Meillä on 2 vuotias narttu kissa joka tuli meille noin vuosi sitten ja ensimmäisen viikon aikana pissasi nojatuoliin ja sitten aina kiima aikaan kävi pissaamassa siihen. Nyt kissa on leikattu ja siltikin pissat tekee kyseiseen nojatuoliin ja alkanut myös pissaamaan eteisen matolle. Mietin että onko tämä mielenosoitusta kun kissa kummiskin eläinlääkärin mukaan terve. :/ kissan karkoite ei ole toiminut ja eikä laatikon vieminen nojatuolin viereen auttanut ollenkaan ei suostunut edes käymään siinä. Alkaa ottamaan aikalailla päähän kun neiti pissailee ihan mihin sattuu ja eteisen matto on vaihdettu uuteen ja siltikin pissaa siihen.... Hyvät neuvot olisivat tarpeen.
Vastaukset 6
- mettiskä
Onhan varmasti todettu ettei ole mitään vikaa virtsateissä?
Oletko kokeillut erilaisia hiekkoja? Katollisia ja katottomia vessoja?
Kissa saattaa olla tosi kranttu vessa-asioissa. Voi olla että nojatuoliin pissaaminen on jo jäänyt tavaksikin. Jos yhdenkin kerran hiekkalaatikolla käydessään kissa tuntee kipua pissatessaan tai kakatessaan, se saattaa yhdistää tuon kivun aina ko. laatikkoon. Eli kannattaa vaihtaa laatikkoa. Kissat eivät osaa "osoittaa mieltään" ihan sinun kiusaksesi vaan käytökseen on aina jokin todellinen syy. - elveisin
Soita el ,ja kysy häneltä.Voi olla pissavikaakin,joka vaatii hoitoa.Kissa pissii sitten pehmeidenpintojen päälle,helpottaakseen kirvelyä....
- Sannnnnnni
Meillä pieni kissaneiti kuseksi mielenosoituksellisesti kun ei saanut tarpeeksi huomiota juuri tuossa teini-iässä jossa ihmisetkin käyttäytyvät huonosti, nyttemmin on rauhoittunut täysin. Silloinkin oli syitä (hylkäämisen tunne jos ihmiset olivat ulkona liian myöhään, vähemmän puhdas loota) -mutta silti nykyisin saa rauhassa tulla myöhemmin kotiin ilman että kenkiin pissitään. Tuo on vaikea ikä; suunta on vain ylöspäin. (En koskaan enää hanki pentua vaan vähintään kolmevuotiaan kissan koska hitto oikeasti...)
- viist
Kissat eivät protestoi tai pissaa johonkin ilkeyttään. Siihen on kissan mielestä looginen syy (kipu, epäsopiva hiekka, huono kokemus, pelko yms yms). Syytä kannattaa toden teolla etsiä!
- siistisisäkissa
Kissa tietoa.
http://www.pet-ami.fi/?page_id=171
http://www.avatv.fi/minisaitit.shtml/tassuklubi/neuvola/kun-hiekkalaatikko-ei-enaa-houkuta-miksi-kissa-tekee-tarpeensa-vaariin-nurkkiin/2013/05/1755962
http://www.avatv.fi/minisaitit.shtml/tassuklubi/neuvola/kissa-pissailee-vaariin-paikkoihin--mita-voin-tehda/2013/05/1755994
http://www.elainlaakariin.fi/kun-kissan-hiekkalaatikkokaytos-muuttuu/- kissaparka
Ihminen joka ei ymmärrä kissaa, luulee että se protestio tai näyttää mieltään XD
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 51871
Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?
Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍92838Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle
Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust15726Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi
Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,3680Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?
Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.1564- 56551
Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?
Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it184539- 61533
- 70533
Sinulle jota kaipaan!
Tunnen sinua kohtaan jotain, mitä en enää osaa selittää pelkällä ihastumisella. Se on kiintymystä, kaipuuta, romanttista24506