Milloin somali kotoutuu? Kuinka kauan se kestää?

Pistää miettimään kun lukee kaupungin pöytäkirjoja....siis Somaliperheyhdistys on hakenut Ely-keskukselta avustusta kaksivuotisen kehittämishankeen rahoittamiseen. Hankkeen kustannusarvio on n. 278 983 euroa, josta ESR- ja valtion rahoitus on 214 983 euroa, kunnan rahoitus 60 000 euroa ja yksityisen eli yhdistyksen oma rahoitus 4000 euroa.

Somali kotouttaa somalia. Tässä haisee kusetus. Kivaa matkarahaa Afrikan lomille ja vaikka kotipuoleen lähetettäväksi. Se on myös kiva lisätienesti somaliyhteisölle ja kuka onkaan räätälöimässä tätä läpi, SDP ja Soilikki luukusta rahaa.

"Lieksan kaupunginhallitus on kokouksessaan 8.12.2015 § 273 yt-neuvottelujen lopputuloksessa päättänyt yhden palvelussuhteen vähentämisestä maahanmuuttopalveluissa. Maahanmuuttajille suunnattujen ohjauspalvelujen tarvetta ja laajuutta on syytä tarkastella kokonaisuutena.

Maahanmuuttopalveluissa työskentelee tällä hetkellä pakolaiskoordinaattorin lisäksi kaksi henkilöä, pakolaistyöntekijä ja perhetyöntekijä. Perhetyöntekijän palvelussuhde päättyy elokuussa.

Kaupunki lopetti Virike-sopin toiminnan vuonna 2014. Tuolloin todettiin, että toiminta on lähinnä kolmannelle sektorille kuuluvaa toimintaa. Lieksan Somaliperheyhdistys ry on toiminut Reunatie 13:ssa sijaitsevassa huoneistossa ja järjestänyt pienimuotoisesti lapsille, naisille ja perheille erilaista ohjaustoimintaa.

Lieksan Somaliperheyhdistys on valmistellut Leijat-kehittämishankkeen, jonka tavoitteena on kartoittaa, kehittää ja pilotoida kotouttamispalveluja niin, että maahanmuuttajat itse tuottaisivat kotoutumista edistäviä palveluja maahanmuuttajille. Viranomaispalvelut tuottaa edelleen kaupunki.

Somaliperheyhdistys on ollut yhteydessä mm. Etelä-Suomen toimijoihin. Maahanmuuttajataustaiset järjestöt tuottavat joillakin paikkakunnilla viranomaispalvelujen rinnalla tietyn osan kotouttamispalveluista. Kokemukset ovat olleet myönteisiä.

Somaliperheyhdistys on hakenut Ely-keskukselta avustusta kaksivuotisen kehittämishankeen rahoittamiseen. Hankkeen kustannusarvio on n. 278 983 euroa, josta ESR- ja valtion rahoitus on 214 983 euroa, kunnan rahoitus 60 000 euroa ja yksityisen eli yhdistyksen oma rahoitus 4000 euroa.

Leijat-kehittämishankkeen hankesuunnitelma on liitteenä (ei ptk:n liite).

Yhdistys hakee nyt Lieksan kaupungilta hankkeelle 60 000 euron rahoitusosuutta. Kuntarahoitus jakautuu 3 vuodelle siten, että vuoden 2015 osuus on 22 500 €, vuoden 2016 osuus 30 000 ja vuoden 2017 osuus 7 500 €. Kaupungin rahoitusosuus voitaisiin kattaa lakkauttamalla yksi palvelussuhde maahanmuuttopalveluista Koto-toimistosta kuten yt-neuvotteluissa on sovittu. Jos palvelussuhteen vähentämiseen ei löydy mahdollisuutta, Leijat-hankkeeseen ei ole määrärahaa. Palvelussuhteen vähennyksen on oltava lopullinen, jotta yt-neuvotteluissa päätettyyn säästöön päästään.

Hankkeen päättymisen jälkeen maahanmuuttajayhdistys voisi hakea muiden järjestöjen tavoin kaupungilta yleistä toiminta-avustusta toimintaansa.

Koto-toimisto on suunniteltu lakkautettavaksi vuoden 2015 loppuun mennessä ja kotoutumiseen liittyvät viranomaistehtävät on tarkoitus antaa aikuissosiaalityön tulosyksikölle. Koto-toimistoon jäävä pakolaistyöntekijän palvelussuhde voidaan siirtää aikuissosiaalityön yhteyteen 1.1.2016. Tämä järjestely toteutettaisiin vuoden 2016 talousarvion valmistelun yhteydessä.

Pakolaiskoordinaattorin kanssa on käyty neuvotteluja yhteistoiminnan hengessä valmisteilla olevien toimenpiteiden perusteista, vaikutuksista ja vaihtoehdoista.

Valmistelija: Sj. Soile Syrjäläinen

Ptj. Tero Oinonen:
Sosiaali- ja terveyslautakunta päättää osallistua Leijat -hankkeeseen hankesuunnitelmassa esitetyllä osuudella, jos:
1. ELY -keskus myöntää hankkeelle liitteen mukaisen rahoituksen
ja
2. Pakolaistyön kustannuspaikalta kyetään lakkauttamaan yksi palvelussuhde"

http://webdynasty.pohjoiskarjala.net/Dynasty/Lieksa/kokous/20151672-5.HTM
27742
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

Somaliperheyhdistys on siis pyytänyt 60 000 euroa kaupungilta.

Kivasti myös kierretään yhden pakolaistyöntekijän viran Yt-neuvotteluissa sovittu lakkautus, ohjataan raha suoraan somaleille.

Äänestä
  • Näinköhän suomalainen moottoripyöräkerho saisi saman verran avustusta kulttuurin vaalimiseen? Somaleille tämä 60 tonnia myönnetään varmuudella.

    Äänestä

No nyt tiedetään miksi somaliyhdistyksiä on niin paljon. Melkein 300 000 € kotoutumiseen kuuden oleskeluvuoden jälkeen.

Äänestä
  • Olen luullut kotiutumisen tarkoittavan sitä että heidät lähetetään somaliaan takaisn. SE on sitä KOTIUTTAMISTA Kun eivät halua täällä kotimaassmee muuta kuin viedä nne kuuluisat tuhkatkin pesästä.

    Heidän on aika poistua - maassa maan tavalla ja töihin.
    Laiskoja elätetään ja oma kansa kärsii. Tämä on juuri sitä rasismia jota virkailijat suorittaa meitä heikompi osaisia kohtaan OLen suomalainen valkonaama ja kyllästynyt rastyiseen kohteluun.

    Äänestä

  • rotu-realisti kirjoitti:

    Olen luullut kotiutumisen tarkoittavan sitä että heidät lähetetään somaliaan takaisn. SE on sitä KOTIUTTAMISTA Kun eivät halua täällä kotimaassmee muuta kuin viedä nne kuuluisat tuhkatkin pesästä.

    Heidän on aika poistua - maassa maan tavalla ja töihin.
    Laiskoja elätetään ja oma kansa kärsii. Tämä on juuri sitä rasismia jota virkailijat suorittaa meitä heikompi osaisia kohtaan OLen suomalainen valkonaama ja kyllästynyt rastyiseen kohteluun.

    kopioin tuon koska en ole lukenut mitään noin järjetöntä vähään aikaan? http://i457.photobucket.com/albums/qq300/Kansa_taisteli/SDP-Tiedotus_.jpg

    Äänestä

  • UPDATE_11238903 kirjoitti:

    Sinä olet rasisti?

    Hävetkää te loukkaate meidän kunniavieraitamme

    Äänestä

  • Paperittomien koneinssien asialla SDP! Äänestä meitä, varmistat lemmikkiemme hyvinvoinnin!

    Äänestä

SDP:lle vaikuttaa olevan oikein SYDÄMEN asia somalien hyvinvointi Lieksassa. Samoin vassari Nykäselle ja kepun mikä se olikaan on samaa mieltä. Hmmm...

Äänestä

koska somalit kotiutuu kotimaahansa täältä, ovat loisineet jo riitäävän kauan meidän elättinä

Äänestä

kela makso joulu 2014 laivalle virkistysloman 400 somalia ai perkele kun riipoo nää ja tää on tosi kaveri laivalla töissä

Äänestä

Varmaan on ollut turvallinen matka kun kukaan ei uskalla tulla ryöstämään laivaa kun on merirosvoristeily meneillään!

Äänestä
  • Kyllä kusettavat.

    Äänestä

Milloin kukkahatun kuupan läpi käy totuus, jonka me tavalliset ihmiset olemme jo vuosikausia sitten nähneet?

Äänestä
  • Voi rakkaat kukkahatut ja koko Lieksan kaupungin henkilöstö..Sinne vaan ja siitä vaan raha-avustusta mustille jakamaan (Afrikan tuliaisille)..Kyllä kaupungin ns.piiat ja rengit jakaa rahaa ympäri maapallon..He onnettomat ei tiedä/tai ymmärrä, että se raha on s u o m a l a i s t e n selkänahasta otettua veroa, mutta Lieksan kaupungin henkilöstö luulee, että se raha on satanut taivaasta/tai rajan takaa idästä/Venäjältä....

    Äänestä

"Palvelussuhteen vähennyksen on oltava lopullinen, jotta yt-neuvotteluissa päätettyyn säästöön päästään."

Äänestäjät nyt tarkkana tämän näytelmän käsikirjoituksen suhteen !

Nimittäin sivistysviraston alaisuudessa on yksi perhetyöntekijä (jolla vakanssi muualla).
Onko tämä pakolaistyön kustannuspaikan säästö sitä että kulut siirretään sivistyspuolelle tai hän palaa omalle vakansilleen töihin?
http://webdynasty.pohjoiskarjala.net/Dynasty/Lieksa/kokous/20141634-5-1.PDF

Oma kanta on että Koto toimisto suljetaan ja työntekijät irtisanotaan, jokaikinen.

Äänestä

Paljonko kaupunki on laittanut rahaa näiden pitkäaikaistyöttömienkin hyysäämiseen. On pajaa ja tukipistettä, laskelmieni mukaan yli 200 000 euroa vuodessa. Lisäksi on palkattu ohjaajaa ja työvalmentajaa, työpäällikköä ja hankevetäjää. Millaisia tuloksia on rahapanoksella saatu?

Äänestä
  • humanitäärinen maahanmuutto on saanut aikaan mm. tälläisiä veroeurojen imijöitä:

    1 Aikuisperuskoulun linjavastaava
    2 Aktivistimaahanmuuttajakouluttaja
    3 Alaikäisten turvapaikanhakijoiden ryhmäkodin vastaava ohjaaja
    4 Aputulkki
    5 Asioimistulkki
    6 Avustamistulkin
    7 Avustusanomusten esitäyttäjä
    8 Erityisryhmän linjavastaava
    9 Etnisten suhteiden neuvottelukunta
    10 Ihmisoikeustyönjohtaja
    11 Ikääntyneiden somalinaisten kotoutustyöntekijä
    12 Kansainvälisen siirtolaisjärjestön projektikoordinaattori
    13 Kehitysmaatutkimuksen professori
    14 Kehitysyhteistyön palvelukeskuksen asiantuntijan
    15 Kehitysyhteistyön palvelukeskuskuksen hankeneuvoja ja taloussuunnittelija
    16 Kehitysyhteistyön palvelukeskuskuksen kehityspoliittinen asiantuntija
    17 Kerjäläistyöryhmä
    18 Kotouttamisohjaaja
    19 Kotoutussihteeri
    20 Kulttuuriluotsi
    21 Kunniaan liittyvien konfliktien asiantuntija
    22 Lyhytkurssivastaava
    23 Maahanmuuton erikoistutkija
    24 Maahanmuuttaja- ja kotouttamisasioiden neuvottelukunta
    25 Maahanmuuttajajärjestöjen mielenterveysosaamista pohtiva projektisuunnittelija
    26 Maahanmuuttajalasten varhaiskasvattaja
    27 Maahanmuuttajanaisten kulttuuriohjelman johtaja
    28 Maahanmuuttajaneuvoston puheenjohtaja
    29 Maahanmuuttajapalveluiden päällikkö
    30 Maahanmuuttajapoikatyön johtaja
    31 Maahanmuuttajataustainen kokemusasiantuntija
    32 Maahanmuuttajien asumisneuvoja
    33 Maahanmuuttajien asunto-oloja pohtiva virkamies
    34 Maahanmuuttajien henkilökohtainen palveluohjaaja
    35 Maahanmuuttajien henkisestä sopeutumisesta vastaava asiantuntija
    36 Maahanmuuttajien kansalaistoiminnan kehittäminen projektin johtokunta
    37 Maahanmuuttajien kansalaistoiminnan kehittämisestä vastaava virkamies
    38 Maahanmuuttajien koulutuksen kehittäjä
    39 Maahanmuuttajien neuvontapisteen ohjaaja
    40 Maahanmuuttajien rekrytoinnin helpottamista pohtiva työryhmä
    41 Maahanmuuttajien tukijärjestön johtaja
    42 Maahanmuuttajien työllistämisyhdistyksen asianajaja
    43 Maahanmuuttajien yhteispalvelutoimiston johtaja
    44 Maahanmuutto- ja kotouttamisasioiden yhteistyöryhmä
    45 Maahanmuuttoasioiden johtaja
    46 Maahanmuuttokoordinaattori
    47 Maahanmuuttoneuvoston puheenjohtaja
    48 Maahanmuuttopolitiikan tutkija
    49 Maahanmuuttopolitiikkastrategi
    50 Maahanmuuttotyön päällikkö
    51 Maahanmuuttovastaava
    52 Maahanmuuttoviraston tulosalueen johtaja
    53 Maahanmuuttoviraston turvapaikkayksikön johtaja
    54 Maahanmuuttoviraston tutkija
    55 Maahanmuuttoyksikön etuuskäsittelijä
    56 Maahanmuuttoyksikön psykologi
    57 Maahanmuuttoyksikön sosiaaliohjaaja
    58 Maahanmuuttoyksikön sosiaalityöntekijä
    59 Maahanmuuttoyksikön terveydenhuollon konsultti
    60 Maahanmuuttajajärjestöjen toimintaedellytyksiä voimaannuttavan projektin johtaja
    61 Monialaisen romanityöryhmän puheenjohtaja
    62 Monikulttuurikonsultti
    63 Monikulttuurisen maahanmuuttajatyön päällikkö
    64 Monikulttuurisen tietopalvelukeskuksen asiantuntija
    65 Monikulttuurisen varhaiskasvatuksen suunnittelija
    66 Monikulttuurisenopetuksen suunnittelija
    67 Monikulttuuristen naisjärjestöjen kattojärjestön johtaja
    68 Monikulttuurisuuden johtava asiantuntija
    69 Monikulttuurisuusaktivisti
    70 Monikulttuurisuusasiantuntija
    71 Monikulttuurisuuskampanja suunnittelija
    72 Monikulttuurisuuskoulutusmateriaalivastaava
    73 Monikulttuurisuustaitojen kehittäjä
    74 Monikulttuurisuustyön suunnittelija
    75 Naapuruus-sovittelija
    76 Pakolaisavun vertaisryhmätoiminnan koordinaattori
    77 Pakolaiskoordinaattori
    78 Pakolaisneuvonantaja
    79 Pakolaisneuvonnan tiedottaja
    80 Pakolaisoikeutta tutkiva oikeustieteilijä
    81 Pakolaisvähemmistö vastaava
    82 Päivähoidon maahanmuuttajakoordinaattori
    83 Romaniasioidenhoitaja
    84 Romanien päiväkeskuksen työntekijä
    85 Romanien päiväkeskuskuksen johtaja
    86 Romanipoliittisen työryhmän puheenjohtaja
    87 Romanityöryhmä
    88 Romaniyhdyshenkilö
    89 Siirtolaisinstituutin johtaja
    90 Sisäasiainministeriön kotouttamisyksikön johtaja
    91 Sisäasianministeriön maahanmuutto-osaston oikeusyksikön yhdenvertaisuus-vastuualueen johtaja
    92 Sisäministeriön maahanmuuttojohtaja
    93 Sisäministeriön maahanmuutto-osaston päällikkö
    94 Sisäministeriön maahanmuutto-osaston ylitarkastaja
    95 Sisäministeriön somaliyhteisön kotoutumista edistävä asiantuntijaryhmä
    96 Sopeuttamistyöntekijä
    97 Sopeutumiskonsultti
    98 Sosiokulttuurinen tasapainottaja
    99 Suomen askeleet-linjan opettaja
    100 Suomen somalia-verkoston toiminnanjohtaja
    101 Syrjinnänvastaisesta toiminnasta vastaava viranomainen
    102 Syrjintäilmiöiden analysoija
    103 Syrjintälautakunnan johtaja
    104 Syrjintää epäilevien neuvontapisteen johtaja

    Tekemällä tehtyjä väkisin väännettyjä suojatyöpaikkoja, joiden kulut maksaa työssäkäyvä selkänahastaan. Halveksin yllämainittuja ammattinimikkeitä syvästi! Kuin myös näiden "töiden" tekijöitä.

    Äänestä

  • Siitäpäturhuutta kirjoitti:

    humanitäärinen maahanmuutto on saanut aikaan mm. tälläisiä veroeurojen imijöitä:

    Voisko kukkahattu valaista paljonko näihin uppoaa veroeuroja? Ja täysin turhaan!

    Äänestä

Miten pitkään pitää rahaa syytää näihin pitkäaikaistyöttömiin, pistää miettimään. Milloin nämä työllistvät? Kuinka kauan kestää?

Voisiko persut vastata?

Äänestä
  • Johan se kukkahattu alkoi syyllistämään omaa kantaväestöä ja vielä huono-osaisimpia eli työttömiä.

    Äänestä

  • Mikä helvetin idea oli tuottaa Suomeen ihmisiä, jotka oikeasti eivät koskaan tuota Suomelle mitään muuta kuin pelkkiä kuluja?

    Äänestä

  • Kukkahatut syyllistävät kantaväestöä. Itse ovat näitä pilipali-hankkeita väsänneet muka työttömille töitä järjestäen. No mitä ne "työt" ovat olleet? - Orjatyötä ja ihmisarvoa alentavaa askartelua! Ei mitään todellista mistä olisi ollut mitään hyötyä köyhälle!!

    Menkää hyysärit itse vapaaehtoistyöhön mamuille tehän siitä vapaaehtoistyöstä olette vaahdonneetkin jo vuosikausia!!

    ps. Lieksa pääsi taas jälleen valtakunnan eri saiteille tuolla idioottimaisella esityslistan kohdalla. Käykäähän lukemassa. Yksi hyvä puoli tässä on että kansa ei naura kantaväestölle vaan näille hyysäreille! Muu Suomi on kantaväestön puolella! Olen entinen luottamushenkilö ja en koskaan syyllistynyt äänestäjieni ja kantaväestön pettämiseen, siksi on puhdas omatunto nyt eläkkeellä ollessa!!!

    Äänestä

Somali kotoutuu vain, jos rahahanat tukkeutuu.

Äänestä
  • Tulevissa eduskuntavaaleissa annan ääneni persuille, en SDP:lle..Sos.demit sotkivat Lieksan ihan sekasin....He saivat sitä mitä tilasivatkin; mustaa "kultaa" päiväntasaajalta kaupungin kuraista taloutta "parantamaan"......

    Äänestä

Lieksalaiset on ÄÄLIÖITÄ kun elättää tuota ROSKASAKKIA!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Äänestäjä_kysyy kirjoitti:

Pistää miettimään kun lukee kaupungin pöytäkirjoja....siis Somaliperheyhdistys on hakenut Ely-keskukselta avustusta kaksivuotisen kehittämishankeen rahoittamiseen. Hankkeen kustannusarvio on n. 278 983 euroa, josta ESR- ja valtion rahoitus on 214 983 euroa, kunnan rahoitus 60 000 euroa ja yksityisen eli yhdistyksen oma rahoitus 4000 euroa.

Somali kotouttaa somalia. Tässä haisee kusetus. Kivaa matkarahaa Afrikan lomille ja vaikka kotipuoleen lähetettäväksi. Se on myös kiva lisätienesti somaliyhteisölle ja kuka onkaan räätälöimässä tätä läpi, SDP ja Soilikki luukusta rahaa.

"Lieksan kaupunginhallitus on kokouksessaan 8.12.2015 § 273 yt-neuvottelujen lopputuloksessa päättänyt yhden palvelussuhteen vähentämisestä maahanmuuttopalveluissa. Maahanmuuttajille suunnattujen ohjauspalvelujen tarvetta ja laajuutta on syytä tarkastella kokonaisuutena.

Maahanmuuttopalveluissa työskentelee tällä hetkellä pakolaiskoordinaattorin lisäksi kaksi henkilöä, pakolaistyöntekijä ja perhetyöntekijä. Perhetyöntekijän palvelussuhde päättyy elokuussa.

Kaupunki lopetti Virike-sopin toiminnan vuonna 2014. Tuolloin todettiin, että toiminta on lähinnä kolmannelle sektorille kuuluvaa toimintaa. Lieksan Somaliperheyhdistys ry on toiminut Reunatie 13:ssa sijaitsevassa huoneistossa ja järjestänyt pienimuotoisesti lapsille, naisille ja perheille erilaista ohjaustoimintaa.

Lieksan Somaliperheyhdistys on valmistellut Leijat-kehittämishankkeen, jonka tavoitteena on kartoittaa, kehittää ja pilotoida kotouttamispalveluja niin, että maahanmuuttajat itse tuottaisivat kotoutumista edistäviä palveluja maahanmuuttajille. Viranomaispalvelut tuottaa edelleen kaupunki.

Somaliperheyhdistys on ollut yhteydessä mm. Etelä-Suomen toimijoihin. Maahanmuuttajataustaiset järjestöt tuottavat joillakin paikkakunnilla viranomaispalvelujen rinnalla tietyn osan kotouttamispalveluista. Kokemukset ovat olleet myönteisiä.

Somaliperheyhdistys on hakenut Ely-keskukselta avustusta kaksivuotisen kehittämishankeen rahoittamiseen. Hankkeen kustannusarvio on n. 278 983 euroa, josta ESR- ja valtion rahoitus on 214 983 euroa, kunnan rahoitus 60 000 euroa ja yksityisen eli yhdistyksen oma rahoitus 4000 euroa.

Leijat-kehittämishankkeen hankesuunnitelma on liitteenä (ei ptk:n liite).

Yhdistys hakee nyt Lieksan kaupungilta hankkeelle 60 000 euron rahoitusosuutta. Kuntarahoitus jakautuu 3 vuodelle siten, että vuoden 2015 osuus on 22 500 €, vuoden 2016 osuus 30 000 ja vuoden 2017 osuus 7 500 €. Kaupungin rahoitusosuus voitaisiin kattaa lakkauttamalla yksi palvelussuhde maahanmuuttopalveluista Koto-toimistosta kuten yt-neuvotteluissa on sovittu. Jos palvelussuhteen vähentämiseen ei löydy mahdollisuutta, Leijat-hankkeeseen ei ole määrärahaa. Palvelussuhteen vähennyksen on oltava lopullinen, jotta yt-neuvotteluissa päätettyyn säästöön päästään.

Hankkeen päättymisen jälkeen maahanmuuttajayhdistys voisi hakea muiden järjestöjen tavoin kaupungilta yleistä toiminta-avustusta toimintaansa.

Koto-toimisto on suunniteltu lakkautettavaksi vuoden 2015 loppuun mennessä ja kotoutumiseen liittyvät viranomaistehtävät on tarkoitus antaa aikuissosiaalityön tulosyksikölle. Koto-toimistoon jäävä pakolaistyöntekijän palvelussuhde voidaan siirtää aikuissosiaalityön yhteyteen 1.1.2016. Tämä järjestely toteutettaisiin vuoden 2016 talousarvion valmistelun yhteydessä.

Pakolaiskoordinaattorin kanssa on käyty neuvotteluja yhteistoiminnan hengessä valmisteilla olevien toimenpiteiden perusteista, vaikutuksista ja vaihtoehdoista.

Valmistelija: Sj. Soile Syrjäläinen

Ptj. Tero Oinonen:
Sosiaali- ja terveyslautakunta päättää osallistua Leijat -hankkeeseen hankesuunnitelmassa esitetyllä osuudella, jos:
1. ELY -keskus myöntää hankkeelle liitteen mukaisen rahoituksen
ja
2. Pakolaistyön kustannuspaikalta kyetään lakkauttamaan yksi palvelussuhde"

http://webdynasty.pohjoiskarjala.net/Dynasty/Lieksa/kokous/20151672-5.HTM

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu