Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Maaseudun jääminen mobiilin varaan huolestuttaa

kuitumies

Tietoliikenteen verkkoyhteyksien tarve kasvaa nopeasti, kun yhteiskunnan palveluja siirretään yhä enemmän verkkoihin.

Suomessa tässä muhii iso uhka, sillä suuri osa väestöstä on pelkän mobiiliverkon varassa. Nopea ja kaikissa olissa luotettava kiinteä verkko on jäänyt Suomessa alakynteen.

– Kun kaikki palvelut ovat menossa verkkoon, mobiiliyhteyksien nopeus ja laatu eivät riitä palveluiden luotettavaan toimintaan, matkapuhelinalan uranuurtaja Matti Makkonen sanoo.

Makkonen on toiminut telealalla lukuisissa eri tehtävissä, viimeksi Anvian toimitusjohtajana, josta tehtävästä hän on siirtynyt eläkkeelle.

– Mikäli tehokkaat verkkoyhteydet halutaan turvata, kiinteät ja matkapuhelinverkot eli mobiiliverkot tulee erottaa eri yhtiöihin, Makkonen esittää.

Kiinteät yhteydet ovat saatavissa taajamien keskustoissa, mutta taajamien laita-alueilla ja maaseudulla väestö on enemmän mobiilin verkon varassa.

http://www.ilkka.fi/uutiset/maakunta/mobiilikuoppa-uhkaa-suomalaista-tietoyhteiskuntaa-1.1803691

43

376

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tulevaisuuskuitu

      Kuka kansanedustaja ajaisi valokuidun rakentamisen pakolliseksi? Hän saisi ääneni. Suomi on putoamassa tietoyhteiskunnasta hitailla mokkulayhteyksillä. Singaporessakin puolella talouksista kuituyhteys.

    • äänestelijä

      Anne Kalmari puhuu nopean kuituyhteyden puolesta, ääni hänelle!

      • valettatulloo

        Ei ole Kivijärvikään mukana laajakaistasotkuissa. Onneksi Kalmarin höpinät eivät omia paikkakuntalaisia saanut höynäytettyä. Ääni muille!


    • dklfsgkljsdg

      Huomenna on mahdollisuus vaikuttaa! Äänestä Kalmaria niin saat kuidun Viitasaarelle!

      • HyväPeli

        En äänetä Kalmaria. Ostin jo Samsungin 4G:n


      • eietanalle

        No osta vaan, mutta nopeaa jatkuvaa yhteyttä sillä et saa.


      • ahnekepuli
        HyväPeli kirjoitti:

        En äänetä Kalmaria. Ostin jo Samsungin 4G:n

        Ei tule Kalmarin eikä Pekkarisen äänillä Viitasaarelle Kuuskaistan laajakaistoja. Siitä voin olla varma! Käräjille koko soppa ja vastuuseen kepulaiset??


      • tartteis_tehdä_jotain

        Mokkula riittää muutamia talouksia lukuunottamatta jokaiselle Viitasaarelaiselle. Tässä taloudellisessa tilanteessa ei ole mitään järkeä alkaa rakentamaan kuitua, koska siihen ei yksisnkertaisesti ole taloudellisia resursseja. Suuri vaara on, että ajaudumme valtion katsannan alle tulevina vuosina muutoinkin, koska emme taida pystyä hoitelemaan velanotosta aiheutuneita velvoitteitamme.

        Kaupungin päättäjien politiikka on ollut viime vuosina täysin virheellistä, koska on unohdettu työpaikkojen hankkiminen. Ei viitasaari, eikä tuskin kukaan muukaan kunta/kaupunki pärjää sillä, että rakennutetaan asuntoja ulkopaikkakuntalaisilla yrittäjillä ja unohdetaan työllisyyden hoito. Meille tarvitaan yrityksiä, jotta saadaa ihmisille ostovoimaa. Tämä luo kasvua ja hyvinvointia. Ei se ole avain työllisyysongelmaan, että rakennettaisiin velkarahalla toistakymmetä milj. eur maksava kuitu Suovanlahdelle. Mustasuon teollisuusalueella on tilaa uusille yrityksille/yrittäjille. Miksi kukaan ei tee mitään työllisyyden hoidon eteen???? Veronmaksajien elätteinä on kyllä kaikenmaailman Witaksia, kehittämisjohtaja poikia, raskaasti ylimitoitettu virkamiesorganisaatio....


      • yrittäjäjohtaja

        Kuka v ittu haluaa periferiaan, jossa ei ole kuituyhteyttä? Nauraa sellaiselle kunnalle harakatkin. Kyllä kuitu pitää olla ennenkuin firmat tulemme työllistämään.


    • MobiilinKannattaja

      Mobiili eli liikkuva laajakaista pitää olla kaikesta huoliimatta, vaikka lanka-laajakaista taloon olisikin. Kuka sitä kaapelia aina mukanaan vetäisi talonsa ulkopuolella.

      • kuituakuitua

      • kuituakuitua

        Edellisen kommentin linkitys epäonnistui tässä uusi!

        Keskustelu24 Paikkakunnat Pohjois-Karjala Lieksa Pielisen tietoverkko maksuvaikeuksissa

        Pielisen tietoverkko maksuvaikeuksissa

        saammeko_kuidun

        18.4.2015 10:56

        Pielisen tietoverkko maksuvaikeuksissa



        Pielisen tietoverkko-osuuskunta ei saa maksettua lainaansa ajallaan. Osuuskunta hakee Nurmeksen kaupungilta laina-ajan pidentämistä ensi vuoden loppuun saakka. Myönnetystä miljoonan euron lainasta Pielisen tietoverkko-osuuskunta on nostanut 700 000 euroa. Nurmeksen kaupunginhallitus päättää asiasta maanantain kokouksessaan.


    • edes_jollakin_leikkaa

      Oli se Viitasaarelle enemmän kuin sata jänistä, kun edes kolmella valtuutetulla oli kuituasiassa järki päässä. Muut valtuutetut ovat näköjään rahankäytön suhteen täysin holtittomia ja ymmärtämättömiä tohloja. Jolla on edes hieman maalaisjärkeä, niin ymmärtäähän sen, että ei tuollaiset kuidut tule koskaan maksamaan sijoitettuja pääomia takaisin. Toivottavasti seuraavissa kuntavaaleissa paikalliset äänioikeutetut tajuaa kenelle äänensä antavat.....Ei ainakaan kepuille eikä demareille!!!

    • hienojuttua

      Keskisuomalaisten kuntien omistama Keski-Suomen Valokuituverkot Oy aikoo ostaa talousvaikeuksiin ajautuneen Kuuskaistan toiminnan.

      Kuuskaistan rakentamat valokuituverkot, asiakkaiden liittymät ja operaattorisopimukset siirtyvät kaupan toteutuessa Keski-Suomen Valokuituverkot Oy:lle. Ostajayhtiön omistaa nykyisellään kuusi keskisuomalaista kuntaa, mutta se laajenisi kaupan myötä viidellä osakkaalla.

      Kuntien verkkoyhtiöstä tulisi siten merkittävä toimija valokuitupalvelujen tarjoajana Sisä-Suomessa.

      3. toukokuuta päivätyn lehdistötiedotteen mukaan ne uusien omistajakuntien asukkaat, jotka ovat tilanneet valokuituliittymän Kuuskaistalta, saisivat sen käyttöön ehkä jo tänä vuonna ja suurin osa ensi vuoden aikana.

      Operaattoriyhtiön omistaa Keski-Suomen Verkkoholding Oy, jonka takana ovat Pihtipudas, Multia, Kannonkoski, Konnevesi, Kyyjärvi ja Toivakka.

      Viitasaaren, Karstulan, Uuraisten, Kivijärven ja Luhangan kunnanjohtajat ovat tiedotteen mukaan valmiit esittämään kunnanhallituksilleen liittymistä yhtiöön.

      Mikäli liiketoimintakauppa toteutuu, Kuuskaistan Palvelut Oy luopuu samalla 10 prosentin omistuksestaan Keski-Suomen Valokuituverkoissa.

      Uusien viiden kunnan alueelle on haettu EU:n ja valtion tukea laajakaistaverkon rakentamiseen. Hankkeiden arvo on tiedotteen mukaan yhteensä noin 5,2 miljoonaa euroa. Viitasaarella ja Karstulassa tuen ehtona on saattaa verkot rakennettua elokuun loppuun mennessä.

    • YLI-KYMMENENMILJ

      KYLLÄ TE VIITASAARET OLETTE TYHMIÄ, JOS VAAN LÄHDETTE MUKAAN VALOKUITUHANKKEESEEN!!!!

      EIKÖ SIELLÄ OLE KENELLÄKÄÄN JÄRKEE, NIIN ETTÄ OSAISITTE RÄKNÄTÄ HANKINTOJEN KANNATTAVUUTTA? SUURIN OSA KESKI-SUOMESTA NÄYTTÄISI VASTUSTAVAN TYHMÄÄ KUITU-HANKETTA!!!

      TOISTAKYMMENEN MILJOONAN EURON SIJOITUKSET MAANALLE EIVÄT KOSKAAN TULE MAKSAMAAN TEILLE ITSEÄÄN!!! HÖLMÖÄKIN HÖLMÖMPI HOMMA!!!

      TULEVAT SUKUPOLVETKIN KANTAVAT TEKEMÄÄNNE VELKATAAKKAA HARTEILLAAN JOS LÄHDETTE TUOHON VOUHOTUKSEEN MUKAAN. TOISTAN: TOISTAKYMMENTÄ MILJOONAA EUROA MAAN ALLE, MITÄ JÄRKEÄ??? MIETTIKÄÄ!!!

      HERRAIN HEVOSETKIN NAURAA TÄLLAISELLA HOLTITTOMALLA RAHANKÄYTÖLLÄ!!!

      • lihan-lätkettä

        Niin, mutta kun Suovanlahdella on se etätöitä tekevä tilitoimisto, niin pitäähän kuituyhteydet vetää tasapuolisuuden vuox jokaiselle kyläkunnalle. Ja joitahi maatilojai on. Kymmenen ja puoli miljoonaa on pieni raha, kun ajatellaan mitä sillä saadaan aikaan ja eihän siinä viitasaaren kaupungin takausksen osuus ole kuin luokkaa 6-7 miljoonaa euroa-PIKKU RAHA! Vanhaa markka-aikaa muistellen kyseinen summa olisi n. 66 miljoonaa markkaa, josta kaupungin osuus noin 40 miljoonaa.

        Saadaan tänne kyläkunnille kuitu, että päästään pornoa katsemaan- arvokas ja tärkeä pointti. Jylykytys on paljon nopeampaa ja kiihkeämpää kun on nopea yhteys! Ainahan siinä oppii uusia niksiäkin kun pornoa katselee...


      • Halpaa-lystiä

        Ithän sinä Lihan-lätkettä kirjoittelija tiedä edes asian todenperäisyyttä! Kuitu maksaa Viitasaaren kaupungille korkoineen ja lyhennyksineen yli 20 miljoonaa euroa! Viimeinen erä on maksettu vasta vuonna 2050-luvun lopulla. Joka jumalan vuosi kuidusta veronmaksajat maksavat n. 600-700 tuhatta euroa!


      • nykyaikaonkuitua

        Kainuussa osataan vaatia kuitua syrjäkylillekin:


        Suomussalmi vaatii Kaisanet Oy:tä rakentamaan laajakaistaverkon sopimuksen mukaisessa laajuudessa. Samaa mieltä on Kainuun liitto.

        Kaisanet Oy on ilmoittanut Suomussalmen kunnalle, että Puraksen, Kiannanniemen ja Myllylahden laajakaistahankkeiden toteuttaminen sopimuksen mukaisesti on sen mielestä kohtuutonta.

        Laajakaistan rakentaminen on aikaisempina vuosina edennyt niin, että mikäli jollakin alueella ei ole ollut lainkaan tilaajia, operaattorin ei ole tarvinnut rakentaa verkkoa, vaikka rakentaminen olisi sisältynyt alkuperäiseen hankkeeseen.

        Suomussalmen kunnanhallituksen mukaan Puraksessa, Kiannanniemellä ja Myllylahdessa tilaajia kuitenkin olisi kohtalaisesti.

        Osa liittyjistä on yrityksiä, joiden toiminnalle toimivat tietoliikenneyhteydet ovat välttämättömiä. Nykyään monella käytössä olevat Wimax-yhteydet lakkaavat toimimasta viimeistään vuoden 2016 lopussa.

        Myllylahden ja Kiannanniemen kyläyhteisöt sekä alueella toimivat maatilayrittäjät ovat ilmaisseet huolensa laajakaistayhteyksistä sekä vaatineet toimivia yhteyksiä. Puraksessa Wimaxin korvaavien verkkojen toimintaa rajoittaa syrjäinen ja valtakunnan rajaa lähellä oleva sijainti.

        Kaisanet Oy sitoutui toteuttamaan Suomussalmen kunnan alueen laajakaistahankkeen helmikuussa 2011 tehdyllä sopimuksella. Vuoden 2014 hankealueet olivat Näljänkä-Niva ja Raate-Puras. Näljänkä–Niva-hanke on valmistunut sopimuksen mukaisesti. Suomussalmen kunnanhallitus käsitteli asiaa tiistaina.


    • AjatelkaahanEdesVähän

      Eikait Viitasaarelle kuitua hankita? Eikait kukaan niin tyhymä ole? Sehän on vanhan aikainen systeemi jo kymmenen vuoden kuluttua ja meillä on suurin osa veloista maksamatta! Voi prkl!

    • älytöntä

      Kun kattoo noit Viitasaaren kaupungin valtuutettui, niin siel ei istuskelee montakaan tyyppii, jotka maksavat veroja tän yhteiskunnan eteen. Helppoohan siel valtuustos on tällaasten oloneuvosten lisätä veronmaksajien taakkaa, tällaisil typeril kuituhanke investoinneil. Tolle parinkymmenen mij. euron velkapääomalle, joka kätketään tonne kyläkuntia kiertelevien teiden penkkoihin ei tulla saamaan koskaa vastinetta. Eiks kyseisel rahasummalle olisi tuhannesti järkevämpää käyttöö? Satsatkaa toi 10,5 milj. euroo työpaikkojen luomiseen!

      • ällittömiä-päättäjiä

        Täytyy myöntää, että kirjoitat vähän, mutta järkeä joka ikinen sana. Kyllähän sossut teetättää velekaa, kun ei niitä tarvitse itse maksaa. Kepujen navettaukko-/akkaporukat korpikyliltä antaa täyden tukensa, koska eivät yksinkertaisesti ymmärrä millainen kasa lyömälehtiä on 10.50 miljoonaa euroa! Lyökää "turvenuijat" helmitaulu pöytään ja ryhmittäytykää sen ympärille pohtimaan, niin toivottavasti jollakin teistä lamppu syttyis!


      • ei-päätä-eikä-häntää

        Minnen ainakaa tartte kuituja ko ruuan kans. Maksakoot valtuutetut ite omista kukkaroistaa kuitusa ko kerta tekevät noin tyhymiä päätöksiä!


    • Pajunköyttä

      Näittekö torstaina 18.6 2015 valtavan autovirran paahtavan pohjoiseen päin? Ihmiset muuttavat sankoin joukoin Pihtiputaalle.Huhu kertoo että vain siellä saa sen ainoan ja oikean Kuuskaistan valokuidun.Älä palvo muita valokuituja...Mutta missä viipyy Keskisuomalaisen toimittajat? Nyt kiireen vilkkaa juttua tekemään,muuttoliike on kiivaimmillaan!!!

      • liikettä-nivusiin

        Muuta sinäkin sinne Pihtiputaalle kun tuollaia höpinöitäsi tänne s24:lle kirjoittelet!


    • suristen

      Mokkula on perseestä

      Kimolassa asuva Harri Tuominen korostaa, että maalla asuminen on oma valinta. Ei pidä olettaa, että joku tuo valokuituverkon alueelle, elleivät asukkaat itse hanki sitä. Hän on puhunut naapurustossaan valokuituverkon puolesta.

      — Perimmäisenä syynä on tietysti se, että haluan valokuituliittymän itselleni. Se ei ole mahdollista, jos muut eivät lähde mukaan, Tuominen sanoo.

      Muutama vuosi sitten harkitessaan liittymän hankkimista, Tuominen kysyi kahden poikansa mielipidettä.

      — He katsoivat minua hölmistyneinä ja sanoivat: ”Jos täällä asua meinataan, niin se pitää olla.”

      Tuomisen tytär Katri muistuttaa, että valokuituverkko helpottaisi yhteydenpitoa kavereiden kanssa.

      — Täällä maalla kun asuu, moni kaveri on aika kaukana. Heihin tulee oltua yhteyksissä esimerkiksi Skypen kautta, tytär sanoo.

      Langattomalla yhteydellä voi pärjätä joissakin paikoissa. Varsinkaan maaseudulla langattomat eivät kuitenkaan toimi tarpeeksi hyvin.

      — Naapureilla kaatui puu piuhojen päälle. Kukaan ei tullut korjaamaan, vaan heitä käskettiin hankkimaan mokkula. Meillä on kokeiltu mokkuloita, mutta ne eivät ole toimineet. Se ei siis ole vaihtoehto, sanoo Tuominen.

      Tällä hetkellä Tuomisella on 2mb/s liittymä, joka maksaa kuukaudessa yli 50 euroa. Valokuituverkolla nopeus olisi jopa 100mb/s, mutta kuukausimaksut eivät silti ole merkittävästi suurempia. Nopeus ei hidastu, vaikka sitä käyttäisi moni samaan aikaan. Valokuituverkolla pärjää todennäköisesti vielä 50—100 vuodenkin päästä.

      — Mielestäni tätä pitää ajatella pitkällä aikavälillä, eikä kauhistella, että 2 000 euroa on paljon rahaa.

      kouvolansanomat.fi

    • Valtion-katsannan-alle

      Pitäisihän minullakin olla lentokone. Tosi tarpeellinen ja mukava vempele... Pääsisin liikkumaan nopeasti paikasta A, paikkaan B. Siinä vaan on yksi mutta... MISTÄ RAHAT????

      Samoin voisin kysyä valtuutetuilta, kun teette tuollaisia typeriä päätöksiä, niin MISTÄ RAHAT???? Kyllä velanotto pitäisi mielestäni taittaa pikaisesti, tai Viitasaarelle tulee uudet isännät.

      • vmäeneemeli

        Hallitus perui ns paskalain, siitä tulee jokaiselle haja-asutusalueella elävälle n 5000 euron säästö. Se kannattaa sijoittaa kuituun.


    • järjenvastaista_hommaa

      Eiväthän ne valtuutetut itse niitä valokuitukaapeleita maksa. Siksipä he toimivatkin niin vastuuntunnottomasti jättäen meidän lapsille perinnöksi kaatumaillaan olevan Viitasaari-nimisen perinnön. Minä ainakin olen kehottanut kaikkia lapsia muuttamaan Viitasaarelta muualle töihin ja asumaan.

      • tosiasiaavain

        Sama täällä. Ilman kuitua ei ole tulevaisuutta. Voisi verrata jos nykyaikaan joutuisi elämään ilman sähköä ja vesijohtovettä. Kuka sellaista tulevaisuutta lapsilleen haluaa?


      • mietihän-mitä-kirjoitat

        Sinullakin tosiasiaavain-nimimerkki toimii tietoliikenneyhteydet ihan hyvin koska näille sivuillekin pääset paljasta paskaa kirjoittelemaan. Muistat vain syödä tarpeeksi kuituja ruoassa, niin se on parjon tärkeämpää kuin joutavanpäiväisen paskan jauhaminen tietoliikenne-valokuidusta! Koko valokuitu on vanhanaikaista tekniikkaa 10 vuoden päästä ja tuleville polville jäisi järjettömän suuri velkataakka maksettavakseen, mikäli kuituhanke olisi toteutunut. ONNEKSI JÄRKI VOITTI-KIITOS!


      • pennander

        "Koko valokuitu on vanhanaikaista tekniikkaa 10 vuoden päästä"

        Mikähän tekniikka muka korvaa? Savumerkit?


      • mervolasyndikaatti

        Pennanderille tiedoksi seuraava Ylen uutinen 8.7. 2015.

        "Valokuitu olisi maksanut maatilalle 175000 euroa- Teiskolaiset päättivät rakentaa laajakaistan itse".

        Kuukausimaksut olisivat siis 400-450 euroa kuukaudessa/liittyjä, että hanke kannattaisi rakennettuna nykyisillä liittyjämäärillä.

        Olisiko hanke veronmaksajien kannalta tasapuolinen ja kaikkien yhteiseksi hyväksi näillä reunaehdoilla?

        Millä aikavälillä investointi tulisi maksetuksi?

        Arvaa, kuka maksaisi jokaisen liittyjän kuukausimaksusta 400 euroa subventiota?

        Viitasaarella olisi käynyt täsmälleen samalla tavalla. Ainoa eroavuus on se, että Viitasaarella kaapelit on kaivettu jo v. 2006, mutta niitä ei otettu käyttöön, vaan haettiin tukia toiseen kertaan.

        Todennäköisesti kaapeleita ei otettu käyttöön, koska se ei olisi silloinkaan kannattanut kaupallisesti.

        Vastaan aiemmin esittämääni kysymykseen itse: maksumies olet myös sinä
        omalta osaltasi. Lisäksi olisit vastuussa ainakin seuraavat 40 vuotta Keski-Suomen Valokuituverkot Oy;n lainoista takaajana. Mitäs luulet, pyytäisiköhän ko. yhtiö takaajakunnilta missään vaiheessa lisää pääomia tappiolliseen toimintaansa?

        Kokeilepa googlettaa ko.uutinen, koska näyttää sinullakin nettii pelaavan jo nyt.

        Jos ymmärrät lukemaasi, voit poimia tekstistä myös muita tärkeitä tietoja laajakaistan kustannuksista. Vaikkapa Telia Soneran johtajan lausunnon, jossa hankkeen hintalapuksi tulisi 6-9 miljardia euroa koko maassa, mikäli tämä Vanhasen ja Pekkarisen rustaama laki pantaisiin täytäntöön.

        Vertailun vuoksi ja hahmottamisen helpottamiseksi Pyhäjoen ydinvoimala-hanke on vielä pikkuraha tähän verrattuna, puhumattakaan Hornettien korvaamisen hintalapusta.

        Kerro ihmeessä, kuka on se kepuguru, joka teitä sumuttaa ja saa aikaan moisen laumakäyttäytymisen?

        Ainakin kaikki faktat ovat vastaan sanomattomat.

        Viitasaaren Seudun pääkirjoitus 9.7.2015 oli malliesimerkki täydellisen disinformaation käyttämisestä ja manipuloinnista.

        Pääkirjoituksen tekijä lienee saanut toimittajakoulutuksensa kirjekurssien kautta, sen verran asian-
        tuntematon ko. vuodatus oli.

        Väkisin tuli mieleen päiväkotilapsen itkupotkuraivari ja toisaalta Mervolan nuoleskelu.

        Oikeudelliselta kannalta arvioiden "toimittaja" Kauppisen kommentit ja pohdinta valitusoikeudesta on täysin amatöörimäistä huulenheittoa.

        Tämä "journalisti" ei selvästikään ymmärrä yhtään mitään lain soveltamisesta, puhumattakaan lain esitöistä.

        Lakeja ei säädetä mielijohteesta ja niiden tarkoituksen ymmärtäminen vaatii perehtymistä niiden esitöihin eli siihen, mitä tarkoitusperiä halutaan säädellä mm. kunnallisessa päätöksen teossa.

        Hämeenlinnan hallinto-oikeus kumosi Viitasaaren valtuuston päätöksen lain vastaisena kokonaan ja sen tulisi olla riittävä viesti jopa "pääkirjoitustoimittajalle". Kyseessä ei ollut siis muotoseikka, vaan lain vastaisuus ja ns. "pakottavan lainsäädännön" vastainen päätös. (Kuntalaki 13 ja 14 §).

        Jos tämä teksti ei vieläkään aukene lukijoille/"pääkirjoitustoimittajalle", kannattaa kääntyä lakimiesten puoleen ja kysyä, mitä tarkoittaa pakottava lainsäädäntö.

        Koville ottaa, ennenkuin koiras poikii....


      • laskutikku

        Teiskon tapaus on vain osoitus operaattorien halusta rahastaa 4G:llä.

        Kuitukaapeli maksaa euron metri ja traktorikaivurin saa kaivamaan eurolla metri.

        Eli kilometri maksaa 2000 euroa. Kun yleensä naapuristossa on muitakin taloja, hinta jää hyvin kohtuulliseksi, varsinkin kun otetaan tuet mukaan.


    • meinaa-jo-viduttaa

      Miettikää arvoisat vastaanjankuttajat ja kuidusta puhuvat mitääntietämättömät turvenuijat!!! Kuusamon kaupunki pärjää suuren luokan turistikaupunkina 4G-verkolla. Siis asukkaita n. 20 tuhatta ja etäisyydet moninkertaiset Viitasaareen verrattuna. Matkailukeskus Rukalla turistit tekevät paljon etätöitä, mm. hoitaen isoja Etelä-Suomessa sijaitsevia yrityksiään. Ja kun siellä pärjätään 4G:llä, niin mikä siinä voi olla että Viitasaaren jokunen sivukylän navetta ei toimisi 4G-verkolla?

      Voiko joku olla vielä niin helvetin tyhmä, että jaksaa jankuttaa tuota valokuituasiaa loputtomiin??? Kannattaa tilata ammatti auttajille aika, mikäli niin on!

      • teleinssi

        Rukalla juodaan viinaa ja naidaan, ei siellä muita yhteyksiä tarvita.

        Kuusamolaiset itse ovat vähän tyhmiä, eivät he tietokoneiden päälle ymmärrä.

        4G-tukiasemat toimivat yllätys yllätys VALOKUIDUN kautta!


    • Truckmeeting

      Perseestä olette koko kuidun kannattajaporukka! Rahtia ajamma vaikkei olis harmainta haisua kuidusta.

    • arvuuttelija

      Joskus myöhemmin antenni TV lähetykset muuttuu suppeampaan systeemiin ja kaikki laajempi siirtyy nettiin ja satelliittiin. Kaikkea satelliitista ei näe, eikä välttämättä netistäkään.

    • piuhatsekaisin

      Eilen illalla tuli Suovanlahdelta päin pönäkän näköinen maalaisukko autolla vastaan. Naatit roikkuivat autonovista ja jokin piuha roikkui perästä. Kuulemma saanut kuituyhdeyden!

      • valokoapeli

        Joo... minnäi oon panna merkille että sieltä päi kulukoo joku lyhyenläntä maatiais ukko semmosella pikku tötteröllä josta roikkuu niitä koapeleita ja perunvarsia. Minä luulin sitäensiks mopouks, mutta kyllä siinä rekisterilappu ol. Se ukko oh vissiin ollunna jonkinsortin maholehmie ja sonnie ostajja aikonnaa.


      • Anonyymi
        valokoapeli kirjoitti:

        Joo... minnäi oon panna merkille että sieltä päi kulukoo joku lyhyenläntä maatiais ukko semmosella pikku tötteröllä josta roikkuu niitä koapeleita ja perunvarsia. Minä luulin sitäensiks mopouks, mutta kyllä siinä rekisterilappu ol. Se ukko oh vissiin ollunna jonkinsortin maholehmie ja sonnie ostajja aikonnaa.

        Älä parjaa veljeäsi.


    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Mobiili ja langattomat verkot on hidasta paskaa. Kuitu olisi pitänyt olla jo ympäri planeettaa kymmenen vuotta sitten, mutta ne jotka asiasta päättää laskeskeli että parempi tienate kun apinat käyttä älypaskapuhelimiaan. Saatana.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      80
      2025
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      18
      1763
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      16
      1634
    4. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      21
      1440
    5. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      63
      1365
    6. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      18
      1298
    7. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1282
    8. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1264
    9. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      73
      1260
    10. Miten joku voi käyttää koko elämänsä

      siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää
      Tunteet
      10
      1231
    Aihe