Mua on kiusattu jo vuosia ja mä alan epäillä, että nämä kiusaajat ovat verkostoituneet, koska vaikka vaihdan kaupunkia, niin he löytävät minut aina jostain. He liikkuvat yleensä kahden ihmisen porukassa tai isommassa lössissä ja sitten alkaa vittuilu varsinkin bussit. Siellä jos matkustaa, niin ei pääse pakoon nimittelyä ja persoonan arvostelua. Yleensä kyseenalaistetaan mielenterveys ja toisinaan sanotaan ihan suoraan minun olevan hullu/sairas mitä vaan. Nyt kun he ovat jo lastentekoiässä, niin siten sille lapselle kerrotaan kaikki minusta ja sanotaan sille lapselle, että mä olen hullu ja nyt viedään noilta huono-osaisilta rahat ja työt. Tottapuhuakseni tämä haiskahtaa uuden totalitaarisuuden valmistelulta ja yhden syntipukiksi laitolta. Toistan vielä että haiskahtaa myös verkostoitumiselta, mikä on tänä päivänä mahdolista. otetaan vaan valokuva ja annetaan kiertää facebookringissä. Tehdään yhdestä syyllinen kaikkeen.
kiusaajat....
verkkoja
10<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Olet sairas.
Marttila rakentaa kotiisi mittatilaustyönä alttarin ja laulaa sekä rummuttaa koko yön, pahathenget saavat kyytiä, piikkaus kaupanpäälle.
Ps. Verkkosukat ja sänki plussaa.
Tuo sinun vastauksesi tuohon kiusatulle "olet sairas" mutta sinä "OOlet" Taidat olla se sairas itse!
Tänä päivänä ihmiset on Petoja joilla ei ole omaa elämää, niiden täytyy silloin haukkua ja nälviä yhtä joka laitetaan nettiin valokuvan kera ja haukutaan ja keksitään kaikkea mitä tämä kiusattu mukamas on tehny ja sitten niitä kuvia vääristellään. Täytyyhän Pedoilla olla hauskaa, ne kuolee muuten sukupuuttoon.
Niin totta, niin totta. Varsinkin Porissa. Koulut pahimpia. EIkä kiusaamiseen puututa kun kiusaajat ovat narsisteja jotka esittävät opettajille ihanneoppilaita. Mutta kun opettajia ei ole paikalla niin helvetti on irti....
Sairaaksi nimittely on väärin. Kaupungista toiseen verkottuminen tuntuu epäilyttävältä.
Koulukiusamisen sijasta pitää alkaa puhua kouluväkivallasta.
Olen kotoisin Porista. Jouduin viettämään turvattoman lapsuuden ja jouduin koulukiusatuksi Porissa. Onneksi pääsin pois, mutta pahat traumat jäivät.
Ei enää ikinä Poriin. Maanpäällinen helvetti.
Kouluväkivaltaa on lähes joka paikassa. Se ei ole Porin erityispiirre.
On juuri Porin erityispiirre. Kuten väkivaltakulttuuri ylipäänsä. Vaikka eihän porilaiset vanhemmat sitä huomaa kun väkivaltaisuus on niin syvällä porilaisessa kulttuurissa.
Tsemppiä kaikille kiusatuille! Koettakaa jaksaa mennä eteenpäin, toiveikkain mielin, kurjista kokemuksista huolimatta. Suomi ylipäätään tuntuu olevan kiusaajien luvattu maa.
Kannattaisi hakea henkilöä, jonka kanssa voisit vaihtaa mielipiteitä tilanteestasi.
Lisäksi voisit soittaa johonkin kriisi - palveleva puhelimeen, siellä voi puhua ja saada neuvoa, mihin voi mennä tarvittaessa hakemaan apua.