Meille tuli juuri uusi, vanhempi koiraherra (3v) taloon entisen teininartun (11 kk) seuraksi koiran entisten omistajien pitovaikeuksien takia.
Ongelmana on se, että teinikoiramme on opettanut tälle uros koiralle huonoja tapoja. Eli uros oli aluksi hihnassa todella kiltti ja kuuliainen, mutta nyt yhteisten lenkkien aikana uros oppinut haukkumaan ja rähisemään toisille koirille.
Meillä on siis kaksi remmirähjää talossa ja keinot alkaa olla vähissä. Molemmat koirat menettävät täysin "järkensä" muiden koirien tullessa vastaan. Huomio herpaantuu, käskyjä ei kuunnella ja hihnaa vasten revitään minkä keretään. Herkkujen kanssa opettelu ei ole auttanut aiemminkaan. Olemme myös pysähtyneet ja yrittäneet istuttaa koirat toisen koiran tullessa vastaan, mutta arvaattekin varmaan ettei se tulosta tuota. Tiedän että tilanteessa pitäisi pitää pää kylmänä ja olla rauhallisen päättäväinen, mutta isokokoisia koiria on hyvin hankala pitää kontrollissa, mikä aiheuttaa turhautumisen.
Pitäisikö koiria alkaa käyttämään eri aikaan ulkona? Miten hihnassa haukkumisen saisi koulutettua pois, onko muita tapoja kuin herkut? Apua kaivattaisiin, sillä on epämukavaa lenkkeillä kahden remmirähjän kanssa ja toivoisin että joskus voitaisiin ohittaa vieras koira ilman haukkuriehunta kohtauksia.
Sitten vielä, onko olemassa niin sanottuja Cesar Millanin tapaisia koirakouluttajia suomessa, jotka tulevat kotiin paikan päälle näyttämään koulutusvinkkejä? Jos on, minkä hintaista tämä mahtaa olla?
Remmirähjä kaksikko
4
210
Vastaukset
- tivottavastirähinäloppuu
Yksitellen ulkoiluttaminen,ja rähjäämisen poiskitkeminen yhdeltä kerrallaan voisi olla kokeilemisen arvoista.Jos onnistuu yksin,niin sitten koitat kaksin.
Paljon on tuossa sinusta itestä kiinni.Et sais kiristellä hihnaa kun näät vieraan koiran,siitä koira ymmärtää että pyydät apua siltä.Ja siksi rähjää.Ryhdikkäästi kävelet,etkä oo huomaavinas muita koiria,komenna ja kiellä jos koira ei osa olla.Mutta älä jätä hihnaa komentamisen jälkeen tiukaksi,se kuumentaa vaan koiraa lisää.Ja kun ohitus menee hyvin,kehu heti ohituksenjälkeen lempeällä äänellä koiraa.Älä itse vilkuile muita koiria,äläkä jännittele jäykistele tai pysähtele,kävele niin rennosti kun vain voit.
Johtajuus varmaan ongelma.Johtaja päättää mitä tehdään,sulla nyt koirat.
Kyllä rahalla koulutusta saa,mutta varmaan satasia kerta tai jotain.Voit katella teiltäpäin netistä kouluttajia,ja kysyä hintoja.Kaikki kouluttajat ei välttämättä ole hyviä,haastavaa myös löytää sellainen joka itselle sopii. - Drama_King
Hmm! Taitaa olla pientä auktoriteettivajetta teillä. Namit nyt ei ole varmaan useinkaan kovin hyvä ratkaisu koiran hiljentämiseen. Sen pitäisi lähteä siitä että koira(t) kunnioittaa omistajaansa ja tekevät niin kuin on neuvottu. Itse olisin varmaan lähtenyt vastaavassa tilanteessa ohjeistamaan vanhempaa ettei ota junnusta mallia ja junioria kehottanut vain käyttäytymään. Ennakointi on kaiken a ja o. Siksi olisin ottanut koirat vierelle hyvissä ajoin heti kuin vastapuoli ilmestyy horisonttiin ja valmistanut koirat ohitukseen mainituilla ordereilla ja puhumalla niille koko ajan. Jos/kun tilanne olisi eskaloitunut, niin keskeyttänyt mellastuksen kurkkuäänellä "KRHHMMM" tai "PERKKELEE". Helvetillinen volyymi tuossa jonka jälkeen välitön tyylin vaihto sanoilla "antakaahan olla". Ja sen jälkeen matka jatkunut sitten normaalisti. Tämä jonka kerroin on siis opittu yhden remmirähjärin koulimisessa yhteiskuntakelpoiseksi mutta asetettuna sinun asemaasi kahden rähjän kanssa.
Tuo vanhempi koiruutesi alkaa juuri olla siinä iässä että se alkanee taas kuunnella sinua. Siksi panosta nyt tuon kanssa yhteistyön hiomiseen erillisillä lenkeillä, mutta älä unohda myöskään yhteislenkkejä. Nuoremman kohelluksia voi katsoa vielä osittain läpi sormien, mutta silti koko ajan uusia asioita opettaen.
Erillislenkeillä pyri tutustumaan oman alueenne muihin koiriin, kummankin kanssa eri sukupuolta oleviin niin vältyt draamoilta. Kysy kumpaa sukupuolta vastaantuleva on, anna hetki haistella jos eri ja jos vastaantulija on antanut luvan(kaikki ei anna ja usein hyvä niin) ja sitten kehota koiraa jatkamaan matkaa. Äläkä missään nimessä vedä hihnasta halutessasi jatkaa matkaa jos koirat on nokikkain, siitä alkaa älämölö. Samoin pitäkää molemmat omistajat huoli ettei hihnat pääse solmuun, se on toinen mikä aiheuttaa tappelun jos molemmat koirat vielä vierastaa toisiaan.
Yhteislenkeillä taas panosta sitten siihen että menette vain ohi vaikka tulija olisikin jo tutuksi tullut. Tämä siksi ettei sitten tule mitään kolmoisdraamoja jossa on yksi tyttökoira ja kaksi urosta tai päinvastoin. Koirat kun hallitsevat tuon dramatiikan todella hyvin. ;D - Onniamatkia
Yllä olevan erillislenkitysten lisäksi tarvitaan sisätiloissa olevaa kontaktiharjoitusta joko lelulla tai namilla koirasta riippuen kumpi sytyttää eniten. Joillakin rähjääjillä olen nähnyt patukan/pallon suussa jota ovat lenkin ajan kantaneet vaan ei tuo poista itse ongelmaa: kontaktinottoa.
Aluksi treenasin erikseen molempia (toinen portin takana) pikku hiljaa aloin treenailla saman aikaisesti molempia ja tätä nykyä mennään hienosti hihnassa kirjaimmellisesti. Toki tuohon auttoi sekin että annoin molemmille jäisiä raakaluita kolutavaksi 2-3x viikossa jolloin saivat purkaa patoumia sallittuun tekemiseen. - ongelmaton-omistaja
Oletko varma, että teinikoira on opettanut tavat? Ettei olisi vain vanhempi taipuvainen ollut aina tuollaiseen ja kotiutuessaan alkanut toteuttaan vanhaa käytösmalliaan?
Eri aikaan voi aluksi käyttää, mutta tuskin seuraavaa reilua 10-vuotta?
Mitä rotuja mahtaa olla?
Paikallaan jumittaminen oikein tehtynä voi olla hyvä, mutta väärin tehtynä yleensä huono idea, jos koiraa ei passivoi mitenkään. Ei voimalla, vaan älyllä! Tää on taitolaji, ei "ruokatunti" tai "köydenvetokisa". ;)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä912900Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2991686Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2461557- 871391
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4021374Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3981292Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik21079Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat381037Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun329874Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?
"Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden257855