Perussuomalaiset ainut oikea vaihtoehto nykymenoll

Muutosta tarvitaan

Perussuomalaisia arvostellaan vieläkin vastuunpakoilusta, koska puolue ei lähtenyt hallitukseen. Väännän tämän asian nyt vielä kerran rautalangasta, jos puolue saa suuren vaalivoiton äänestäjiltä, jotka haluavat nykymenoon muutosta, niin olisi ollut suorastaan järjetöntä puhumattakaan äänestäjien pettämisestä lähteä hallitukseen jatkamaan vanhojen puolueiden viitoittamalla tiellä.

Kreikan ja EU:n kriisimaiden tukipaketit olivat suurin kynnyskysymys hallitukseen menolle. Kirjoitin asiasta jo neljä vuotta sitten, että näitä rahoja emme tule saamaan koskaan takaisin.

Perussuomalaiset on ainut oikea vaihtoehto nykymenolle. Kaikki vihreä vouhotus on loputtava, mitkään ympäristöasiat eivät saa olla suomen kokoisessa valtiossa talouskasvun esteenä. TUULIVOIMAN SYÖTTÖTARIFFEISTA ON LUOVUTTAVA, KEHITYSAPU LOPETETTAVA JA MAAHANMUUTON KUSTANNUKSISTA ON LEIKATTAVA TUNTUVASTI. SUOMELLA EI YKSINKERTAISESTI OLE VARAA EIKÄ VELVOLLISUUTTA TOIMIA KOKO MAAILMANLAAJUISENA SOSIAALIVIRASTONA.

Kaikki valtion verovaroilla elävät elintasopakolaiset ja vakaviin rikoksiin syyllistyneet maahanmuuttaja rikolliset on karkotettava välittömästi pois maasta. Ensin on laitettava oman maan asiat kuntoon, omien kansalaistemme hyvinvoinnin takaamiseksi. Suomen puolustus on asia joka on saatava seuraavalla hallituskaudella uskottavalle tasolle korottamalla reippaasti puolustusmäärärahoja.

Maamiinat kieltävästä Ottawan sopimuksesta on erottava. Venäläisten oudot maakaupat sotilaallisesti tärkeiden kohteiden läheisyydestä on kiellettävä välittömästi.

Risto Mattila

kansanedustajaehdokas (ps.) Kauhava
53<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 53

Vanhimmat
  • Ylivieskan edustaja on ollut kuin saippuapala. Tuulivoimaäänestyksessäkin seurasi kumpi puoli voittaa. Kun voittajaa ei näyttänyt selvästi näkyvän. äänesti tyhjää (vastoin ryhmäänsä).
    EI IKINÄ ainakaan luikuria!

    Äänestä

Aivan suoraselkäisyyttä pitää olla minunkin edustajalla. Luikkurilla sitä EI vain OLE!!

Äänestä

Se on aivan sama mitä yksittäinen ehokas on, puolue kuri se määrää miten käyttäytyä.Onko aikaisemmissa vaaleissa teidän äänestämänne ehokas täyttänyt ne lupaukset joiden vuoksi olette niitä äänestänyt.

Äänestä
  • Persut menetti suuren osan äänestäjiensä luottamuksen kun menivät yhen reikka-asian vuoksi oppositioon, nyt nähdään miten suomen asiat on kehittyny tosi huonosti kun persut sai vaalivoiton, meillä ei ole enään vara persuja äänestää, nyt me luotamme keskustaan!

    Äänestä

  • Olen aivan samaa mieltä, että ei takerruta yksittäiseen ehdokkaaseen vaan äänestetään puoluetta. Meillä on valinnan varaa. Itse annan ääneni oman alueen ehdokkaalle, mutta mm.Henna Kupsalan juurethan ovat myöskin kalajokilaaksosta, sillä hän on kotoisin Nivalasta.

    Äänestä

  • entinen-persu kirjoitti:

    Persut menetti suuren osan äänestäjiensä luottamuksen kun menivät yhen reikka-asian vuoksi oppositioon, nyt nähdään miten suomen asiat on kehittyny tosi huonosti kun persut sai vaalivoiton, meillä ei ole enään vara persuja äänestää, nyt me luotamme keskustaan!

    Mitä sitte valittasit jos persut olis kääntänyt takin ja mennyt mukaan tuhoamaan Suomea.Onko nyt Suomi hyvä kun käteinen ja jurpilainen jako Suomalaisten rahat rajojen ulkopuolelle . (Hyvinvointivaltio) Hah hah haa.Varmaan syyttäisit takinkäännöstä ja rahan syytämisestä kreikkaan.

    Äänestä

Persus suomalainen puolue on ainoa puolue jota kenenkään ei kannata enään äänestää!

Äänestä
  • Mutta ku äänestää,toiseksi suurin puolue vaalien jälkeen.

    Äänestä

  • Meitä on nyt paljon jotka ei toista kertaa erehy persuja enään äänestään, näkeehän tuon sokia reetakin mien huonosti nyt suomella on menny kun persut sai vaalivoiton edellisissä eduskuntavaaleissa!

    Äänestä

  • Niin, persuthan ei hallitusvastuuta ottaneet Kreikka-lainan takia (Katainen kielsi äänestämästä vastaan) eikä oppositiosta kovin paljon asioihin voi vaikuttaa.

    Tekikö persut sitten oikein vai väärin, mutta heidän päätöksensä tähden saatiin tämä eripura-hallitus joka ei saanut mitään parannuksia maan tilaan aikaiseksi.

    Äänestä

  • tiedä-sitten kirjoitti:

    Niin, persuthan ei hallitusvastuuta ottaneet Kreikka-lainan takia (Katainen kielsi äänestämästä vastaan) eikä oppositiosta kovin paljon asioihin voi vaikuttaa.

    Tekikö persut sitten oikein vai väärin, mutta heidän päätöksensä tähden saatiin tämä eripura-hallitus joka ei saanut mitään parannuksia maan tilaan aikaiseksi.

    Persut teki täydellisen emä munan kun eivät menny hallitukseen yhden reikkalainan vuoksi, antoivat vapaehtosesti vallan tuolle suomen tuhooja hallitukselle!

    Äänestä

mikä on sokian reetan sukunimi,voisin soittaa jakysyä mien huonosti suomella menee

Äänestä

Tuulivoima-Pekkarisen puoluetta ei ainakaan kannata äänestää suhmuroimaan maamme asioita entistä syvemmälle suohon.

Vaikka ER:n tekee vaalityötä tuossa vaan, niin silti hyvä tuokin asia tuoda esille näin vaalien alla
http://www.iltasanomat.fi/vaalit2015/art-1427169313980.html

Äänestä

Kristillisistä Kokomukseen siirtynyt Eija-Riitta on myös jättänyt kristillisetarvot taakseen ja unohtanut totuuden vai olisiko katkera kun ei saanut EU-rahoja?

Äänestä

TODELLA TÄRKEÄ JA EHKÄ HYVÄ EHDOKAS PS -PUOLUEELLE.mahtavaa että on saatu edustava työhön perusteellisesti uppoutuneen henkilö passaa hyvin LIUKKOSEN AISAPARIKSI.....

Äänestä

Persut on ainoa vaihtoehto jota ei kannata vaihtoehtona äänestää, äänet meni viimme vaaleissakin hukkaan joka niitä äänesti, suomen asiat on sen jälkeen menny erittäin huonosti!

Äänestä
  • Samaa mieltä mikä vaihtoehto on sellainen puolue joka voi yhden reikkalainan vuoksi mennä oppositiioon ja antaa kaiken tapahtua?

    Äänestä

Eipä tarvinnu persujen takkia kääntää ja pettää äänestäjiään. Mun mielelestä rehellisyys äänestäjiä kohtaan on tärkeämpää kuin takinkääntö(minkä muut puolueet kyllä osaavat). Tuo Kreikka piikki olis pitänyt jo laittaa kiinni ajat sitten, siitä varmaan ollaan samaa mieltä.

Äänestä
  • Mutta me äänestäjä ootamme puolueelta muutakin kuin yhen reikkalainan takia mennä oppositioon, jos persut ei pysty muuhun niin miksi enää niitä äänestetäs kyllä nyt suomen asiat tarvii korjaajan, vaihdan suunnan kotiin eli keskustaan!

    Äänestä

Miksi pitäisi valehdella äänestäjille ja unohtaa lupaukset kun hallituskiima päällä?Kepulaiset myisi vaikka oman äitinsä jotta pääsee hallitukseen. Pekkarinen junaili tuulivoimahullutuksen, vävypoika mukana ja kiittää sekä kumartaa miljoonatuloista, miettikää ny vähäsen.

Äänestä

Nyt taasen persus pukkaa oppositioon, muka vaalilupauksia siellä pitämään, eihän siinä toteudu ykskään vaalilupaus jos yhe asian vuoksi oppositioon mennään, kyllä asiohin pitää pyrkiä hallituksesta vaikuttamaan, minä eikä moni muukaa enään usko persujen vaikutus mahdollisuuteen, persut saa mennä!

Äänestä

Et ymmärtänyt pointtia, siinä en valitettavasti voi auttaa. Jos persut olisi mennyt hallitukseen ja kääntänyt takkinsa niin samat rakkikoirat räksyttäisi takin käännöstä, minä siellä lisänä...

Äänestä
  • Kyllä politiikassa pitää pystyä sopimaa asioista eikä hirttäytyä yhteen asiaan, ylen tutkimuksen mukaan persut menettää oulunläänissä 50% eduskunta paikoistaan!

    Äänestä

Lopeta Liukkonen jo tämä lässytysketju.

Äänestä

Kepun tuulimyllykusetuksen ja keppanasekoiluitten siivittämänä persukset kampeaa itsensä vaalivoittoon. Vielä muutama kuulttuurin rikastusuutinen ja kansan syvät rivit aktivoituu uurnille.

Äänestä

Ompa tosiaan romahus tulossa persuille, jos 50% kannatus laskee!

Äänestä

HAAPAVEDEN SIVULLA PERSUJEN VAALINAVAUS TOSI HYVÄ

Äänestä

SAMOIN YLIVIESKASSA,KALAJOELLA JA NIVALASSA ja kaikki äänestää PERUSSUOMALAISIA!!!!!

Äänestä
  • Turha luulla että kukaan enään äänestäsi persuja. neljävuotta kateltu niijen toilailuja oppositiossa, meille riitti!

    Äänestä

  • Meitä on tosi paljon jotka on lopettanu persujen äänestämisen, 50% ylenkin tutkimuksen mukaan putoaa persujen eduskuntapaikat!

    Äänestä

  • JYTKY TULEE!!!!!!!!!!!!!

    Äänestä

  • kepuliton kirjoitti:

    JYTKY TULEE!!!!!!!!!!!!!

    Mene äkkiä vessaan!!!

    Äänestä

  • Kyllähän se joku taso pitää olla äänestettävissä KUKAAN EI ÄÄNESTÄ PERSUJA

    Äänestä

ON TODETTU ETTÄ PS-PUOLUEEN EDUSTAJAT OVAT LAISKINTA VÄKEÄ JA JÄTTÄVÄT ENITEN LASKUJA MAKSAMATTA

Äänestä
  • Jos työyön on laiska ja rahaton jättää laskunsa maksamatta onko se sen vika pitääkö meidän syyllistää ne miljoona suomalaista, vai onko osa ottanut "kansakunnan kakusta"liian suuren palan?

    Äänestä

  • On todettu nimimerkki tutkimuksissa. ETTÄ SINUN ASIASI ON ULOSOTOSSA aina.ET maksaa laskuasi olet selkärangaton!

    Äänestä

Eikös se norsu pidä syödä paloissa?.tämäkin persu sanomanmukaan.mutta persupolo luulee olevansa niin suuri että nielee sen kokonaa kerrala.tämä maa on rakennettu yhteistyölä ei diktatuurilla ja sen persu tahtoo unohtaa.Asioita voidaan korjata vain osallistumalla ja neuvottelemalla.ei niin sanelemalla kuin esim putin.puolue johon on siirtyny ideologialtaan korpikommunistista ääri oikeistoon ei voi oikeasti tehdä mitään koska se hajoaa mahdottomuuteensa.

Äänestä

VVTT Tutkimus
PERSUT EI SAA YHTÄÄN KANSANEDUSTAJA PAIKKAA

Äänestä
  • Olen TÄYSIN erimieltä!

    Äänestä

Persupuolue on älyttömän esityksen tehny tuon autoveron poistoesityksen, jos esim, ökyrikas ostaa satojatuhansia maksavan ferrarin tai mersun hän saa persujen esityksen mukaan yli satatuhatta euroa verohyötyä!

Äänestä

no toisaalta mitäs sitte vaikka rikaski saa hyötyä.saatas me köyhemmätki,kun paremman auton halvemmalla. kateus on päätöntä jos sillä vielä tekee itselleenkiusaa.se rika ku saa sen turvallisen auton kalliimpanakin mutta köyhempikin sais paremman kun vero poistettas,ja sitäpaitsi jos lohduttaa niin rikkaat on maksanu kalliit verot tällähetkellä mutta jos vero poistuu niiden kallit autot menettäs eniten arvoaan.

Äänestä
  • Onko Persuilla jokin hätä kun ainoana puolueena täällä yrittävät manipuloida kansaa.

    Äänestä

  • Ei mitiä hätiä sinulla kyllä on! Persut hoitaa asiat kuntoon.

    Äänestä

  • ramisahuri kirjoitti:

    Ei mitiä hätiä sinulla kyllä on! Persut hoitaa asiat kuntoon.

    Persut tosiaan hoitaa asiat neljä vuotta meni, reikkalaina tuli, maan asiat aivan sekaisin, mistään ei tuu valmista kaikki johtuu siitä kun kansa äänesti persut voittoon, mulle riitti!

    Äänestä

  • entinen-persu kirjoitti:

    Persut tosiaan hoitaa asiat neljä vuotta meni, reikkalaina tuli, maan asiat aivan sekaisin, mistään ei tuu valmista kaikki johtuu siitä kun kansa äänesti persut voittoon, mulle riitti!

    Yksi Uuno väittää perussuomalaisia syylisiksi vaikkei he ole kuuluneet edes hallitukseen ha ha haaa

    Äänestä

  • witsikästä kirjoitti:

    Yksi Uuno väittää perussuomalaisia syylisiksi vaikkei he ole kuuluneet edes hallitukseen ha ha haaa

    Sepä tässä onkin pahinta persut luikki oppositioon pakoon yhden reikkalainan vuoksi, vaikka suomen asiat olisi kaivannu hoitajaansa, en enään persuille anna ääntäkään, eikä mun kaveritkaan!

    Äänestä

  • Ette pystyneet hoitamaan mitään kun järkyitte meidän jytkystä!! Jättäkää pois koko politiikka.Äläkä märise täälä iso poika.

    Äänestä

Kyllä persut kerkesi neljässä vuodessa kykysä näyttää, nyt täytyy saada suomen asiat kuntoon suuntaan keskustaan tällä kertaa!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


syöttötariffit_pois kirjoitti:

Muutosta tarvitaan

Perussuomalaisia arvostellaan vieläkin vastuunpakoilusta, koska puolue ei lähtenyt hallitukseen. Väännän tämän asian nyt vielä kerran rautalangasta, jos puolue saa suuren vaalivoiton äänestäjiltä, jotka haluavat nykymenoon muutosta, niin olisi ollut suorastaan järjetöntä puhumattakaan äänestäjien pettämisestä lähteä hallitukseen jatkamaan vanhojen puolueiden viitoittamalla tiellä.

Kreikan ja EU:n kriisimaiden tukipaketit olivat suurin kynnyskysymys hallitukseen menolle. Kirjoitin asiasta jo neljä vuotta sitten, että näitä rahoja emme tule saamaan koskaan takaisin.

Perussuomalaiset on ainut oikea vaihtoehto nykymenolle. Kaikki vihreä vouhotus on loputtava, mitkään ympäristöasiat eivät saa olla suomen kokoisessa valtiossa talouskasvun esteenä. TUULIVOIMAN SYÖTTÖTARIFFEISTA ON LUOVUTTAVA, KEHITYSAPU LOPETETTAVA JA MAAHANMUUTON KUSTANNUKSISTA ON LEIKATTAVA TUNTUVASTI. SUOMELLA EI YKSINKERTAISESTI OLE VARAA EIKÄ VELVOLLISUUTTA TOIMIA KOKO MAAILMANLAAJUISENA SOSIAALIVIRASTONA.

Kaikki valtion verovaroilla elävät elintasopakolaiset ja vakaviin rikoksiin syyllistyneet maahanmuuttaja rikolliset on karkotettava välittömästi pois maasta. Ensin on laitettava oman maan asiat kuntoon, omien kansalaistemme hyvinvoinnin takaamiseksi. Suomen puolustus on asia joka on saatava seuraavalla hallituskaudella uskottavalle tasolle korottamalla reippaasti puolustusmäärärahoja.

Maamiinat kieltävästä Ottawan sopimuksesta on erottava. Venäläisten oudot maakaupat sotilaallisesti tärkeiden kohteiden läheisyydestä on kiellettävä välittömästi.

Risto Mattila

kansanedustajaehdokas (ps.) Kauhava

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu