Äänekosken Kallio aukeekohan uudelleen

Näyti tulleen pahvit Kallion ikkunaan auleekohan paikka uudelle?
10<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

joo tulee jokin vaatepulju

Äänestä

Toivottavasti ei. Onhan noita juottoloita ja räkälöitä ennestäänkin. Työttömyyttä valitetaan, kansa valittaa kun rahat ei riitä asumiseen ja ruokaan. Mutta onneksi juomiseen riittää. Niin pitkään kun on rahaa istua kapakassa, ei ole oikeasti köyhä. Käyttäkää nekin juomiseen laitetut rahat vaikka perheeseen, lapsiinne tai ihan vaan niihin laskuihin, jotka jää maksamatta.

Äänestä
  • Siellä baareissa juodaankin pääasiassa me yksinäiset miehet joilla ei ole perhettä tai lapsia. Eikä kyllä maksamattomia laskujakaan kun sossu maksaa ne. Juominen on meille harrastus kun muutakaan tekemistä täällä tuppukylässä ei ole.

    Äänestä

Liikeku liike eiköhän ne raivintolatkin luo työpaikkoja tähän työttömyyden riivaamaan kaupunkiin.

Äänestä
  • Muutama osa-aikainen ja tarvittaessa töihin kutsuttava työntekijä. Tai vuokrafirmalla töissä oleva, joka tulee ulkopaikkakunnalta. Ei mitään merkitystä paikkakunnan työttömyysasteeseen, eikä varmasti auta ko. henkilön omassa taloudessa mitään. Saattaa heikentää mahdollisuuksia ottaa parempaa työtä vastaan.
    Mutta rappiota, turmeltuneisuutta, ahdinkoa lisää monelle nämä kaljakapakat. Tuovat pelkoa, ahdistusta perheisiin, koteihin ja lapsille. Isät ja äidit ryyppäävät, eivät ole lastensa kanssa, nuoret viettävät aikansa kaljoilla. Viehättävistä tytöistä tulee kapakkaruusuja ja hurmaavista pojista tulee puistokemistejä. Yhteiskunta rapautuu.

    Äänestä

  • Sittehän pitäs alkoki kiinni ja kaljat pois kaupoista, juo ne isät ja äidit nimittäin kotonakin. Mielestäni ei käy ravintoloita syyttäminen, jos ihmiset juo. Onhan tässä maassa ollut kieltolakikin, ja tuskin sillonkaan istuttiin kotona selvinpäin.

    Pistetäänkö samaan syssyyn pizzeriat ja grillit kiinni, ja epäterveellinen ruoka pois kauppojen hyllyltä, kun iskä ja äiti on lihavia eikä jaksa leikkiä lasten kanssa? Kukkahatut pois vaatekaupoista!

    Äänestä

Ihme nillitystä taasen. Ravintoloissa juodaan 15 % Suomessa juotavasta alkoholista joten kyllä ne alkoholismin syyt löytyy ihan muualta ja ei taida koskella pahemmin vuokrafirmoja baareissa näytellä ps toivottavasti tulee olemaan joka päivä auki niin voi käydä vetään KUNNON maanantai/tiistai tumuja tappiin asti kun työt. häiritsee harraste toimintaa viikonloppuisin

Äänestä

Toivottavasti tulee jokin ravintola. Meille tuli vieraita ja ajattelimme poiketa viinilasille makeen.
Ovella jo joku tuli vastaan ja oksensi. Painia oli heti sisätiloissa. Mistä näitä apinoita tulee?
Ajoimme suolahteen Galleniin ja nautimme illasta.

Äänestä
  • Tulee kirpputori kuulemma

    Äänestä

Uusi ravintola siihen tulee ja onneksi k-20

Äänestä

Kommentoi aloitusta


MyYkä kirjoitti:

Näyti tulleen pahvit Kallion ikkunaan auleekohan paikka uudelle?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu