvaaja käyttäytyi tungettelevasti eikä lopettanut kuvaamista pyynnöistä huolimatta. Paikalla ollut poliisikaan ei reagoinut kuvattavan pyyntöön tulla keskeyttämään kuvaaminen. Kuten tuon aiemman juttuni kuvanauhasta näkyy, niin kuvaajaan ilmeisen tympääntynyt nainen näyttää sormea saliin mentäessä kuvaajalle, joka yhä jatkaa toimintaansa."
Saku Timonen: Sormennäyttäjän puheenvuoro
Kuva tilanteesta: http://aijaa.com/YonRMw