Kainuussa palautetaan 11 miljoonaa sote-rahoja

puolanka-attendo

SOTE 25.3.2015 (1)
2 / 2
Kainuussa on säästetty sote-kuluissa kahdessa vuodessa yli 11 miljoonaa budjetoidusta. (kuva: Ville Miettinen)
Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä on palauttamassa jäsenkunnilleen edellisten vuosien ylijäämät, kertoo Yleisradio.

Palautusta on luvassa Hyrynsalmelle, Kajaanille, Kuhmolle, Paltamolle, Ristijärvelle, Sotkamolle ja Suomussalmelle yhteensä 3,4 miljoonaa euroa vuodelta 2013. Viime vuonna kuntayhtymä saavutti tilinpäätösluonnoksen mukaan lähes kahdeksanmiljoonan euron ylijäämän. Yhteensä palautusta siis on luvassa yli 11 miljoonaa euroa.

Kuntayhtymä myy palveluja myös Puolangalle, mutta palautusta maksetaan vain jäsenkunnille.

12

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • eikö Kärsämäki saa mitään?

    • onsekyllä

      kumma. Miten se tuo Selänne ei kykene samaan,se vaatii aina vaan lisää.

      • Atte alittaa, tekee säästöä ei anna lahetettä kuin passituksen kotiin kuolemaan


      • kumma-juttu

        Miten siinä niin kävi että kärsämäki joutuu maksamaan lisää selänteelle ja reisjärvi saa selänteeltä palautuksia? On se ihmeellistä miksi se selänne sortaa kärsämäkisiä...


      • 3tre
        kumma-juttu kirjoitti:

        Miten siinä niin kävi että kärsämäki joutuu maksamaan lisää selänteelle ja reisjärvi saa selänteeltä palautuksia? On se ihmeellistä miksi se selänne sortaa kärsämäkisiä...

        Ei sorra. Reisjärven ja Kärsämäen sotemenot per asukas on hyvin lähellä toisiaan. Halvimmasta päästä ppky Selänteen jäsenkunnista. Se on Kärsämäen oma häpeä kun tekivät alimitoitettuja budjetteja minkä takia tuli ylistyksiä joista syytettiin Selännettä.


    • 352352255

      Olis niitä palautuksia tullut Kärsämäelle , mutta esim vuodeosastosta pidettiin loppuun saakka kiinni. Nyt tuli puolessa vuodessa säästöä 180 tuhatta. Ja se alibudjetointi, jos ei edes palkankorotuksia saanut budjettiin laittaa niin ylityksiähän se tietää. Turha syyttää Selännettä.

      • SelännekallisKOPS

        R.järven ja K.mäen sotemenot aika lailla samat väestömäärän lisäksi ja budjetit heittää miljoonan varmaan selänteen vika sekin? Vuodeosaston säästöille hei hei kun se aukaistaan uudestaan ja menetykset suuremmat kuin potkuilla koskaan saavutetaan. Hyvävelien laskuoppilla se on säästöä..


      • metsamaapv1ss

        On aika sbsurdia huomata, että kämäki sisäsiittoinen keskusta enemmistö 5- ulkoistajat syyllisyyttä tuntien, yrittävät kääntää Kainuun Kuntayhtymän suuren Sote- säästön PpkySelänteen tappioksi


      • hpöhöpö

        Avaukseen liitetystä nimimerkistä sen huomaa että avaus on kettuilua. Puolangalta jäi palautukset saamatta koska heillä on autuaaksi tekevä Attendo ja pelkkä osajäsenyys. Kannatti ulkoistaa?


      • hehehehehehehe
        hpöhöpö kirjoitti:

        Avaukseen liitetystä nimimerkistä sen huomaa että avaus on kettuilua. Puolangalta jäi palautukset saamatta koska heillä on autuaaksi tekevä Attendo ja pelkkä osajäsenyys. Kannatti ulkoistaa?

        jäi saamatta" hyvä havainto eli Attendolle miinusta


      • ei-atelle-miinusta

        tullut vaan puolangalle. Siinäpä sitä on nielemistä kun meni palautukset sivu suun ulkoistamisen takia.


      • Bittersweet
        ei-atelle-miinusta kirjoitti:

        tullut vaan puolangalle. Siinäpä sitä on nielemistä kun meni palautukset sivu suun ulkoistamisen takia.

        "Puolanka erosi vuoden 2013 alussa Kainuun maakunnan kuntayhtymästä, koska halusi saada palvelut omaan kuntaan. Attendo Oy vastaa nyt Puolangan sosiaali- ja terveyspalvelujen tuottamisesta"


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      100
      2886
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      104
      2440
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      91
      2220
    4. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      18
      2029
    5. 171
      1852
    6. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      42
      1846
    7. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      45
      1797
    8. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1746
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      133
      1539
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1314
    Aihe