Kirjoitan tässä noin neljännesvuosisadan kokemuksella.
Olen lapsesta saakka ollut uskovainen. Toki minulla on ollut epäilyksiä ja kiusauksia siinä missä muillakin, mutta lapsenuskon olen saanut nuoruuden epälyiksistä ja kiusauksisahuolimatta säilyttää sydämessäni.
Kulunut puolivuotisjakso on jollakin tapaa romahduttanut uskoni ja luottamukseni Jumalaan?
Lapsen lailla elämäni ratkaisuissa luotin että kyllä Jumala huolen minusta pitää ja sallii asioiden tapahtua parhainpäin?
En lähde tässä kirjoittamaan elämänkertaa, vaan tuon julki tämänhetkiset tuntoni.
Tällähetkellä minua ei lohduta se että kaikella on tarkoituksensa, enkä jaksa uskoa niin kuin ennen. Olen keskusteluissani usvkovien kanssa kysynyt sitä että miksi minu pitää koetell/kiusata niin paljon että usko loppuu? Nyt se on aika lähellä.
En ole kauheasti miettinyt sitä, mitä käytännössä tapahtuu jos en jaksa uskoa.
Opastuksena olen saanut että kannattaa viimeisilläkin voimilla kulkea Jumalan lasten joukossa. Sitä tässä on tehty jo pidemmän aikaa.
Onko kenellälään samankaltaisia kokemuksia, miten asiat ovat menneet, luovuitteko vai saitteko voimia jatkaa ja luottaa.
Olen lapsesta saakka ollut uskovainen. Toki minulla on ollut epäilyksiä ja kiusauksia siinä missä muillakin, mutta lapsenuskon olen saanut nuoruuden epälyiksistä ja kiusauksisahuolimatta säilyttää sydämessäni.
Kulunut puolivuotisjakso on jollakin tapaa romahduttanut uskoni ja luottamukseni Jumalaan?
Lapsen lailla elämäni ratkaisuissa luotin että kyllä Jumala huolen minusta pitää ja sallii asioiden tapahtua parhainpäin?
En lähde tässä kirjoittamaan elämänkertaa, vaan tuon julki tämänhetkiset tuntoni.
Tällähetkellä minua ei lohduta se että kaikella on tarkoituksensa, enkä jaksa uskoa niin kuin ennen. Olen keskusteluissani usvkovien kanssa kysynyt sitä että miksi minu pitää koetell/kiusata niin paljon että usko loppuu? Nyt se on aika lähellä.
En ole kauheasti miettinyt sitä, mitä käytännössä tapahtuu jos en jaksa uskoa.
Opastuksena olen saanut että kannattaa viimeisilläkin voimilla kulkea Jumalan lasten joukossa. Sitä tässä on tehty jo pidemmän aikaa.
Onko kenellälään samankaltaisia kokemuksia, miten asiat ovat menneet, luovuitteko vai saitteko voimia jatkaa ja luottaa.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Matt.15:9
"turhaan he palvelevat minua opettaen oppeja, jotka ovat ihmiskäskyjä.'"
Uskon täytyy lähteä sydämestä,jos et usko ja jatkat teeskentelyä,niin etpä pääse taivaaseen vaan olet tekopyhä ja lisäksi elät surkean elämän ja voit saada mielenterveysongelmia.Lahkon luoma turvallisuuden tunne ei saa olla ainoa syy siinä pysymiseen.Olet saanut hyvän kasvatuksen,sinulla on hyvät mahdollisuudet pärjätä elämässäsi.Älä jää hautomaan asioita,puhu niistä niin huomaat ettet ole yksin.
Minulla on ollut aivan samanlaisia kokemuksia.
Kohdalleni on sattunut erittäin raskaita koettelemuksia ja osalleni on tullut monta raskasta ristiä että tuntuu siltä , että niiden alle aivan nääntyy.
Älä kuitenkaan heitä uskoasi.
Koettelematonta uskoa ei ole.
Keitä Jumala rakastaa niitä Hän myös kurittaa.
Näin sitä on uskottava.
Olen lopulta ajtellut, että mitä merkitsee tämä ajallinen kärsimys pitkän iankaikkisuuden rinnalla?
Tämä on vain lyhyt, ohikiitävä hetki.
Elämä on sittenkin järkyttävän lyhyt ja katoavainen.
Tiedän ,ettei tämä, mitä sanon, välttämättä lohduta Sinua.
Mutta laita kaikki toivosi Jumalaan, Hän auttaa Sinua oikealla hetkellä ennen kuin aavistatkaan.
Minä rukoilen puolestasi ja toivotan Sinulle oikein paljon voimia ja kaikkea hyvä elämääsi!:)
että sielunvihollinen kyllä osaa kiusata ja maalata kaiken mustaksi ja saattaa ihmisen mitä synkimpään epätoivoon.
Älä usko sitä!!!