joo kyllä se näin menee
en ole mikään saatanan uskovainen
3
150
Vastaukset
- iiiiiiiionnnjsdfö
Olethan, vitun homoperse.
- Pakstorri
Joo, eikö kannata Saattanaan uskoa, tämähän vedätykseksi oli? SIinä olet oikeassa, että monet rupeaa pelkäksi syyttäjähihhuleiksi, ja silloin tietysti Saattana niillekin tuttu kaveri? Kuitenkin Saattana paholaisista oli ihmisen ainoana se, joka noudattaa Jumalan vihollisuuksien voimien ylläpidon loppun asti, niillä on sellainen sopimus... Hehän keskustelivat jopa yksittäisten ihmisten kohtaloista, ja kilpailivat kaikenlaisista asioista....
- Veikkonenkin
Eli sinunkin kohtalostasi on Jumala jo Saattana keskustellut, etsikkoaikoja teillä kaikilla vielä muutamia, tai itse-asiassa aivan viimeiseen hengenvetoonne asti.... Saattanan valitsette, jos silti pelkkä fiiliksen vaihtelu tai ulkoinen silmänlume oli elämänne perusta....Sisäisen olentonsa kauneus tai komeus ja sisimmän tunteminen ei tosin sillä paholaisella ole edes maailman paras....Minulle on näytetty Saattanan fiilis, parin viinaksenkin takia, ja vaikka olisin voinut nielaista koko fiiliksen tyhjyyteeni, niin tunteeni olisi muuttunut hieman liikaa, lapsuuteni fiilisi ei ole hetkeksikään hellittänyt, olen aina sama, enkä etsi muutakuin äkämystymiskohtauksia ja pieniä piloja fiiliksiini nykyään, niitä tarjoaa.... JEES, tiedätte kyllä ketä tarkoitan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,1284639Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu293377- 203315
Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?
Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt472979Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka512965Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1222839Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod182590Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1132315- 92199
MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,142135