Tuottavaan työhön halukkaita ?

Tyonhaku2015

Haen yrittämisestä kiinnostuneita henkilöitä, max 2 kpl , perustettavaan web kauppaan. Web domain jo olemassa ja webkaupan perusta olemassa. Eli tuotteita on jo linjattu ja hankittu mutta web ohjelman testaus on vielä kesken. Myynti lähtee käyntiin piakkoin. Jos olet todellakin kiinnostunut hoitamaan oman webkaupan kasvua uudenlaisella ajattelutavalla ja sinulla on mahdollisuus panostaa siihen pääomaa, ota yhteyttä.

Yrityksellä on ja tulee olemaan myös tehdasedustuksia eri tuoteryhmille.

Voit olla mistäpäin Suomea tahansa, kun vain Sinulla on toimiva netti joko pöytäkoneessa tai läppärissä. Sivuston ylläpito ja suunnittelu sekä tuotteistus ovat helppo hoitaa etänä palvelimelle tallennettavaksi. Et tarvitse edes kokemusta ohjelmoinnista tai nettisivujen tekemisestä . Office paketti myös helpottaa toimenkuvaa. Jos Sinulla ei sitä ole mutta pääsemme sopimukseen, se hankitaan Sinulle.

Kerro miksi juuri Sinä olisit oikea henkilö vetämään kanssamme webkauppaa. Kerro myös mikä on Sinun mahdollisuutesi panostaa pääomaa tähän projektiin.

Yritys olemassa mutta jos löytyy vähintään kaksi uutta innokasta henkilöä viemään webkauppaa eteenpäin niin mahdollisesti perustetaan uusi yritys.

Tästä tulee vielä suurta tällä ajattelutavalla mikä tässä on pohjana ja siksi tässä on suuri mahdollisuus heille jotka uskovat itseensä .

Ilmoita itsestäsi os [email protected]

Emme tarvi csv:täsi vaan ainoastaan yllä olevat tiedot ja varmuuden että olet valmis lähtemään mukaan. Tulet saamaan lisätietoa kun saamme sähköpostisi ja vastaamme kaikkiin asiallisiin viesteihin

0

63

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

        Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
        Maailman menoa
        253
        4567
      2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

        se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
        Maailman menoa
        130
        2985
      3. Miten löydän sinut

        Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
        Ikävä
        41
        2752
      4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

        Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
        Heinola
        74
        1730
      5. Vaikea tilanne

        Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
        Ikävä
        106
        1574
      6. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

        Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
        Maailman menoa
        22
        1468
      7. Milloin kaivatullasi

        .. on nimipäivä?
        Ikävä
        55
        1324
      8. Kehtaisitko näyttäytyä

        kaivattusi seurassa?
        Ikävä
        93
        1235
      9. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

        Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
        Maailman menoa
        205
        1098
      10. Missä kunnassa kaivattusi asuu

        Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
        Ikävä
        47
        1085
      Aihe