Riittääkö Citikan liikenne kelpoisena pitämiseen 8000€ vuosittain.
Pähkäilijä
kallista-on
2751
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 27
Vanhimmat
Minulla meni viime vuonna 8453€, eli ei ihan riitä.
Joo, turvapuskurit ja airbagit tulee aika kalliiksi.
Ei riitä millään. Jatkuva laakeriden vaihto, jousituksen korjaukset, ja tietokonehäiriöt, tietävät jatkuvaa ramppaamista korjaamolla. Pitää ottaa huomioon myös se, että auton seisottaminen maksaa. Korvaavat kulkuneuvot maksaa jne.... Veikkaisin että 12 000 euroa olisi lähenpänä totuutta. Eli tonni kuussa.
no oho, taitaa olla meikän citroen poikkeava kun en ole saanut 13 vuoteen kuin reilu 2000e ja siinäkin pakoputki oli kallein...haha...saksalaismulkeroilla jättänyt ajoneuvo taas tielle niin pitää itkeä ja valittaa ohi menevistä ranskalaisautoista täällä. Mut hei, kun seuraavan kerran näen saksanrupsuttimen hyytyneen kadunvarteen, voin ottaa kyytiin ja heittää lähimmälle bensikselle, hinaamaan en rupea kun saksanseisojan vetorengas repiää kuitenkin...
Saattaa olla ettei riitä, jos olet ostanut projektikuntoisen SM:n ja aiot kunnostaa sen arkiajokiksi. Muussa tapauksessa huoltohinnat ei muista poikkea.
Jos 13 vuoteen ei citikallaan aja, niin voi olla että tulee halvemmaksi.
8000 € saattaa riittää juuri ja juuri puoleksi vuodeksi mutta silloinkaan kilometrejä ei saa tulla yli 5000 !
no kyllä pitää olla saksalaisajoneuvosuhareilla katkeraa, tulla tänne parkumaan kuin pikkuvaavelit asioista joista ei kyllä tiedä yhtään mitään...no sen takia ostavatkin saksalaisajoneuvon. ( Tyhmyys ja idiotismi ei aina ole oma vika vaan saattaa olla lähtöisin vanhemmista)
Kyllä minun mielestäni on tyhmempää maksaa 8000€ vuodessa korjauskuluja. Sillähän rahalla veisi perheensä vaikka minne lomalle ulkomaille. Mutta jokainen taaplaa tavallaan...
kaikki on kallista. Kun on on rahaa voi ajaa Citroenilla ja käydä ulkomailla. Onko tässä jollain ongelmaa?
Tietämättömät vinkuu. edellinen C5 -01 Ajelin 2,5 vuotta 60 000km. Huolto ja korjauskulut yhteensä 300€. Toki en vaihdellut öljyjä, vaan lisäilin tarvittaessa.
Uutta osaa tuohon kilometrimäärään mei, etujarrupalat, toinen etupyörän laakeri ja tulpat vaihtelin kertaalleen. Katiska on ajossa edelleenkin.
Tuo oli minun 5. sitikka ja väitän etten millään mulla merkillä pääse yhtä edullisilla korjaukuluilla. Kertaakaan en muuten ole merkkikorjaamosaa käynyt, noita pystyy rassaamaan ihan kyläsepätkin.
"Katiska on ajossa edelleenkin"
Heh heh.Voi kyllä hyvin uskoakin että kyseessä on "tosi katiska"
"Toki en vaihdellut öljyjä, vaan lisäilin tarvittaessa"
Just.Ajoiko muijasi öljyrekalla perässä ja sinä poika vaan "lisäilit öljyä tarvittaessa"
Todellinen järjenjättiläinen kyseessä !
Hyvä auto,) Lisäilin moottoriin öljyä vain tarvittaessa.... pienet korjauskulut... Mistä näitä sikiää. Tyypillinen citikkakuski.
Citikkasimo ei edes tuuletellut takaluukkua, olisi pitänyt pestä järvivedellä kerran viikossa. Kaikki välihuollotkin tekemättä ei korrekkia pintaan ei keväistä massausta. Näin tehdään kun ei ole laadukas brändi johtaja alla, ei ihme jos joutuu pajalla käymään kolmen, neljän vuoden välein, mutta onhan siinä aikaa muuhun elämään.
Hyvin riittää, kunhan ei ole Toyotan valmistamaa diesel-moottoria. Siinä tapauksessa ei riitä.
nonih, tossa naapurissa wv golf -08 82000km mittarissa vaivaset 5500 euroa korjauksiin tällä kertaa...siis vain yksi vika...
Holhoushuoltoa, kuuluuko pakoputken kiillotus pakettiin?
jep, täytyypä myöntää ettei rahat riittäisi saksanräpeltimillä ajamiseen. Onneksi ranskikset tekevät edullisilla kuluilla kulkevia, mukavia autoja joita voi itsekkin vähä näprätä esim. renkaanvaihdot...jaa, siinähän ne viat sitten olikin. Ei olisi aikaa eikä varaakaan seisottaa saksanrimpuloita jatkuvasti korjaamojen pihoissa on meinaan täälläkin päin jokusen kuukauden jonot jo talven jäljiltä kerääntynyt kaikkiin kolmeen saksanmerkkisten korjaamojen pihamaalle ja sulassa sovussahan ne romut siellä hissuksiin mätänevät bimmerit etunenässä. Paljon on maailmassa kierrätetty romua jotta saahaan lisää niitä tuolta saksanmaalta..nohöh..eihän niitäkään enää siellä oikestaan tehdä, ryssistähän ne tulee jo bimmeritkin. (ainakin laatu). Hinta vaan noissa romuissa on liian alhainen, liikaa kuspäiden kuljettamia, muita tielläliikkujia vaarantavia suhareita sais karsittua, kun tahtoo niiden luonnollinen poistuma yleensä viedä viattomienkin hengen.
En tiedä mikä on paljon tai vähän citikalla ajamisesta vuodessa. Viimeisestä isommasta korjausoperaatiosta on järkyttävän vähän aikaa, vain vuosi. Silloin paikkailtiin kiven iskemiä oikein urakalla tuulilasista. Maksoi peräti 80 €. Yksi 40 € ja kaksi pienempää a 20 € /kolhu.
Öljyäkin on mennyt aikavälillä peräti yhden öljynvaihdon verran syksyllä ennen katsastusta. Millähän nuo tähtitieteelliset kulut saisi pienemmiksi jotta pääsisi edes VAG konsernin tai japsien laatutuotteiden tasolle. Niissähän kuulemma on niin pienet kulut ja ne säästävät niin erinomaisesti että aina ajoon lähtiessä kun avaa hansikaslokeron siellä odottaa uuden sileä 100 € seteli käyttäjäänsä.
nyrkkisääntö: 1000eur per 1000km huoltoihin, laske siitä
Tarkoittaako yllämainittu tieto että olisin ajanut sitikallani viimeisen vuoden aikana vain 80 km! Millä minä olen sitten ajanut ne loput 7920 km?
Hinausauton lavalla olet ajellut...sitikka ei toimi mutta kyllä se muuten hyvä auto on !!
"yhden öljynvaihdon verran syksyllä ennen katsastusta"
Katsoiko suikkapää ensimmäiseksi että öljyt on vaihdettu?
No,ShitikkaSimoilta voi odottaa ihan mitä vaan !
Ole jälleen tarkkana kun menet katsastukseen ettei äljynvaihto vaan unohdu!
34000km/v, mittarissa 420000km, viime vuonna jarrupalat 80e, öljynvaihto suod. n.100e, takapönttö n. 100e siinäpä ne!
Ei riitä.Vähintään 15000 €/vuosi menee ylläpitoon!
mersu mies taitaapi kysellä, ku itellä ei riitä.
Tämä on taas osoitus siitä, että vain rahamiehet/-naiset ajavat Citroenilla. Eli ei tässä Citroenin arvostelussa ole muusta kyse, kuin kateudesta. Voi kun tietäisittekään, kuinka suurta intohimoa tämän unelman omistaminen aiheuttaa.