Kuulostaako lievältä psorilta vai joltain muulta?

Reetta9

Te joilla psori/psoriepäilys!


Millainen ihonne on muuten lukuunottamatta selviä psorilaikkuja? Olen pitkään miettinyt onko minulla hyvin matala-asteinen psori, kun:

1) Varpaiden iho ja kantapäät hilseilevät jatkuvasti. Kun vertaan muihin näkemiini ikäisteni naisten jalkoihin, ovat poikkeavan näköiset. Kynsinauhoissa paksuja valkoisia sarveistumia. Varpaankynnet paksut, niiden alle kertyy hirveästi jotain ylimääräistä ihojätettä.

Toki vähäinen rasvaus voi vaikuttaa sekin, samoin krooninen jalkasieni. Mutta jalkasienikin on omituinen juttu, vaikka mitä teen, se ei lähde pois, olen syönyt usean kuukauden voimakkaan lääkekuurinkin.

2) Ihoni uusiutuu reipasta tahtia. Iho kasvaa karvojen päälle herkästi. Siksi karvoja ei kannata kauheasti ajellakaan.

3) Ihovaurioiden kohdalle ainakin varpaissa tuppaa nykyään kasvamaan valkoista, paksua, hilseilevää ihoa. Esim. jos olen leikannut ihoa varpaan syrjästä.

4) Kyynärpäissä ollut lapsesta asti karheat läntit. Välillä ne ovat poissa, sitten tulevat taas, ilman mitään havaittavaa logiikkaa. En ole koskaan rasvannut niitä.

Lähisuvussa on henkilö jolla tiedän olleen aika pahan psoriasiksen.

Ikää minulla 40v, nainen. Yksi autoimmuunitauti on, usein jos on yksi, tulee/on monta.

3

175

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ihananseksikäs

      nainen olet!

    • oikeesoot

      Jos olet saanut jalkasieneen hoitoa, ei se silloin ole sitä (toki tuo hoitojakso saattaa olla todella pitkä), tällöin nuo muut ihomuutoksetkaan ei ole sienen aiheuttajia. Atooppia tai psoria kärsivillä voi tulla ongelmia myös jalkapohjien kanssa ja varpaankynsien kanssa, johon sienihoito ei auta ja sääret kuivuvat ja tulehtuneita karvatuppeja on herkemmin. Haluaisin itsekin jo lääkärin, joka ei sitä sieni tablettia ja penslauksia suin muita määrää, koska noihin tehoaa muut jutut.

    • Halkeava

      Minulla alkoi iho kuivua ja halkeilla noin 5 vuotta sitten ensin vain käsistä, eli kämmenistä ja sormenpäistä. Varsinkin sormet olivat tosi kipeät välillä.
      Nyt vaiva on levinnyt jalkapohjiin (noin vuosi sitten). Siellä on pienillä alueilla kovettumia, joihin tulee nopeasti kuivaa, halkeilevaa ihoa paksulti.
      Jalkojen hoitokoneella ajelen kovettumia noin kerran viikossa ja se vähän auttaa, kovettumiinhan ei mikään rasva tepsi. Mutta varsinkin kantapäissä ja varpaiden väleissä ja alla on syviäkin haavoja.
      Ceralan voidetta käytän paljon, ainakin aamuin illoin jalkoihin, käsiä rasvaan pitkin päivää. Kortisonia käytän melkein jatkuvasti kerran päivässä, nyt olen syönyt Neotigason tabletteja muutaman viikon ajan, niiden tehosta en vielä tiedä. Huulet ainakin kuivuvat.
      Diagnoosi on pitkäaikainen ihosairaus... Psoria on alettu epäillä.
      Kesäksi pitäisi saada jalat kuntoon, ei näillä halkeilevilla paljain jaloin kävellä...
      Mikä neuvoksi?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stubb jo paljon tunnetumpi kuin kaikki persut yhteensä

      Nyt on aika ottaa mittaa tunnettavuudesta, herrat ja narrit! Joku tuolla toisessa ketjussa väitti, että "persujen rivimi
      Maailman menoa
      79
      10311
    2. Miksi persuilla ei ole firmoja?

      Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?
      Maailman menoa
      82
      7066
    3. Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015

      Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit
      Maailman menoa
      26
      7033
    4. Persu Keskisarja on politiikan Uuno Turhapuro

      Asiantuntija luonnehtii Keskisarjaa Trumpin ajan Turhapuroksi, joka ärsyttää kokoomusta. – Keskisarjan känni-imago j
      Maailman menoa
      101
      6285
    5. Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan

      Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k
      Maailman menoa
      106
      6143
    6. Tutkielma Marinin hallituksen epäonnistumisista rankkaa luettavaa

      Marinin hallituksen epäonnistumiset voi tiivistää negatiivisessa sävyssä seuraavasti: Hallitus teki useita vakavia virh
      Maailman menoa
      94
      5817
    7. Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä

      Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?
      Maailman menoa
      45
      5384
    8. Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?

      Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik
      Maailman menoa
      84
      5218
    9. Demarikultin uhri kertoo

      Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa
      Maailman menoa
      60
      5153
    10. Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?

      Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus
      Maailman menoa
      40
      5088
    Aihe