Ainakin omalla kohdallani se on se, että sitä oikeastaan tietää ettei toinen ajattele minua ollenkaan. Se, että hän on jo päässyt irti ja on onnellinen jonkun muun kanssa. Minäkin luulin olevani, mutta se toinen ei vain unohdu, eikä tunne häntä kohtaan häviä. Ehkä se on se lopullisuus, se että tämä juttu on nyt jo katsottu eikä siitä tullut mitään. Ja toivoin että hän todella pyytäisi minua vielä vaikka kahville, niinkuin sovittiin. Mutta ei, hän vain tarjosi pehmeää laskua. Ja oma ylpeys ei anna periksi, että vielä kerran itse ottaisin yhteyttä. Ja tähän se sitten kaatuu. Ja on typerää antaa sen kaatua, mutta niin se nyt vaan menee. Jäänkö jossittelemaan? En. Ei tässä ole jossittelulle enää ollut sijaa pitkään aikaan.
Ikävässä vaikeinta
TarinaLoppuiJo
2<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Miksi ette kumpikin voisi mennä puolitiehen vastaan. En tiedä oletko ap nainen vai mies, mutta mies voisi ottaa ensiaskeleet ja toinen voisi lähteä mukaan.
Kovin vaikeaa sitä on tietenkään toiseen mitään yhteyttä ottaa, jos toisen tunteista ei mitän ole koskaan tiennyt eikä oikein selvää saanut. Minua kyllä särähti korvaan vielä kerran ottaisi yhteyttä? Jos sinä olet ottanut yhteyttä niin miksei toinen ottaisi, jos tosissaan sinusta pitäisi? Mutta, en tiedä tapaustanne. Ikävältä tilanne kuitenkin kuulostaa, jos kumpikin tunnette samoin.
No sinäpä sen jo sanoitkin. Miksi se toinen ei enää ottaisi yhteyttä, jos tunteita vielä on? Minä näen tämän niin, ettei hänellä tosiaan enää ole tunteita. Ja sen hyväksyminen on vaikeaa, vaikka eihän siinä periaatteessa mitään ihmeellistä ole. Ja uskon että ikävä hellittää aikanaan, tunteet eivät välttämättä, hän teki minuun suuren vaikutuksen ja ehkä osaltaan korjasi jotain hajonnutta minussa.