Joku menettää lähiomaisensa ja joku taas rakkaan lemmikkinsä.
Molemmissa tapahtumissa on kaipaus ja lohduton olo melkein tappavan vahva.
Suru ei poistu kuin suremalla, kunnes jäljelle jää vain kaunis ja lämmin muisto .
Silti se repii ja raastaa kaipaamaan jäänyttä joka päivä.
Milloin poistuu tämä päälle kaatuva tunnevyöry?
Miksi oma elämä tuntuu niin tarpeettomalta?
Loppuvatko kyyneleet ennen mielen luhistumista?
Molemmissa tapahtumissa on kaipaus ja lohduton olo melkein tappavan vahva.
Suru ei poistu kuin suremalla, kunnes jäljelle jää vain kaunis ja lämmin muisto .
Silti se repii ja raastaa kaipaamaan jäänyttä joka päivä.
Milloin poistuu tämä päälle kaatuva tunnevyöry?
Miksi oma elämä tuntuu niin tarpeettomalta?
Loppuvatko kyyneleet ennen mielen luhistumista?
Vastaukset 27
Vanhimmat
Väyrynen ei kuollut ketutukseen ja me ei kuolla suruun, omakohtanen kokemus.
Ainoastaan särkyneeseen sydämeen voi kuolla.
Älä jää yksin surusi kanssa, älä käperry itseesi vaan jaa suruasi jonku kanssa, se helpottaa.
Yhtään en halua väheksyä suruasi, mutta kuten itsekin sanot, se häipyy vain suremalla - sitten kun aika on. Miten kauan se kestää, ei kukaan tiedä.
Samaa mieltä edellisten kirjoittajien kanssa: suruun ei kuole ja siihen saa apua, ainakin huojennusta. Sitä voi saada toisilta ihmisiltä, luonnosta, musiikista, kirjoista. Tiedät kyllä.
Lasse Nummen Requem on ollut itselleni läheinen kirja surun hetkellä.
Mielen luhistumista ei tarvitse pelätä. Voimalliset tunnemyrskyt kuuluvat mielestäni surutyöhön, auttavat omalla tavallaan päästämään irti menetetystä.
Pidä huolta itsestäsi, anna aikaa. Voimia ja luottamusta.
Kirjoitit maailma on täynnä tuskaa ja ikävää.
Kyllä on, nykyään kun saan kännykkääni äänimerkillä kaikki maailman pahuuden ei voi muuta kuin sanoa paha on ihmisten olla kun pitää riistää vapaus heikommalta. teettää lapsia ja myydä ulkomaille. Tappaa kadulla ohikulkija, tappaa oma lapsi, raiskata huvin vuoksi. Ihminen rotuun uskontoon tai sukupuoleen katsomatta on sisimmiltään paha.
En halua mennä suruusi vaan totean, itkua maailmassa riittää.
Osanottoni aloittajan menetykseen ja suruun. Lähimmäisen menettämisen tuska on niin henkilökohtainen asia, ettei sitä himmennä, eikä saakaan himmentää, mitkään maailman pahuudet.
Voimia surutyöhösi.
Niin pahan asian sain kuulla, tai oikeammin sanottuna vasta nyt otin vastaan.
Ystävän tilanne on huonontunut, tauti on ottanut yliotteen, minun positiivisuuteni ei enää riitä. Millainen tulee tästä kesästä, onneksi on kuitenkin kesä, on edes
auringonvaloa jos ei muuta.
Kaar vos gut bät reis vos bät.
Tommi M. ei pidä tästä.
Tuska ja valitus eivät ole pakollisia, koska niiden tietää tulevan.
Eläimiä koskien nuo tunteet ovat naurettavia.
Mietteeni koskevat aikuisia.
Meille on oikein huokaista ja todeta:
Noh, se sitten siitä.
H.
Mistä arvasin. Sinun on ihan pakko mitätöidä muiden ihmisten suru.
Etkö voisi edes kerran jättää väliin, minua etoo.
"nimi.m"
Minä vähän epäilen että ihmiset surevat ilman minuakin.
Toivottavasti jotkut kuitenkin vähän vähemmän minun kanssani.
Enhän minäkään halua ihmistä jättää lohduttomana yksin.
H.
Mulla oli kyyneleet silmissä kun kirjoitin surunaiheeni tuohon. Kun tulin sen uudelleen lukemaan, tuli taas kyynel.
Sitten luin hunkszin kommentin, oli kyynel silmässä ja hymy suussa...
Sinä vaikutat minuun, se oli hyvä..
Hyytävän kylmää tekstiä.
Kuitenkin ja hieman vastoin parempaa tietoa komppaan hunkszia vain siinä että en minäkään aina ymmärrä lemmikkieläinten kuoleman aiheuttamaa pitkäaikaista surua ja rituaaleja, kuten kynttilöiden sytyttämistä kirkossa rakkaan setterin muistolle, alttareiden rakentamista kotona missä koiran muotokuva on aina saanut kaverikseen kynttilöitä, tuoreita kukkia jne. etenkin kun samanlaisia, suojelevia ja rakastavia tunteita ei ole muita ihmisiä kohtaan.
Pyydän etukäteen anteeksi kaikilta kissa-ja koiraihmisiltä. Minulla on itsellänikin ollut koiria useampaakin kertaan ja viimeinen heistä oli kuin perheenjäsen ja kuoli tyttäreni syliin, surimme ja muistelimme häntä aikamme ja surun häivähdys käy vieläkin mielssäni, kahdenkymmenen vuoden takaa, kun näen suloisen Ozzymme valokuvissa, mutta en näe hänen kuviaan taivaan pilvissä enkä usko koirien taivaaseen missä ne liihottelee enkeleinä.
Hunksis, tämä on taas näitä mittasuhde-juttuja. Toisille suru lemmikin kuolemasta on naurettavaa, surevat enemmän keskustelupalstan toistoja. Toisille taas asia on toisinpäin.
"humps"
Minkä minä sille voin että minultakin kuoli kerran Kissa.
Tosin olin silloin alle teini-iän.
Teeveestäkö sinulle on tuttua tuo toistaminen :)
H.
No teeveestä vissiinkin niin, ainakin jossain ruudussa näkynyt ;)
Suru on siitä kiitettävä asia, (jos asiat haluaa laittaa päälaelleen, ja minähän haluan), että sitä ei ole ilman rakkautta. Jos säästyy surulta, ei ole paljon rakkauttakaan saanut.
Suruunsa eli 'tuleen' makaamaan jääville, vaikka takana olisi jo pitkäkin elämä, ei ole kai koskaan juolahtanut mieleen, että elämä on jatkuvaa muutosta ja luopumista. Realiteettien ja järjen käyttäminen edes joskus ja jossain määrin voisi auttaa ja helpottaa montaa asiaa.
Minä taas olen sitä mieltä, että se suru on käytävä läpi asti ja sille on annettava oma aikansa. Joillakin se vie kauemmin kuin toisilla.
No niinpä. Oletko sitäkin mieltä, että sureminen jotenkin estää järjen käytön?
Se on mun ikioma suru päivittäin se palaa, miksi jakaisin sen muille se on mun ikioma. Vaikka kaipaus on mulla niin on muistot jotka jäi ne lohduttaa ja surukin muuttaa muotoaan päivät käy helpommaksi.
Tässä iässä on se huonopuoli että saattaa itse elää kauemmin kun läheiset.
Se on paikka, jossa on otettava uusi asenne menetyksiin, lopettaa kiinnipitäminen, antaa mennä ja todeta että perässä tullaan. Kiittää yhteisestä
matkasta. Pieni kevennys ei ole pahaksi, sitä harva tarjoaa, ei uskalla kun ei tiedä miten ihmiset suhtautuu, osuessaan oikean ihmisen kohdalle voi olla jopa
helpottava, kertoa että rajansa kaikella mitä ihmisen pitäisi kestää.
Osanottoni suruusi. Itseäni on lohduttanut kun isäni sanoi että meistä ei kukaan tänne jää, emmekä tiedä missä järjestyksessä lähtö tulee. Ne sanat pisti koko elämän ja sen pituuden oikeaan mittasuhteeseen, koska minusta toisen poismenon hyväksyminen on se vaikein asia. Kaikki asiat mitä siihen liittyy, omatunnon tuskat, viimeinen tapaaminen, tekemättä jätetyt asiat, lausumattomat sanat. Niillekin pitää antaa oma aikansa ja tuskansa, itseään kuitenkin liikaa piinaamatta. Kun niiden aika on mennyt ohi, lakkaa taistelemasta vastaan ja hyväksyy, silloin jää vain puhdas ikävä, eikä se satu enää niin paljon.
Ja maailmassa on paljon rakkautta ja iloakin.
Voi kun jaksaisikin aina nauraa ilman että mahaan sattuu tai posket väsyy.
:)
Minulta on kuollut monta lemmikkiä elämän varrella. Haikeus täyttää mielen kun niiden kuvia katselen.
Mutta en voisi mitenkään verrata lapseni kuolemaan niiden menetystä. Se oli sellainen isku että olisin koska vain lähtenyt hänen edestään jos olisin saanut valita.
Surua, ikävää, sairautta, kuolemaa, eroa kohtaa jatkuvasti itsekukin. Nuorena 20 - 30 -kymppisenä sairastumiset ja kuolemat koki etäisenä, vaikka järki sanoi, että saattaa sitä kohdata henkilökohtaisena ja lähellä itsekin. Nyt se alkaa olla jos ei jokapäiväistä niin ainakin viikottaista kuultavaa.
Eilen sain jälleen kuulla, että erään naisen puoliso, minunkin lapsuuden tuttava ja koulukaveri on menettämässä pelin. On potenut syöpää vuoden päivät ja nyt on sairaus ottanut harppauksen eteenpäin ja loppusuora on alkanut. Onneksi mies on löytänyt lohdun ja elämän Jumalan kanssa.
Toinen ikävä uutinen tuli, kun kuulin että elämänsä sinkkuna ollut naisvanhus ei pärjää enää omassa kodissaan. Vasta äskettäin diagnosoitu muistisairaus etenee nopeasti ja eihän sitä tiedä vaikka vauhtia on antanut kaatuminen tai yllättävä verenkiertohäiriö aivoissa. Kun ei ole ollut kukaan näkemässä paikalla.
Jos ei olisi uskossa, niin lohduntonta ihmisen elämä olisi ja varsinkin kun se alkaa kallistumaan näille vuosikymmenille. Eipä tästä paljoa käteen jäisi, jos tämä tässä olisi.
"reppuriika"
Kaverini Jesse sanoo:
Ei ihmistä luotu käyskentelemään kedoilla Leijonien ja Lampaiden keralla.
Ihminen luotiin kehittämään elämää käyttäen risti-riitoja.
Siksi luotiin myös kuolema, itku ja hammasten-kiristys.
Antamaan ihmiselle voimaa tehdä se mitä hänen tehdä täytyy.
Siirakki sanoo:
Älkää ihmetelkö, sillä teidän on ilo, voima ja kunnia iän-kaikkisesti.
Ainoastaan maan päällä.
Minä olen aikasti hyvä näissä tämän kaltaisissa höpöttelyissä.
H.
Sain juuri kuulla, että tämä mies on päässyt kirkkauteen tänä aamuna. Vasta puoli kuukautta sitten juttelin hänen kanssa. Ei tarvinnut kauaa lojua lasaretissa. Uskossa oli nukahtanut, mutta tietysti suru on puolisolla ja perheellä suuri.
Mennyttä ei voi muuttaa
tulevaan voi hivenen vaikuttaa
suru on voimien haaskaamista
ja voi nopeuttaa tulemaan surtavaksi.
Yeah, tämä oli hyvä, "kansankello".