Kolme viikkoa sitten Tampereen koskikeskuksessa Fortumin myyntikojun luona myyjä pysäytti minut esitelläkseen sähkön hintoja. Päädyimme siihen, että myyjä antoi mukaani tarjouksen koskien veljeni kanssa yhteisesti omistaman kesäasunnon sähkösopimuksesta ja jostakin vakuutuksesta. Myyjä antoi numeronsa ja pyysi soittamaan kahden viikon sisällä, jos päädymme veljeni kanssa sopimukseen.
Tämän jälkeen sain noin viiden minuutin päästä sähköpostiviestin sähkösopimuksen tilausvahvistuksesta. Yritin soittaa myyjän numeroon kolme kertaa, mutta siihen ei vastattu. Olin vielä lähistöllä ja päätin mennä käymään uudelleen myyjän luona. Sanoin hänelle erittäin painokkaasti, että me emme ole tehneet mitään sopimusta ja silti minulle tuli tilausvahvistus. Myyjä selitteli, että tilauksessa on kahden viikon peruutusaika, johon tietenkin vastasin, että kun en ole mitään sopimusta tehnytkään ja vaadin myyjää perumaan omin valtuuksinsa tekemänsä kaupan saman tien, jonka hän lupasi tehdä.
Nyt, noin kolme viikkoa tämän tapauksen jälkeen saan taas sähköpostia, jossa Fortum toivottaa tervetulleeksi asiakkaaksi! Tämä on niin törkeätä, että ei tiedä mihin tästä pitäisi ilmoittaa. Mihin ovat unohtuneet hyvät liikemiestavat?
Törkeätä pakkomyyntiä
13
2445
Vastaukset
- Fortum_Oyj
Tervetuloa asiakkaaksi!
- älävaihda
Samalla kiertää rahasi vähemmän verotetun maan kautta, ei sinulle tule niitä optiomiljoonia vaan omistajille :(
- Lissu_Kur
Pistä suoraan viestiä kuluttaja-asiamiehelle. Törkeäähän tuollainen on. En olisi uskonut Fortumista. Pitää miettiä uudemman kerran minkä yhtiön kanssa tekee sähkösopimuksen.
fortum on valtionyhtiö..se kusettaa aina
- HohhoijjakkaaTaas
No oliskohan kannattanut ottaa heti alunperinkin yhteyttä Fortumin asiakaspalveluun, sekä sähköpostitse, että puhelimitse. Sähköpostissa oli varmastikin asiakasnumerot, sopimusnumerot jne, jotka tarvitaan mahdollisen sopimuksen peruuttamiseen. Tänne on turhaa asiasta kirjoitella, olet Fortumin asiakkaana ja that's it. Jos soppari ei ole määräaikainen, niin siinä tapauksessa voit vaihtaa sen vaikka Suomen kalleimpaan firmaan, jos haluat. Määräaikaisen voi vaihtaa määräajan umpeuduttua.
- rrdrfdrdf
Nämä jopparit toimiva omaa laskuunsa eli sinä maksat heidän laskutuslisänsä verran enemmän kuukaudessa verrattuna fortumin hintaan.
- eituomiota
oliko tämä laillinen väkisinmak..siis väkisinmaksatus?
- FortumVauhdissa
"olet Fortumin asiakkaana ja that's it"
Hah. Odottaa vaan että on tullut ensimmäinen lasku ja reklamoi siitä ettei ole tilannut mitään, niin eiköhän Fortumillakin ala raksuttamaan.
Fortumin yli-innokkaat myyjät potkittiin kuopiolaisesta kauppakeskuksesta pihalle pari vuotta sitten, saisi muutkin kauppakeskukset ottaa mallia.
Fortumista minullakin on huonoja kokemuksia. Vuonna 2006 ilmoittivat minulle perineensä yhteensä 150 euroa ylimääräistä vuoden sähkölaskussa.
Minä annoin tilitietoni Fortumille ja jäin odottamaan rahojen palautusta.
Yhdeksän vuotta on kulunut eikä rahoja ole tililläni näkynyt pitkästä väännöstä huolimatta.
Opetus on...älä luota Fortumiin.- psfpdskf
Fortumin myyjät ovat huijareita
- 230V
Meille soitti viime viikolla Fortumin puhelinmyyjä...
F: kun te maksatte nyt 7 snt/kWh sähköstä....
M: *ajattelee mielessään että enhän minä maksa kuin 4.7 snt/kWh vielä kuukauden*
F: nyt tarjottais teille tosi edullista sähköä 4.6 snt/kWh
M: mutta kun edullisimmat myyntihinnat muilla yhtiöillä on 3.99 snt
F: ei varmaan ole niin edullisia
M: näyttäisi olevan Helsingin Energialla ja Vantaan Energialla.
F: joo mutta sitä hintaa ei saa kahden vuoden sopimuksiin
M: no kyllä näyttäisi saavan
F: no mutta laitetaanko teille kuintekin tästä sähkösopimus
M: ei laiteta, kuulemiin.
- MyyjänMyyjänä
Eniten myyjänä vituttaa 20. 000 kwh omakotitalon kulutuksen asiakkaa, joille se helvetin perusmaksu on niin törkeän tärkeä, vaikka kilowattitunti hinta siinä sopimuksessa merkitsee. 200€ säästöllä ei ole merkitystä jos perusmaksu on euron kalliimpi kuussa
- pielessä
Minä otin Fortumilta sähkön kotiin ja mökille. Luvattiin 50E hyvitystä molempiin ensimmäisessä laskussa. sopimus tuli mainittiin hyvityksestä vain toiseen. Soitin ja tarkasti ei ollut mitään mainintaa kuin yhteen. Lupasi korjata asian. Nyt seurataan toimiiko. Täyttä kusetusta.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1672021
Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä
Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo351439Jotkut ihmiset pelkäävät syöpää sairastavaa
On hauskaa, kun kertoo jollekin, että "minulla on syöpä". Jotkut käyttäytyvät kuin se olisi tarttuva tauti. Eivät uskall1321144Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden
Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe55866- 55836
Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.
Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol250794Kääminsä polttanut taksi suomussalmella
Vieläkö sillä hermonsa menettäneellä hulluja ylinopeuksia ajavalla asiakkaansa haukkuvalla( jos ajat paska kyydin hänen19779Jorma Uotinen avaa sanaisen arkkunsa TTK-miesparista ja koko uudistuksesta: "Sehän on..."
Tanssii Tähtien Kanssa -parketilla nähdään ensimmäistä kertaa Suomessa tanssiparina miespari kauden alusta asti. Mikko S16722Aina ku nään sun kuvan
Tekis mieli kirjoittaa viesti: Moi kulta, on ikävä❣️🤗 ihan noin vain, lyhyt ja ytimekäs 😁🤭58703Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis195617