Tässä pari kummitustarinaa

Sakurasmee

Siivosin viime kesänä sukulaisten kanssa taloa, jossa on kuollut eräs ihminen. Talossa on siis pieni sauna, jossa kävin isosiskoni kanssa. Laitoimme sinne valot ja siskoni otti saunasta kuvan. Tuossa kuvassa oli selvästi jokin vaalea hahmo, joka ei mielestämme johtunut heijastuksesta. Lisäkin valot räpsyivät hetken ja minulla ainakin oli levoton olo. Lopulta lähdimme pois. Tilanne vaivaa minua edelleen ja jotenkin haluaisin käydä siellä uudestaan ( vissin vähän seikkailunhaluinen ).

Okei, seuraava tarina on vielä jännittävempi. Meillä on kesämökki järven rannalla eli oikeastaan täydellisesllä paikalla... vai onko kuitenkaan. Vanhempani ovat kertoneet, että siinä samassa paikkaa on kerran ollut talo, jossa eräs perhe on kuollut. Tuo talo paloi sen jälkeen ja vanhempani rakensivat siihen mökin. Pari vuotta sitten näin kukkapenkissä lapsen jalanjäljen. En usko, että kukaan naapurinlapsi on käynyt astumassa kukkapenkkiin sen jälkeen, kun kuulin tästä kuolleesta perheestä. Jännittävin asia tapahtui kuitenkin keskikesällä, jolloin olin vanhempieni kanssa yötä mökissä. Olimme laittamassa nukkumaan, kun kuulimme aivanko lapsen puhetta. Hyi ja tuon jälkeen piti saada unen päästä kiinni.

5

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • naapurinteppo

      Kummitus tarinanii. Olin viime kesänä mökillä. Ja en saanut unta ja muutenkin oli jotenkin oudon levoton olo.. Ajattelin että vetäsempä tumppuun niin ehkä se rentouttaa. Laitoin käden boksereihin ja yhtä äkkiä valkoinen kaapu päällä oleva kummitus otti multa poskeen..!!

      • Sepä jännittävää..


    • uskoo.ken

      Sukulaiseni kävi isäni synnyin kodissa oli nähnyt Vanhan miehen talossa itse en usko noita juttuja

    • Ei näitä varmaan uskotakaan, jos ei ole itse kokenut. Nuo jutut mitä mie olen kokenut voivat olla myös sattumaa.

    • Moimoikkamoimoi

      Hei

      Miksi et kävisi uudelleen? Jos se on myyty, ota yhteys... Outoa... Yritin kirjoittaa että ota yhteys nykyiseen omistajaan, niin tämä iPadin korjaustoiminto kirjoitti: ota yhteys,Mira... Jaa, oletkos Mira ;) no onpas outoa. Kummitus kirjoitti?

      Niin eli käy ihmeessä tsekkaamassa paikat.

      Sitten se toišen juttusi kysymys... Joo, tota... Ei on täydellinen paikka jörgenrannalla. Paraspaikka on merenrannalla päiväntasaajan korkeudella.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      78
      1805
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      18
      1689
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      16
      1504
    4. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      19
      1193
    5. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1184
    6. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1172
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      12
      1136
    8. Annetaanko olla vaan

      Siinä se, tavallaan kysymys ja toteamuskin. Niin turhaa, niin rikkovaa. On niin äärettömän tärkeä, ja rakas olo.. N
      Ikävä
      29
      1121
    9. Miten joku voi käyttää koko elämänsä

      siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää
      Tunteet
      6
      1119
    10. Pakkoruotsi on leikkikieli, jota ei ole tarkoituskaan osata

      Pakkoruotsi on leikkikieli. Ennen leikkikieltä sanottiin siansaksaksi, sitten keksittiin tilalle pakkoruotsi. Pakkoruot
      Kielipolitiikka
      7
      1104
    Aihe