Kuntotarkastus kertoo kunnon vain pinnallisesti

Se_kuntotarkastuksista

"Kuntotarkastus kertoo kunnon vain pinnallisesti

Kuntotarkastus tehdään rutiininomaisesti liki kaikkiin myytäviin kiinteistöihin. Harva asunnon ostaja kuitenkaan ymmärtää, mitä pintapuolinen kuntotarkastus merkitsee.

Homeloukku-sarjan perheiden taloihin oli tehty kuntotarkastus. Yhdessäkään taloista ei havaittu näissä tarkastuksissa vakavia puutteita.

Kuntotarkastajat ovat vastuussa vain tarkastuksessa laskutetun summan verran tarkastuksen tilaajalle: normaalisti sadoista euroista tuhanteen euroon.

Asumisterveysliiton Hannele Rämön mukaan kuntotarkastukset eivät pysty pureutumaan tärkeimpään ja vaikeimpaan ongelmaan eli kiinteistöjen asumisterveyttä vaarantaviin mikrobiologisiin vaurioihin.

Kuntotarkastuksessa ei pääsääntöisesti selvitetä mikrobiologisia vaurioita, vaan kiinteistöjen rakennusteknistä laatua, samoja asioita joita monesti kenen tahansa silmä näkisi. Kuntotarkastajat välttävät ottamasta kantaa asumisterveysasioihin, vaikka he tarkastavat kiinteistöjä asumiskäyttöön.

Homeet ja muut mikrobiologiset vauriot jäävät lähes poikkeuksetta havaitsematta kuntotarkastuksista. Suurin syy tähän on se, että tarkastukset tehdään pääasiassa aistinvaraisesti rakenteita rikkomatta ja kiireesti asuntokauppaa jo hierottaessa.

Kuntotarkastuksia voi tehdä periaatteessa kuka tahansa: siihen ei ole pätevyysvaatimuksia, toiminta ei ole luvanvaraista eikä sitä säädellä lailla.

Kosteus- ja homevauriot ovat suurin syy asuntokauppariitoihin. Hurjimpien arvioiden mukaan jopa puolet Suomen asuntokannasta on jonkin asteisen kosteus- ja homevaurion vaurioittamia.

Suurimmat ongelmat löytyvät ennen vuotta 1980 rakennetuista kiinteistöistä. Pahimmat rakennusvirheet löytyvät 1970-luvulla rakennetuista taloista. Esimerkiksi tuolloin paljon käytetty valesokkeli, vaatii rakennuspaikalta ja salaojilta erittäin paljon.
Löysää puhetta kuntotarkastuksessa

Hannele Rämö on työskennellyt pitkään asumisterveysongelmien kanssa ja käynyt läpi satoja kuntotarkastusraportteja. Kuva kuntotarkastuksista on erittäin surullinen. Ylivoimaisesti suurin osa kuntotarkastuksista ovat olleet täysin turhia – eteen on sattunut vain kymmenkunta asiallista tarkastusraporttia.

Kuntotarkastusten tekijät ovat välttäneet omat sudenkuoppansa löysillä kannanotoilla tyyliin ”maanpintoja pitää seurata” tai että ”rakennetta on tutkittava seuraavan remontin yhteydessä”.

Raportit ovat myös vaikeaselkoisia. Useimmat kuntotarkastusraportteja lukevat maallikot eivät ymmärrä lukemaansa, sillä niitä ei ole avattu tavalliselle lukijalle. Esimerkiksi kuntotarkastusraportissa saattaa lukea, että ”tuuletusluukut on suljettu rossipohjasta”.

Eräässä kuntotarkastusraportissa oli sanottu, että kissanluukut on suljettu. Ostaja oli lukiessaan ajatellut, että erittäin hyvä juttu, eivätpä ole kissat päässeet alapohjaan kuseksimaan.

Harva raportti kuitenkaan kertoo, että toimenpide voi aiheuttaa suuren kosteusvaurioriskin. Riskeistä varoittaminen on varovaista.

Jos kuntotarkastusraportissa on maininta lievästä kosteudesta tai riskirakenteesta, pitäisi samalla selvittää, mikä näiden vaikutus kiinteistön kuntoon on sillä hetkellä ja myös tulevaisuudessa.

Hannele Rämön mielestä vastuu kuntotarkastuksen sisällöstä tulisi olla kuntotarkastajalla. Myös vastuu kiinteistöä koskevien asiakirjojen hankkimisesta tulisi olla kuntotarkastajalla. Maallikot eivät välttämättä ymmärrä, mitä asiakirjoja tarvitaan ja mistä niitä saadaan.
Asuntokaupan villi tilanne

Kuntotarkastus ei tuo turvaa nykymuotoisena sen enempää ostajalle kuin myyjällekään. Myös myyjät ovat useimmiten uhreja: kelvoton kuntotarkastus kaatuu usein myös heidän niskaansa.

Paras tulos saadaan, jos ns. riskirakenteet tutkitaan avaamalla rakenteet. Kuntotutkimuksissa voidaan käyttää aluksi esimerkiksi pintakosteusmittareita esimerkiksi märkätilojen tutkimisessa, mutta rakennuksen varsinainen mikrobiologinen kunto voidaan todeta vain näytteenotolla niin sisäilmasta kuin rakenteistakin.

Lopulta muutaman neliön aukon tekeminen parkettilattiaan on halvempaa kuin ehkä vuosienkin kiistely oikeussaleissa.

Hannele Rämö ehdottaa, että kuntotarkastajan pätevyys pitäisi todentaa vastaavanlaisella sertifiointimenettelyllä joka on käytössä esimerkiksi sähkötöissä tai märkätilojen asennuksessa.

Rämön mielestä kuntotarkastustoiminnassa voitaisiin siirtyä autokatsastuksesta tuttuun menettelyyn: kelvottomat yksilöt poistetaan markkinoilta. Lisäksi pitäisi saada aikaiseksi homekiinteistöjen purkuohjelma, sillä moni kiinteistö on niin pahoin vaurioitunut, että niitä ei saada järkevällä hinnalla asuttavaan kuntoon."

Lähde: http://yle.fi/vintti/ohjelmat.yle.fi/homeloukku/lisafaktaa/talon_kuntotarkastus.html

3

63

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Vanhaajuttua

      Tyyppi esimerkki tyhmistä suomalaisista, tilaa kuntotarkastuksen ja kuvittelee, että se kertoo kaiken.

      Kuntotutkimus on jo hieman eriasia, mutta tuskin kovin moni taloaan myyvä haluaa , että rakenteisiin tehdään esim. reikiä yms. mittauksia tai tutkimista varten.

    • eläkeukko

      Rämö ei taida olla ihan ajan tasalla. Itse olen suorittanut 6kk kuntoarvioitsijan kurssin.Lopputentin suorittamiseksi vaadittiin todistettavasti 10v työkokemus rakennus alalta. Sillä kurssilla millä olin oli monta nuorta inssiä joilta puuttui työkokemus. Kävivät koko kurssin, mutta lopputenttiin eivät päässeet. 13 hengen porukasta tenttiin pääsi 1insinööri 1 rakennusmestari. ja kaksin pitkänlinjan rakentajaa. Toinen olin itse ja toinen saman ikäinen timpuri.
      Ongelma lie tuo että insinööritoimistot tekevät kuntoarvioita ja kuntotarkastuksia ,pelkästään sen turvin että on hieno nimike.
      Voin vielä sen verran kehaista, että olin ainut 13 joka tein itsenäisesti koko kuntoarvion.
      Olin jotenkin ymmärtänyt asian niin että olimme kuntoarvio kurssilla ja siihen kuuluu myös itsenäinen työskentely.

    • Anonyymi

      Rakennuksen kuntotarkastus ei ole terveystarkastus. Rämöllä on usein hienoja "varmuuden vuoksi" ohjeita. Viimeisiä oli että asunnon sisälämpötilan pitää olla 20 - 22 astetta. Meillä se on ollut aina vajaa tai reilu 19 astetta omakotitalossa. On asuttu kohta 40 vuotta eikä mitään haittoja ole ollut. Ehkä sitten myöhemmin niitä tulee?

      Jos jokaisessa kuntotarkastuksessa tehtäisiin 4 neliön aukko parkettilattiaan niin taitaisi syntyä aikamoinen älämölö.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mies kateissa Lapualla

      Voi ei taas! Toivottavasti tällä on onnellinen loppu. https://poliisi.fi/-/mies-kateissa-lapualla
      Lapua
      115
      5965
    2. Poliisi tutkii murhaa Paltamossa

      Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta
      Paltamo
      32
      4067
    3. Olenko joka hetki

      Ajatuksissasi?
      Ikävä
      82
      3352
    4. Jos me voitais puhua

      Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä
      Ihastuminen
      18
      2986
    5. Jenna meni seksilakkoon

      "Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t
      Maailman menoa
      252
      2054
    6. Joo nyt mä sen tajuan

      Kaipaan sua, ei sitä mikään muuta ja olet oikea❤️ miksi tämän pitää olla niin vaikeaa?
      Ikävä
      88
      2004
    7. Mikä sinua ja

      kaivattuasi yhdistää ?
      Ikävä
      143
      1795
    8. Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."

      Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui
      Maailman menoa
      43
      1787
    9. Olipa ihana rakas

      ❤️🤗😚 Toivottavasti jatkat samalla linjalla ja höpsöttelykin on sallittua, kunhan ei oo loukkaavaa 😉 suloisia unia kau
      Ikävä
      8
      1696
    10. Vain yksi elämä

      Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu
      Ikävä
      88
      1569
    Aihe