Välaikainen...

Näinkö Suomen Keskusta muistaisi äänestäjiään pitkien välimatkojen Suomessa päästyään päättämään valtakunnan asioista. Väliaikaisella verolla joka sattuu kipeimmin kehä kolmosen ulkopuolisille asukkaille ja heidän tarpeisiin liikkua paikasta toiseen.


""Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä esitti viime viikolla, että tieverkon huonoa kuntoa voitaisiin parantaa "ylimääräisellä ja väliaikaisella" polttoaineverolla. Hänen mukaansa lisävero voisi olla esimerkiksi viisi senttiä litralta.

Kokoomuksen kansanedustaja Timo Heinonen ihmettelee ehdotusta blogissaan.

– Uusi bensavero olisi myrkkyä yrittäjille ja maaseudulle. Eikö seitsemän miljardia euroa riitä liikenteeltä, Timo Heinonen toteaa.

– Tämä Sipilän esitys kyllä alkaa paljastaa hänen ja keskustan todellisen laidan. Olen pitänyt keskustaa maaseudun ja pitkien etäisyyksien maan puolustajana. Mutta nyt esitetty lisävero koituisi kyllä kovalla ja karulla kädellä suomalaiseen yrittäjyyteen, myös jokaiseen maaseudun perheeseen.

Kansanedustaja huomauttaa, että keskustan ryhmäjohtaja Kimmo Tiilikainen esitteli samaa jo aiemmin.

– Kyse ei siis tällä kertaa ole taustamuistiosta vaan keskustan virallisesta tavoitteesta.

Heinonen kirjoittaa, että nykyisin liikenteeltä kerätään veroja ja erilaisia maksuja jo seitsemän miljardia euroa vuodessa.

– Tästä vain noin yksi miljardi palaa tieliikenteen hyväksi mm. tienpitoon ja -rakentamiseen. Ja nyt keskusta haluaa kerätä siis vielä enemmän?, Heinonen kysyy.

– Kysyä myös sopii, että pitääkö keskusta suomalaisia autoilijoita ja kuljetusalan yrittäjiä raha-automaatteina? Monelle kun Suomessa henkilöauto on aivan välttämätön jokapäiväisessä arjessa. Ja kysyä voi sitäkin, että onko väliaikaisia autoveroja joskus purettu?"" Lainaus sivustolta; http://www.verkkouutiset.fi/kotimaa/sipila heinonen polttoainevero-33714
662
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Kepu pettää aina

Äänestä

Mielestäni hyvä ehdotus - tilapäinen bensanhinnan korotus! Maalla asuvathan ne kaikkein eniten sitä rahaa vievätkin per/tie-km, kun on vähän tien käyttäjiä, mutta tietä pitää kunnostaa paljon.

Äänestä
  • Luuletko että väliaikaisella verolla kerätyt rahat tulisi maalla asuvien ja ym. käyttöön, ne Kepu laittaa kuitenkin korkoineen päivineen Kreikkaan suurista lupauksista huolimatta. Verosta tulee kuitenkin pysyvä niinkuin tuli "väliaikaisesta" autoverostakin jonka piti olla vain muutama vuosi olemassa. Sinä luotat kepuun kuin pukki suuriin sarviin mutta tulet huomaamaan kuinka petetyksi tulet Kepun toimesta.

    Äänestä

on aivan oikeassa. Pensa on liian halpaa.

Äänestä

Kepubensaa ja kallista

Äänestä

Kepu pettää aina

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Sippilä kirjoitti:

Näinkö Suomen Keskusta muistaisi äänestäjiään pitkien välimatkojen Suomessa päästyään päättämään valtakunnan asioista. Väliaikaisella verolla joka sattuu kipeimmin kehä kolmosen ulkopuolisille asukkaille ja heidän tarpeisiin liikkua paikasta toiseen.


""Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä esitti viime viikolla, että tieverkon huonoa kuntoa voitaisiin parantaa "ylimääräisellä ja väliaikaisella" polttoaineverolla. Hänen mukaansa lisävero voisi olla esimerkiksi viisi senttiä litralta.

Kokoomuksen kansanedustaja Timo Heinonen ihmettelee ehdotusta blogissaan.

– Uusi bensavero olisi myrkkyä yrittäjille ja maaseudulle. Eikö seitsemän miljardia euroa riitä liikenteeltä, Timo Heinonen toteaa.

– Tämä Sipilän esitys kyllä alkaa paljastaa hänen ja keskustan todellisen laidan. Olen pitänyt keskustaa maaseudun ja pitkien etäisyyksien maan puolustajana. Mutta nyt esitetty lisävero koituisi kyllä kovalla ja karulla kädellä suomalaiseen yrittäjyyteen, myös jokaiseen maaseudun perheeseen.

Kansanedustaja huomauttaa, että keskustan ryhmäjohtaja Kimmo Tiilikainen esitteli samaa jo aiemmin.

– Kyse ei siis tällä kertaa ole taustamuistiosta vaan keskustan virallisesta tavoitteesta.

Heinonen kirjoittaa, että nykyisin liikenteeltä kerätään veroja ja erilaisia maksuja jo seitsemän miljardia euroa vuodessa.

– Tästä vain noin yksi miljardi palaa tieliikenteen hyväksi mm. tienpitoon ja -rakentamiseen. Ja nyt keskusta haluaa kerätä siis vielä enemmän?, Heinonen kysyy.

– Kysyä myös sopii, että pitääkö keskusta suomalaisia autoilijoita ja kuljetusalan yrittäjiä raha-automaatteina? Monelle kun Suomessa henkilöauto on aivan välttämätön jokapäiväisessä arjessa. Ja kysyä voi sitäkin, että onko väliaikaisia autoveroja joskus purettu?"" Lainaus sivustolta; http://www.verkkouutiset.fi/kotimaa/sipila heinonen polttoainevero-33714

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu