Oon 16-vuotias tyttö vl-perheestä, meil on 11 lasta ja 6 niistä on eronnu täst yhteisöstä. Oon perheen keskimmäisiä lapsia. Mul alkaa olla voimat loppu, vanhemmat ei kuuntele mun mielipiteitä, pompottelee mua miten sattuu, en saa kotitöistä yhtään rahaa vaik teen ku orja hommia, ei oo päivääkää etten tekis kotitöitä. Ei mitään kiitosta tuu mistään, jos jotai nii negatiivista kommenttia. Ei koskaan tehä perheen kans mitää yhessä. Kotona ei oo mitää tekemistä, eikä yhtää hyvä olla. Mun vanhemmil sisaruksil oli mun ikäsenä kaikkee tekemistä, äiti ja iskä osti mopot ja kaikki, mul ei oo mitään. Aina ku pääsen pois kotoo (mm kouluun) oon iha erilaine ihmine, nauran ja kaikki on ihanaa.. vanhemmat ei ees tiiä mitä kaikkee teen sillon ku oon poissa kotoo. Entiiä mitä pitäis tehä, en voi matkustella tms ku en saa ees opintotukea. Välil vaa itken ja mietin et miks mun elämä on tällasta paskaa...
Enjaksa enää
huoh
16<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
16-vuotiaan elämä on aina pas-kaa, se johtuu osittain siitä teinix-iästä. Pari vuotta vielä, niin selkenee vähän ja pääsee ammattiin j atyöhön. Uskiksena sinulla voi olla paremmat työmahdollisuudet ja motiivi terveeseen elämäntapaan saattaa (?) olla kohdallaan. Uskominen ei ole pakko. Jos ahdistaa, niin puhu koulun terkalle tai kuraattorille (luokanvalvojalle)
Olisit tehnyt viime kesänä töitä, niin sinulla olisi rahaa.
Oma vikasi.
Itse olin ensimmäisen kerran kesätöissä 15-vuotiaana.
Jos haluat matkustella, niin voisit liikkua polkupyörällä, niin vielä laihtuisitkin samalla.
Tiedän vl-perheen, jonka ala-aste-ikäiset lapset liikkuvat jatkuvasti noin 100 km (joskus jopa pidempiä) matkoja polkupyörillä ihan omasta aloitteestaan ja halustaan. Heillä kunto pysyy hyvänä. Suviseuroihinkin menivät viime kesänä polkupyörillä 400 km matkan ja takaisin.
Arvaa vaa kuinka monesta paikasta hain kesätöitä. Seki kesä meni loppujen lopuks vahtiessa pikkusisaruksia. Ja mun ei auta laihduttaa kiloakaan ku muutenki alipainonen.. kiitos kannustuksesta
Eihän se Sinun vikasi ole, että et ole saanut kesätöitä. Tuo edellä oleva kommentti oli ilkeä ja pahansuopa. Kun töitä ei yksinkertaisesti ole niin ei ole.
Mutta ei Sinun oikeastaan tarvitsisi ylenmäärin murehtia. Kaikki sitten elämässä pakkaa järjestymään tavalla tai toisella. Voisin vähä kertoa tässä omasta elämästäni... nyt kun ikääkin on jo tullut, mutta vastikäänhän minäkin olin nuori:
Koti oli köyhä. Koulunkäynti oli yhtä takkuamista. Monta kertaa erosinkin koulusta. Sitten viimein raapustelin ylioppilaaksi ja aloin etsiskellä opiskelupaikkoja. Katselin sellaisia paikkoja, joihin voisin päästä todistusvalinnassa. Sain... no, en viitsi sanoakaan, kuinka hassuja opiskelupaikkoja sain. Mutrta onnistuin toisaalla pääsykokeissa.
Rahaa ei ollut ollenkaan. Jotenkin vain raahauduin sine opintojeni pariin ja siinähän se meni, kitumalla.
Onnistuin vielä saamaan oman perheenkin. Ja kun opinnot - Luojan kiitos! - sujuivat vauhdikkaasti, sain työpaikan. Perhekin kasvoi siinä sivussa. Kas, kun ne lapset äkkiä kasvoivatkin aikuisiksi! Välillä oli upeita autojakin. Asunnoista puhumattakaan. Vaikka rahaa ei oikeastaan ollut koskaan.
Sitten oli aika palata lähtöruutuun. Taas asustelen yksin pienessä vuokrakämpässä ja syön kaurapuuroa, lasken eurosenttejä.
Niinpä se on elämä kulunut.
Sinulla, aloittaja, tämä taival on vielä edessä. Minulla jo takana. Tärkeintä on vain olla uskomassa. Sen myötä Taivaan Isä sitten antaa meille sitä, mitä katsoo parhaaksi antaa. Aina hän ei anna sen mukaan kuin itse haluaisimme.
JUmalan rauhan terveisin
Vanhempi Ystäväsi
Pari vuotta enää ja olet täysi-ikäinen. Sitten saat viimeistään tehdä asiat aivan kuten itse haluat. Lähde muualle opiskelemaan !
Jos sinua kiusataan, eroa uskonnosta.
Jos ei, niin älä eroa.
Koita jaksaa.
Mieti, mitkä on sun arvojasi.
Toteuta sitten itseäsi rohkeammin, kun olet aikuinen.
Koita jaksaa vielä pari vuotta.
Tommonenhan on tosi ahdistavaa!
Ei se oo sun vanhempiesi vika, vaan uskonnon vika, jos on liian pilkuntarkka uskonto.
Hävettää tommonen ahdasmielisyys!
Pitäs joku järki olla asioissa.
Missä siinä kerrotaan, että on pikkutarkka ja ahdasmielinen. Aloittaja kertoo perheestään ja vanhemmistaan, jotka lie väsähtäneet elämän kovuuden keskellä. Kirjoittaja ei saa ansaitsemaansa kiitosta ja kannustusta. Vanhemmat eivät huomaan hänen pahaa oloaan tai sitten välit ovat tulehtuneet ja ei ole voimia nähdä tenixin angstisuuden yli.
Tsemppiä vaan sinulle, teini :) Anna vanhemmillesi haleja ja kehu heitä joskus, niin saat itsekin parempaa palautetta heiltä. Sinulta tarvitaan nyt henkistä suuruutta, joka tule kerran elämän palkitsemaksi. Saat kasvaa voimakkaaksi ja vahvaksi persoonaksi ja luottaa omiin kykyihisi ja mahdollisuuksiisi. Onnea elämääsi, kyllä selviät. Halaisin, jos pystyisin :)
Kiitos kaikille vastanneille! Kyyneleiltä en säästyny :'( täytyy vaan elää päivä kerrallaan..
eläpä nyt, mietihän vielä kerran, sinullahan on kaikki hyvin, ruokaa, onko? lämminpeti, kenties oma huone kotona puhdasta. ruokaa yllin kyllin. ihania sisaruksia, kavereitakin on elämä voi olla vielä paskempaa. nauti siitä vähästä mitä sinulla on
Ei oo omaa huonetta ja tuskin tulee ikinä olemaa.. masennus, ja mitähän muuta mukavaa mistä vois nauttia? Nautin tästä vähästä.
Tyttökulta!
Älä Sinä vain masennu. Se kun elämä vain tahtoo olla sellaista, että kaikkina aikoina on joitakin murheitä. Murheen keskeltä täytyy vain sitten yrittää löytää iloisiakin hetkiä.
Kaikilla ei toki ole omaa huonetta; ei minullakaan koskaan ollut. Aika silloin oli tietysti toinen; nykyaikaan verrattuna oli suurta puutetta ja köyhyyttä. Nyt Suomessa on aineellisesti paremmat ajat. Mutta maailmassa on paljon lapsia ja nuoria, jotka näkevät nälkää ja jotka eivät saa edes käydä koulua niin että oppisivat lukemaan ja kirjoittamaan. Tässä Suomi24:n sivuillakin pyörii mainoa, jossa pyydetään kummeiksi bolivialaisille lapsille.... joilla ei oikeastaan ole mitään ja joita jo muutamalla eurolla voisi paljon auttaa.
Tärkein on kuitenkin uskomisen lahja. Se, että saamme olla JUmalan lapsia. Uskoa joka hetki omat synnit, ahdostukset, masennukset ja epätoivonkin anteeksi, semmoisina kuin olemmekin. Jokainen päivämme on JUmalan kädessä.
Siunausta Sinulle!
Jumalan rauhan terveisin
Kiitos. Elämä on niin epäreilua, joillain on kaikki ja joillain ei mitää. Alkaa tää uskoki tuntumaa joltai sadulta ku ikinä tapahdu mitää ilosia asioita.. mitä oon tehny väärin et oon ansainnu tällasta?!
Et Sinä ole tehnyt mitään väärin. Elämä vain on tällaista. Useimmiten hyvin epätäydellistä.
Meillä ihmisillä on vain sellainen taipumus, että eksymme omiin ajatuksiimme. Näemme vain omat vaikeutemme. Emme "hoksaa", että jokaisella ihmisellä on aivan samanlaisia ja usein suurempiakin vaikeuksia. Tuon tajuami nen ei tietenkään poista meidän omia vaikeuksiamme, mutta se saattaa helpottaa oloa.
Paljonhan niitä on esimerkkejä esim. rikkaista ihmisistä, jotka ovat hyvin yksinäisiä ja onnettomia. Monen sellaisen todella rikkaan ja menestyneen elämäkin on päättynyt dramaattisesti.
Jokaisella meillä on tämä oma elämämme osa. Siinä osassa täytyy vain yrittää elää ja olla. Elämän rajallisuutta ja lyhyyttä ei tahdo oikein tajuta nuorena eikä vanhempanakaan. Eräs pappi kerran sanoi, että kun Jumala kerran on luonut meidät tänne maailmaan, meidän täytyy täällä olla.
Jokainen meistä, niin nuori kuin vanhempikin, varmaan jusein epäilee esimerkiksi Jumalan olemassaoloa ja meille tutussa kristillisyydessä kerrottuja, opetettuja ja saarnattuja totuuksia ja käsityksiä. Itse olen ajatellut näin, että emmehän me voi olla täällä sattumalta jonkin luonnonoikeun takia ja tieteessä mainitun melko mystiseltä tuntuvan alkuräjähdyksen seurauksena (mikä räjähti ja miksi?). On kuitenkin hyvä turva, jos uskoo ja luottaa Jumalaan ja siihen, että Jumala meistä vaikeinakin aikoina tavalla tai toisella pitää huolen. Vaihtoehtona olisi, että kieltäisimme uskomme ja Jumalan olemassaolonkin. Vaikka niin tekisimmekin, se ei vaikuta sitä eikä tätä Jumalan olemassaoloon.
Uskossahan on kyse perusteiltaan aivan yksinkertaisesta asiasta: uskomme vain siihen, että Jeesus Kristus on kärsimisellään ja kuolemallaan sovittanut minunkin syntini ja valmistanut meille näin tien onneen, täydellisyyteen. Kun pohdimme tuota, ehkä tajuamme jotakin omasta pienuudestamme ja Jumalan suuruudesta ja voimme mielessämme kokea Jumalan lapsen iloa vaikeiltakin tuntuvan elämänvaiheen keskellä.
Jumalan siunausta Sinulle! Ynnä Jumalan rauhaa.
Tuon linkin takana on nepalilainen 10-vuotias tyttö, joka haluaisi nuken, jolla voisi leikkiä...
https://plan.fi/unelmat/unelmani-nukke-jolla-voisin-leikkia
Jaksamista sulle toivotan! Olisko mitään apua sun vanhemmista sisaruksista? Voisko joku heistä puhua sun vanhemmille ja yrittää helpottaa sun tilannettas?
Kiitos vastanneille<3 oon tositosi onnellisessa asemassa siinä mielessä et oon saanu syntyä Suomeen. Mut sitä oon miettiny et miks kellään muulla mun kaverilla ei oo tämmöstä? Miksi mulla on? Ne saa elää just sellasta elämää ku ne haluaa, tai siltä se ainaki näyttää. Katon niitten elämää nii tuntuu et mut on luotu tänne vaan kärsimään, onks tässä mitään järkee? En voi puhua vanhemmille sisaruksille, ku ei olla koskaan puhuttu mistään tällasista asioista, vierastan niitä muutenki vaik ne onki mun rakkaita sisaruksia. Enkä myöskää vanhemmille ku en oo niittenkää kans koskaan puhunu. Kaverit välillä puhuu ku ne on puhunu vanhempiensa kans kaikesta, mä en mistään...