Pahoittelen pitkää ja kaikinpuolin mollivoittoista kirjoitusta. Kommentit ovat tervetulleita, pilkka ja iva sen sijaan eivät.
Toisin kuin monella muulla syrjäytyneellä, minulla on ollut kaikin puolin hyvä lapsuus sekä rakastavaiset vanhemmat ja sisko. Yläasteella alkoi kuitenkin kehitys, jonka seurauksena olen tänään -- 25-vuotiaana -- itsetuhoinen, masentunut ja yksinäinen mies. Tällä hetkellä ylivoimaisesti suurin ongelmani on naisettomuus: En ole koskaan edes suudellut naista, ja tämä tosiasia kalvaa minua joka ikinen päivä.
Omaan huonon itsetunnon, tottakai. Se on seurausta vaikeasta aknesta, joka tuhosi nuoruusvuoteni. Tehokkaan lääkityksen ansiosta olen tätä nykyä kuitenkin sinut peilikuvani kanssa. Hyvä itsetunto ei valitettavasti koskaan palannut. Aknen ohella, myöhäinen kasvupyrähdys (vasta 18-vuotiaana) sekä ujous selittänevät miksi vietin suurimman osan lukioajoistani yksin ilman kavereita.
Opiskelut yliopistossa merkitsivät minulle uutta mahdollisuutta ja päätinkin muuttua. Yritin olla sosiaalisempi, ja sainkin muutamia ystäviä. Panostin myös pukeutumiseen ja treenasin määrätietoisesti useita vuosia. Varusmiespalveksen suoritin vaativassa asehaarassa, jonne hakeuduin pääsykokeiden kautta. Kuuluin tuolloin komppanian kovakuntoisimpiin niin juoksussa, kuin lihaskunnossakin. Erinomaista kuntoa olen ylläpitänyt aina siitä lähtien, mutta tyttöä en kaikesta huolimatta ole löytänyt.
Vaatimukseni naisten suhteen eivät ole tähtitieteelliset: Mielestäni noin 80% ikäluokkani naisista ovat viehättäviä ja mahdollisia kumppaniehdokkaita. Seuraa olen yrittänyt löytää opiskeljatovereiden joukosta, yöelämästä ja netistä. Baareissa ja yökerhoissa en tosin enää viihdy, koska itsellä ei ole sellaisia ystäväviä, jotka lähtisivät kanssani iltaa viettämään.
Olen elänyt puutteessa niin kauan, että jopa yksi pieni, merkityksetön suudelma tekisi minut ikionnelliseksi. En kuitenkaan halua sen tapahtuvan baarissa umpijuovuksissa olevan nelikymppisen rouvan kassa. Haluan, että myös nainen tahtoo suudella minua, ja että hän kuuluu siihen mainitsemaani viehättävään 80%. Tästä on tullut minulle eräänlainen pakkomielle, myönnetään.
Elämä on pikkuhiljaa käynyt yhä vaikeammaksi, enkä oikeastaan enää tunne muuta kuin kipua ja vihaa itseäni kohtaan. Muutama vuosi sitten aloitin extreme-urheilun tuskan lievittämiseksi; vapaapudotuksessa tunsin ainakin olevani elossa.
Kolmesti olen ollut todella ihastunut ja kolmesti olen myös saanut tuskaliaat pakit. Viimeisin tapaus (työkaveri) flirttaili avoimesti kanssani pidemmän aikaa. En ollut uskoa onneani todeksi. Lopulta keräsin rohkeuteni ja pyysin hänet treffeille.... ja sain täystyrmäyksen. Ihastukseni vieläpä painotti, ettei koskaan edes ollut minusta kiinnostunut. Tyrmistyin ja pakenin paikalta. Olin niin turta, että kävellessäni kotiin kolaroin vastaantulevien jalankulkioiden kanssa useampaaan otteeseen :)
Seuraavana päivänä jäin töistä pois, koska aikomukseni oli tappaa itseni. Hakeuduin lentokentälle ja varasin paikan seuraavasta koneesta/pokasta. Tarkoitus oli yksinkertaisesti jättää tällä kertaa laskuvarjo avaamatta. Tällöin sääolosuhteet kuitenkin päättivät puuttua tilanteeseen, enkä näin ollen tuona päivänä päässyt hyppäämään. Homma lässähti ja valitsin elämän.
Viime syksynä masennuin sitten perusteellisesti. Eristäydin neljän seinän sisään - poistuin asunnostani oikeastaan vain käydäkseni pakollisilla luennoilla, kaupassa ja ulkona liikkumassa. Saan sairasta mielihyvää ajatellessani, että kämppäni lähistöllä seisoo kerrostalo, jonka katolle pääsee paloportaita pitkin. Oman elämän riistäminen tuntuu taas erittäin varteenotettavalta vaihtoehdolta... mitään muutakaan mulla ei enää oo.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Hei, sinä. Tiedätkö ettet ole läheskään ainoa "poikamies" joka ei ole edes suudellut koskaan. Tiedän, se tuntuu varmasti oudolta ja pahalta. Siitä on varmasti tullut pakkomielle, koska ikää jo on ja ajatus kiertää kehää. Tiedätkö, ettet ole silti yhtään huonompi ihminen kuin ne jotka suutelevat jne ovat naimisissa tai seurustelevat. Olet yhtä hyvä ja ehkä parempikin kuin moni muu mies. Hyvä, että kirjoitit tänne. Sekin on hyvä alku.. Haluat puhua asiasta.
Olen itsekin jo yli nelikymppinen. Mielestäni sinun pitäisi päästä ensiksikin pois tuosta pakkomielteestä, Unohda ajatus suutelemisesta. Eihän se ole sen kummempaa kuin esimerkiksi jäätelön syönti. Jos rakastut, suutelu voi tuntua ..hienolta. Keskitä ajatuksiasi johonkin joka auttaa sinua panostamaan itseesi, esimerkiksi urheilu. Naiset vaistoavat pakkomielteisen suutelemisen tarpeen. Unohda se ja keskity kuuntelemaan vastapuolta, hieromaan tuttavuutta jne. Kuulostaa helpolta, eihän se sitä ole. Mene ja käy paikoissa joissa et ole käynyt ,siis ihan yksin, baarit....?? Kyllä se sieltä tulee vastaan joku päivä. Siis tuleva kumppanisi.
Moni muukin elää puutteessa, jopa parisuhteessa elävät. Et ole ainoa.
Tuo on pieni määrä pakkeja ( vasta 3) mitä nykymies joutuu sietämään. Katsopas kun naisetkaan ei tiedä mitä ne haluaa ja sitten ne menee ja muuttaa mielensä- Miehet ei yksinkertaisetsi pysy perässä. Älä anna periksi nuori mies! Sinulla on mahdollisuudet löytää vielä seurustelukumppani.Se ettei ole ketään suudellut-Onhan hieno kokemus vielä edessäpäin.Nykypäivän media saa aikaan sen että monet kärsivät turhaan siitä ettei ole seukannut kenenkään kanssa-jopa 12v kirjoittelevat ja ovat ahdistuneita. Mene kuitenkin psykologin juttusille jos asia vainoaa sinua ja itsetuhoisuus . Maailma on avoin sinulle.
Olet oikeastaan melko nuori vielä! Elämä edessä. Oletko muuten hakenut apua masennukseen? Joskus pelkästään juttelu esim. psyk. sairaanhoitajan kanssa voi helpottaa. Varaa rohkeasti aika vaikka terveysasemalle.
Itse olen myös sosiaalisesti "rajoittunut" nuorehko nainen. Ihmissuhteet ovat vaikeita, ystäviä ei juuri ole. Olen silti tavannut miehen, joka jostain ihmeen syystä pitää minusta, vaikka on itse sosiaalisesti lahjakas. Häntä kiehtoo jokin minussa, erilaisuus, salaperäisyys? Uskon että sinullekin voi löytyä ihana nainen, mutta se jää kokematta, jos tapat itsesi.
Älä luovuta vielä!
Löysin kirjoituksestasi paljon samoja juttuja, joita olen itsekin kokenut. Olen vaan jo pitkälti yli 10 vuotta vanhempi. Suutelin ekan kerran naista 25-vuotiaana ja muutaman päivän päästä pääsin poikuudestani ikäiseni ja ihan mukavan naisen kanssa. Aloin itsekin harrastaa extreme-urheilua osittain itsetuhoisuuden vuoksi. Se kyllä kehitti itseäni taatusti enemmän kuin mikään parisuhde.
Vaikka sinusta tuntuu, että 80% ikäisistäsi naisista ovat viehättäviä, niin kannattaa silti laskea vähän rimaa. Äläkä ole naisille liian rehellinen. Vaikka naisen naama ja kroppa ei täysin miellyttäisi, niin eihän sitä pidä paljastaa. Lupailet vaan ikuista rakkautta, taloudellista menestystä sun siivellä yms. paskaa, niin johan alkaa naiskokemuksia kertyä. Jätät sitten, kun tapaat paremman tai muuten vaan siltä tuntuu. Älä alistu naisten puheisiin, että valehtelevat miehet ovat kusipäitä! Etkä nössömiesten juttuihin naisten paremmuudesta yms...
Olet ilmeisesti juuri sellainen mies, jonka moni nainen ottaisi mieluusti aviomiehekseen, muttei haluaisi tässä vaiheessa seurustella kanssasi, koska et tod.näk. ole niin mukavaa seuraa, hauska, seksuaalisesti kiihottava (ja kokenut) eikä sinulla ilmeisesti vielä suurta omaisuuttakaan ole naiseen törsättäväksi.
Olet vielä oikeasti mieheksi todella nuori ja voit naida vaikka 18-vuotiaan neitsyen, mutta älä tuhlaa aikaa "sen oikean" etsimiseen! Jos kuitenkin erityisen sopiva tulee vastaan, niin mene rohkeasti juttelemaan. Etukäteen kannattaa vähän miettiä, mistä jutella. Oossomit "sit ku mä vedin", wingsuit tai swooppi jutut voi toimia baarissa, mutta yleensä kannattaa puhua jotain arkipäiväisempiä juttuja.
???!!! Tsiisus