Raw vs SD

Kysynpähän nyt mielipiteitä, eli kumpi parempi?

Ihan muuten vaan kommenttia, minusta nykyisellään ohjelmat ovat liikaa toistensa kaltaisia ja syövät toistensa katsojalukuja. Pieniä eroavaisuuksia on, mutta olisi parempi jos ohjelmat joko selkeästi erotetaan toisistaan tai sitten lopetetaan toinen.

Myös PPV-lähetyksiä (pay per view eli maksu-tv lähetys) on WWE:ssä jo liikaa. Nykyisellään taitaa olla 14 eli kahtena kuukautena on peräti kaksi PPV:tä yhdessä kuussa. Liika on liikaa. Ennen näitä oli vähemmän ja juonen kehittelyyn panostettiin enemmän, joka sitten huipentui maksu-tv lähetykseen. Tämä paransi myös perusohjelmien tasoa kun PPV:tä valmisteltiin huolellisesti.

No mitäpä sitä valittamaan, pidän edelleen WWE:stä vaikka nyt seuraankin vähemmän. =) Saa ottaa kantaa jos siltä tuntuu.
4507
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

RAW ja Smackdownhan ovat selkeästi erotetut toisistaan. Molemmilla eri ottelijat ja hahmot sekä omat juonikuviot. Ja USA:ssa kaikki ohjelmathan tulevat eri päivinä, joten en oikein tiedä miten ne toistensa katsojalukuja syövät.

PPV:tä on sitten todella liikaa. Noin neljä pääshow'ta vuodessa riittäisi ja lisäksi muutama RAW:n ja SD:n oma PPV.

Mutta kumpi parempi? Oikeastaan molempi :) mutta mielenkiinnon vuoksi kallistun SD:n puolelle. SD on onnistunut herättämään vihollisuuksilla pelattavaa mielenkiintoa paljon paremmin kuin RAW, jossa Triple H on tiukasti ohjissa alinomaa. Tosin JOS Maven alkaisi viimeinkin näkymään enemmän RAW'ssa, sitäkin jaksaisi katsella paremmin.

Äänestä

Olen kanssasi paljolti samaa mieltä tuosta että ohjelmat ovat nykyään liian samankaltaisia. Pidän kuitenkin ehkä enemmän Smackdownista (koska siellä on UT :) ). Siis tällä hetkellä. Aiemmin pidin RAW:sta, mutta kun se pyörii nykyään aivan liikaa Triple H:n ympärillä. On tietysti mukava nähdä, miten tämä Edgen ja Batistan muodonmuutokset onnistuvat (kaksi muuta suosikkiani).

PPV:stä. Meillähän on nyt vuodessa neljä RAW:n ja Smackdownin yhteistä PPV:tä: Wrestlemania, Summerslam, Survivor Series ja Royal Rumble. Nämä ovat minulla sellaiset must see-ohjelmat, omia PPV:tä en jaksa aina niin seurata. Kyllähän nekin ovat tarpeen, mutta olen samaa mieltä siitä että niitä voisi vähentää.

Mutta pääpointtini oli että Smackdown on tällä hetkellä ehkä hiukan RAW:ta parempi. Lisäksi ennustus: Big Showsta tulee seuraava mestari. Saa nähdä, olenko oppinut ymmärtämään WWE:tä... :)

Äänestä

Eiköhän WWE kohta tajua, että pitää Pay-Per-Vieweja vähentää. Enää ei saada kaikkia paikkoja täytettyä ja sitten täytyy jaella ilmaislippuja. Tekivät siinä viimeisen virheensä kun alkoivat lisäämään Pay-Per-Viewejä niin paljon. Suurin osa niistä on jo nyt täyttä paskaa, kun niihin ei enää panosteta. Kun pitää niin nopeasti saada hutaistua jokaiseen PPV'hen muutama ottelu ja siinä se. Ei enää riitä aikaa kehitellä kunnollisia PPV'itä. Ei sen näin pitäisi mennä.

Äänestä
  • Ainahan nuo Royal Rumblet, Wrestlemaniat ja Summer Slamit kiinnostaa, mut on liikaa semmosia PayPerViewejä jotka pyörii yhden tai kahden feudin tai mestaruuden ympärillä. Taboo Tuesday oli ensimmäinen hyvä "poikkeava" tapahtuma pitkästä aikaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


sheeta kirjoitti:

Kysynpähän nyt mielipiteitä, eli kumpi parempi?

Ihan muuten vaan kommenttia, minusta nykyisellään ohjelmat ovat liikaa toistensa kaltaisia ja syövät toistensa katsojalukuja. Pieniä eroavaisuuksia on, mutta olisi parempi jos ohjelmat joko selkeästi erotetaan toisistaan tai sitten lopetetaan toinen.

Myös PPV-lähetyksiä (pay per view eli maksu-tv lähetys) on WWE:ssä jo liikaa. Nykyisellään taitaa olla 14 eli kahtena kuukautena on peräti kaksi PPV:tä yhdessä kuussa. Liika on liikaa. Ennen näitä oli vähemmän ja juonen kehittelyyn panostettiin enemmän, joka sitten huipentui maksu-tv lähetykseen. Tämä paransi myös perusohjelmien tasoa kun PPV:tä valmisteltiin huolellisesti.

No mitäpä sitä valittamaan, pidän edelleen WWE:stä vaikka nyt seuraankin vähemmän. =) Saa ottaa kantaa jos siltä tuntuu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu