Masennuksen fyysiset oireet

typykkä--

Hei!

Kyselisin mielenkiinnosta, että onko kukaan muu kokenut masennuksesta/muusta henkisestä paineesta aiheutunutta fyysistä oireilua ja jos on, niin minkälaista? Itselläni on ollut viime aikoina pahoinvointia/vatsaongelmia, näköhäiriöitä, tinnutusta iltaisin, koko kehon kummallista kihelmöintiä, huimausta, muistiongelmia ja jotenkin on sellainen poissaoleva olo koko ajan. Aivan kuin pää olisi tungettu täyteen pumpulia ja ajatukset/tuntemukset ovat jotenkin etäisiä eivätkä tunnu olevan täysillä tässä hetkessä mukana. Ei pysty keskittymään asioihin ja tekemään juttuja kuten ennen. Jotenkin tuntuu välillä, että kaikki aistit käyvät ihan ylikierroksilla ja aiheuttavat näitä kummallisia tuntemuksia. Onko siis normaalia, että tällainen oireilu syntyy ihan henkisestä rasituksesta? Minulla ei siis ole mitään lääkitystä tms. joka voisi noita oireita aihettaa.

15

1006

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • pikapik

      Nyt heti lääkärin! Tutkituta korvat ainakin!

    • silmalasit

      Hyvin tuttua on. Masennusta kolme vuotta hoidettu lääkkeillä ja terapialla. On kuin ajatusten ja tunteiden päällä olisi "höttöä". Pienistä uusista asioista, voi täysin väsähtää, vaikka tapahtuma olisi positiivistakin.

    • typykkä--

      Eli syksyllä kävin lääkärissä kun noita oireita alkoi ilmestyä ja ei verikokeissa ainakaan silloin selvinnyt asian tiimoilta mitään (tutkittiin vähän kaiken laista). Välillä on nuo fyysiset oireet ovat helpottaneet, mutta sitten ahdistus/masentunut mieliala on kyllä niiden tilalla ollut haittaamassa päivittäistä elämään. Olisi mukava tosiaan tietää, oisiko mitään vippaskonsteja noiden oireiden helpottamiseen? Tuskin ne itsestään mihinkään häivää hetkessä, mutta saisi välillä edes hetkellisen helpotuksen noihin oloihin. Harmittaa kun päivät vain puuroutuvat yhdeksi isoksi mössöksi eikä saa koulun lisäksi mitään muita asioita tehtyä. Olen tosiaan terapiaa aloittelemassa lähiaikoina ja uskon, että siitä saan avun ainakin pitemmässä puussa. Mielialalääkkeiden nappailu ei kuitenkaan minua innosta, joten vaihtoehtoisia apukeinoja otetaan vastaan. :) Ja omia kokemuksia voi muutenkin heitellä tähän ketjuun.

      • Antivenla

        Voisiko ongelma olla kilpirauhasessa? Eli otettiinko verikokeissa arvot?


      • typykkä--

        Kyllä otettiin, ei ollut mitään häikkää. Myös keliakia ym. erikoista testailtiin kun pyysin mahdollisimman kattavat verikokeet, mutta mitään poikkeavaa ei niistäkään löytynyt. Edes hemoglobiini ei ollut normaalista poikkeava. :/


      • 1820
        typykkä-- kirjoitti:

        Kyllä otettiin, ei ollut mitään häikkää. Myös keliakia ym. erikoista testailtiin kun pyysin mahdollisimman kattavat verikokeet, mutta mitään poikkeavaa ei niistäkään löytynyt. Edes hemoglobiini ei ollut normaalista poikkeava. :/

        Muistatko mitä ne kilpirauhasarvot olivat ihan tarkalleen?

        Kysyn tätä koska esim. TSH:n viralliset viitearvot ovat 0,4 - 4,0, ja ainakin minun lääkärini on sitä mieltä että 4,0 on selvää vajaatoimintaa ja tavoitetasona pitäisi olla pikemminkin 1,0 - 2,0.


      • typykkä--

        Sitä en kyllä muista. Testit otettiin kuitenkin yksityisen lääkäriaseman kautta. Luulisi, että lääkäri olisi huomioinut asian ja ottanut asian puheeksi jos siihen olisi testien valossa ollut aihetta?


    • 951753

      minulla oli viime keväänä tammikuulta kesäkuun puoleenväliin maha sekaisin sekä yöhikoilua. heräsin joka yö viimeistään kolmelta ja olin hiestä märkänä. loppuyöstä oli nukkuminen vaikeaa ja miltei mahdotonta. kesäkuulla jouduin "hoitoon" muutamaksi päiväksi ja sit kotiin masislääkkeiden kanssa. nyt on tullut taas uniongelmia sekä selkä ja sydänkipuja. myöskin näkökyky vaihtelee. näen välillä sameasti ja välillä taas terävästi. perjantaina harkitaan taas lääkityksen aloitusta jos tohdin lääkäriin mennä.

      • Antivenla

        Oliko sinulla lääkityksenä Venlafaksiini? Minulla oli lähes samanlaista kun käytin Efexoria(sama lääke,eri nimi).Varsinkin selkäsäryn kanssa olin ihmeissäni,en voinut kuvitella että masennuslääke voisi aiheuttaa sellaista mutta kun lopetin lääkityksen niin särky loppui.


      • 951753

        minulla oli sertralin ja unilääkkeenä ketipinor. lopetin lääkityksen syksyllä omin luvin kun tuli tarkkuutta vaativassa työssä keskittymisvaikeuksia. samoin sertralin aiheutti unettomuutta joten jouduin käyttämään myös ketipinoria unilääkkeeksi. päätin silloin omin päin lopettaa väliaikaisesti lääkityksen. pelkäsin, että tulen unilääkkeistä riippuvaiseksi ja se oli myös yksi syy siihen että keskeytin lääkekuurin.


      • hra51

        minulle määrättiin iltaisin ensin eka viikko mirtazapin 15 mg yksi tabletti ja toisella viikolla kaksi tablettia iltaisin plus unilääkkeeksi tarvittaessa 1-2 tabl. ketipinor 25 mg. luulenpa ettei ketipinoria tarvita ainakaan toisella viikolla... lääkäri aikoi soittaa kolmen viikon päästä ja kysellä vointia, että tarviiko mahdollisesti annosta lisätä... nyt olen aikaisemmin ottanut 15 mg mirtzaa puoli tablettia noin keskimäärin joka toinen ilta...


    • silmalasit

      Terapia auttaa, ajatukset kirkastuu siellä ja se jotenkin "nostaa" pinnalle, kun yksin ollessa vaipuu ihmeelliseen höttö tilaan..Iloista musiikkia kannattaa kuunnella, minulla se ainakin auttaa ja lämmin kylpy. Minä en kyllä ihan teilaisi lääkkeitä, ne voi olla pienenä apuna terapian lisäksi. Minulle määrättiin voxraa ja huomasin muutamassa päivässä miten mieliala lähti kohoamaan. Sopivan lääkkeen löytyminen voi olla vaivalloista, mutta minulle sattui heti sopiva kun oli psykiatrian erikoislääkäri yksityisellä, joka määräsi..Hajuvesien haistelu auttaa kans kummeleiden katselu..

    • diagnoosiapu

      Tuttavallani oli diagnosoitu masennus, ja hänellä oli sairas olo myös fyysisesti, oli tinnitusta ja näköhäiriöitä. Hän käytti masennuslääkkeitäkin. Vuosia kesti tätä masennukseksi tulkittua fyysistä oireilua, kunnes hänellä diagnosoitiin MS-tauti.

      Uskoisin että moni suomalainen tietämättään sairastaa MS-tautia. Lääkäriin siis.

      • Anonyymi

        Tuollaiset oireet voivat olla migreeniäkin.


    • muttaeläätäytyy

      Masennus johtuu mahatulehduksesta, jonka iheuttaa sokeri ja glukoosi. Tästä oli juttu vastikään hesarissa. Ruokavalio kuntoon ja aerobista liikuntaa. Se on raskasta nousta sieltä suosta, tiedän, mutta kyllä se on myös sen väärti. Ei muuta, kun oikein hyvät musiikit soimaan ja latailemaan hyviä fiiliksiä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Muovikassikartelli

      Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell
      Talousrikokset
      32
      2078
    2. Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta

      Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.
      Maailman menoa
      46
      1695
    3. Hallintooikeus..

      "Asemakaavapäätös pysyy voimassa.Poikkeamista ja rakentamista koskevat luvat hylättiin" kertoo Pyhäjärven Sanomat netti.
      Pyhäjärvi
      110
      1460
    4. Olen rakastunut

      varattuun joka ei eroa. Miten tunteista eroon? Tämä ei ole tavanomaista. On elämäni suuri rakkaus.
      Ikävä
      104
      1206
    5. Ootko A-nainen vielä vihainen?

      Siitä että en uskaltanut kohdata itseäni silloin kun olit kukassa? Olen tajunnut että tein tosi tökerösti sua kohtaan ja
      Ikävä
      104
      1004
    6. Jos se joskus oli molemminpuolista

      niin hyvin me molemmat onnistuttiin pitämään toinen epätietoisena.
      Ikävä
      74
      934
    7. Mikä on kaivattusi

      ammatti?
      Ikävä
      59
      825
    8. Laita nyt se viesti

      Tiedän että haluat tavata. Kirjoitat, pyyhit, kirjoitat... Lähetä se viesti 😗
      Ikävä
      52
      769
    9. Teit yllättävän siirron

      Olet tähän saakka ollut tietyllä tapaa varovainen. Voi kai sanoa, että olemme kunnioittaneet toistemme rajoja. Tiedän,
      Ikävä
      28
      740
    10. Kaipaatko nainen

      Semmoista tosi hankalaa ja arkaa miestä? Pitäisitkö hänet aina omanasi jos saisit hänet? Miten huomioisit hänen herkkyyd
      Ikävä
      99
      709
    Aihe