Uusperheitä on erilaisia. Sekin jo vaikuttaa, minkä ikäisiä lapset ovat, kun perhe saa alkunsa. Mielestäni jokaisessa perheessä voidaan itse määritellä, miten toivotaan esimerkiksi sukulaisten ottavan vastaan uuden puolison lapset, tai sekin miten hoitovastuu perheen sisällä jaetaan tms. Avainsana on kuitenkin se, että samat säännöt, oikeudet yms pätee molemmin puolin.
Meillä on minun ja miehen lapsia. Ei yhteisiä. Lapset ovat pieniä. Olemme elelleet yhdessä pari vuotta. Perheemme sisällä lapsia kohdellaan tasa-arvoisesti, kaikkia rakastaen. Sekä minä että mieheni siis välittää kaikista lapsista.
Minun perheelle ja suvulle oli itsestäänselvää, että miehenkin lapset ovat osa sukua, kun yhdessä kerran elämme. Esimerkiksi vanhempani eivät erottele miehen lapsia millään tavalla "eri kastiin" kuin biologisia lapsenlapsiaan. Samoin toimii siskoni, eli hän haluaa olla täti ihan samalla tavalla miehenkin lapsille kuin minun lapsilleni. Lapset ovat suhtautuneet tähän oikein hyvin. Eli miehen lapset ovat kiintyneet minun sukulaisiini, eikä minun lapseni ole olleet mustasukkaisia tms. Hienosti siis mennyt. Tasa-arvoisuus näkyy kaikessa. Niin huomion antamisessa, kuulumisten kyselyssä kuin joululahjahankinnoissakin. Sukuni kohtelee koko perheemme lapsia samanarvoisesti. Hyvin.
Mutta miehen suku... Hänen vanhempansa ja siskonsa antoivat esimerkiksi joululahjan vain biologisille lapsenlapsille. Hänen siskonsa perheineen tuli kylään juuri silloin kun kaikki lapset olivat toisella vanhemmallaan, ja kyseli kovasti kuulumisia vain miehen lapsista. Ei hitustakaan minun lapsistani. Tarhakuva on isovanhempien hyllyssä vain biologisista lapsenlapsista, ei minun lapsistani. Yms. Esimerkkejä on kymmenittäin, pieniä ja isoja. He eivät kuitenkaan ole ilkeitä lapsilleni. Kyllä kyläillessä mehut tarjotaan yms. Mutta vain biologisilta kysytään, että mitäs teille kuuluu yms. Kyse ei ole siitä, että minun lapsissani olisi jotain "vikaa". Ovat oikein reippaita ja kunnollisia pieniä lapsia. Samoin ovat miehen lapset.
Jos tilanne olisikin sama molemmin puolin, niin tilanne olisi helpompi ymmärtää. Vaikka toisaalta jos oma sukuni käyttäytyisi niin moukkamaisesti, niin en kyllä olisi asiasta hiljaa... Mieheni on yhden kerran, joulun alla, sanonut vanhemmilleen kun antoivat vain biologisille lapsille lahjan matkaan, että meidän perheessä on muuten muitakin lapsia. Miehen vanhemmat menivät aika hiljaisiksi, sanoi ettei ole ajatelut asiaa niin, ja että eikös minun vanhemmat sitten muista minun lapsia. Mies vastasi että tietysti muistaa, mutta niin he muistavat myös miehen lapsia samalla tavalla. En tiedä vaikuttaako koskaan mihinkään, koska vastaava toiminta tapahtui uudelleen kun nimipäivä oli samalla viikolla sekä minun lapsella että miehen lapsella. Toinen sai kortin, toinen ei... (En tarkoita sitä, että lapset olisivat lahjoja vailla. Vaikka kortitkin kaikille riittäisi, kunhan olisi vastaavan suuruinen muistaminen kaikille. Ei niin että 200e yksille ja ei mitään toisille.)
Toivoisin kyllä mieheni puuttuvan asiaan enemmän rakentavalla keskustelulla perheensä kanssa, koska luonnollista kehitystä ei tunnu tapahtuvan. Koska meidän perheen sisällä ongelmia ei ole, niin siinä mielessä asiat on kuitenkin hyvin. Siihen hänen vanhemmilta tulleeseen lahjaan mies kirjoitti itse kaikkien lasten nimet... Pienille lapsille kaikki lahjat olivat kuitenkin vielä "Joulupukilta". Lasten kasvaessa tällaisilla asioilla on kuitenkin paljon merkitystä, kun ymmärtävät. Onhan se ikävää, kun yhdet isovanhemmat muistavat kaikkia joka käänteessä, ja toiset vain puolikasta porukasta. :(
Lapset ovat kaikki ihania ja rakkaita. Heidän vika tilanne ei ole mitenkään. Asia ei myöskään liity mihinkään miehen exästä enemmän pitämiseen, sillä miehen vanhemmilla on miehen lasten äidin kanssa välit täysin menneet. He eivät arvosta tuota naista vähääkään. Minua kohtelevat ystävällisesti.
Vielä lapset eivät ole ymmärtäneet tilannetta. Mutta tiedän että lasten hoksottimet jossain vaiheessa bongaa tilanteen. Haluaisin välttää sen pahan mielen heiltä. Minun on myös vaikea ymmärtää, että eikö miehen suku arvosta miehen koko perhettä samalla tavalla? Onko todella niin vanhakantaisia ihmisiä vielä olemassa, että biologia määrittäisi ihmisten tärkeyttä? En ymmärrä.
Kannattaako puuttua ja puhua asiasta? Vai muuttuuko pian omasta painostaan? Mistä tuollainen käytös johtuu, vaikka ovat muuten kilttejä ihmisiä?
Meillä on minun ja miehen lapsia. Ei yhteisiä. Lapset ovat pieniä. Olemme elelleet yhdessä pari vuotta. Perheemme sisällä lapsia kohdellaan tasa-arvoisesti, kaikkia rakastaen. Sekä minä että mieheni siis välittää kaikista lapsista.
Minun perheelle ja suvulle oli itsestäänselvää, että miehenkin lapset ovat osa sukua, kun yhdessä kerran elämme. Esimerkiksi vanhempani eivät erottele miehen lapsia millään tavalla "eri kastiin" kuin biologisia lapsenlapsiaan. Samoin toimii siskoni, eli hän haluaa olla täti ihan samalla tavalla miehenkin lapsille kuin minun lapsilleni. Lapset ovat suhtautuneet tähän oikein hyvin. Eli miehen lapset ovat kiintyneet minun sukulaisiini, eikä minun lapseni ole olleet mustasukkaisia tms. Hienosti siis mennyt. Tasa-arvoisuus näkyy kaikessa. Niin huomion antamisessa, kuulumisten kyselyssä kuin joululahjahankinnoissakin. Sukuni kohtelee koko perheemme lapsia samanarvoisesti. Hyvin.
Mutta miehen suku... Hänen vanhempansa ja siskonsa antoivat esimerkiksi joululahjan vain biologisille lapsenlapsille. Hänen siskonsa perheineen tuli kylään juuri silloin kun kaikki lapset olivat toisella vanhemmallaan, ja kyseli kovasti kuulumisia vain miehen lapsista. Ei hitustakaan minun lapsistani. Tarhakuva on isovanhempien hyllyssä vain biologisista lapsenlapsista, ei minun lapsistani. Yms. Esimerkkejä on kymmenittäin, pieniä ja isoja. He eivät kuitenkaan ole ilkeitä lapsilleni. Kyllä kyläillessä mehut tarjotaan yms. Mutta vain biologisilta kysytään, että mitäs teille kuuluu yms. Kyse ei ole siitä, että minun lapsissani olisi jotain "vikaa". Ovat oikein reippaita ja kunnollisia pieniä lapsia. Samoin ovat miehen lapset.
Jos tilanne olisikin sama molemmin puolin, niin tilanne olisi helpompi ymmärtää. Vaikka toisaalta jos oma sukuni käyttäytyisi niin moukkamaisesti, niin en kyllä olisi asiasta hiljaa... Mieheni on yhden kerran, joulun alla, sanonut vanhemmilleen kun antoivat vain biologisille lapsille lahjan matkaan, että meidän perheessä on muuten muitakin lapsia. Miehen vanhemmat menivät aika hiljaisiksi, sanoi ettei ole ajatelut asiaa niin, ja että eikös minun vanhemmat sitten muista minun lapsia. Mies vastasi että tietysti muistaa, mutta niin he muistavat myös miehen lapsia samalla tavalla. En tiedä vaikuttaako koskaan mihinkään, koska vastaava toiminta tapahtui uudelleen kun nimipäivä oli samalla viikolla sekä minun lapsella että miehen lapsella. Toinen sai kortin, toinen ei... (En tarkoita sitä, että lapset olisivat lahjoja vailla. Vaikka kortitkin kaikille riittäisi, kunhan olisi vastaavan suuruinen muistaminen kaikille. Ei niin että 200e yksille ja ei mitään toisille.)
Toivoisin kyllä mieheni puuttuvan asiaan enemmän rakentavalla keskustelulla perheensä kanssa, koska luonnollista kehitystä ei tunnu tapahtuvan. Koska meidän perheen sisällä ongelmia ei ole, niin siinä mielessä asiat on kuitenkin hyvin. Siihen hänen vanhemmilta tulleeseen lahjaan mies kirjoitti itse kaikkien lasten nimet... Pienille lapsille kaikki lahjat olivat kuitenkin vielä "Joulupukilta". Lasten kasvaessa tällaisilla asioilla on kuitenkin paljon merkitystä, kun ymmärtävät. Onhan se ikävää, kun yhdet isovanhemmat muistavat kaikkia joka käänteessä, ja toiset vain puolikasta porukasta. :(
Lapset ovat kaikki ihania ja rakkaita. Heidän vika tilanne ei ole mitenkään. Asia ei myöskään liity mihinkään miehen exästä enemmän pitämiseen, sillä miehen vanhemmilla on miehen lasten äidin kanssa välit täysin menneet. He eivät arvosta tuota naista vähääkään. Minua kohtelevat ystävällisesti.
Vielä lapset eivät ole ymmärtäneet tilannetta. Mutta tiedän että lasten hoksottimet jossain vaiheessa bongaa tilanteen. Haluaisin välttää sen pahan mielen heiltä. Minun on myös vaikea ymmärtää, että eikö miehen suku arvosta miehen koko perhettä samalla tavalla? Onko todella niin vanhakantaisia ihmisiä vielä olemassa, että biologia määrittäisi ihmisten tärkeyttä? En ymmärrä.
Kannattaako puuttua ja puhua asiasta? Vai muuttuuko pian omasta painostaan? Mistä tuollainen käytös johtuu, vaikka ovat muuten kilttejä ihmisiä?
Vastaukset 5
Vanhimmat
Nyt pyydän järkevyyttä tähän asiaan suhtautumiseen.
Uusperheitä on hyvin erilaisia, joten jos siitäkin syystä tämä sukulaisuus asia tulee vaikeaksi.
Ap:n kirjoituksessa tulee hyvin esille, että he odottaisivat molempien lapsia kohdeltavan samalla tavalla isovanhempienkin taholta.
Voin omalta osaltani sanoa, että en ole edes oppinut tuntemaan uuden avopuolison entisen liiton lapsia, sillä he tuskin ovat montaa kertaa vuodessa edes lapseni perheessä oman vanhempansa luona, joten en näe minkäänlaista velvollisuutta olla heille mitään. Toinen asia on että hänen lapsillaan on jo olemassa isovanhemmat, jotka varmasti mieluusti muistavat näitä omia lapsenlapsiaan, joita on melkoinen joukko.
Valitettavasti minulla ei riitä varat eivät voimat vieraiden lasten muistamisiin. Omille lapsille ja lapsenlapsille olen pyrkinyt syntymäpäivälahjat ostamaan ja joululahjat myös ja he vierailevat luonamme.
Jo ero aikoinaan oli niin henkisiä voimia vaativa, että hyvä kun on edes selvitty jollakin tapaa eteenpäin. Lokaa tuli meidän vanhempienkin niskoille suunnasta ja toisesta, syytä en tiedä miksi, joskus on kalskahtanut jonkinlainen kateuden kaltainen sananen, jossa ollaan iloisia että hyvän koulutuksen saanut lapsemme epäonnistuu edes jossain. Olen tarvinnut kaikki voimani varjellakseni noita lapsenlapsiamme tuon juonittelun kuulemisesta.
Toivon että te eronneet, ette vaadi vanhemmiltanne mitään uuden puolisonne lapsille, sillä se voi olla monestakin syystä täysin mahdotonta.
Me vanhemmat haluamme olla isä ja äiti omille lapsillemme , ukki ja mummi lapsenlapsillemme, siinäkin on tekemistä, kun ero koittaa oman perheessä, sillä erot ovat niin erilaisia. Kyllä oman lapsen eroaminen ottaa koville jos se tulee kuin täysin yllätyksenä ja heti alkaa olla ilkeilijöitä, jotka ovat tienneet vaikka mitä. Minusta ainakin tuntui, että en voi enää kotiovea avata tai mennä minnekään, itkin ja itkin, sattui niin valtavasti ja vielä se miten lapseni jaksaa, lähellä oli hyvin vakavat seuraukset.
Mikään ei ole koskaan palannut oikein tasapainoon, monen vuoden jälkeen elämä on kiikkulaudalla kellumista, kun odotti seesteistä aikaa koittikin pelon maailma.
En usko tuon uuspuolison lasten edes pitävän meidän heihin yhteyttä.
Tilanteenne vaikuttaa hyvin erilaiselta kuin meidän tilanteemme... Kuten sanoin, jokaisessa sovitaan yhdessä ne pelisäännöt, mitkä tilanteeseen sopii. Jos ette edes juuri tapaa niitä uuslapsenlapsia, niin vaikeahan heille on olla juuri mitään. Ymmärrän hyvin. Meidän tapauksessa nuo miehen vanhemmat asuvan kilometrin päässä, ja he tapaavat minun lapsiani viikottain... Miehen lapsia, eli biologisia lapsenlapsia, lähes yhtä usein.
Meillä ei myöskään ole kummankaan vanhemmille mitään "traumaa" vanhoista eroista. Ne erot ovat olleet molempien vanhemmille lähinnä helpotus, etenkin miehen vanhemmille. Erot ovat myös olleet varsin rauhallisia, eli mitään tolkutonta draamaa niihin ei liittynyt edes silloin kun olivat ajankohtaisia. Eikä vanhemmat ole olleet erossa mukana millään tavalla.
Jos tilanne olisi se, että molempien vanhemmat suhtautuisivat tilanteeseen samalla tavalla, niin ongelmaa ei olisi. Mutta nyt ei ole sellainen tilanne...
Molempien vanhemmilla on sama määrä biologisia lapsenlapsia. Siinäkään asiassa ei ole eroa, että toisilla olisi sitten kohtuuttoman paljon muistettavia tms.
Me emme ole vielä naimisissa, mutta koska meillä menee hyvin, ja olemme koko ajan tiiviimpi ja kiintyneempi perhe, niin uskon että 5 vuoden aikajänteellä vihilläkin käymme. Molempien lapset ovat siis tulleet jäädäkseen myös uusien isovanhempien elämään. Siksikin toivoisin, että heidän sydämensä aukeaisi.
Uskon että heillä on kyse siitä, että jotenkin hyvin vanhakantaisesti ajattelevat, että biologia määrittelee heidän roolinsa lasten elämässä. Heillä ei ole lähipiirissä aiemmin mitään kokemusta uusperheestä tms. Ovat aika "kalkkiksia", siis tarkoitan sellaisella lempeällä tavalla. Eivät he halua pahaa, mutta ovat hyvin vanhanaikaisia. Siksi mietin, että kunnollinen keskustelu heidän kanssa auttaisi ehkä asiaa.
No tässä kyllä nousee mieleeni eräs varsin tärkeä asia. Kirjoitat vanhempien olevan kalkkiksia, onkohan niin. Vai onko mielestäni vain sinulla tässä ainoa oikeus määritellä asiat. Soisin että katsoisit nyt asioita heidänkin kannaltaan ja alkaisit miettiä, olisivatko heidänkin ajatukset ihan järkevällä pohjalla.
Uusperheelliset tietenkin toivovat, että se elämä alkaisi alusta uudestaan. Se on vain erittäin hankalaa jos niitä lapsia ja sukulaisia on jo monissa liitoissa useita.
Mielestäni on tärkeä asia, että jokainen lapsi saa pitää ihan oikeat isovanhempansa ja saavat vierailla heidän luonaan ja heitä ei pakoteta uuden puolison vanhempien luokse eikä näitä ottamaan "lapsenlapsikseen" uuden puolison ex liitojen lapsia.
Kyllähän asia ajastaan järjestyy, kun lapset saavat alkaa päättämään itse, etävanhemman luona oleminen vähenee ja samoin isovanhempien luona oleminen vähenee.
Älkää hyvät ihmiset edes ajatelko, että vanhempienne pitää alkaa pienistä eläkkeistään ostelemaan tai maksamaan uuspuolisonne lapsien kustannuksia tai lahjoja. Teillä ei oikein taida olla käsitystä, että eläkkeet ovat todella pieniä suurella osalla Suomen kansaa, vaikka ovat tehneet yli 40- vuoden työputkia, ei siitä juuri ostella mitään ylimääräistä.
Miten niin etävanhemman luona oleminen vähenee. Eikö se vähene kummankin vanhemman luota kun lapset muuttavat omilleen ?
Päinvastoin monesti käy. Etävanhemman luona käynnit enenevät kun lapsi vanhenee ja päättää itse. Huomaa että hänelle kerrottu ei aina pitänytkään paikkaansa. Suhde etävanhempaan saattaa lähentyä.
Täytyy todeta, että kyllä te aikuiset lasten eronneet vanhemmat näytätte olevan todella ajatuksenjuoksultanne aivan sekaisin, lopunko ikää. Todella jatkuvaa kärhämää, jos on erottu voisitteko sentään samalla jättää nuo kärhämät.
Kun lapset muuttavat omilleen se tapahtuu eri aikaan eri perheissä, monet syyt voivat olla vaikuttimena. Aina se lasten oleminen ei niin totaalisesti vähene, saatetaan olla päivittäin yhteydessä. Vaan kun se kyse eron aikaan on aina varsin pienistä lapsista, yritetäänkö tällä todistella, että lapsia ei ymmärrä ja muista, siinä olette niin väärässä kuin olla voi. Pienikin lapsia kuulee ja näkee ja paljon paremmin kuin te aikuiset.
Ja sitten tuo, että toinen olisi lapsille mustamaalannut toista, voi kai sitäkin olla, uskon kuitenkin on asioille on syynsä ja sitä nyt kannattaa näiden syytelijöiden katsella ihan omasta peilistään, maailma nääs ei kulje sen sinun ajatuksesi mukaan, kyllä aina joutuu kuuntelemaan ja joustamaan jokainen jossakin, jos et ole sitä tehnyt , ei ihme että et oikein nauti suosiota. Entä mitä teit silloin kun elitte perheenä, olitko isä lapsille ja pysyit kotosalla, toki on naisiakin, joita viehättää enemmän kodin ulkopuolinen elämä, no siitä seuraa yleensä ero ja lasten vähemmän näkeminen ja aikanaan lapset kyllä saavat tietää menemisenne ilman ex-puolison kertomista. Olen siitä ihan varma ja voisin olla jopa niin ilkeä, että kertoisin itsekin, miksi saisit kantaa jotain kunnian kruunua, joka ei todellakaan kuulu sinulle millään tavalla. Valehdellako lapsille pitäisi.